HALOO HÄSA

Nyt jo monessa valtakunnan mediassakin YLE:n ohella on kiinnostuttu SCC uusimmasta kuviosta, nimittäin epäillystä nigerialaishuijauksesta. Hämeen Sanomat näyttää vaikenevan asiasta todella äänekkäästi.

Mistä sitten moinen? tuntuu nyt vähän sille että paikallislehdelle asia on hiukan kiusallinen kun oma toimittaja on vasta vähän aikaa sitten eronnut SCC:n hallituksesta. Voihan toki olla ettei Häsan toimitus ole ottanut asioista selvää eikä ole tietoinen koko huijaus-asiasta.

Jos ei lehden päätoimittaja osaa vetää näistä minkäänlaisia johtopäätöksiä, tulisi ainan hallituksen reagoida nyt jollainlailla.
14219
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Tähän on paikkakunnalla jo niin totuttu että häslari tuhraa asioista viimeisenä

Äänestä

Kuka tarvitsee?

Äänestä
  • Persutoimittaja ei liene töissä. Sitten voidaan tehdä näyttävä juttu, mitäs me sanoimme !

    Äänestä

Ei kannata lehden pahemmin uutisoida negaa tosta kuplasta,kun jää eräiltä henkilöiltä sormet saranapuolelle.

Äänestä

Arka paikkahan tämä on tietysti eduskuntaan pyrkivälle kiemungille, joka toimi viime aikoihin saakka scc hallituksessa. Höplästä on vedetty nyt tietysti muitakin mutta olisi varmaan aika lehdenkin jotenkin reagoida

Äänestä
  • Riitta Heppinen tulee ja kertoo persutotuuden !

    Äänestä

Olihan siellä uunotettavana Sari Rautiokin ja kuusi (6) muutakin jatkoajan jatkoajan puoltanutta. Ja osa näistä äänestyksessä 7-4 voiton saaneista edustajistamme on vielä eduskuntavaaliehdokkaina. Heräisivät nyt todellisuuteen ja olisivat tyytyväisiä jos jollain ihmeen keinolla saavat jatkopaikan edes paikallisissa vaaleissa. Aihetta siirtymisessä ihan rivi duunariksi on ihan kylliksi, mutta kiinnostaako normi työteko.!?

Äänestä

Ei taida nyt tulla apuun edes heppi en vaan lehti uinailee kyllä ihan omiaan

Äänestä

HäpeenSanomissa iso juttu jonkun ranta-äijän pakaroista mutta ei sanaakaan jo valtakunnallista (negatiivista) julkisuutta saaneesta SCC:tä WTF ?

Äänestä

Joku uutinen että Pravda viimenen ?

Äänestä
  • Edes sitä.

    Äänestä

Aina 3 päivää myöhässä.

Äänestä

Saimme jutun valmiiksi vasta lauantaiksi. Skanneri oli rikki, emmekä voineet kopioida sitä heti muilta.

Äänestä
  • !!!!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jack L kirjoitti:

Nyt jo monessa valtakunnan mediassakin YLE:n ohella on kiinnostuttu SCC uusimmasta kuviosta, nimittäin epäillystä nigerialaishuijauksesta. Hämeen Sanomat näyttää vaikenevan asiasta todella äänekkäästi.

Mistä sitten moinen? tuntuu nyt vähän sille että paikallislehdelle asia on hiukan kiusallinen kun oma toimittaja on vasta vähän aikaa sitten eronnut SCC:n hallituksesta. Voihan toki olla ettei Häsan toimitus ole ottanut asioista selvää eikä ole tietoinen koko huijaus-asiasta.

Jos ei lehden päätoimittaja osaa vetää näistä minkäänlaisia johtopäätöksiä, tulisi ainan hallituksen reagoida nyt jollainlailla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu