Mutta mitä kun lapset kasvavat ja lentävät pesästä? Tuleeko tyhjyys ja yksinäisyys, vai oppiiko sitä nauttimaan olostaan?
Onko vaikea jäädä yksin?
Onko kokemuksia?
Kohta olen tulossa jo mummoksi ja varmasti siitä alkaa uudenlainen vaihe elämässä!
Jokainen päivä on kaikesta huolimatta arvokas ja varmasti löytyy aina ilon aiheita!!!
Onko vaikea jäädä yksin?
Onko kokemuksia?
Kohta olen tulossa jo mummoksi ja varmasti siitä alkaa uudenlainen vaihe elämässä!
Jokainen päivä on kaikesta huolimatta arvokas ja varmasti löytyy aina ilon aiheita!!!
Vastaukset 16
Vanhimmat
ryhdy mummona niitä lapsenlapsia hoitamaan.
Moni sun ikäinen tyttö on sortunut lapsenhoitajaksi omien lastensa lapsille.
Tuossa iässä on vielä suuri_osa_elämää jäljellä.
Nyt sulla alkaa ELÄMÄ...
Niin tietysti, lapsenlapset on siitä kivoja ettei niitä tarvitse kaitsia aina.. Hetken vaan ja sitten kun mummi ei enää jaksa/viitsi niin laitetaan takaisin isin ja äidin luo.
toivottavsti minustakin joskus tulee mamma,nyt olen valmis siihen.
Jos et jää neljän sinän sisälle pitää liikkua tutustua uusiin ihmisiin.
Kivaa elämää on vielä 47 vuode jälkkenkin ja kuulem 50 vuodenkin jälkeen
vai onko
Minkä hemmetin takia teidän arvon naisten pitää ruveta hoitamaan vielä lastenlapsiakin. Eikös sitä pitäisi nauttia nyt elämästä ja matkustella ja harrastella muitakin mieleisiä asioita. Siis mummottelut pois ja menoksi. Olen minäkin, no sanotaan nyt sitten vaikka ukiksi. Niin en nyt ainakaan ala lastenhoitajaksi jne. Minä teen kaikkea muuta mukavaa. Tottakai ymmärrän sen jos aivan tilapäisesti joskus on lapsenlikkana, mutta ei enempää. Siitäs saitte, heh. Eikä ruveta ollenkaan väittämään vastaan. Olette sen vapauden ansainneet, kun olette omat lapsenne hoitaneet.
Terveisin, Kilroy
Niin....sanoiko joku alkavansa lapsen lapsensa hoitajaksi ja että omaa elämää ei olisi olleskaan...hmm.....
Käynti optikolla usein riittää!!!
Voihan se toisenlainen vaihe olla muutakin kun että alkaa vaan mummona hoiteleen niitä lapsen lapsia ja unohtaa oman elämänsä...lähinnä kirjoituksellani pohdin, että minkälaista on jäädä yksin eläjäksi, kun kohta nuorempikin lapsi lentää pois kotoa.....
Siitä onko kokemuksia ja kiinnostaa naisten kokemukset, koska naiset ottavat lastensa pois muuton ehkä erilailla kuin miehet....kai :=)
Minä yksinhuoltajana suoranaisesti odotan, että jo aikuistuvat ja täysi-ikäiset lapseni tajuaisivat alkaa itsenäistymään ja muuttaisivat asumaan omiin koteihinsa. Jotta minulla olisi aikaa vain itselleni ja harrastuksilleni.
Voi sitä noin niinkuin yleisesti mieskin ottaa kantaa asiaan, jonka pohtimisen itse aloitit. On turhaa osoitella optikolle, kun kyseisiä lastenlapsien hoitoesimerkkejä on paljon nähtävissä, eikä sulle vastanneet naisetkaan turhaan asiasta varoitelleet. Mutta jos mies uskaltaa myös varoitella, sinä menetät malttisi. Jos aloittaa keskustelun, pitää ymmärtää, että kannanottoja tulee asiasta ja asian vierestä. Kun sinä neuvoit (Miru44) optikolla käyntiä, niin minä neuvon sua harjoittelemaan luetun ymmärtämistä. Hyvää illan jatkoa! Kilroy
Lapsenlapsi ja poismuutto ovat yhdyssanoja.
hyssykät.... kaikenlaisia outoja.....
muuta....yäk, kaikenlaisia outoja.....
jos haluaa lastenlasten kans olla enemmänkin. Jokainen nauttii elämästä omalla tyylillään ja minulle ainakin tuo suunnatonta iloa kun saan touhuilla yhdessä tytönpoikani kansssa. Minä reissaan myös ja otan joskus pojan mukaani ja se on tosi mukavaa. Kyllä elämästä ja mummona olosta voi nauttia ihan yhtäaikaa.
Hei,
siitä on nyt n. 10 kuukautta, kun toinenkin lapsistani muutti pois kotoa.
Haikeata oli jo silloin kun tytär lähti, ja kun poikanikin lähti muutama kuukausi myöhemmin, niin tuntui vieläkin haikeammalta, koska sitten jäin aivan yksin. Alkuaikoina useinkin silmäkulmiini purskahti kosteutta, kun ajattelin ja kaipailin "pikkuisiani"... ;-)
Nykyisin nautin kovasti omasta rauhasta: etenkin raskaan työpäivän jälkeen on aivan ihanaa, kun ei tarvitse huolehtia kuin omasta hyvinvoinnista. Johan sitä tulikin elettyä parikymmentä vuotta ns. lasten ehdoilla.
Molemmat lapseni muuttivat n. 150 km päähän, eli emme tapaa kovinkaan usein. Mukavaa oli kesälomalla, kun tytär kutsui luokseen useampanakin viikonloppuna. Vietimme mukavaa yhdessäoloa, ulkoilimme ja shoppailimme kahdestaan ja sain tuntea vahvasti, että minä olen edelleen tärkeä, en pelkästään äitinä vaan myös ystävänä. Nastaa on myös saada lapset luokseni aika-ajoin ja täytyy sanoa, että hieman hemmotteluksi se silloin aina menee...
Aivan uusi aikakausi se vaan on yksinhuoltajan elämässä, kun viimeinenkin lapsi lähtee omilleen - mutta kyllä se ehdottomasti kuitenkin positiivinen muutos on. Äitinä nautin siitä, että myös se vaikeamman nuoruuden kokenut lapsukaiseni on nykyisin tasapainoinen, järkevä ja rakastava aikuinen. Sitä vaan jotenkin huokaa mielessään, että ihanaa, minä onnistuin elämäni tärkeimmässä tehtävässä!
kiitokset kommentista, tällaisia kokemuksia juuri odotin.....ja toivon myös, että sitä oppii oikein nauttimaan siitä kun voi ajatella vain itseään......Hyvää jatkoa sinulle ja kaikille yh:lle ja yksinäisille!
Mietin itse samoin aatoksin. Kun kaksi on jo pois "lentänyt" ja ei ihan koto nurkille ole jääneet. Nuorin vielä kotona. Se on ainakin ihana asia että luopuminen on tapahtunut pikkuhiljaa ensin yksi sitten toinen ja parin vuoden päästä ehkä kolmas...
Ja toiveikkaana odotan mummin päiviä, sitä uutta ja uudenlaista sisältöä elämään.
Sen kyllä huomaan nyt jo, että kun ikää tulee niin kaipaakin sitä rauhallista yksin oloa enemmän ja enemmän.