JOSSITTELUA

Suomen oikeuslaitoksen kannalta olisi ollut tosi onnistunut ratkaisu jos syyttäjät olisivat suhtautuneet nöyremmin Vaasan hovioikeuden Auertuomioon. On aikas masentavaa huomata että uusintakierros Auerasiaan tarvittiin siksi että netissä painostettiin syyttäjiä jatkamaan hulluuteen johtanutta nettipainostusta, Auerin pieni perhe raa'an jahäikäilemättömän kidutuksen kohteena. Kidutus näyttää sopivan kovin mainiosti myös lehdistölle. Vaikeneminen puhuu puolestaan. Aarniokeissi puhuu toisesta puolesta.
252
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tosiaankin, yksi keskeisistä ongelmista Ulvilan surman todistajakaartissa on a) valehtelevat todistajat, B) todistajakaarti joka yritti päästä selvyyteen, kuka valehteli.
Tuomarien kehäpäätelmät ovat juuri samantasoisia kuin nettikirjoittajienkin, pelkkää mutu-tuomiota laidasta laitaan

Äänestä

Kansalasisten oikeudet/ velvollisuudet
Mikaelk kirjoitti tänään minfoon:" Poliisi tutki Koiviston väitteet toiseen kertaan. Kahteen kertaan poliisi totesi, ettei hänen puheillaan ole merkitystä. Tämän viimeisimmän tutkinnan jälkeen julkisuuteenkin kerrottiin, että Koiviston väitteet olivat täyttä valhetta, ne eivät vastanneet todellisuutta.."

Kysymys: Mikä on poliisin vastuu? Poliisi antoi Koiviston ymmärtää vuonna 2007 että poliisi tiesi asiasta ja poliisi oli ottanut talteen sorkkaraudan näköisen esineen
Missä on syyttäjän vastuun rajat?
Joko on aika tajuta että syyttäjän valitsema informointitapa on kansalaisten perusoikeuksia loukkaava ja antaa aseet oikeusmurhan suunnitelussa kivittäjille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


MIKAJA/LEIRUU kirjoitti:

Suomen oikeuslaitoksen kannalta olisi ollut tosi onnistunut ratkaisu jos syyttäjät olisivat suhtautuneet nöyremmin Vaasan hovioikeuden Auertuomioon. On aikas masentavaa huomata että uusintakierros Auerasiaan tarvittiin siksi että netissä painostettiin syyttäjiä jatkamaan hulluuteen johtanutta nettipainostusta, Auerin pieni perhe raa'an jahäikäilemättömän kidutuksen kohteena. Kidutus näyttää sopivan kovin mainiosti myös lehdistölle. Vaikeneminen puhuu puolestaan. Aarniokeissi puhuu toisesta puolesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu