VINKKEJÄ KARKULAISEN/KADONNEEN LÖYTÄMISEKSI:

Ennaltaehkäisy on kaikkein tärkeintä. Kissat ovat erittäin fiksuja ja pääsevät halutessaan/vahingossa livahtamaan mitä ihmeellisimmistä paikoista. Kissat voivat myös oppia mm. avaamaan itse lukittuja ovia tai tuuletusikkunan salpoja.

Kissanhoitajat/vieraat harvemmin ymmärtävät, että kuinka tarkkana kissan kanssa täytyy olla ja heitä pitääkin ohjeistaa, etenkin jos et itse ole kotona kissaasi vahtimassa, vaan vaikka lomalla.

En koskaan päästä kissaani tuuletusikkunalle, enkä edes avaa tuuletusikkunaa, ellen ole välittömästi laittamassa siirrettävää lisäverkkoa ikkunan eteen. Tämän lisäksi tuuletusikkunassani on kärpäsverkko, joka jo itsessään estää ikkunasta ulospääsyn. Mutta kaupungin keskustassa asuessa, on parempi tuplasuojata, koska keskustaan karkaaminen on monesti kuolemantuomio.

Aina kotoa lähtiessäni varmistan, että näen kissani olevan sisällä, ennenkö suljen ulko-oven. Ja vielä rapussa vilkaisen ympärilleni, ettei kissa ole onnistunut huomaamatta kirmaamaan rappuun, kuten joskus on käynyt.

Vapaana ulkoileva kissa luonnollisesti katoaa 99% helpommin kuin sisäkissa. Itse en koskaan uskaltaisi päästää kissaani ulkoilemaan vaikka maalla asuisin. Ainoa Suomen luonnossa vapaana pärjäävä kissa on mielestäni ilves. Ulkoilla voi turvallisesti valjaissa tai kissalle voi rakentaa uman ulkoilutilan esim. pihaan tai parvekkeelle. Vapaana ulkoilevalle kissalle ihminen autoineen on se kaikkein pahin ja vaarallisin olento.

Jokainen kissa kannattaa siruttaa eläinlääkärissä. Sirutuksen hinta vaihtelee 10€-40€ välillä yleensä. ja siruttamisen jälkeen kissan sirunumero kannattaa ilmoittaa sekä SEY:n ylläpitämään www.turvasiru.fi rekisteriin (maksaa 20€/kissa) että eläinlääkärien omaan rekisteriin siruhaku.fi (on ilmainen eläinlääkärikäynnin yhteydessä). Jos itse löytää kadonneen kissan, niin jokaisessa eläinlääkärissä tarkistetaan ILMAISEKSI, että onko kissalla sirua.

No mikäli nyt kuitenkin kissa pääsee karkaamaan/katoaa, niin:

KANNATTAA LAITTAA ULOS (pihaan, ulko-ovelle) OMIA (kaikkien perheenjäsenten) KÄYTÖSSÄ LIKAANTUNEITA VAATTEITA, koska niiden avulla kissa löytää helpommin takaisin kotiin. Kissa on voinut pelästyä jotain ja siksi karata, eikä paniikissa enää löydä kotiin. Lisäksi karkuteillä olo on itsessäänkin jo pelottavaa, joten oman perheen jäsenten tuoksu ohjaa kotiin

KANNATTAA HAKEA HÄKKI/LOUKKO ELÄINYHDISTYKSELTÄ TAI LÖYTÖELÄINKODISTA JA LAITTAA SE OMAAN PIHAAN JA SINNE RUOKAA. Tälläinen häkki menee automaattisesti kiinni, kun kissa astuu sinne. Tosin joissain häkeissä on sellainen pohja, että kissantassu ei välttämättä laukaisi ansaa, kun kissantassu mahtuu häkkien koloista jolloin kannattaa laittaa pyyhe häkin lattialle.

JOS ASUT KERROSTALOSSA, KANNATTAA JAKAA JOKAISELLE NAAPURILLE TIEDOTE, ETTÄ KISSA ON KADONNUT JA JOSSA ON KISSAN KUVA JA SELITYS PIHAAN ILMESTYNEISTÄ YLIMÄÄRÄISISTÄ TAVAROISTA. Tällöin naapurit eivät ihmettele pihaan ilmestynyttä häkkiä, eikä likaisia vaatteita. ¨

JAA JOKAISELLE NAAPURILLE KUVALLINEN KATOAMISILMOITUS YHTEYSTIEDOILLASI! Vaikket tuntisi naapureitasi, niin he ottavat helposti esim. puhelimella yhteyttä, jos kissasi näkevät. Lisäksi tälläinen paperilappu on naapureitten helppo pitää tallessa.

LAITA ERIKSEEN MYÖS RAPPUUN ILMOITUS KADONNEESTA KISSASTA. Naapureille tulevista vieraista joku saattaa nähdä kissasi tai naapurisi onkin heittänyt lappusi jo pois ja sitten huomaa kissasi, eikä muistakkaan yhteystietojasi.

JAA KUVALLISIA KATOAMISILMOITUKSIA ASUINYMPÄRISTÖÖSI.

LUPAA LÖYTÖPALKKIO. Se houkuttaa ilmoittamaan herkemmin kissahavainnosta, eikä sen tarvitse olla mikään järjettömän suuri.

Moni luulee sinun löytäneen jo kissaisi, joten kannattaa lisätä ilmoituksiin niin rappuun kuin muuallekkin, että kissasi on edelleen kadoksissa ja sen päivän päiväys ilmoitukseen. Kissa saattaa olla kateissa jopa kuukausia, mutta monet luulevat, että jollei kissa löydy parissa päivässä, niin ei katoamisilmoitus enää ole aiheellinen.

Kissaa kannattaa koittaa kutsua sillä tavalla, millä olet sitä aina normaalistikkin kutsunut kotona luoksesi. Huutaminen saattaa pelästyttää kissaa lisään ja silloin myös helposti kuullostat erilaiselta, kun olet hädissäsi. Kierrä ennemmin pidempää lenkkiä ja kutsu kissaasi sen tuntemalla tavallasi, esim. kiskittämällä.

TSEKKAA KAIKKI PUUT, JOIDEN OHI KÄVELET, KOSKA KISSASI SAATTAA OLLA PUUSSA IHAN HILJAA.

ILMOITA KISSAN KATOAMISESTA MYÖS LÄHIALUEIDESI ELÄINYHDISTYKSIIN.

ILMOITA KISSASI KATOAMISESTA NETISSÄ, OMALLA FACEBOOKSIVULLASI JA PYYDÄ YSTÄVIÄSI JAKAMAAN KADONNUT ILMOITUSTA. ILMOITA KATOAMISESTA PAIKALLISEN ELÄINYHDISTYKSEN FACEBOOKSIVULLA SEKÄ NETTIPALSTOILLA, kuten www.karkurit.fi

Ja kun kissasi toivottavasti löytyy SIRUTA KISSASI ELÄINLÄÄKÄRILLÄ, ellei sirua kissalla vielä ole!

10

136

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hyvät ohjeet.

      Järkevä ja tärkeä kirjoitus.

    • hgeuhfEHUE
    • karvamato23

      Ennaltaehkäisyn huomioiminen oli tosi hyvä pointti!

      • kerrankin123

        Onneksi tämä tärkeä keskustelu on pysynyt asiallisena!


      • hihnakisut

        Totta, sen huomioimalla, saatttaa estää kissansa katoamisen.Ja säästyy kurjilta murheilta.


    • Ulos karanneen sisäkissan etsiminen on aivan turhaa työtä.

      Sisäkissa ei ole tottunut mihinkään ulkona olevaan, kuten nurmikko/hiekka, äänet, autot, jne, eli se jos se yöllä karkaa, kun on hiljaista, niin aivan turha toivoa, että kissa päivällä takaisin palaa.

      Kissa kyhjöttää päivän (lue:meluisan ajan ) jossain piilossa, ja lähtee kotia kohti yön hiljaisuudessa.

      Itse etsin karannutta kissaani päivän, mutta toivotontahan se oli, mutta pakko oli yrittää.

      Se kuitenkin on varmaa, että sisäkissa ei mene kauas, mutta uusista äänistä johtuen ei uskalla vastata/tulla kotiin, ennenkuin rauha palaa paikalle.

      kissaa ei löytynyt, mutta laitoin sille tuuletusikkunalle illalla laudan, mistä kissa karkasi, ja katso ihmettä, rakas perheenjäsen palasi aamu neljältä lautaa pitkin takaisin kotiin.

      Laudan viritys ei tietty kerrostalossa toimi, mutta meillä ok-talossa se ainakin toimi loistavasti.

      • loppu hyvin

        Itse olen kyllä löytänyt kaupungissa karanneen sisäkissani seuraavana päivänä naapuriin jakamani ilmoituksen avulla ja häneltä sen perusteella saamaan näköhavainnon avulla. Ettei se etsintä koskaan turhaan ole. Kissa oli kyllä todella peloissaan ennenkö tunnisti minut ja sitten kissa tarttui niin kovaan vaatteisiini ja minuun kiinni, ettei tornaadokaan olisi kissaa irroittanut. Ja kyllä sitten oltiin niin onnellisia molemmat, kun hurja ulkoseikkailu sai onnellisen lopun!


    • sisäkissan paluu

      KIITOKSET VAATEVINKISTÄ!

      Kissani pelästyi jotain ääntä pihassa niin paljon, että alkoi riehua häkissään ja siinä hytäkässä häkin ovi aukesi ja kissa paineli karkuun pelästyneenä. Mieleen muistui vinkki likaisten vaatteiden pihaan laittamisesta ja testattiin sitä, kun oltiin kiskittelyt todettu toimimattomaksi. Haettiin kasa vaatteita pyykkikorista, lukemista ja tuolit ja istuttiin pihaan lukemaan. Vajaa tunti myöhemmin pihan toiseen päähän ilmestyi aivan paniikissa oleva kissani. Ja jonkunaikaa maaniteltua, kissani uskaltautui tulemaan luokse. Ja niin kissa pääsi turvallisesti takaisin kotiin.

      • onnelinen puolesta:)

        Mahtavaa, onnellinen loppu, ja kissa pääsi takaisin turvaan omistajansa luo :)


    • kkkrrrrr

      kiitokset neuvoista

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      213
      7556
    2. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      58
      2973
    3. Onkohan meillä kummallakin joku pakkomielle toisiimme

      Vähän luulen että on..
      Ikävä
      193
      2377
    4. Mitä tämä on

      Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut
      Tunteet
      10
      1823
    5. Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?

      gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.
      Maailman menoa
      176
      1752
    6. Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.

      Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke
      Helsinki
      21
      1432
    7. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      75
      1271
    8. Nyt on konstit vähänä.

      Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,
      Kiuruvesi
      38
      1173
    9. Hyvää yötä kaivatulleni

      En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä
      Tunteet
      27
      1165
    10. Tilinpäätösvaltuusto 27.5

      Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty
      Pyhäjärvi
      50
      1039
    Aihe