Tarjotusta työstä on oikeus kieltäytyä, jos se ei ole PYSYVÄISLUONTEISTA ja sijaitsee työssäkäyntialueensa ulkopuolella. Polvelleni tipahti tämmöinen työtarjous, jonka kesto on 3 kuukautta ja nyt ihmettelenkin, voidaanko kolmea kuukautta tulkita "pysyväisluonteiseksi"?
PYSYVÄISLUONTEINEN(?) TYÖ ON MITÄ????
taas viedään pässiä?
1369
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
TEM/1446/00.11.03/2012, 2.1:
Toimeentulon turvaavalla pysyväisluontoisella työllä tarkoitetaan sekä pitkiä määräaikaisia että toistaiseksi voimassa olevia työsuhteita. Esimerkiksi kesätyö tai opintoihin liittyvä harjoittelu ei täytä tätä edellytystä, mutta työskentely saman tai samojen työnantajien palveluksessa toisiaan seuraavissa määräaikaisissa työsuhteissa voidaan katsoa pysyväisluonteiseksi työskentelyksi. Pysyväisluontoisena pidetään ainakin työtä, joka kestoltaan riittää täyttämään työttömyyspäivärahan edellytyksenä olevan 34 kalenteriviikon työssäoloehdon. Toimeentulon tulee olla turvattu siten, ettei puolisolla ole oikeutta esimerkiksi soviteltuun työttömyysetuuteen tai toimeentulotukeen.