Miksi jotkut ostavat Suomesta airsoft aseita joita sais 30% halvemmalla ulkomailta posti mutta silti paaaaljon halvempaa kuin Suomesta. Esim. Taiwangunista saa todella halvalla samoja aseita kuin esim Milgearista ja Proaitsoftista. Sitten niitä ulkomaalaisia airsoft liikkeitä on monia muitakin.
Vastaukset 5
- EttäMoro
Koska mikäli ostat sen esim kesäkauden aluksi, niin voimassa on puolen vuoden tuotevirhetakuu. Lisäksi ase on monesti lähes välittömästi saatavissa toisin kuin ulkomailta joudut odottamaan. Ulkomailtakin tilattaessa toki monesti on takuut kaupoilla, mutta Suomestapa et niin vain lähetäkkään asetta takuuhuoltoon. Posti olisi kohtuu edullinen, mutta eivätpä toimita, koska pyssyn näköisiä. Muut ovat törkykalliita. Toisaalta voi peustella itselleen tukevansa Suomalaista yrittämistä. Molemmissa on omat hyvät puolensa ja jokainen saa tehdä omat ratkaisunsa.
Osa on ulkomailla halvempaa toiset ei tai eivät ainakaan loppuhinnaltaan Suomeen tuotuna. Jos haluaa pelata kiinalaisella pyssyllä, niin sitten Puolasta tilaaminen on toki ymmärrettävä ratkaisu, mutta loppujen lopuksi eivät samat pyssyt suomessakaan aina mitenkään loputtoman paljoa kalliimpia ole. Varsinkin kun asiointi, takuuhuollot jne. on huomattavasti helpompaa ja suomalaisen työssäkäyvän ihmisen talous ei useimmiten ole siitä mahdollisesti syntyvästä säästöstä, joka on ~20-50e, kuitenkaan kiinni. Ja mikäli ase hajoaa eikä aseen omistajalla ole kiinnostusta perehtyä sähköpyssyjen sielunelämään, niin korjauskustannukset syövät lähes poikkeuksetta saavutetun hyödyn.
- Autisti ankka
jos se talous ei siihen pariin kymppiin talous kaadu niin suomesta ostamalla verot menee suomeen eikä minnekkän muualle eurooppaan tai kiinaan.
Näkee mitä on ostamassa. Yleensä nuissa suomen airsoft kaupoissa kun käy ja kysyy jotain tiettyä asetta niin myyjä hakee laatikon ja avaa sen ja antaa aseen käteen ja sitä saa sitten kattella ja joskus jos ei oo kiirettä ja on kaksi myyjää paikalla niin saattaa päästä takahuoneeseen koittamaan kuinka se toimii tai sitten myyjä tekee sen itse. Ulkomailta hankkii niin ei tiedä missä kunnossa se on ja toimiiko se. Sitten nua takuu sotkut yms vaikeita puolalaisten kanssa.
- moro :)
Selvä, oon kyl asetta saanu liikkees iha pitää mut en kyl oo ees kysyny mite toimii/saako ampuu :D
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1261573
Naisten liian suuret vaatimukset?
Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta2031016Johanna Tukiainen oli seonut ja hyökännyt ystävänsä kimppuun.
Ollut suora lähetys ja repinyt hiuksista ystäväänsä.150648Olen Aito Narsisti
Kysykää mitä haluatte liittyen tähän aiheeseen. Joitain kokemuksiani asiaan liittyen voin harkintani mukaan jakaa.232536- 187509
- 31490
Outo liikkuja
Tämä tyyppi josta kirjoitettiin Ähtärin Ilmoitustaululla. Joka yritti varastaa auton meijeritieltä. Hän liikkui koulut11454- 183444
- 41426
Iso käsi pormestarille hyvin hoidetusta työstä
Puolangan kunta on siistinyt Paljakan rinteitä kesän aikana – yksi keskeneräinen lakiasia hidastaa vielä rinnekeskuksen18403