Vaimo pettää yhteisen ystävän kanssa

bff

Jossain vaiheessa sitä huomaa, että toisen käytös on muuttunut. On omia menoja enemmän, äkillisiä muutoksia sovittuihin aikatauluihin. Tyttöjen iltoja jne. Pitkiä puheluita "kavereiden" kanssa, uusia vaatteita, intoa liikkumiseen jne.

Seksi on ollut meillä hiljaista. Itse olisin aina halunnut, että sitä olisi enemmän. Asiasta on yritetty puhua. Olen yrittänyt keksiä kaikenlaista ja jopa puhunut mahdollisuudesta avoimeen suhteeseen, mutta hän on halunnut pitää kaiken ennallaan. Ei halunnut muita kuvioihin mukaan.

Olemme muuttaneet 2 vuotta sitten pienelle paikkakunnalle ja meillä on ollut täällä ennestään yksi hyvä tuttavapariskunta. Periaatteessa olemme tunteneet toisemme 20v ja molemmat pariskunnat rakentaneet ympärillemme hyvän elämän.

24

11838

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • bff

      Olemme tulleet pariskunnat ristiin aina tosi hyvin. Kännissä jopa pientä seksuaalista jännitettä ja vajaa 10v sitten melkein molemmat päädyimme ristiin harrastamaan seksiä tämän toisen pariskunnan kanssa. Molemmat päädyimme tahoillamme eri huoneissa suutelemaan. Vaimoni samoin liki kuin itsenikin yhdyntään. Jostain syystä homma ei edennyt, mutta selvää t että halua olisi ollut. Enkä itsekään syytön ollut.

      Viime vappuna meillä oli taas yhteinen illanvietto. Alkoholia, musiikkia ja tanssia. Olin taas havaitsevinani pientä jännitettä, mutta mitään ei mielestäni tapahtunut. Ei siis mitään. Ilta oli hauska ja sitä muisteltiin yhdessä monet kerrat.

      Kuitenkin pian sen jälkeen vaimo aloitti aktiivisen liikunnan. Uusia vaatteita ja jotenkin koko olemus oli hyvin iloinen ja piristynyt. Minähän tuin mielelläni liikkumista ja katselin vaimon lenkkien ajan lapsia kotona. Vaimo liikkui joka ilta, juoksi, pyöräili ja niin edelleen.

      Sen jälkeen mukaan tuli tansseissa käyminen. Hän kävi lähilavoilla aina saman tai eri kaverin kanssa. Jossain siinä vaiheessa aloin epäilemään vierasta miestä.

      • BFF

        Ensin tutkin sopivassa välissä kännykän. Ei mitään jälkiä selaimessa, viesteissä, s-posteissa. Ainoastaan lukematon määrä näitä selfieitä, joita mulle ei ainakaan ollut esitelty. Mä tunsin mustasukkaisuuden nousevan.

        Seurailin käytöstä päiviä ja viikkoja. Enhän voinut seurata häntä minnekään, koska olin illat kotona lasten kanssa. Lopulta maksaessani lasten kännykkäliittymiä huomasin, että Saunalahdella on mahdollisuus liki reaaliajassa saada tieto puheluerittelystä mihin puhelimella on soitettu ja lähetetty viestejä. Tunne oli raivostuttava! Kesäkuusta alkaen liki kaikki viestit ja puhelut olivat menneet yhteen tiettyyn numeroon. Samaa kaavaa. Aamuisin viesti, ennen ruokkista viesti tai puhelu, iltapäivällä puhelu ja illalla viesti tai puhelu. Koko numeroa en saa siitä selville, mutta alun. Silloin olin varma, että hänellä on toinen mies.

        Mun teki mieli tarttua suoraan kurkkuun, mutta ajattelin hahmottaa kokonaiskuvaa ensin. Voisinhan olla väärässäkin.

        Me ollaan molemmat iphonien käyttäjiä, joten seuraava siirto on helppo huomata. Etsi iphoneni. Olin luonut hänelle tunnuksen appstoreen, joten tällä tavalla pystyin seuraamaan vaimoni tekemisiäni koko kesän. Vaimo kävi kuin kävikin lenkillä yksin, mutta töistä kotiin ja ruokatunneilla oli satunnaisia koukkuja.

      • bff
        BFF kirjoitti:

        Samaan aikaan sain selville myös kuka mies oli kyseessä. Tieto löytyi omasta puhelimestani. Sama alku numerolla. Kyseessä oli mun yksi parhaista kavereista ja tämän tuttavapariskunnan mies. Voitte kuvitella mikä kelaaminen tässä asiassa oli! Onneksi meillä ei ole aseita kotona.

        Aloin siis dokumentoimaan tapahtumia. Puhelut, viestit kestoineen omaan lokiin. Seurantatäpit. Välillä oltiin päivällä ruokiksella täppä näiden talolle ja ohi ajamalla huomasi, että auto ei ole pihassa, mutta miehen auto oli. Seuraamalla täppää näki, että vaimo kävi panettamassa itseään päivisin. Kaikki oli hyvin junailtu, jotta kiinni ei jäädä. Vaimon autoa pidettiin läheisen kaupan pihalla. Joskus vaimo lähti tansseihin ja olikin yötä tämän luona. Laskin kesäkuusta elokuuhun, että vaimo oli harrastamassa seksiä tämän miehen kanssa kymmeniä kertoja. Ainakin mahdollisesti.

      • bff
        bff kirjoitti:

        Jokin aika sitten mulla oli käsissä jo aikamoinen loki tapahtumia. Samaan aikaan ristiriita tunteissa. Seksiä oli ollutkin taas juhannuksesta asti. Vaimo oli hyvin aktiivinen sängyssä. Ei sitä siis jokailta ollut, mutta parikin kertaa viikossa. Puheissaan hän kertoi, että ei voisi elää ilman mua ja kertoi useasti kuinka paljon rakastaa mua. Helvetin ristiriitaista! Teki mieli huutaa päin naamaa, että miksi sitten teet mitä teet jos rakastat.

        Katselin tuota naista salaa. Uskomattoman kaunis blondi. Hoikka, sorja vartalo. Terhakat rinnat ja kaunis hymy. Pitääkö vai ei? Salliako tämä vai ei? Erota vai ei? Paljon kysymyksiä.

        Viime viikolla sitten seurasin taas etänän vaimoni liikkeitä. Täppä liikkui tutusti lounasaikaan. Päätin itse siirtyä asemiin lähettyville ja varmistaa asian itse. Auto tuli pihaan. Kaksi ihmistä siirtyi sisälle. Odottelin hetken ja kurkin ikkunoista. Näin hahmoja, mutta en mitään mitä tapahtui. Hiivin ulkoterassille ja kurkin ikkunoista sisään. Siinä sitä vaimoani naitiin. Alaston vaimoni vieraan miehen eli tämän kaverini alla. Intohimoista, todella intohimoista. Suudelmia silmät kiinni. Soutaminen jatkui aina miehen orgasmiin asti. Tätä se on siis nähdä vaimo vieraan kanssa. Asia ei tuntunut niin kamalan pahalta, koska olin tähän varautunut. Hahmot nousi, peseytyi, pukeutui ja poistuivat autolla.

        Nyt mietin mitä teen...

    • 6+13

      Ensinnäkin lopetat tuon kyttäämisen siihen paikkaan. Tuo täyttää jo useamman rikoksen tunnusmerkit. Toisekseen seuraavan kerran kun nainen kehuu rakastavansa sinua, teet tarkentavia kysymyksiä erinäisistä huomiokohdista, kuten esim sen että huomasit sattuman kautta laskuja maksaessasi että huomattava osa viesteistä ja puheluista menee kaverisi puhelimeen. Tai että löysit auton kaupan parkkipaikalta mutta et löytänyt vaimoa kaupasta tms. Sitten kun hän alkaa puolustelemaan niin kysyt suoraan josko hän pettää. Jos hän suuttuu kyselyistäsi tai epäilyistäsi, kysy mikä syy hänellä on asiasta niin suuttua. Käytännössä siis anna mahdollisuus tunnustaa.

      Jos ei tunnusta, sano suoraan, että tiedät hänen pettävän, ja että teidän liittonne on sillä ohi ja alatte sopimaan miten asia hoidetaan siitä eteenpäin. Halusit vain antaa hänelle mahdollisuuden tunnustaa, ja jos olisi tunnustanut niin asia voisi olla eri.

      Tai sitten voit tietysti lähestyä asiaa myös ketun häntä kainalossa ja kerrot vaimollesi, että kyseinen tuttavamies tunnusti sinulle kaiken, ja tiedät heidän pettävän. Naisesi purskahtaa selittelyihin ja anteeksipyyntöihin yms. jolloin sanot, ettei hän oikeasti tunnustanut, mutta halusit saada totuuden selville, ja nyt sait.

      • 1+12

        Bah idioottina en tajunnut tulleeni googlesta novellipalstalle. Unohda yllämainittu. Oli niin totena kirjoitettu ketju, että ihan hämäännyin. Kai se siis tarkoittaa, että hyvin kirjoitettu :)

      • Anonyymi

        Ei mitään rikokseenviittavaa

    • naturalmiikkakovalai

      kerran löysin ätitini täysin päissään ja menin hänen luokseen nii hän otti mun lekan suuhun ja siitä alkoi minun ja äitini välinen seksi suhde, joka on kestänyt nyt 3v.

    • bff

      Mä laadin oman suunnitelmani. Suunnitelman perustana oli se, että saisin ansaitsemani koston. Vaihtoehtoina oli se, että kerron mitä tiedän, otan eron ja jatkan elämää yksin. Jos se siihen menee niin ainakin olen jotenkin hyötynyt asiassa.

