Joutsalaisnaisen keskiarvo:

Tri. Koskela

Joutsalaisten naisten odotettavissa oleva elinikä on yli 80 vuotta, joten suurin osa Joutsan naisista elää vielä pitkään vaihdevuosien jälkeenkin. Nämä vuodet voivat olla terveitä, antoisia ja onnellisia, varsinkin jos nainen aktiivisesti pitää huolta kunnostaan ja terveydestään. Vaihdevuodet eivät ole sairaus, vaan biologinen muutosprosessi.

Vaihdevuosioireet alkavat 40-60 ikävuoden välillä ja voivat jatkua 70-vuotiaaksi saakka. Oireiden kesto on yksilöllistä ja perinnöllistä. Oireiden keskimääräinen alkaminen ajoittuu 51 ikävuoden tienoille.

Vaihdevuosien oireet liittyvät estrogeenituotannon vähenemiseen, jolla on myös vakavia terveydellisiä vaikutuksia. Tällaisia oireita voivat olla esimerkiksi vasta vuosien päästä ilmenevät osteoporoosi ja sepelvaltimotauti.

Oireista tyypillisin on ns. kuumat aallot. Rinnoista alkavat lämpimät tuntemukset leviävät kasvojen alueelle ja aiheuttavat punotusta. Oireiden kesto on sekunneista minuutteihin ja kuumiin aaltoihin voi liittyä myös sydämen tykytystä ja ahdistuneisuutta.

Vaihdevuodet voivat vaikuttaa häiritsevästi myös unirytmiin ja aiheuttaa yöllisiä heräilyjä. Yölliseen heräilyyn liittyy usein myös yöhikoilua. Huonounisuus aiheuttaa päiväsaikaan mielialan vaihteluita ja ärtyneisyyttä sekä väsymystä.

Estrogeenin puute voi aiheuttaa vaivoja virtsa- ja sukupuolielimiin, esimerkiksi yhdyntäkivun tai emättimen kuivuuden tavoin. Oireet voivat aiheuttaa myös seksuaalista haluttomuutta.

Vaihdevuosien oireita prosentilla naisista
Ärtyvyys 80–90
Masentunut mieliala 70–80
Väsymys, yöhikoilu, kuumat aallot 70–80
Painon nousu 60–70
Unettomuus 50–60
Nivel- ja lihaskivut 50–60
Sydämen tykytys 40–50
Itkuherkkyys 40–50
Päänsärky 40–50
Muistin huononeminen 40–50
Ummetus 30–40
Sukupuolinen haluttomuus 20–30

43

722

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Fil.kand.Metsola

      Nämä kouluja käymättömät n 1940 luvulla syntyneet Joutsalaismiehet ovat tunkeneet itsensä petoasiantuntijoiksi ja yhdysmieheksi. ovat kuin työväentaloilta karanneita puskaryssiä aseineen ja punalakkineen. MIKSI?

      Saattavat olla ainoita joilla on yhteys maaseudun elämään ja samoin eläinten esiintymiseen . Jos olet korkeasti koulutettu ja kateellinen peukalonpyöritteliä, ehkäpä yhteiskunnan elättämä ja virkaa lusiva, olet samassa veneessä.
      Saattavat olla myös niitä maaseudun mamman helmoissa pyörijöitäkin, eivätkä osaa irtaantua kotipihastaan ilman pyssyä kun työväentalolle itseään kehumaan.?
      Kommunisteja,--- ei muuteen kukaan normaali ihminen haikaile eikä kaipailekkaan...Rumia.
      Haisevat ku ryssän kaali.

      • Lady 19

        Ei kai nyt ihan noinkaan?


      • HUUTAJA-TÄTI
        Lady 19 kirjoitti:

        Ei kai nyt ihan noinkaan?

        kYLLÄ SE NOIN TARKEMMIN KUN MIETTII,-------------- NIIN MENEE!


      • HILJAINEN-SIIRI
        HUUTAJA-TÄTI kirjoitti:

        kYLLÄ SE NOIN TARKEMMIN KUN MIETTII,-------------- NIIN MENEE!

        eI SE NYT IHAN NOINKAAN MEE....


    • korpitieteen dose

      Mies,joka pyssyn kanssa kulkee ja sitä hieroo ...ei ole mies eikä mikään ! Ei ne kommareita ole vaan ihan voissa paistettuja kepulaisia kaikki tyynni. Jos punaista lakkia ei olisi ampuisivat kaiketi toisiaan,että pokse vaan metsässä kävisi.

      PS. mikä on petoasiantuntija,näkeekö sen naamasta !?

      • MölyAPina

        Naama on kuin petolinnun perse!


      • Perse!
        MölyAPina kirjoitti:

        Naama on kuin petolinnun perse!

        Päivän huuli!
        HEH : )


    • waakwaak

      Haluaisin metsästyseuraan ilmaisen lihan ja hilpeän meiningin vuoksi ,vaikka passiin seisomaan !

      • Partiopoika

        KRÄÄÄÄÄÄÄÄK!
        Onks Joutsassa irtonaista tahi vaikka varattua pesää tarjolla?


