STRESSIKISSA

Voisko kukaan auttaa pliiis?

Mulla on nyt 1,5-vuotiaan leikatun kollin kanssa isoja ongelmia. Sillä oli yli kaksi viikkoa virtsatien tulehdus ja kolmet eri antibiootit, kun tuli ripulia. Kakkaa oli ympäri kämppää ja sitten se alko myös pissaamaan ympäriinsä. Nyt virtsis parantunut, ei ole kiviä eikä kiteitä, silti kissa ei käy kopalla pissillä, muutakuin välillä jos nostaa sen sinne. Kakalla käy lattialla (nyt on onneksi kiinteetä).
Tätä on siis jatkunut yli kuukauden. Feliwayt kokeiltu, kopasta otettu katto pois, laitettu toinen astia, pidetty makkarin ovea kiinni. Mikään ei auta. Muuten kisu on ihan terve. Muutettiin uuteen asuntoon heinäkuun alussa ja mä alotin vakituisen päivätyön eli voi olla stressireaktio, mut mä oon aivan lopussa. Homeopatia on seuraava yritys (kuurin alotan parin viikon päästä, että varmasti on toipunut antibiooteista). Jos jollakulla kissaihmisellä olis jotain apua mulle, olisin kiitollinen!

STRESSIÄ
0151
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Kukka kirjoitti:

Voisko kukaan auttaa pliiis?

Mulla on nyt 1,5-vuotiaan leikatun kollin kanssa isoja ongelmia. Sillä oli yli kaksi viikkoa virtsatien tulehdus ja kolmet eri antibiootit, kun tuli ripulia. Kakkaa oli ympäri kämppää ja sitten se alko myös pissaamaan ympäriinsä. Nyt virtsis parantunut, ei ole kiviä eikä kiteitä, silti kissa ei käy kopalla pissillä, muutakuin välillä jos nostaa sen sinne. Kakalla käy lattialla (nyt on onneksi kiinteetä).
Tätä on siis jatkunut yli kuukauden. Feliwayt kokeiltu, kopasta otettu katto pois, laitettu toinen astia, pidetty makkarin ovea kiinni. Mikään ei auta. Muuten kisu on ihan terve. Muutettiin uuteen asuntoon heinäkuun alussa ja mä alotin vakituisen päivätyön eli voi olla stressireaktio, mut mä oon aivan lopussa. Homeopatia on seuraava yritys (kuurin alotan parin viikon päästä, että varmasti on toipunut antibiooteista). Jos jollakulla kissaihmisellä olis jotain apua mulle, olisin kiitollinen!

STRESSIÄ

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu