Heippa! Kyllä, olen vaipunut näin alas, että tulen suomi24 kysymään neuvoa, miten lähestyä ihastusta.
Eli olen nyt ollut vuoden ajan kusessa itseäni kolme vuotta vanhempaan poikaan. Itse olen lukiossa, hän ei ole enää. Lukiossa kuitenkin hänet huomasin, oltiin samaan aikaan hyppäreillä, mutta en koskaan uskaltanut mennä puhumaan. Sivusilmällä vilkuilin häntä, vaikutti tosi mukavalta ja reilulta tyypiltä ja kuulinpa kerran hänen nimensäkin ja mietin uskallanko pyytää facessa kaveriksi... Lopulta uskaltauduin ja hän hyväksyi pyyntöni (tästä on jo ainakin 8kk aikaa) nykyään näen häntä satunnaisesti kaupungilla, mutta siis sattumalta vain. Haluaisin todella tutustua häneen paremmin, mutta en keksi keinoa miten tutustua. Yhdessä välissä mietin, että laitan facessa viestiä, mutta se olisi ehkä ihan outoa kun yhtäkkiä alkasi vaan puhumaan. En edes tiedä onko poika huomannut minua koulussa sillä tavalla, että tunnistaa kuka olen. Veikkaan että on, koska samat hypärit törmäillään välillä hyväksyi face pyynnön. Miten kannattaisi edetä asiassa? Vinkit olisivat tervettuleita! :)

Vastaukset 4
Vanhimmat
puhu facebookissa. tuskin poika sua lyttää maan alle moisesta
Niin kai sitten :D
Mul oli ihan sama tilanne mut ollaan kyl amikses ja ku mennää aina samal bussil ku asuu samal paikkakunnalki nii menin kerran bussipysäkil juttelee ja siitä se sit lähti. Tosin tajusin kun oltiin juteltu et ei oo ihan mun tyyppiä mut kaverit meist tuli :)
No kun törmäät siihen kaupungilla niin meet kysyyn jotain et ooksä se mun facekaveri, ja siinä sitten on tehty ainakin kontakti.