KOULU-UINTI

Hei, olen 15v tyttö ja nyt ens viikolla olis uinti edessä. Kammoan yli kaiken syvää vettä enkä osaa uida. Esim. uimahallissa en voi mennä syvemmälle kuin rinnan syvyiseen, koska minua alkaa ahdistaa. Kaikki ryhmästäni osaavat uida, ja ensi viikolla joudumme uimaan sellaisessa että jalat eivät yltä pohjaan. Äitini ei suostu tekemään asialle mitään, hän väittää että ei siellä välttämättä joku muukaan osaa uida (asia on toisin). Epäilen, että pelkoni liittyy myös siihen, että eräs sukulaiseni on hukkunut. Aina liian syvässä vedessä sydämeni tykyttää tuhatta ja sataa ja minun on pakko tulla pois. Olen itsekin kerran "hörpännyt". Koulu-uinnit ovat olleet aina yhtä helvettiä, koska en todellakaan osaa uida yhtään. Viimeksi kun olin koulu-uinneissa pistin jalat pohjaan kun meidän piti uida 10m, joten sillä kertaa ei tarvinnut mennä syvälle. Opettaja laittaa minut uimaan, samoin äiti. Tykkään olla esim. vesiliukumäissä ja porealtaissa, mutta pelkään syvää vettä yli kaiken. Auttakaa minua, miten vältän tämän uinnin :(
7203
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Enpä oo ennen kuullukkaa. Miksi pelkäisit vettä? Miksei vanhempas laittanu sua uimakouluun kersana?

Äänestä
  • Oon kyllä käynyt 4 & 5-vuotiaana uimakoulussa, eskarissa, ykkösellä, kolosella, vitosella ja seiskalla. Eipä se paljon mitään oo auttanut.

    Äänestä

  • alottaja kirjoitti:

    Oon kyllä käynyt 4 & 5-vuotiaana uimakoulussa, eskarissa, ykkösellä, kolosella, vitosella ja seiskalla. Eipä se paljon mitään oo auttanut.

    enpä osaa auttaa

    Äänestä

Mäkii vihaan koulu uintei ja vittu sit se saatanan opettaja vahtii siel et kukaa ei mee suihkuu bikinit pääl ja sit ku pääsit pois sielt pesu tilasta ni sit oli joku helvetin kisa ja mä vihaan uintii tosin eri syistä ku alottaja. Mut tokal kerralla mä sit kirjoitin itse lapun äitiltäni ja annoin sen opettajalle ja istuin uimahallin aulassa liikka tuntien aikana. Kirjoitin siihen lappuu et olin kipee viikonloppuna.

Äänestä

Sano opelle. Tai sit vaa yksinkertaisesti ja pelkurimaisesti lintsaat kun et uskalla phua opettajallesi. Näin on.

Äänestä
  • Kiitos kaikille vastanneille, sain uida niin että jalat ylttävät pohjaan eikä minun tarvinnut hyppiä tai sukeltaa. =)

    Äänestä

  • alottaja kirjoitti:

    Kiitos kaikille vastanneille, sain uida niin että jalat ylttävät pohjaan eikä minun tarvinnut hyppiä tai sukeltaa. =)

    Hyvä kuulla, että kaikki päättyi hyvin :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


:(:(:(:( kirjoitti:

Hei, olen 15v tyttö ja nyt ens viikolla olis uinti edessä. Kammoan yli kaiken syvää vettä enkä osaa uida. Esim. uimahallissa en voi mennä syvemmälle kuin rinnan syvyiseen, koska minua alkaa ahdistaa. Kaikki ryhmästäni osaavat uida, ja ensi viikolla joudumme uimaan sellaisessa että jalat eivät yltä pohjaan. Äitini ei suostu tekemään asialle mitään, hän väittää että ei siellä välttämättä joku muukaan osaa uida (asia on toisin). Epäilen, että pelkoni liittyy myös siihen, että eräs sukulaiseni on hukkunut. Aina liian syvässä vedessä sydämeni tykyttää tuhatta ja sataa ja minun on pakko tulla pois. Olen itsekin kerran "hörpännyt". Koulu-uinnit ovat olleet aina yhtä helvettiä, koska en todellakaan osaa uida yhtään. Viimeksi kun olin koulu-uinneissa pistin jalat pohjaan kun meidän piti uida 10m, joten sillä kertaa ei tarvinnut mennä syvälle. Opettaja laittaa minut uimaan, samoin äiti. Tykkään olla esim. vesiliukumäissä ja porealtaissa, mutta pelkään syvää vettä yli kaiken. Auttakaa minua, miten vältän tämän uinnin :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu