Työelämässä!

Jaksatteko vielä kuntonne puolesta tehdä töitä eläkeikään asti tai vielä sen ylikin? Mitä työtä teette, jos jaksatte tai mitä työtä, jos ette jaksa?
34301
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

Toimistotyötä jaksaisi tehdä vaikka 70v saakka, mutta eipä tuota enää ole. Katselen tässä työttömänä kuinka kaksikin läheistäni tekevät viimeisiä työvuosiaan välillä s-lomalla ja sitten taas töissä. Kummankin lääkelista on huomattavasti pitempi kuin minulla, joka syön vain yhtä purkkia.
Toiselle oli jo ehdotettu tk-eläkettä, mutta aikoo jaksaa pari viimeistä vuotta osa-aikatyössä.
Muuten olen sitä mieltä, että jos vain on varaa jäädä pois työelämästä ennen eläkeikää, se voisi olla hyvä ratkaisu. Saisi nuoret töitä ja uskaltaisivat perustaa perhettä ym.
Etenkin toisen läheiseni kohdalla työlle ei oikein ole jatkajaa. Lomittajat ja muut lyhytaikaiset ovat saaneet lähteä eikä kukaan opettele eläköityvän jengin hommia.

Äänestä

Teen fyysisesti kevyttä asiantuntijatyötä ja suunnitelmissa on olla työelämässä niin pitkään kuin vain mielenkiintoa riittää ja luultavasti sitä riittää yli virallisen eläkeiän. Kaikenlaista vaivaa jo on; kuulo ja näkö on heikentynyt ja nivelkipuja on jatkuvasti. SInällään eivät työntekemistä haittaa ja sairaslomalla en ole ollut koskaan. Pitkät vapaat ja pitkä kesäloma kompensoivat joskus kiireistä työtahtia.

Äänestä

Teen toimistotyötä, joka on fyysisesti raskasta, koska istun koko ajan tietokoneen ääressä. En usko jaksavani enää 10 vuotta, jolloin pääsisin virallisesti eläkkeelle. Tämä kesä on mennyt neurologisella osastolla verenkiertohäiriöiden ja niskan kulumien vuoksi.

Äänestä

Jo kauan ennen kuin päättäjäpellet alkoivat puhua eläkeiän nostosta olin itse ajatellut että sitten noin 70 kohralla voisi olla sopiva kohta eläköitymiselle. Ehtona on tietysti se, että terveys pysyy yhtä hyvänä kuin tähänkin asti.

Äänestä

Olisin jaksanut mutta kun 55 vuotiaana oli mahdollisuus jäädä työeläkkeelle merenkulkuhommista, minähän jäin. Sai kai siitä joku nuorempi työpaikan.
Ei ole Elopin eläke mutta pärjään;)

Äänestä

Olen ollut eläkkeellä yli 20 vuotta. Nyt olen 57. Hyvin menee, vaikka eläkkeen ostovoima pudonnut kuin lehmän häntä. En ymmärrä, miksi pitäisi käyttää elämänsä palkkatyöhön.

Äänestä
  • Muut ymmärsivät että sinä et ymmärrä. Kaikki hyvin.kuitenkin kohdallasi koska Suomessa ei likvidoida vajaita yksilöitä.

    Äänestä

  • miten pääsee kolkymppisenä eläkkeelle

    Äänestä

  • täh? kirjoitti:

    miten pääsee kolkymppisenä eläkkeelle

    sairastumalla

    Äänestä

  • &&&&& kirjoitti:

    sairastumalla

    tai ryyppäämällä

    Äänestä

Just niin! On helpompia töitä, joissa voi pidemmälle jatkaa, mutta miten on suorituspainotteiset raskaamman työt?

Itse olen työvapaalla liian raskaasta työstä ja kuvittelin meneväni hiukan kevyempään, mutta joka on tullut kiristyneen tilanteen takia myös liian raskaaksi. Nyt mietin taas, mitä teen, että jaksan tehdä!

Fiilis on vähän kun löysässä hirressä, enkä keksi, miten pääsen pois!

Äänestä

Voip olla,ettei näitä yli kahdentoista tunnin työpäiviä enää kauan jaksa.
Muutenkin tuolla pumppuosastolla saattaa tulla ongelmia.
Oon minä maksanut omaeläkettä. Vakuutusyhtiö alkaa maksaa sitä vajaan vuoden kuluttua, mutta ei se mihinkään riitä.
Pääomaverotuksessa vielä, niin kolkyt prossaa lähtee päältä veroa.
Harhakuvitelma, että pääomatulot on aliverotettuja.
Pienet pääomatulot on raskaasti yliverotettuja.

Äänestä
  • Esim. Hoitoalalla ei kukaan jaksa 70:seen, hyvä jos 60:seen jos hoitoalalla sama tahti jatkuu.

    Äänestä

  • halu pois kirjoitti:

    Esim. Hoitoalalla ei kukaan jaksa 70:seen, hyvä jos 60:seen jos hoitoalalla sama tahti jatkuu.

    samaa mieltä

    Äänestä

  • halu pois kirjoitti:

    Esim. Hoitoalalla ei kukaan jaksa 70:seen, hyvä jos 60:seen jos hoitoalalla sama tahti jatkuu.

    Mutta sieltä on kyllä hyvä pyrkiä pois jos työ uuvuttaa ja leipäännyttää. Ei ole mitään kamalampaa kuin työkaveri, joka tekee työnsä vähän sinne päin ja hällä väliä -mentaliteetilla.

    Mikä hemmetin kumma siinä on, että ihminen ei ymmärrä siirtyä tekemään jotain muuta ja mieluimmin sitä, mikä jaksaa kiinnostaa?

    Äänestä

  • En ummarra kirjoitti:

    Mutta sieltä on kyllä hyvä pyrkiä pois jos työ uuvuttaa ja leipäännyttää. Ei ole mitään kamalampaa kuin työkaveri, joka tekee työnsä vähän sinne päin ja hällä väliä -mentaliteetilla.

    Mikä hemmetin kumma siinä on, että ihminen ei ymmärrä siirtyä tekemään jotain muuta ja mieluimmin sitä, mikä jaksaa kiinnostaa?

    Ihmeellistä on elämä ja työelämä!

    Äänestä

  • En ummarra kirjoitti:

    Mutta sieltä on kyllä hyvä pyrkiä pois jos työ uuvuttaa ja leipäännyttää. Ei ole mitään kamalampaa kuin työkaveri, joka tekee työnsä vähän sinne päin ja hällä väliä -mentaliteetilla.

    Mikä hemmetin kumma siinä on, että ihminen ei ymmärrä siirtyä tekemään jotain muuta ja mieluimmin sitä, mikä jaksaa kiinnostaa?

    Mihin ihmeeseen sitä kohta kuuskymppinen neljäkymmentä vuotta työelämässä ja erilaisissa töissä ollut enää pyrkii? Nykyistä ei jaksa, eikä vanhaakaan, eikä eläkkeellekään pääse!

    Työmotivaatio laskee sitä mukaa, mitä enemmän ikärasismia kohtaa!

    Äänestä

  • halu pois kirjoitti:

    Esim. Hoitoalalla ei kukaan jaksa 70:seen, hyvä jos 60:seen jos hoitoalalla sama tahti jatkuu.

    Aina tahdo ymmärtää tätä nuorekkuuden "vaatimusta".
    Kaikki ymmärtää, että autot, ja koneet kuluu loppuun, vaikka niitä kuinka huoltaa.
    Mitä enemmän käyttöä, sitä nopeemmin kuluvat.
    Semmonen tuntuma, että viiskytluvulla syntyneillä tulee olemaan pisin työhistoria tässä yhteikunnassa.
    Aika iso murros ollut, ja kaikki on pitänyt oppia vaudissa.
    Hoitoalaa en tunne, mutta hoidettavat lisääntyy, kun väki vanhenee.

    Äänestä

  • peikonm kirjoitti:

    Aina tahdo ymmärtää tätä nuorekkuuden "vaatimusta".
    Kaikki ymmärtää, että autot, ja koneet kuluu loppuun, vaikka niitä kuinka huoltaa.
    Mitä enemmän käyttöä, sitä nopeemmin kuluvat.
    Semmonen tuntuma, että viiskytluvulla syntyneillä tulee olemaan pisin työhistoria tässä yhteikunnassa.
    Aika iso murros ollut, ja kaikki on pitänyt oppia vaudissa.
    Hoitoalaa en tunne, mutta hoidettavat lisääntyy, kun väki vanhenee.

    Tai sitten 40-luvulla syntyneillä on vielä pitemmät työurat kuin 50-lukuisilla.
    Meistä 60-luvun kakaroista pisimmät palkkaurat voi olla niillä, jotka nappasivat (opettajan) viran ennen 90-luvun lamaa. Yrittäjät ovat asia erikseen, heillä voi olla joka ikäryhmässä pitkä ura, jos eivät konkkaa ole tehneet.

    Äänestä

Näin on! Homma on kaukana perinteisestä hoitotyöstä, ettei edes kiinnosta! Pelkkää paperi ja konehommaa, vaikka ei uskois!

Äänestä

Tunnolliset työihmiset tekevät raskaimmat osuudet!

Äänestä

Hulluhan paljon tekee viisas pääsee vähemmällä.

Äänestä
  • ...tarkottanee tänä päivänä sitä, että kun tarpeeksi kouluttautuu saa helpompia töitä ja parempaa palkkaa "vähemmllä".Sekatyömies tekee vieläkin raskasta työtä pienellä palkkalla.

    Äänestä

  • Emmiekään kirjoitti:

    ...tarkottanee tänä päivänä sitä, että kun tarpeeksi kouluttautuu saa helpompia töitä ja parempaa palkkaa "vähemmllä".Sekatyömies tekee vieläkin raskasta työtä pienellä palkkalla.

    Sekatyömiehen sitä vasta tarvitsee olla hyvin koulutettu näinä aikoina. Siinä kun tarvitsee hallita useita erilaisia töitä.

    Sellaisia entisajan sekatyömiehiä ei ole enää olemassa koska niille ei ole niitä vanhoja sekatöitä jäljellä.

    Äänestä

Hyvin olisin jaksanut, mutta kun viime syksynä tuli tilaisuus päästä putkeen, niin en kahta kertaa miettinyt, vaan jäin pois työelämästä ja nautin nyt kestojoutilaana olosta vielä kun terveyskin tallella. Elämä on ihanaa kun sen oikein oivaltaa :)

Äänestä
  • onneksi olkoon, kateeksi käy

    Äänestä

Liikkuvassa työssä jaksan mutta jos joutuisin istumatyöhön tai fyysisesti raskaaseen työhön, en usko jaksavani pitkään.

Äänestä

Olen päättänyt etten jää ollenkaan eläkkeelle, tai semmoinen osa-aikaeläke voisi olla hyvä. Vai onkohan se jossain vaiheessa pakollista jäädä?

Äänestä

Tehnyt sekä toimistotyötä että ruumiillista n.40 v, nyt eläkeiässä mutta aion jatkaa koska en ole juuri koskaan sairastellut ja kunto on edelleen mainio. Toinen asia sitten on, joudunko tappelemaan tuon jatkoni puolesta, yt-kierros on taas päällä.

Äänestä

Minulla on yksi työura tulossa tiensä päähän ja olen kouluttautumassa toiseen. Eläkeikä ehtii vielä nousta moneen kertaan, ennen kuin saavutan tuon rajapyykin, niin onhan tässä työikää jäljellä todennäköisesti parikymmentä vuotta. Eikä se minua haittaa. Kun lapset ovat lentäneet pesästä, niin tulemme toimeen vähemmällä, niin on varaa vähän tehdä vähän vähemmän. Mikäs siinä on tehdessä, jos on mielekästä työ.

Äänestä

Teen projektiluontoista kiireistä toimistotyötä pienessä yksityisessä firmassa. En millään jaksa olla normaaliin eläkeikään töissä. Olisi virkistävää jäädä vuorotteluvapaalle, mutta kun ei työnantaja ei hyväksy sitä. Kuntoutukseenkin yritin, mutta olen liian hyväkuntoinen siihen. Tarvitsisin todella hengähdystaukoa 30 vuoden työuran jälkeen. Kun pääsiskin varhaiseläkkeelle.

Äänestä

Hyvin jaksan. Teen pääasiassa toimistotyötä, mutta ajoittain puuhaan myös laitoksella, ja näin kesällä huoltojen aikaan siellä on kuumaa. Tuo kuumuus uuvuttaa iäkkäänä pahiten. Pian alan tehdä 4-päiväistä työviikkoa, ja vuoden kuluttua osa-aikaeläkkeelle. Työelämästä on pitkän uran jälkeen irrottauduttava hitaasti.

Äänestä

Jos ei mitään dramaattista muutosta tapahdu terveydentilassa, niin varmasti jaksan. Tänäänkin loppui päivä kesken, virtaa olisi kyllä riittänyt. Mutta yli eläkeiän en kyllä töitä tule tekemään, muista syistä. Riemusta kiljuen jäisin heti tästä päivästä eläkkeelle, jos se olisi mahdollista. Kun olisi tuota omaakin tekemistä.

Äänestä

Työn loppumisen myötä jäin työttömäksi 2v sitten, enkä minkäänlaista työtä ole enää sen jälkeen onnistunut saamaan koska olen jo 57v. Eipä täällä ole kyllä nuoremmillekaan
mitään töitä tarjolla. Niin että missähän niitä työuria voisin jatkaa "eläkeiän" jälkeen kun kuntonikin nyt vielä on suht hyvä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Huh huh kirjoitti:

Jaksatteko vielä kuntonne puolesta tehdä töitä eläkeikään asti tai vielä sen ylikin? Mitä työtä teette, jos jaksatte tai mitä työtä, jos ette jaksa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu