Meidän koira, 3 vuotias Lappis uros.
Koiran kanssa on saanut vääntää milloin mistäkin asiasta, jossain välissä tuntui että murkkuikä jäänyt ikäänkuin päälle.
No pitkän ajan ja työn jälkeen koira alkoi ymmärtää paikkansa ja ongelmat väistyivät.
Meillä on aidattu takapiha, missä yleensä olemme paljon lapsen ja koiran kanssa.
Takapihalle pääsee pienen "portaikon" kautta.
Koiralla on tapana jäädä portaikolle "päivystämään" kun olemme pihalla.
En ole ennen ajatellut siitä sen ihmeempää.
Eilen olimme taas pihalla ja koira möllötti portailla. Yhtäkkiä katsoi meitä ja murisi, haukkui.
Menin koiran viereen ja sanoin "pois", tietää käskyn.
Koira kuitenkin murisi ja näytti hampaitaan.
Sitten kapusin itse portaille ja "pois", koira lähti muristen ja mulkoillen.
Tämän jälkeen yritti monta kertaa häätää minut portailta muristen, haukkuen ja hampaitaan näyttäen.
Vitsi kun ärsyttää! Taasko tämä vääntö alkaa.
Niin pitkään oli "rauhallista".
Koira ilmeisesti kokee vahtivansa meitä portailta vai mitä?!
Koira omii portaikon
4
140
Vastaukset
- Twipp
Tästälähin portaat on sitten koiralta kiellettyä aluetta. Jos se ottaa tuon komentelutyylin, niin oikeuksien rajoittaminen ja lisäkoulutus/käskytys korjaa käytöksen.
"Taasko tämä vääntö alkaa." Koira on vielä nuori, sen kanssa saa ihan varmasti tehdä vääntöä myöhemminkin: ei se koira kerralla ole koulutettu, se koulutetaan ja sitten sille tehdään ylläpitokoulutusta, jotta koira pysyy tietyllä koulutuksen tasolla ja käytös hallinnassa. Kaiken ikää.
- keep your head
Selkeästi yrittää omia portaat itselleen. Eipä siinä muuta kun sitkeästi omit ne takaisin, vaikka harjan varren avulla jos ei muuten anna.
- npjia<ömlpv
Ei kun hänen on nyt saatava pitää ne omat portaat ominaan. Ihmisten pitää joustaa ees ton verran kun on koiran ottanut. Kai teillä on toinenkin ulko.ovi.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1781476
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä431061Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad38745- 14670
Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21660Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä29653- 37653
Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46607No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall184604Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .17593