Viikko oli vierähtänyt jälleen. Olin palaamassa rakkaan vaimoni luo ja ajelin syksyisen pimeää nelostietä kohti Jyväskylää. Olin ollut jo puoli vuotta viikkotöissä Oulussa ja vielä olisi jäljellä kuukausi tätä komennushommaa.
Ajellessani mietin miten vaimoni minut ottaisi vastaan ja olisiko sauna lämmin ja pöytä katettuna jne. Olin ostanut jälleen pienen tuliaisen ja se oli muodostunut tavakseni jo aikaisemmilla kerroilla.
En ollut ilmoittanut hänelle päässeeni lähtemään jo pari tuntia aikaisemmin. Halusin yllättää hänet siinäkin suhteessa. En malttanut edes pysähtyä puolenmatkan kahville, vaan ohitin tutun taukopaikan tavoistani poiketen.
Perille saavuin jo alkuillasta ja pysäköin autoni kerrostalomme parkkipaikalle. Otin tavarani ja ajoin hissillä ylös. Avasin äänettömästi ulko-oven ja tunsin tutun kotimme tuoksun sieraimissani.
Hiippailin eteiseen ja kurkistin olohuoneeseen. Ketään ei näkynyt, mutta tunsin hänen läsnäolonsa.
Sitten huomasin pöydällä tyhjäksi juodun viinipullon ja kaksi lasia. Ei kai täällä pitäisi vieraita olla ajattelin. Yleensä pöydällä oli juomaton pullo tai pari kylmää olutta.
Jatkoin hiljaista tutkimustani ja varoin päästämästä mitään ääntä. Makuuhuoneesta kuului kahinaa ja raoillaan olevasta ovesta näkyi kelmeässä valossa kauhuksieni kaksi vartaloa toisiinsa kietoutuneina.
Peräännyin vaistomaisesti ja menin eteiseen. Ei riittänyt sisu mennä käräyttämään heitä. Olin kauhusta sekaisin, kunnes tajusin naulakossa päällysvaatteita ja kengät, jotka olivat vieraat. Sitten tajusin, että nehän ovat naisen vaatteita. Nyt muistin, että vaimoni oli kertonut viikolla puhelimessa, että hänen opiskelukaverinsa Riitta oli vierailulla Jyväskylässä ja oli luvannut myös meillä viikonloppuna pistäytyä.
Olin tietoinen heidän aikaisemmilta opiskeluajoilta harrastamastaan läheisestä kanssakäymisestään. Vaimoni oli siitä minulle avoimesti kertonut. Tämä kiihotti minua aina kun hän Riitasta puhui. Olisin tosissaan halunnut joskus Riitan tavata ja nyt hän oli meillä.
Hiippailin ovelle uudelleen ja halusin enemmänkin tirkistellä, kuin puuttua muuten tapahtumiin.
Olohuone oli hämärä ja siirryin äänettä ovelle. Näin kuinka he olivat asettuneet toisiaan tyydyttämään. Vaimoni oli selällään ja Riitta nuoli parhaillaan hänen jalkoväliään. Voihkiminen kuulosti tutulta. Riitan vaalea suloisen pyöreä takapuoli oli koholla ja tumma vako näkyi selvästi. Se kiilteli märkänä aivan kiihottavan lähellä. Aivan kuin olisin tuntenut kiimaisen pillun tuoksun ja kaluni oli pakahtumaisillaan housuissani. Avasin housuni ja otin elimeni käteeni. Aloin hitaasti liikutella esinahkaa runkaten varovasti. Hengitykseni kiihtyi ja näin miten naiset välillä sormillaan toistensa pilluja hyväillen ja rintoja ja vartaloitaan suudellen jatkoivat huomaamatta, että heitä tarkkailtiin.
Lue koko tarina täältä:
http://ilmaisporno.com/eroottiset-tarinat/ryhmaseksi/kotiinpaluu/
Ihanan kiimainen kotiinpaluu yllätys - vaimo ja sen kaveri
kolmikantaa
0
6029
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tällä kertaa Marinia kadehtii Minäminä Päivärinta
Kokoomuksen tyhjäntoimittelija itkeä tuhertaa, kun kansainvälinen superstaramme ei leiki hänen kanssaan. Oikean puoluee4151740Miksi jollain jää "talvi päälle"
Huvittaa kastoa ullkona jotain vahempaa äijää joka pukeutuu edelleen kun olisi +5 astetta lämmittä vaikka on helle keli1761370- 1051368
Miksi koulut pakottavat
Lapset uimaan sekaryhmänä? Murrosikäiset tunnetusti häpeilevät vartalossa tapahtuvia muutoksia. Tulee turhia poissaoloja1171285- 451036
- 63946
Suomen Pallolitto: Tasoryhmät lasten jalkapallossa - Erätauko-tilaisuus ma 20.5.2024
Tasoryhmät lasten ja nuorten jalkapallossa herättävät paljon keskustelua. Mitä tasoryhmät ovat ja mikä on niiden tarkoit0910Susanne Päivärinta kirjassaan: Sannalla nousi valta päähän, Big Time!
Päivärinta toteaa ettei ole nähnyt kenenkään muuttuvan niin totaalisesti kuin Marinin, eikä siis todellakaan parempaan s92881Se katse silloin
Oli hetki, jolloin katseemme kohtasivat. Oli talvi vielä. Kerta toisensa jälkeen palaan tuohon jaettuun katseeseen. Tunt32866Mitä et hyväksy miehessä/naisessa josta olet kiinnostunut?
Itse en halua, että miehellä olisi lapsia!114859