(Tarina on saanut innoituksen eräästä seksuaalisuuden muodosta nimeltä macrophilia ja voraphilia.)
Anssi oli eksynyt taikametsään. Hän oli harhaillut metsän siimeksessä useita päiviä. Hän oli syönyt kaiken ruoan eväsrepustaan aika päiviä sitten. Vesi myös oli lopussa eikä Anssi ollut nähnyt juokseva vettä missään. Nyt Anssilla oli huutava nälkä ja jano. Hän tarvitsi kipeästi proteiinipitoista ruokaa sillä niinkin lihaksikas ja atleettinen mies kuin Anssi oli sitä kipeämmin hän tulisi tarvitsemaan nyt kunnon evästä. Anssi oli hyvin tietoinen, että hän oli eksynyt taikametsään. Yleisesti tiedettiin, ettei yksikään metsään joutunut ihminen ollut koskaan palannut taikametsästä takaisin. Anssia hirvitti ajatus loputtomasta eksymisestään metsään, mutta hän ei suostunut hyväksymään sitä. Anssi oli hyvin väsynyt ja hänen ulkoinen olemuksensa oli nuutunut ja likainen. Vaatteet olivat rähjäiset hänen yllään. Hänen paita oli rispaantunut. Housut olivat haaroista revenneet joten hän luopui niistä nopeasti. Nyt hänen yllään olivat vain väljät bokserit. Anssin vasemman jalan maihari oli hävinnyt miltei heti metsään eksymisen jälkeen. Nyt hän nakkasi väsyneenä oikean jalan maiharinsa olkansa yli ja asteli nyt avojaloin pitkin metsänpohjaa.
Juuri kun Anssi oli menettämässä toivonsa hän havahtui ääneen joka tuli ilmiselvästi jostain eläimestä. Hän pysähtyi äkkiä ja alkoi edetä eteenpäin hiljaa hiipien. Anssin miltei alaston vartalo painautui kiinni vasten ison kuusen runkoa. Varoen Anssi kurkisti kuusen takaa nähdäkseen eläimen josta ääni tuli. Anssi näki naaras hirven. Se oli aikuinen naaras hirvi. Anssi arveli sen painoksi 400-500 kiloa. Hirvi makasi aluskasvillisuuden seassa ja märehti. Anssin nälkä alkoi lisääntyä. Naaras hirven märehdintä lisäsi nälkää. Yhtä äkkiä Anssin katse kääntyi naaras hirven peräpäähän. Hirvi nosteli ja heilutteli häntäänsä ilmaan kuin viestiäkseen Anssille jotain. Anssi epäröi hetken, mutta päätti lopulta tulla pois puun takaa ja alkoi varoen lähestyä hirveä. Hirvi tuntui olevan hyvin kesy koska se ei yrittänyt paeta ihmistä. Anssi käveli hirven viereen ja päätti mennä kontalleen jottei hän näyttäisi liian uhkaavalle. Hirvi nosteli edelleen lyhyttä häntänsä ilmassa. Anssin nenään tulvahti hetkessä erikoinen haju. Se oli makea tuoksu joka leijaili naaras hirven ympärillä. Anssi tuli siihen tulokseen, että naaras oli kiimassa. Varoen Anssi konttasi hirven taakse. Hirvi piteli häntäänsä ylhäällä. Anssi näki edessään naaras hirven pillun. Anssi katseli kiimasta märäksi kostunutta emätintä haltioituneena. Emätin on turpea ja se valutti maahan kirkasta kiimanestettä.
VORE TAIKAMETSÄ Osa1
Anssi84
1
2825
Vastaukset
Nautinnollista
Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen rakkaus sinua kohtaan ei kuole koskaan
Ihastunut olen moniin vuosien varrella mutta vain sinä jäit sydämeen enkä vaan osaa unohtaa. Olit silloin parasta elämäs481241- 1581067
- 58871
Unelmoin päivästä, jolloin voimme olla yhdessä.
Niin pieni kuin sydän onkin, sä oot siellä ja ne mun isot tunteet sua kohtaan ❤️Sydämeni sykähtää joka kerta kun sut nää27726Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti "En pystynyt olemaan siellä enää"
Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti – "En pystynyt olemaan siellä enää" Ennen sotaväki oli178719Ollaanko me tyhmiä mies?
Miten ihmeessä me onnistuttiin saamaan tästä näin pitkällinen ja masokistinen kuvio. Miten? Jos toisesta tykkää, näinhä50714- 8712
- 11703
- 346698
Martina Aitolehti poseeraa Ibizalla
Ihanaa! Ibiza on ihan paras paikka lomailla hengaillen, viinistä ja iltamenoista nauttien. Säpinää riittää. Aitolehti78655