Yökastelusta

Meillä on 6,5 vuotias eskarilainen, joka on käyttänyt nyt yökasteluun Minirin-nenäsumutetta reilun vuoden. Lääke tehoaa, mutta ihmettelen tässä nyt terveyskeskuslääkäreitä, jotka eivät näe tarvetta sen kummalisempaan seurantaan kuin reseptin uusimiseen. Onko kenelläkään kokemuksia yökastelijoiden hoidosta?
51303
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Omalla tyttärelläni yökastelu johtui virtsatietulehduksesta, joka oli petollisesti oireeton. Hän sai ainakin vuoden estolääkitystä ettei tulehdus uusiutuisi.
Kaikki mahdolliset tutkimukset tehtiin esim takaisinvirtaus tutkittiin. Seurannassa hän oli parisen vuotta.

Siis onko lapseltasi tarkistettu tulehduksen mahdollisuus?

Äänestä

Meillä on yhdeksän vuotias poika joka pissasi vielä viime keväänä lähes joka yö sänkyynsä. Juoksimme lääkärissä viiden vuoden iästä lähtien pari vuotta ja kokeilimme Miniriniä, kasteluhälytintä ja jos jonkinlaista "parannuskeinoa". Myös kaikki kokeet ja seurannat tehtiin yksityisellä lääkäriasemalla. Kastelu ei loppunut vaan jatkui säännöllisen säännöttömästi. Tajusin onneksi poikani ollessa n. 8 vuotias, että se kaikki hässäkkä mikä kastelun ympärillä pyöri itse asiassa aiheutti hänelle paineita enemmän kuin itse kastelu. Lopetimme kaikki lääkinnät ja hössötykset pissaamisesta. Opetin pojan itse vaihtamaan lakanat ja hoitamaan asiat muutenkin ns. huomaamattomasti ilman sen kummempia hälinöitä. Kaikki sujui hienosti kun poika itse sai hoitaa hommansa vaikka kastelu jatkuikin aina viime kevääseen saakka. Nyt kevään jälkeen kastelukertoja on ollut vain muutama ja voit kuvitella kuinka pojan itsetunto on noussut, koulu sujuu ja kavereilla yöpymiset sekä leirisuunnitelmat. ovat taas kovassa huudossa. Kirjoitukseni ei tarkoita sitä, että lääkitys olisi jotenkin huonoa tms. Halusin vain jakaa toivoa yökastelusta, sillä olen huomannut yökastelun olevan aikamonen lapsen vaiva. Suosittelisin sinua kuitenkin vaatimaan jatkuvaa tarkkailua ja seurantaa, ettette jää pelkän minirinin varaan. Ja suosittelen ottamaan selvää edesauttaako Minirin virtsanpidätykseen tarvittavan hormoonin erittymistä vain käytön ajan vai edesauttaako se myös erittymisen kehittymistä jatkossa kun on tullut aika lopettaa lääkitys.

Äänestä

hei vaan... itelläni on 4 lasta ja 3 niistä "kärsii" yökastelusta! meillä ei mitkään lääkitykset ole auttanut kuin hetkellisesti! lapseni ovat 5 7 ja 8 vuotiaat! olen huomannut että paras lääke siihen on että vähentää ilta juomista ja ennen nukkumaan menoa vahtii että lapsi on käynyt pissalla ja että lapsen herättää vielä kerran pisulle ennen kuin itse menet nukkumaan! en suosittete mitään hälytys patjoja!
inhottavaa kuunneltavaa se vinkuminen patjassa. ja myöhästä se on kun lirut on jo silloin tullut!
niin ja tiesitkö että yökastelu on perinnöllistä!!
itse kastelin 15 vuotiaaseen asti ja se vasta noloa oli .
älä missään nimessä toru lastasi siitä kun sille vaan ei voi mitään. lapsesi on niin sikeä uninen.
jos vaan itse jaksat niin heräile ja totuta lapsesi öillisiin herätyksiin niin kauan aikaa kunnes sille on tullut se yörytmi niin varmasti alkaa itsekkin käymään yöllä pisulla! jaksamisia!

Äänestä
  • Kyllä se perinnöllistä on. Minunkin molemmat tyttäret pissivät vielä vaippaan. Nyt he ovat 9 ja 11 v. Kaikki tutkimukset on tehty ja mitään elimellistä- tai tulehdusvikaa ei ole. Onneksi tytöt ovat hyvin omatoimisia ja huolehtivat vaipanvaihdosta ja pyllyn pesemisestä ihan itse. Isompi tytöistä pitää vaippaa usein myös päivällä kun aina joskus tahtoo mennä pisu silloinkin. Olemme joskus jutelleet asiasta ja miettineet miten pitkään vielä kestää. Itse olin 14 kun pääsin vaipoista. Kestämistä ja hyväksyntää kaikille pisupöksyjen äideille.

    Äänestä

  • Äityli kirjoitti:

    Kyllä se perinnöllistä on. Minunkin molemmat tyttäret pissivät vielä vaippaan. Nyt he ovat 9 ja 11 v. Kaikki tutkimukset on tehty ja mitään elimellistä- tai tulehdusvikaa ei ole. Onneksi tytöt ovat hyvin omatoimisia ja huolehtivat vaipanvaihdosta ja pyllyn pesemisestä ihan itse. Isompi tytöistä pitää vaippaa usein myös päivällä kun aina joskus tahtoo mennä pisu silloinkin. Olemme joskus jutelleet asiasta ja miettineet miten pitkään vielä kestää. Itse olin 14 kun pääsin vaipoista. Kestämistä ja hyväksyntää kaikille pisupöksyjen äideille.

    millaisia vaippoja teillä käytetään?Meillä on käytetty isoimpia lastenvaippoja mutta ne ei tahdo riittää koko yöksi.ikää on 11vuotta.entä miten päiväkäyttö?onko koulussa?voitteko kertoa miten saisin pojan käyttämään vaippoja ilman jokapäiväistä taistelua?yöt niinkin menee mutta päivisin on ongelmia saada vaipat koulupäivän ajaksi.asiaa ei ole auttanut se että itsekkin olen ollut kastelija.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


äiti kirjoitti:

Meillä on 6,5 vuotias eskarilainen, joka on käyttänyt nyt yökasteluun Minirin-nenäsumutetta reilun vuoden. Lääke tehoaa, mutta ihmettelen tässä nyt terveyskeskuslääkäreitä, jotka eivät näe tarvetta sen kummalisempaan seurantaan kuin reseptin uusimiseen. Onko kenelläkään kokemuksia yökastelijoiden hoidosta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu