Hei sijoitusasiat ovat omassa elämässäni juuri nyt epäsuorasti ajankohtaisia ja haluaisin kysellä ihmisten kokemuksia Matula Oy:stä, joka sijaitsee Loimaalla?
Olen kuullut paikasta aika ristiriitaistakin infoa. Joku jopa väitti jonkun sijoituslapsen tehneen siellä itsemurhan?
Kiinnostaa myös, että onko toimintaa pyörittävät henkilöt nykyäänkin samoja kuin Matulan alkuaikoina?
Mites tuon alueen muut perhekodit?
Kokemuksia Matula Oy:stä
2
968
Vastaukset
- nomoreshitplease
Se on konkurssissa jo,mitä en yhtään ihmettele. Lapsia kohdeltiin huonosti, eikä tarvittavaa tukea annettu. Siellä oltiin kuin karjaa..
Ja itse vielä hyvästä perheestä, prosentuaalisesti varmaan kourallinen meistä oikeasti viettää normaalia elämää nykyään, tosin oma sijoitukseni oli lyhyt kyseisessä laitoksessa, eihän sitä voinut perhekodiksi kutsua millään ilveellä! Todellakin nykyään itse vanhempana, miettisin kahdesti mihin lapseni sijoitettaisiin.
Kaikki ei tainnut olla niin kaunista ja kiiltävää, kuin antoivat olettaa. Hienot puitteet verhosivat taitavasti huonot olosuhteet. Onneksi ei ole tarvetta näille palveluille. Sijoituslapset on kiva bisnes, toisten elämät vaan pelinappuloina.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka912531- 671465
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww841423EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje131208- 81943
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19910Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta105804Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe36800- 54783
- 30716