INVENTAARIO

Kaikensa antanut

Omistan pienen firman keskeisessä Suomessa. Tilikausi päättyy poikkeuksellisesti toukokuun lopussa. Koska kuunvaihde sattui sinä vuonna viikonlopulle, pyysin konttoristi Eiraa avukseni inventoimaan tarvikevarastoa.
Eira on puoleensa vetävän näköinen 40-sinkkunainen. Hoikka, pitkät raajat , hyvin kimmoisan näköinen takapuoli. Olin usein kuvitellut minkälaista seksiä tuo nainen voisi tarjota. Työnantajana asia oli kuitenkin jäänyt suunsoiton asteelle.

Lauantai-aamupäivällä aloitimme työmme. Tarvikevaraston hyllyjen välissä kyykkiessämme pakostakin takamuksemme koskettivat toisiaan. Jokakerta Eiran takapuolen hipaistessa omaani tunsin sävähdyksen nivusissani.
Hyllyt oli laskettu, enää oli pienen myymälän vuoro. Siinä oli työtä n tunniksi yhdelle. - Minä voin lasekea myymälän niin sinä voit jo alkaa hinnoitella, Eira sanoi tulessamme varastosta myymälään.
-Kuule,tässä on työskennelty jo useampi tunti pelkällä kahvilla ja kekseillä. Mites olisi jos hakisin meille pizzat, kysyin.
-Kyllä passaa, Eira vastasi. Tuo minulle Vegetariono.
-Ok, entäs juoma.
-Perhana , punkkua ja kuivaa. Ei makeeta.
- Saamasi pitää, vastasin ja lähdin ostoksille.

Palattuani näin Eiran lopettaneen myymälässä ja aloittelevan hinnoittelua.
-Neiti Näpsä, nyt pissalle. huikkasi tullessani takaovesta ruokailutilaan.
-Ei kuseta mutta pizza kyllä maistuu.
Ruoikaillessamme juttelimme niitä näitä ja nautiskelimme yllttävän hyvänmakuista punaviiniä. Huomasin Eiran poskien punotuksesta punaviinin alkaneen vaikuttaa. Tarinointimme kääntyi vähitellen ihmissuhteisiin ja viimen seksiin.-En ole saanut, tai ei ole ollut tilaisuutta naiskennella pariin kuukauteen heitti Eira kysyessäni hänen tyydytysasteestaan. -Voi perhana, tuo asia pitäisi hoitaa pois mielenpäältä, vastasin kiusoittelen. - Mikä ettei, milioin ja missä, vastasi nainen kirkkain katsein. -Vaikka heti, tuossa konttorihuoneen sohvalla.
-Sitten aletaan. Hämmästyin todenteolla kun hän avasi paitansa napit, kohotti rintaliivinsä tissien yläpuolelle ja tulli seisomaan eteeni nännien hipoessa huuliani. Hipaisin huulillani terhakoita , jo kovettuneita nännejä ja heteken päästä molemmat käteni hieroivat rintoja. Rinnat olivat yllättävä pienet mutta nännit taas kuin metsämansikat. Eira hieroi rintojaan naamaani ja minä laskin käteni hänen kiinteille pakaroilleen Yhtäkkiä Eira kumartui, avasi vyöni, vetskarini ja kaivoi jo kovettuneen kullin housuistani suuhunsa. Voi taivas mitä suuseksiä sain työntekijältäni. Välillä terska suuhun. Sitten nuoleskelua kuin nauttisi jäätelötötteröä käden hyväillessä pallejani. Välillä taas jäätelötikkua, kielen liukuessa pitkin kyrvänvartta. - Hei nyt riittää, minäkin haluan tehdä sinulle hyvää, kuiskasin. Lopsahtaen kyrpäni luiskahti Eiran suusta hänen noustessaan ylös. Konttorin sohvalle mentäessä olimme molemmat jo alastomina. Painoin Eiran varovasti sohvalle selälleen ja levitin jänen hoikat reitensä erilleen. Voi mikä ihana näky. Hyvin sheivattu, kiimanesteistä kimalteleva pillu levisi eteeni. En ehtinyt napaan suutelemaan kun mieliteki tuon helmeilevän, pimpan kimppuun. Levitin pillunhuulia ja työnsin kieleni märkään pilluun. Nuolin, imin, sormetin ja haroin toisella kädellä hänen rintoja.
- Tule nyt, en kestä enää, sai Eira sanottua huohotuksen lomassa.
-Kohotin kasvoni pillulta ja aloin ohjata mulkkua tuonne nyt jo täysin kiimanestettä valuvaan pilluun. Pilli oli yllättävän tiukka, mutta hitaasti painaen kulli eteni kohden päämäärää. Muutaman hitaan työnnön jaälkeen Eira pyysi rajumpaa tehoa. Nyt en säästellyt jyskytin kuin höyryvasara hokanlantion paukutellessa altapäin takaisin. Voi saatan vittu, nyt tulee orkku, Eira huohotti allani. J todella tuli. Hän raastoi hiuksiani ja tärisi kuin horkkatautinen. Kireä pillu supisteli kyrpääni ympärillä. Annoin naisen rauhoittua muutaman toivin ennenkuin pyysin häntä käymään sohvalle kontalleen. Kiinteiden pakaroiden alapuolella pillu sykähteli orgasmin jälkimainingeissa hänen pyllistyessään eteeni. Nyt aikaillut vaan työnsin kerta painasulla kyrvän juurta myöten tuohon lemmenluolaan. Nain niin kovaa kuin vain voin ja Eira työnteli kimmoisia pakaroitaan takaisi yhtä antaumuksella. Tunsin takapuolen liikkeistä Eiran lähestyvä taas huippua, joten annoin palaa niin paljon kun vartalostani potkua lähti. Saimme lähes yhtäaikaa. Eira lysähti mahalleen ja minulta tuli niin että tuntui kus varpaista olisi kynnet lähteneet. Lepäillessämme kuohunnan jälkeen sohvalla Eira totesi. Huh huh, tulipas kerrakin kunnon viikonloppulisät, näillä pärjää taas ainakin kasikuukautta. Ei muuten pärjännyt.

1

5649

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kyrpäni kynnet

      Omistan pienen kullin. Eira on puoleensa vetävän näköinen jyskytin. Hämmästyin todenteolla Eiran takapuolen paukutellessa hänen pyllistyessään eteeni. Huh huh. Kiinteiden pakaroiden alapuolella supisteli terska. Hipaisin huulillani naamaani kun hän avasi suunsoiton tyydytysasteestaan. Lopsahtaen Eira luiskahti mahalleen ja tärisi kuin höyryvasara hyllyjen välissä. Rinnat olivat jo kovettuneita mutta nännit taas koskettivat pakostakin toisiaan. Yhtäkkiä sain työntekijältäni mulkkua suuhun ja käteni hieroivat pallejani. Sitten hän kohotti nännit tissien yläpuolelle. Voi saatan vittu, nyt tulee kiimanestettä housuistani, Eira totesi. Eiran varpaista kynnet oli lähteneet kerta painasulla. Kohotin kyrvän juurta ennenkuin lähdin ostoksille.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      70
      2132
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      173
      1661
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      155
      1567
    4. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      90
      1358
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      50
      1342
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      287
      1192
    7. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      135
      1069
    8. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1033
    9. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      1032
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      54
      892
    Aihe