    • amnesty

      On harakanpesää,käenpesälle älä mene .hyvä mies !!! Sinne kun munii joka toinen ...MetsästysaikAN SAAT OLLA VAROVAINEN,ettei punahattuiset ammu sua dinosauruksena,sen verran varmoja havainnoissaan.Sano mun sanoneen !

    • "nätit" joutsalaiset

      Joutsalaiset ämmät on läskejä ja rumia, luulee olevansa kauniitakin. Ei lol oikeesti :---D

    • brigitte Monroe

      Joutsalaiset roikkovatsaiset ukot ne vasta komeita ovat,maha roikkuu polvissa ja päällä menneitten vuosikymmenten urheiluasut....likainen olemus ja hirveä meteli omasta erinomaisuudesta. Kauheita rupikonnia !

      • Käkättimeen vetoa

        Tyypillisiä suomalaisjuntteja liikakiloineen , verkkahousuineen ,lippalakkeineen,plösöryhteineen ja rasisitisine mielipiteineen.
        Samanlaisia kuin muutkin suomalaismiehet ympäri maalaispitäjien.
        Tulkaapa illalla Huttulaan, -annan turpaan kaikille jotka sitä haluaa!


      • Huttulaan!!!
        Käkättimeen vetoa kirjoitti:

        Tyypillisiä suomalaisjuntteja liikakiloineen , verkkahousuineen ,lippalakkeineen,plösöryhteineen ja rasisitisine mielipiteineen.
        Samanlaisia kuin muutkin suomalaismiehet ympäri maalaispitäjien.
        Tulkaapa illalla Huttulaan, -annan turpaan kaikille jotka sitä haluaa!

        Minä tulen! Haluan turpaan!


    • Räkänokkia

      Liekkö näköni kehno kun olen huomannut useita hyväkuntoisia " friiduja " kyläkunnan raitilla ? Mutta eihän ne pojat meitä aloittajan kaltaisia köyhiä noteeraa , jotta säkä käy pitää olla jotain houkuttelevaa tarjolla . Siis polkaressut joutuvat saneeraamaan olemuksensa .

      • Turpaanvetopalvelua

        Tulkaa Huttulaan örveltäjät tänä iltana .
        Saatte turpaanne kaikki halukkaat!


    • tulenhetiiiii

      Voi laps kultsi ei sinusta oo vetään ketään turpaan , sinun pitää ottaa jakkara mukaasi että edes yletyt , muutenhan vetelet vain napanöyhtää .

      • ISO MELAA ANUKSEEN !

        Tulkaapas kaikki Joutsan hutsut Huttulan miesten vessaan tänään kuudelta.
        Annan paksua melaa teidän persiiseen!


    • Finninaama

      Veneiliän kauhu ! Melavaras !!!!

    • velliwessa

      Mites tuo Huttulan wessa on niin kovin suosittu ? Mikä sinne vetää väkeä?? Jotain muutakin kuin melaa pitäisi olla tarjolla, melatarjonta on niin vanhanaikaista ja mielikuvituksetonta !

      • VeneiI iÄ

        Vessassa tarjotaan kultaista suihkua ja päälle turpaanvetoa.
        Luulisi kiinostavan?
        Finnien puristelua sunnuntai-iltapäivisin.


    • suihalii

      Kyl se menee käteenvetoon , tuntien sinut niin erehdyksen mahdollisuus on pois suljettu.

    • iiiiiisa-mi

      alkaa kiinnostaa kovasti täällä kauempanakin tuo Huttulan vessa,se näyttää elävän aivan omaa elämäänsä.

      • Looooordi Läski

        Ainakin viikonloppuisin siellä tapahtuu kummia ilta-aikaan.
        Miehet ja naiset,vanhat ja nuoret sekoilee ristiin rastiin.
        Arjen koittaessa ollaan taas hiljaa kun kukaan ei muista mitä tapahtui kenenkä kanssa
        Tämähän on Joutsalaisten hupia ollunna jo useamman vuujen.


      • ilman sateenvarjoa
        Looooordi Läski kirjoitti:

        Ainakin viikonloppuisin siellä tapahtuu kummia ilta-aikaan.
        Miehet ja naiset,vanhat ja nuoret sekoilee ristiin rastiin.
        Arjen koittaessa ollaan taas hiljaa kun kukaan ei muista mitä tapahtui kenenkä kanssa
        Tämähän on Joutsalaisten hupia ollunna jo useamman vuujen.

        Onko Huttulan WC:ssä todellakin Golden Shower-happeningiä luvassa viikonloppuisin?
        Jos säätiedoitus lupaa tällaista matalapaineista kultaista sadetta on Lincolnin keula suunnattava kohti Joutsaa viikonlopuksi.


      • Kusihousujen juhlat
        ilman sateenvarjoa kirjoitti:

        Onko Huttulan WC:ssä todellakin Golden Shower-happeningiä luvassa viikonloppuisin?
        Jos säätiedoitus lupaa tällaista matalapaineista kultaista sadetta on Lincolnin keula suunnattava kohti Joutsaa viikonlopuksi.

        Onkin oikein korkeapaineiset bileet luvassa...
        Sinne!


    • help meee

      EN USKO,ilta-aikaan siellä vain imuroidaan ,kahvi haaleaa ja tunnelma hiljainen,ehkä vessassa salainen väliseinä...pitää koputella joka seinään ja kokeilla mitä tapahtuu .

    • wrryry

      Joo! Salaovi vessassa nautintojen ääreen.

      • Reikä seinässä

        Glory Hole kenties?


      • Heti Huttulaan!
        Reikä seinässä kirjoitti:

        Glory Hole kenties?

        Onko munanmentäviä reikiä vessojen väliseinissä jonka kautta anonyymin kalleuksia voi tarjoilla halukkaitten Joutsalaisnaisten suihun imettäväksi?


      • Huttulan hutsu
        Heti Huttulaan! kirjoitti:

        Onko munanmentäviä reikiä vessojen väliseinissä jonka kautta anonyymin kalleuksia voi tarjoilla halukkaitten Joutsalaisnaisten suihun imettäväksi?

        Akkuporakone ladattuna 15 mm Rasiaterällä varustettuna suuntaan illalla patabaarin vessaan. Nähdään siellä...Lurps!


    • Päivänurmi

      Otappas isompaan rasiaan passeli , sellainen " sinun" mentävä niin fiidu voi arvioida aisan käyttötarpeen .

      • Poraaja

        150mm=15cm pittee olla!


    • hohhoij1

      täytyypä kysyä Mikolta ja jaskalta, ovatko tietoisia, mitä ja etenkin ketkä tällä palstalla heidän Patabaaria ja etenkin sen vessaa kovasti jaksavat mainostaa. Kyllä he halutessaan sen selville saavat. On niin törkeetä ja ala-arvoista tekstiä......

      • joutsan juntti

        Mikko ja Jaskapa tietennii ite pistää löylyvä kiukkaalle?


      • GhostOf EricHonecker
        joutsan juntti kirjoitti:

        Mikko ja Jaskapa tietennii ite pistää löylyvä kiukkaalle?

        ITÄ-SAKSAN STASI on joidenkin pikkujoutsalaisten mallitoimintaa.
        Paljasta naapurisi tai vaikkapa veljesi tahi oma isäsi.
        Hrrrr....Nyt pelottaa!


    • omg11

      Mä luulen,että tämä kaikki on plus-merkkistä mainosta Patabaarille ! Ylistysvirttä . Vessat siistit ja suorastaan hohtavat.Olen asunut joulun siellä ,tiedän mistä puhun.
      Hyvää Uutta Vessavuotta kaikille,ei tää niin vakavaa ole.Eikä kestä loputtomiin,sen takaan.

      • Mikko&Jaska

        Kunhan muistatte vetää vessan lähtiessänne!


    • animalfarm

      Kyllä naiset ihan yleensä ottaen on aikas ihania. Aika hienoa tietää että ne on olemassa. Vaikka asutaan yksin niin eihän täällä voisi olla jos tietäisi ettei naisia olisi Joutsassa. Omat suhteeni on olleet asuessa muualla mutta kyllä joka paikkakunnalla on naisia joiden takia sydän hyppää. Katsokaa ihmiset toisianne silmiin ja hymyilkää ei se satuta vaan pelastaa toisen päivän mahdollisesti. Mun parhaat ystävät on olleet naisia. Ollaan vietetty iltaa,katseltu elokuvia tai sitten on voinut ovikello soida keskellä yötä ja silloin on vaan otettu toinen viereen nukkumaan. Nukkumaan siis. Miehet tarvitsee miesten seuraa mutta myös naisten. Niiden kanssa voi jutella kaikesta. Kun löytää oman kullan se on aika paljon itsestä kiinni kuinka hänet saa hohtamaan.

    • joutsasleepless

      nukkumaan viereen ...joutsalainen ukon mulkero !? Ei tssä elämässä ---apua,ei. Hikisiä,haisevia,verkkapöksyjä,mistään muusta eivät puhu kuin itsestään,ego niin suuri ...Perttulan seutuvilla näitä tapaa ja meteli kuuluu jo kauas,minä,minä ,minä.

    • kivaahansekaik

      Huomaan että ongelmat eivät ole suuria , hieman piikittelyä puolin ja toisin . Noinhan elämä kulkee ja se suo jokaiselle mahdollisuuden muotoilla oma elämä juuri passeliin paikkakuntaan ja sopivaan seurapiiriin . Nuo joille toiset ovat aknen aiheuttajia voivat tarkastella omaa eloansa vain omien valitojensa summana .

      • TäyttäKurkkua

        Ongelmaksi on tullut orgasmin myötä tuleva pakonomainen tarve huutaa!
        Naapuri kärsii tästä ja lähitienoo aina saatuani orgasmin. Nimittäin huudan todella kovaa,----olenhan mies.


    • Yäkyäk

      Pilaat koko heimon maineen väittämällä olevasi " mies ". Olet ehkä etova narsisti mikä ei liity miehisyyteen millään muotoa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      8
      3316
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      68
      1848
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1556
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      75
      1156
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      60
      966
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      32
      940
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      208
      861
    8. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      813
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      806
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      758
    Aihe