Jari Litmasen aika maajoukkueessa on ohi ! Nyt,kun maajoukkue arvailee, onko Litti kunnossa vai ei ja rakentaa taktiikkansa Litin 10-paikan varaan aiheuttaa sen, että koko taktiikka pettää, kun "kymppi" ei olekaan kunnossa. Mastroa odotetaan viime hetkiin asti ja kun hänellä on mustelma reidessä, hän jää pois ja koko maajoukkueen taktiikka pitää muuttaa ja pelata sitten taktiikalla, jollaista ei olla harjoiteltu. Siitä seuraa, että toistuvasti kärjen ja alakerran väli on tyhjä ja vastustajat iskevät helposti siitä läpi tai katkovat keskikentälle tulevia sijoituksia. Jarin aika pelaajana on ohi - käyttöä voisi löytyä muista tehtävistä !
Litmanen ulos maajoukkueesta
7
467
Vastaukset
- Kirppu
Ei kai sentään? Suomen kaikkien aikojen menestyneimmän futaajan heittäisit ulos? No, samahan se olisi kun se on muutenkin puolet ajasta loukkaantuneena...
- Simo
Täytyy myöntää että tietoa Litmasen pelikunnosta odotetaan kuin Isä Aurinkoisen ilmestymistä.
Suomella on silti muitakin ongelmia. Hollanti-pelissä kävi samoin kuin monesti aiemminkin. Ensin pelataan hyvin ja sitten sorrutaan "karkeisiin virheisiin puolustuspäässä." Muka. Valmentaja nimeää aamun lehdissä sitten pari syntipukkia. Ja eikun seuraavaan peliin.
Kyllä futismatsi kestää 90 minuuttia. Ja sen jälkeen katsotaan lukemat taululta. Numeroiden alla sulkeissa ei näy selityksiä miksi maalit tehtiin.
Miksi Suomi sitten hävisi? Tässä mielestäni muutama syy:
-- Hollanti on A-luokan jalkapallomaa. Suomi ei ole.
-- Ruud van Nistelrooy. Tämän hetken varmin viimeistelijä.
-- Suomen taktiikka. Ei tunnu koskaan olevan kohdallaan.
-- Valmennusjohto. Syy tuntuu aina olevan jossain muualla, yleensä pelaajissa.
Jalkapallo on ensisijaisesti kuitenkin taktinen peli, niin kuin Kreikka kesällä osoitti. Taktiikkaa muuttamalla Suomella olisi ihan hyvät mahdollisuudet koviakin maita vastaan. - Retu
Juu, antaa mennä vaan. Kukaan ei voi kieltää Litmasen taitoja, silloin ennen, ja terveenä vieläkään mutta kun kroppa on loppu, niin turha pilata koko maajoukkueen taktiikkaa yhden "paralympialaisfutaajan" takia. Kun Suomesta on ennen pitkää kuitenkin pakko löytää joku JL:n paikalle, niin parempi tehdä se HETI, niin voi joku nuorempi,terve pelaaja aloittaa tällä paikalla. Litmanen on fyysisesti LOPPU ! Kiitos ja tervemenoa !
- Onnenkivi
Laitetaan Litille kipsit jalkoihin ja käsiin, jolloin se ei pysty loukkaantuun niin helposti.
- nuori-urheilu-hullu
Voi olla että Litin pelitaidot ovat huonompaakin huonompia SEURAJOUKKUEISSA mutta jostain syystä hän antaa Suomen maajoukkueelle sellaista pirullista fiilistä jolla kaatais jengin kuin jengin!!!!!!!!!!!!!
- O-G
nuori-urheilu-hullu kirjoitti:
Voi olla että Litin pelitaidot ovat huonompaakin huonompia SEURAJOUKKUEISSA mutta jostain syystä hän antaa Suomen maajoukkueelle sellaista pirullista fiilistä jolla kaatais jengin kuin jengin!!!!!!!!!!!!!
silla fiiliksella kauheen pitkalle paasty.. Vois mies tajuta ite jo lopettaa.
- Sunderland
Litmasen peliäly on sitä luokkaa, että jos vain pienikin toivo Litin pelaamisesta, niin sitä kannattaa odotaa. Ei kai huippuammattilaisten ole vaikea tilanteen mukaan ottaa käyttöön toinen taktiikka, jos Litmanen ei sitten olekaan pelikunnossa. Ei ainakaan pitäisi olla. Kyllä nytkin Hollantimatsissa tuli ikävä Litmasen kykyä rauhoittaa ja rytmittää peliä, kun Suomea vietiin, kuin pässiä narussa.Ja vaikkei Litti kentällä olisikaan, niin jo hänen mukanaolonsa nostattaa fiilistä muussa joukkueessa.Mestari on paikkansa ansainnut!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6417808Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4312096Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2191979- 1431570
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511218Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251148Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule951008Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65819Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill6689Sofia matkii Martinaa
Sofia etsii omaa lippisjonnea mäkkäreistä ja itiksestä. Tuskin löytää yhtä komeaa.133668