Ihmiskunta pienenee

Kun seuraa ajankohtaisia tapahtumia vaikkapa Irakissa tai Syyriassa ja miksei vähän muuallakin, huomaa, että ihmisiä kuolee päivittäi "ihan mukavasti" niin kuin monesta muusta asiasta sanottaisiin.

Irakissa on tapettu valtion toimesta sunneja muutama kymmenen henkilöä/pommi ja monta pommia päivässä. Karmeaksi jäi jälki kun Bush Jr. ja tony Blair lähtivä Husseinia tappamaan ja inakin epäiltyjen myrkkyjen osalta väärin perustein. Hussein saatiin kyllä hirteen.

Kun sunneja oli aikansa tapettu, nuo rupesivat ISIKSIKSI, eli toimimaan ikäänkuin uutena islamilaisena uskonryhmänä.

Meno on karmeaa. Asutusalueita valloitetaan, ryöstetään ja kidutetaan vääräuskoisia jos joku niistä on testeissä selvinnyt hengissä.

Nyt isketän takaisin oikein amerikkalaisvoimin ja kaikkia muita tukien. Nyt olisi oikea aika antaa kurdien perustaa oma valtio, Kurdistan. Sotaisia kurdit ovat ja rohkeita, mutta ei terroristeja.


Eräs asia minua kiinnostaa kovasti. Kuka tai mikä valtio rahoittaa terroritoimintaa. Kyseessä ei ole mikään mitätön ryhmä vaan hyvin johdettu ja varustettu joukko tai joukot. Osoitus toiminnan tehokkuudesta saatiin 11.09 2004? kun WRC- tornit tuhottiin amerikoissa

Käsitykseni tapahtumien taustoista on mielessäni, mutta olkoon uskomattomina kertomatta.

Iran on yksi selvä taho, joka rahoittaa vaikkapa Hamasin terroristi ryhmää Gazassa.
1069
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Vanha juttu rottapopulaatiosta tulee tässä mieleen. Kun laboratoriossa kasvatetaan rottalaumaa, niin se on sopuisa porukka juuri niin kauan kuin ne mahtuvat hyvin tiloihin ja ruoka riittää kaikille. Kun ne lisääntyvät liikaa, alkaa valtataitelu ja heikommat sortuvat ja vain voimakkaammat jäävät eloon.

On äkkipäätään ajatellen alentavaa verrata ihmisiä rottiin, mutta onhan aivan ilmeistä, että tilanpuute alkaa vaikuttaa kaikkialla ylikansoitetuilla alueilla. Kuinka pieni maankolkka esim. Israel ja Palestiina ovat! Meidän Uudenmaanläänimme kokoinen yhteensä. Siellä asuu kuitenkin huomattavasti enemmän ihmisiä kuin meillä koko maassa, Muutkin maat, joissa eri porukat ottavat yhteen, ovat ahtaita ja ruokapulasta kärsiviä. Alueilla on tuottamatonta maata, hiekkaa ja vuoria, jotka eivät elätä ketään. Ahtaudutaan ikivanhoihin kaupunkeihin, ikivanhoihin asumuksiaan, sähkön jakelu on olematonta, viemäröinti ei pelaa, työtä ei löydy, on kuumaa ja kuivaa, ja jotkut sitten rikastuvat öljyllä ja turismilla. Räjähdys tulee millaisesta sysäyksestä tahansa.

Tunisiassa Arabikevät alkoi poliisin ja torikauppiaan yhteenotosta, ja selkkaus ja kansannousut levisivät koko Välimeren eteläpuolelle. Lopuksi se jäi sodaksi Syyriaan ja Irakiin, kaamea Isis-järjestö tappaa valikoimatta tuhansia ihmisiä, ja mikään ei tunnu auttavan.

Kyynisesti ajatellen: "Ei pidot parane, ellei väki vähene!"

Äänestä

linjoilla.

Äänestä
  • Muistan vuosia sitten, kun Bangladesissa oli kamala tulva ja kansaa hukkui tuhansittain onnettomuuksissa. Linkola järkytti kaikkia sanomalla, että luonto tuolla tavoin tasapainottaa ihmisten määrää. Kyllä se aika hurjalta tuntui kuulla.
    Maailman asukasluku on varmaan sen tapauksen jälkeen kasvanut miljardilla. Meitä lienee nyt yli 7 miljardia ja luku kasvaa kaiken aikaa.
    Osasyyllisiä ovat yhteiskunnat, jotka kieltävät perhesuunnittelun. Tulee varmasti pian aika, jolloin perheiden koko kaikkialla määrätään lailla.

    Äänestä

Pitääkö meidän länsimaisten iloita, kun muualla, köyhässä maailmassa ihmisiä poistuu muonavahvuudesta.
Mehän olemme jo nyt tänäkin vuonna syöneet yli maapallon tuoton.

Raakaa on maailma, sotaa siellä täällä. Sotaa, josta jokainen kuollut ja vammautunut, ynnä siviilien vahingoittumiset tekevät mielettömyyden.

Äänestä
  • Aloittaja

    Tuskin kukaan tuollaisesta iloitsee, ihmettelee ehkä surullisena ja voimattomana kun ei muuta voi.

    Äänestä

  • old_profile_6403 kirjoitti:

    Tuskin kukaan tuollaisesta iloitsee, ihmettelee ehkä surullisena ja voimattomana kun ei muuta voi.

    Onhan nyt noita tauteja,jotka meitä vähentää.Tulee joskus mieleen miksi LUOJA ei tautia levitä sodassa oleville,olisi kuolema miellyttävämpi.

    Varsinkin Sotapäällikköjä tauti voisi tuhota.

    Äänestä

  • old_profile_83802 kirjoitti:

    Onhan nyt noita tauteja,jotka meitä vähentää.Tulee joskus mieleen miksi LUOJA ei tautia levitä sodassa oleville,olisi kuolema miellyttävämpi.

    Varsinkin Sotapäällikköjä tauti voisi tuhota.

    Päällikköjä tulee aina uusia, jono odottamassa omaa aikaansa.

    Äänestä

Niin merihuisku,miksi heikompiin maihin noi kulkutauditlin
pesiytyvät.
Matkustelun mukana kulkeutuvat kaikkialla,sieltä meillekin on porukkaa syksyllä saapumassa.

Äänestä
  • 30 v. sitten iski Hiv, joka on virun peräisin apinoista, nyt iskee Ebola, joka on peräisin lepakoista.
    Ihminen ei pysty taistelemaan eläinkunnasta siirtyviä viruksia vastaan.

    Äänestä

Noihin viruksiin ei enää kannata edes ottaa kantaa.
Syöpä tappaa ihmiset monissa maissa, ei ole hoitoja, AIDsin tappava vaikutus tunnetaan, kaiken aikaa ilmene uusia sairauksia ja monet jo ensimmäiselle ihmiselle ilmaantuessaan ovat parantumattomia, koska liiallinen antibioottien käyttäminen koko maailmassa vaikuttaa uusien tautien vahvuuteen lääkkeitä vastaan.

On keuhkotautia, on itsemurhia, tappoja, pommeja, sotaa ja onnettomuuksia.
Ihminen on luotukin elämään väin oman ikänsä, onko ennalta määrättyä vai ei, kukin kuolee tavallaan, joku tautiin joku luotiin.

Vanhan Testamentin ajoista asti veli on hyökännyt veljeä vastaan, tappanut ja orjuuttanut. Kuinka ihminen olisi muuttunut perisynneistään ja niiden kautta yhä uusille sukupolville siirtyvät verenperinnöt joissa on omat geenit vihalle ja rakkaudelle, siitä emme pääse mihinkään.
Minä en ala politikoimaan sodan tai rauhan puolesta täällä, missä minullakaan ei ole hyttysen paskan kokoista vaikutusta kenenkään päätöksissä. Sota ja rauha kuuluvat ihmiskunnan historiaan ja ne jatkuvat niin kauan kuin on olemassa rajoja kansojen välillä.

Toisella on valtaa, toisella voimaa ja hyviä kavereita, kumpikaan ei anna periksi ilman verta ja vainajia.

En vaivaa päätäni miettimällä mitä minä voin tehdä, kun en voi muuta kuin sääliä sodan jalkoihin jääviä ihmisiä. Sinne heitä pitää auttaa, ei pakottaa siirtymään rajan yli suojaan, mutta kuka auttaa, kenellä on taitoa lopettaa sodat?

Säälien katson kärsiviä lapsia sodan runtelemissa kylissä ja kaupungeissa joiden kuvaa meille siirretään reaaliajassa. Emme me niin niistä tietäisikään ellei tietoyhteiskunta tietoja meille joka tunnilta jakaisi.
Tietotulvaakin voisi hillitä, jättää kertaamatta ja toitottamatta jokaista laukausta.
Lentokoneonnettomuuksissakin kuole vuosittain satoja, ellei tuhansia ihmisiä. Heidänkään kohtalollensa emme mitään voi, tekniikka on vienyt ihmiset ilmaan ja merille, aina syntyy tappiopita, oli sota tai rauha.
Kuinka monta omasta maastansa paennutta hukkuu vuosittain pakomatkalla, vaikka kyse ei ole sodan jaloista maastaan lähteneistäkään, lähdetään vapaaehtoisesti paremman elämän perään ja me tiedämme, ettei koskaan kaikilla kansoilla ole samoja rikkauksia ja samoja elämän edellytyksiä, ei taloudellinen tilanne ole koskaan tasapainossa maailman kaikilla kolkilla.
Sota tai rauha, ihmisiä kuolee ja uusia syntyy.
Se on elämän laki.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


old_profile_6403 kirjoitti:

Kun seuraa ajankohtaisia tapahtumia vaikkapa Irakissa tai Syyriassa ja miksei vähän muuallakin, huomaa, että ihmisiä kuolee päivittäi "ihan mukavasti" niin kuin monesta muusta asiasta sanottaisiin.

Irakissa on tapettu valtion toimesta sunneja muutama kymmenen henkilöä/pommi ja monta pommia päivässä. Karmeaksi jäi jälki kun Bush Jr. ja tony Blair lähtivä Husseinia tappamaan ja inakin epäiltyjen myrkkyjen osalta väärin perustein. Hussein saatiin kyllä hirteen.

Kun sunneja oli aikansa tapettu, nuo rupesivat ISIKSIKSI, eli toimimaan ikäänkuin uutena islamilaisena uskonryhmänä.

Meno on karmeaa. Asutusalueita valloitetaan, ryöstetään ja kidutetaan vääräuskoisia jos joku niistä on testeissä selvinnyt hengissä.

Nyt isketän takaisin oikein amerikkalaisvoimin ja kaikkia muita tukien. Nyt olisi oikea aika antaa kurdien perustaa oma valtio, Kurdistan. Sotaisia kurdit ovat ja rohkeita, mutta ei terroristeja.


Eräs asia minua kiinnostaa kovasti. Kuka tai mikä valtio rahoittaa terroritoimintaa. Kyseessä ei ole mikään mitätön ryhmä vaan hyvin johdettu ja varustettu joukko tai joukot. Osoitus toiminnan tehokkuudesta saatiin 11.09 2004? kun WRC- tornit tuhottiin amerikoissa

Käsitykseni tapahtumien taustoista on mielessäni, mutta olkoon uskomattomina kertomatta.

Iran on yksi selvä taho, joka rahoittaa vaikkapa Hamasin terroristi ryhmää Gazassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu