Päiväkoti vai kotipäivä?

UiMari

Meillä oli molempien lasten kohdalla kielikäsiteongelmia päiväkoti-sanan kanssa. Meidän perheellä ja lapsilla (kuten teillä kaikilla muillakin) kun on jo koti. Se sama koti on koti myös päivällä, illalla ja yöllä - olipa siellä fyysisesti läsnä tai ei. Meidän perheen lasten on ollut äärettömän vaikea ymmärtää termiä päiväkoti, joka ei kuitenkaan ole oikeasti heidän kotinsa ja oikeassa kodissakin ollaan kotona monasti päivällä. Siksi olen edelleen käyttänyt termiä lastentarha tai uusinta "leikikoulu"-termiä yli 3-vuotiaan käsitemaailmassa. Ne ovat menneet ymmärrykseen, pieneenkin, hyvin. Lisäksi tuo päiväkodiksi itseään nimittävä yksikkö on yleensä jotain aivan muuta kuin koti: ylisuuret ryhmät, istumista, odotusta, kieltoja - ja toisaalta myös valtava lauma samanikäisiä kavereita sisätiloissa ja pihassa, askartelutarvikkeita, leluja, pelejä, lastenhuoneita (wc/pesutiloja myöten) ja toiminnassaan tavoitteellisia, ammattitaitoisia lastentarhanopettajia. Ei kenelläkään kotona ole siivoojaa, ei keittäjää - toisin kuin päiväkodissa (ruoka tulee valmiiksi nenän eteen ja joku muu siivoaa), ei kenelläkään ole joka huonetta rakennettu lapsen ehdoilla - asuuhan KOTONA myös aikuiset. Toivoisin vanhat termit kunniaan, ettei pieniä päitä aivan sekotettaisi sillä mikä on se oikea koti ja mikä on se leikkikoulu tai tarha. Vai väännänkö vielä saman rautalangasta?

12

826

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • äiti

      Olen aivan samaa mieltä kanssasi.Päiväkoti nimike on luotu vain vanhempien tarpeisiin.On ikäänkuin helpompi viedä lapsi päiväksi kotiin kuin hoitoon tarhaan.Joka kuulostaa lähinnä eläimille tarkoitetulta paikalta.

      äiti

    • mammanutti

      Kyllä lapsi kodin erottaa muusta paikasta.

      • Aspergerin oireet

        Niinpä niin - lapsi todellakin erottaa kodin muista paikoista. Siinähän se ongelma onkin. Vapaapäivinä tarhasta (jossa niitä "lapsi"-niminen taimia kasvatetaan vanhempien ollessa töissä) lapsi on päivälläkin kotona - omassa kodissaan, ei päiväkodissa.


    • Patu33

      Olen huomannut että päiväkodin henkilökunta ei tykkää tarha-sanasta (vrt. eläintarha). Itse käytän sitä, vaikka en kyllä ole huomannut vaikeuksia puidenkaan sanojen käytössä.

      • Mam

        Minuakin ihmetyttää, mitä negatiivista henkilökunta näkee tarha-sanassa. Lastentarha on hyvä sana. Miksi muuten puhuttaisiin lastentarhanopettajista, joka on ihan virallinen ammattinimike.


    • Mutsi56

      Leikkikoulu on vanha termi, tarkoitti aikanaan nykyisen esikoulun edeltäjiä ( 60-luvulla).

      • Patu33

        Kuka tuollaisia leikkikoluja piti?

        Päivähoitojärjestelmähän luotiin muistaakseni vasta -73...


      • Mutsi56
        Patu33 kirjoitti:

        Kuka tuollaisia leikkikoluja piti?

        Päivähoitojärjestelmähän luotiin muistaakseni vasta -73...

        Kunnallisia lastentarhoja on ollut useita vuosikymmeniä, niihin pääsi vain kaikkein köyhimpien perheiden lapsia. En tiedä milloin ensimmäinen perustettiin. Lastentarhoja oli myös seurakunnilla, jossa itsekin olin. Siinä oli myös leikkikoulu 6-vuotiaille, jotka valmistautuivat koulua varten. Sitä myös kävin minäkin.


      • Patu33
        Mutsi56 kirjoitti:

        Kunnallisia lastentarhoja on ollut useita vuosikymmeniä, niihin pääsi vain kaikkein köyhimpien perheiden lapsia. En tiedä milloin ensimmäinen perustettiin. Lastentarhoja oli myös seurakunnilla, jossa itsekin olin. Siinä oli myös leikkikoulu 6-vuotiaille, jotka valmistautuivat koulua varten. Sitä myös kävin minäkin.

        Aikaisemmin lasten hoito lähti lastensuojelullisista perusteista ja sosiaalipolitiikassa ei edes mainittu päivähoitoa vielä 60-luvulla. Päivähoito oli tuolloin lähinnä järjestöjen varassa, kuten Mannerheimin lastensuojeluliiton. 60-luvullahan naiset vasta alkoivat siirytä työelämään kodin ulkopuolelle ja 60-luvun lopulla alkoi olla tarvetta päivähoidolle, siksi että äidillä oli tarve menne töihin ja silloin kunnat alkoivat tutkia päivähoidon tarvetta ja järjestää sitä. -73 laadittiin päivähoitolaki ja sen jälkeen kunnat alkoivat järjestää päivähoitoa.

        http://www.stakes.fi/yp/pdf/2000/yp500.pdf


      • Mutsi56
        Patu33 kirjoitti:

        Aikaisemmin lasten hoito lähti lastensuojelullisista perusteista ja sosiaalipolitiikassa ei edes mainittu päivähoitoa vielä 60-luvulla. Päivähoito oli tuolloin lähinnä järjestöjen varassa, kuten Mannerheimin lastensuojeluliiton. 60-luvullahan naiset vasta alkoivat siirytä työelämään kodin ulkopuolelle ja 60-luvun lopulla alkoi olla tarvetta päivähoidolle, siksi että äidillä oli tarve menne töihin ja silloin kunnat alkoivat tutkia päivähoidon tarvetta ja järjestää sitä. -73 laadittiin päivähoitolaki ja sen jälkeen kunnat alkoivat järjestää päivähoitoa.

        http://www.stakes.fi/yp/pdf/2000/yp500.pdf

        Olet oikeassa päivähoitolain suhteen. En puutu enempää omaan henkilöhistoriaani, mutta tiedän olleeni varhaisvuosinani erään kaupungin tarhassa 50-luvulla ja myöhemmin seurakunnan tarhassa ja leikkikoulussa 60-luvun alussa, (päättäjäislahjaksi saimme aapiset).

        Päiväkodissa työskentelin 70-luvun alussa, vanhimmat työntekijät olivat olleet kunnallisissa päiväkodeissa ja lastentarhoissa jo niin kauan, että saivat ikälisiä. Eli jo ennen lakia oli ollut myös kunnallisia lastentarhoja; ja leikkikoulujakin, jotka totuttivat kouluun, oli ollut olemassa. Leikkikoulut olivat osapäiväisiä.


    • Mutsi56

      Miksi alle kolmevuotiaiden osastoa on kutsuttu seimeksi? Seimihän tarkoittaa eläinten ruokakaukaloa. Raamatussa seimi oli Jeesuksen ensimmmäinen sänky. Onko nimitys vielä käytössä jossain päin Suomea? Meillä on vauvalat ja alle kolmivuotiaiden-osasto nimitykset nykyään.

    • eikä tarha,eläintarha

      Olen työskennellyt lastenhoitajana parikymmentä vuotta päiväkodissa,ylikin,eikä ole koskaan tullut vastaan tilannetta,että lapsela olisi ko.käsitteet menneet sekaisin.Tapaan heitä vieläkin,ovat aikuisia,eikä kukaan heistä ole kokenut ko.ongelmaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      643
      7916
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      452
      2201
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      229
      2105
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      143
      1680
    5. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1226
    6. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1211
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      99
      1084
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      831
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      733
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      6
      721
    Aihe