Vanhat eläkkeelle

Minkä takia on niin paljo vanhoja kääkkiä, tutisevia akkoja töissä vieden paikkoja nuoremmilta. Seurakunnassa sama juttu. Eikö voi lopettaa kiskottamasta omaisuutta. Vai tuleeko vanhempana sellaiseksi. Antakaa jo nuoremmille tilaa.
995
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Voi ne vanhat kääkät olla töissä vapaaehtoistyöntekijöinä, ilman palkkaa tai sitten voi olla niin, että nuoria ei kiinnosta.Työ on kuitenkin hoidettava, niin muita vaihtoehtoja ei taida olla.

Äänestä
  • Monesti vanhoilla työntekijöillä on niin perin luutuneet ajatukset ja toimintatavat. Ja osalla muistikin pätkii ja kuulo. Silti vaan pitää olla ja kartuttaa eläkettä. Nuoremmat jouvat jatkuvasti paikkaamaan niitten jälkiä. Seurakunta kyllä voisi jo hiukan nuorentaa sitä porukkaansa.

    Äänestä

Ei se raihnas ja lopen väsynyt pääse eläkkeelle ei kantseis meitä kadehtia kovaa on nykysin työ teko ja enpä usko että ainaskaan siivous hommia haluaa nuoret tehdä menisin heti eläkkeelle jos olis mahdollisuus enpä usko että innolla mun työhön tulisit.Totta on että nuoret pitäis saada töihin on elämä vasta edessä ja kaikkea pitäis hankkia.En mä ainakaan yksinhuoltajana ollessani ole saanut mitään huonostapalkastani saanut säästöjä.Pitäis hankkia oma elämä jos viitsii eläkeläisenä tehdä ilmaista työtä hienosti sanottuna vapaa ehtois työtä.noilla eläkeläisillä jotka on saaneet kerätyksi sitä rahaa oltuaan koko elämänsä työssä..

Äänestä

Nuorilla pitää olla töissä aina kivaa, muuten ei huvita, on tuo nähty.

Äänestä

Miksi ollaan toisillemme me naiset susia,tai kai sudetkin on inhimillisimpiä kun akat,nuoret ja ijäkkäät varsinkin sairaaloissa on sitä työ paikka kiusaamista ja selkään puukottajia..

Äänestä
  • Menikö hiukan sivuun asiasta ?

    Äänestä

  • Balle kirjoitti:

    Menikö hiukan sivuun asiasta ?

    Esim. seurakunnassa on niin vanhaa ja haurasta porukkaa.

    Äänestä

Minkä vuoksi vanhat valtaavat työpaikkoja ja nuoret eivät saa sitä ensimmäistäkään? Rahanahneita.

Äänestä

Nuoret, ns, nuoret aloittavat työt vasta neljänkymmenen jälkeen. Pitäisi jaksaa sitten jokunen vuosi. Opiskellaan siihen asti. ja viidenkymmenen jälkeen aletaan sairastella.
Nyt moni vanha ollut töissä liki 50 v.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Voi taivas kirjoitti:

Minkä takia on niin paljo vanhoja kääkkiä, tutisevia akkoja töissä vieden paikkoja nuoremmilta. Seurakunnassa sama juttu. Eikö voi lopettaa kiskottamasta omaisuutta. Vai tuleeko vanhempana sellaiseksi. Antakaa jo nuoremmille tilaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu