valmennuskurssin laatu -kysely

kokemuksiakehiin

tuntuu olevan vaikea saada tietää valmennuskurssien asiakkaiden todellisia mielipiteitä, joten jos tähän voisi kerätä kommentteja, se auttaisi tulevia pyrkijöitä!

kävitkö jonkin kurssin ja mitä mieltä olit?

14

366

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tttvgrs

      Viime syksynä aloitin valmennuskeskuksen pitkän kurssin. Fysiikan opettaja puhui niin sekasin, etten tajunut lainkaan. Kemian opettaja oli ok. Biologian opettaja puhui liian nopeasti. Jätin kesken, koska en viitsinyt ajaa 200km sonnan takia.

    • dhhfdhhdhf

      Moikka,

      Itse olin viime vuonna Huippuvalmennuksen pitkällä valmennuskurssilla (lääketide). Opetus oli todella huonoa. Kurssi alkoi marraskuussa ja menin tälle pitkälle kurssille sen vuoksi että lukiosta on jo jonkin aikaa ja halusin kerrata asiat. Opetus ei lähtenyt perusteista vaan opettajat olettivat oppilaiden jo tietävän kaiken. Henkilökohtaisesti opettajat olivat ihan mukavia mutta kukaa heistä ei vaan osannut opettaa, ainakaan sillä tasolla mitä odotin maksaessani melkeen 2000e kurssista.
      Suurinosa oppilaista oli noin lukioikäisiä, äidin tai isän maksamalla kurssilla, joten hälinää oli jonkin verran. Kyllä ketutti jättää kurssi kesken mutta tuntui niin turhalta istua neljä tuntia tekemättä mitään tai oppimatta mitään. Parasta tässä kaikessa oli että tammikuussa alkanut ryhmä liittyi meidän marraskuussa alkavien joukkoon tammikuun alussa, ja opettaja alkoi käymään opetustaan alusta, vaikka me marraskuussa aloittaneet olimme juuri kaksi kuukautta näitä asioita käyneet läpi. Olisi ihan hyvä olla omat ryhmät kaikille eri aikaan aloittaneille!

      Kiitos Huippuvalmennus!

    • jokaikinenvuosi

      Joka vuosi Eximia ja Huippuvalmennuksen kurssit haukutaan täällä. Eikö tästä jo opita, että näillä kursseilla sama meno jatkuu vuodesta toiseen. Yritykset ovat vieläpä samaa yritysrypästä.

    • greaygord

      Kannattaa ottaa Hentusen materiaalit erikseen ja mennä halvemmalle valmennuskurssille istuu. Hentusen 2100e ja ei takuuta mutta joku valmennuskeskus 1400e ja sama oppimäärä?

      • tietääkökukaan

        olisi kiva tietää tuosta valmennuskeskuksen laadusta? tietääkö kukaan?


    • kielillä
    • Miisakatri

      Mä kävin Teho-opiston kurssin viime vuonna, ja olin tosi tyytyväinen. Osaavat ja innostuneet opettajat, ja sopivan kokoset ryhmät (ehkä 15hlö meidän kurssilla?) että ehti saamaan myös henk-koht palautetta. Ite hain arkkitehtuurille, mutta niiden kursseilla opetetaan laajemminkin taidealoille tarvittavia taitoja. Pääsin sisään kevään haussa ja niin pääsi suurin osa kurssilla olleista!

    • utu221

      Itse pysyttelisin kaukana tollasista eximian ja muiden kaltasista firmoista sen takia, että noinkaan naurettavilla kurssihinnoilla ei voi saada sellasta katetta joka mahdollistaisi asiantuntevan opettajan palkkaamisen.
      Täysin eri asia on mennä kurssille, jolla opettajana on pro gradun teon lomassa lisätuloja hankkiva opiskelija. Ainakin turun yliopistossa ja tampereella tällasia voittoa tuottamattomia valmennuskurssiyrityksiä löytyy.

    • tanssinvalssin

      :DDDD Turus vaihtelee saman aineen kurssien hinnat jotain 500e eximian ja maisteriopiskelijoiden kurssin kans!

    • MilliVanilli_1

      Kävin viime keväänä Valmennuskeskuksen kurssin oikikseen. Tykkäsin kovasti!Kurssimateriaali tehtävineen & luku- ja vastaustekniikkaohjeineen olivat laadukkaita ja opettajat kokeneita juristeja, jotka osasivat asiansa. Suosittelen!

    • bilsaaopiskeleva

      Kävin biologian Varjomalmennus kurssilla ja tykkäsin kovasti. Opettaja innostunut ja motivoitunut. Suosittelen hakemaan nyt keväällä jos paikkoja tarjolla.

    • Mafy

      Itselläni on tällä hetkellä itseopiskeluvälineenä di-kokeeseen/yo-kokeeseen mafynetti 2. Olen todella tyytyväinen ohjelman aikaansaamaan tulekseen. Ohjelmaa käytetään hintaan sisältyvällä tabletilla.

      Mikäli tämä kiinnostaa, niin minulla olisi muutama 50€ alennuskoodi käytettävissä.

      Koodi: 0401922882

    • tulevagraafikko

      Täällä myös hyvä kokemus Teho-Opistosta Helsingissä. Hain viime vuonna tokaa kertaa Metropoliaan graafisen suunnittelun linjalle ja pääsin yhtä vajaa täysillä pisteillä sisään! Kurssin jäljiltä oli sellainen olo, että pääsykokeissa voi ottaa rennosti kun tietää mitä tekee. Ja niinhän siinä kävikin, kurssilta oli jäänyt niin hyvä rutiini tekemiseen, että koepäivät ei menneet panikoimiseksi.

      • Mainosta

        Älä mainosta omaa kurssiasi. Oliko sattumaa, että muutama minuutti tämän viestin jälkeen joku kysyy kokemuksia Teho-opistosta toisessa viestissä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä

      Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai
      Ikävä
      94
      9127
    2. Persut: haluamme lisää veroja!

      Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki
      Maailman menoa
      56
      4809
    3. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      41
      4501
    4. Jos samassa autossa istuu romani, somali ja venäläinen, kuka ajaa?

      Arvioiden mukaan romanit lähtivät noin 1000-luvulla liikkeelle pohjois-Intiasta. Nyt 1000 vuotta myöhemmin he ovat levit
      Maailman menoa
      53
      2823
    5. Numero josta kaivattusi tulee mieleen

      Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.
      Ikävä
      100
      1546
    6. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      40
      1336
    7. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1276
    8. Heräsin taas sinä mielessä

      Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?
      Ikävä
      64
      1222
    9. Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera

      Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota
      Lieksa
      41
      1189
    10. Kannattaa toimia yleisesti ottaen

      Ajoissa. Vaikka miten paljon haluan ja tunnen, olen löytänyt nyt elämääni jotain uutta ja se todennäköisesti edistyy, jo
      Ikävä
      168
      1140
    Aihe