Kepun Markku Halonen oikeassa !

Kajaanin tuki teatterille 1 240 000, leikkausuhka keskusteluttaa
25 000 katsojan Kajaanin kaupunginteatteri saa kaupungilta 1,2 miljoonaa euroa avustusta. Valtionosuusleikkausten lisäksi kaupungin avustus keskusteluttaa myös Kajaanissa.

Kajaanin kaupunginteatterin rahoitus keskusteluttaa säännöllisin väliajoin. Kaupungin tuki teatterille kuluvalle vuodelle on 1,24 miljoonaa euroa. Tuki on jokaista kajaanilaista kohti noin 33 euroa.

Yle Uutiset selvitti, että teatterialalle povataan Suomessa lähivuosiksi monia yt-neuvotteluita. Henkilöstön vähentäminen pienentäisi usein valtion tukea, mikä puolestaan uhkaa nykyistä teatteriverkkoa.

Kajaanin talousjohtaja Juha Huotari vahvistaa, etteivät kuntatalouden paineet tule helpottamaan budjettien laadintaa Kainuussakaan.

– Täällä teatteri on kuitenkin pystynyt sopeuttamaan toimintaansa ja hankkimaan kasvua lipputuloihin.

Huotarin mukaan kulttuuripuoli on valtakunnallisella tasolla selvinnyt muita kauemmin ilman suuria leikkureita. Nyt opetus- ja kulttuuriministeriö esittää ensi vuodelle budjettivaroista rahoitettavien teattereiden, orkestereiden ja museoiden valtionosuuksien leikkaamista 4,65 miljoonalla eurolla.

– Valtiovallan puolelta leikkurit aloituspaikkoihin ja valtionosuuksiin ovat muilta osin olleet käynnissä jo useamman vuoden. Nyt on sitten kulttuurin vuoro, Huotari muistuttaa.
Tuki pysynyt samalla tasolla viime vuodet

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Marjatta Immonen (kesk.) sanoo viime vuosina samalla tasolla pysyneen kapungin tuen rauhoittaneen aiemmin voimakkaaksi äityneet mielenilmaukset teatterin avustuksesta.

– Tilanne on nyt ollut rauhoitettu. Viime aikoina ei teatterilta ole tullut yhteydenottoja avustuksen suhteen. Lipputuloja teatterin on yhä saatava suuremmiksi, Immonen sanoo.

Teatterinjohtaja Miko Jaakkola pitää mahdollista valtionosuusleikkausta Kajaanin teatterin kannalta lievänä. Jaakkola kokee, ettei kaupungin suunnaltakaan teatteriin kohdistu leikkauspaineita, koska suuret leikkaukset on jo tehty ja toimintaa sopeutettu.

– Kajaanissa tämä sopeuttaminen, joka on monissa teattereissa vasta edessä, on jo tehty viime vuosien aikana. Kun tähän lisätään teatterin viime vuoden hyvä lipunmyyntitulos, niin voisi kokonaisuutena sanoa, että tilanne on kannaltamme ainakin siedettävä.

Edellisvuosien leikkaukset ovat Jaakkolan mukaan tehneet teatterin budjettiin loven, mikä aiheuttaa sen, että teatteritoiminta nykyisessä laajuudessaan pyörii koko ajan aliresursseilla.

Säästövaatimuksia talousarvioon ilmassa

Läpihuutojuttu ei teatterin tuen säilyminen samalla tasolla ole. Kajaanin kaupunginvaltuuston jäsen Markku Halonen (kesk.) aikoo tuoda teatterin avustuksen pienentämisen keskusteluun talousarviota laadittaessa.

– Mielestäni kaupungin vuositukea tulisi pienentää ainakin 300 000 eurolla. Saadun säästön verran tulisi käyttää rahaa vanhusten ja lasten hyväksi, Halonen sanoo.

Halosen mukaan kuntatalouden tilanne on niin vakava, että teatterin tukea on pakko karsia.

– Ei säästökohteita niin montaa ole ja teatteri ei ole valtion velvoittamaa toimintaa. Siksi se on ensimmäinen, jota tulisi tarkastella.

Kajaanin kaupunginteatterin rahoitus koostuu pääosin valtionosuudesta, alueteatterituesta, kaupungin avustuksesta sekä lipputuloista. Katsojia teatterilla on vuosittain noin 25 000.

18

1226

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lisäys
      • Teatteri suljettava

        Taidat olla itse perussuomalainen.
        Ja mikset samalla kommentoinut itse uutista?
        Eikö sinulla aivokapasiteetti riittänyt enää siihen?


    • jock jock

      Laitappa samanlainen kirjoitus junkkaamisestas ja osta uudet tumput kun haisee jo tänne tumputus.

      • j-pennanen.

        Ei pitäs haista just ostin uudet.


    • jock jock

      olen homo junk junk

      • zooooz

        Mikä yksinkertaisuus tämä jock jcok oikein on?
        Aina sama sanoma: HOMO JUNK MÄLLI


    • j-penannen

      Olen gay-homo junkaji ja pierasen mällit tosta vaan! Mieti?

    • oikea jock jock

      Pejsu-pennanen käy jälleen kulttuujin vastaiseen hökkäykseen.

    • Esikoisvanhoillisles

      Halosen Markku on lestadiolainen, kuten Sipiläkin. Eri sortin lestadiolaisia tosin.

      • Juorusorsa

        Ei ole enää.


    • Persut katkolla

      Taas se aika vuodesta että Persu talebanien joka vuotinen hyökkäys Suomalaista teatteria ja kultturia vastaan on julistettu. Tällä kertaa ratsastetaan Kepulaisen lestadiolaisen selän takana.

      • Kepu pettää aina?

        Kepun Markku Halonen sinne teatteriin säästöjä on esittänyt.
        Ette te kepulaiset pysty persujen syyksi laittamaan niitä ehdotuksia joita ovat teidän omat jäsenenne tekemiä. Tässä tapauksessa Markku Halonen.
        Olkaa nyt vastuullisia ja vastatkaa sanomisistanne siellä kepussa.


    • J-Pennanen isä

      J-Pennanen on hyvä tumppujen kuluttaja ei tartte kajaanilaisten pelätä lisäystä ryysyrannan lapsia lisää.

    • J.Pennasen äiti

      J-Pennanen on oikeassa pitäs laittaa torille tumputus huone.

    • teatteri-kiinni

      Teatterit kiinni vaan, tuet oikeelle teollisuudelle ja työpaikoille. Loppuu se teatteriporukan työvieroksuminen ja työaikana pubissa istuminen ja kannabiksen poltto.

    • pelkkää.teatteria.kaikki

      Teatteria näemme aivan tarpeeksi nykyhallituksen tv-ulostuloissa.
      Teatterirakennuksista voi muokata välttämättömän tarvittavia vastaanotto- ja asuintiloja uusille miesnäyttelijöille.

      Kts. huomenna uusinta A-Studio (vaikkapa kohdasta 30min alkaen), niin pääset uusimmasta mamu-näytelmästä vähän jyvälle.
      A-Studio myös YLE Areenassa:
      http://areena.yle.fi/1-2449628

    • Markku61

      Markku Halonen ei tuo mitään keskusteluun on eronnut kaikista luottamus tehtävistään

      • hoooloooo

        ja petti äänestäjät kun eiollut loppuun asti tais tulla kriisu sellanen kun sinne piäsee niin pitää homma hoitaa koko kauden


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. MIksi suurin osa persuista on alkoholisteja?

      Tätä jäin pohdiskelemaan....
      Maailman menoa
      49
      3561
    2. 39
      3033
    3. Kehutaan vaihteeksi Perussuomalaisia

      Perussuomalaiset ovat olleet melkoisen lokakampanjoinnin kohteena, vaikka ovat saaneet paljon hyvää aikaiseksi. Nyt on
      Maailman menoa
      147
      2867
    4. SDP ylivoimainen ykkönen

      En ole koskaan viitsinyt käydä äänestämässä, mutta nyt SDP:n etumatka on niin kutkuttava, että pakkohan se on vaivautua.
      Maailman menoa
      72
      2343
    5. Roiskeläpät takaisin niin alkaa lasit kestämään

      "Tuulilaseja hajottava talvi-ilmiö on ehkä ratkennut" Tämän päivän autoissa kun on esimerkiksi vanhempaa autokalustoa s
      Yleistä autoilusta
      42
      1807
    6. Polttomoottoriauto on köyhän merkki

      Kun ei ole varaa ostaa sähköautoa, niin joutuu köyhän autoa käyttämään.
      Maailman menoa
      87
      1588
    7. Mitä tarkalleen tunnet

      Minkälaisia tunteita sisälläsi liikkuu, kun tiedät, että ajattelen sinua lämmöllä ja jotain syttyy myös sinussa? Haluai
      Ikävä
      67
      1114
    8. Kaivattusi ominaistuoksu?

      Itse vastaan juustonaksu 😅
      Ikävä
      82
      1071
    9. Nainen, koska nähtiin viimeksi

      Mikä päivä? Tarkemminkin voit kohtaamistamme kuvailla. 🤗
      Ikävä
      51
      1056
    10. Miten tällaista voi tapahtua

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kaksi-kuollut-liikenteessa-virroilla/9241442 Miksi tällainen on tapahtunut?
      Virrat
      41
      905
    Aihe