      Kieltämättä rakastan vaimoani. Kieltämättä myöskin näkemäni kiihotti myös. Lisäksi kieltämättä koin olevani asiaan siten osasyyllinen, että olin puhunut vieraasta miehestä ja olin yrittänyt saada häntä olemaan vähemmän esteinen seksin suhteen.

      Päätin siis kertoa asiani ensin tälle kyseisen kaverinin naiselle. Sille naiselle, jonka kanssa itsekin olen kokenut jänniä hetkiä. Hän josta olen salaa haaveillut.

      Soitin hänelle ja kysyin voitaisiinko nähdä. Tavatessani kerroin mistä oli kysymys ja kerroin olevani 100% varma. Kerroin kaiken mitä tiesin. Tämä nainen alkoi itkemään ja sai sanottua, että "he olivat yhdessä haaveilleet vaimostani kolmanneksi pyöräksi, mutta en olisi ikinä uskonut että hän tekee jotain salaa." Hänkin siis lopulta koki heiden seksifantasioiden vaikuttaneen lopputulokseen.

      "Haluan, että kostamme heille. Haluan harrastaa kanssasi seksiä kanssasi. Vähintään kerran, mutta mielelläni useamin. Olen aina halunnut sua ja nyt on mun mahdollisuus ja oikeus katsoa olisiko se mahdollista. Älä vastaa heti, ellet ole varma", sanoin tuolle naiselle. 40-vuotiaalle lyhythiuksiselle blondille, jolla oli ihanan isot rinnat.

      • BFF

        Seuraavana päivänä sain vastauksen. Odota viikko, mutta haluan toteuttaa sen. Meillä on viikko aikaa, koska tämä mies oli lähdössä viikoksi Norjaan kalastamaan. Hyvä! Yksi asia oli etenemässä ja kärsimäni tappio omassa suhteessani tuntui hiukan lievemmältä.

        Käynnistin seuraavan vaiheen suunnitelmasta. Illalla istuessamme sohvalla vaimon kanssa hän aloitti juttelemaan omista asioistaan. Silloin kerroin hänelle, että olen viikkoja tiennyt hänen suhteestaan. Kerroin nähneeni hänet silloin ja silloin tämän miehen alla. Tiesin missä autoa säiltettiin ja pystyin kertomaan kuinka monta kertaa hän oli tavannut tämän miehen milloin missäkin. Alun kieltelyt loppuivat ja hän myönsi itkien tapahtuneet. Hän kertoi, että ei todellakaan rakastanut tätä miestä, mutta oli jäänyt koukkuun seksiin. Hän oli rohkaistunut pettämään tämän tutun kanssa, koska olin häntä kannustanut siihen. Hän myönsi, että tämä ei oikeuttanut tähän kuitenkaan.

        "En halua menettää sua! Teen mitä tahansa mitä haluat jos saan pitää sut", luki seuraavana päivänä tekstiviestissä.

        "Jos haluat pitää minut niin suostut sitten toteuttamaan minun fantasiani...", vastasin hänelle viestillä.

        "Mikä se on?"

        "Suostut ryhmäseksiin 2-3 miehen kanssa. Minä olen yksi niistä."

        "En voi siihen suostua, en voi olla kenenkään vieraan kanssa".

        "Olit jo...", päätin keskustelun.

        Illalla hän päätti suostua hyvittääkseen tekonsa. Sen jälkeen olen suunnitellut iltaa. Hotelli on varattu Helsingistä tulevaksi perjantaiksi. Ja kaveri lähtee kalalle sunnuntaina viikoksi, joten minulla on kiva viikko edessä.

    • jatkoa odotellessa..

      Mielenkiintoinen tarina, nappasi otteeseensa. Ainakin minä odotan seuraavaa käännettä ;)

    • vikke nilo

      Heh, meni niinkuin olisin itsekin ajatellut. Tai ehkä olisin ensin käynyt sekstailemassa sen tutun naisen kanssa.
      Mutta kerropa lisää, kun ehdit.

    • Ei alffa,

      Toisi hyvä tarina,minä toivoisin vaimolle,ja minulle samaa tilanetta,haluaisin nähdä kun vaimo saa kunolla munaa,ja itse pääsen liukaille.

    • bff

      Koittihan sitten se viikonloppu. Matkalla Helsinkiin oli jopa ihan mukaviakin keskusteluja vaimon kanssa. Hän koki ilmeisesti voimakastakin syyllisyyttä, koska vähän väliä toi esille sen, että hän ei ollut tehnyt sitä rakkaudesta. Hän vain koki seksuaalista vetovoimaa. Hän ei kieltänyt, että eikö ollut saanut seksistä vieraan kanssa, mutta koki silti tehneensä väärin ja vakuutteli katuvansa kaikkea.

      "Jos sinä sait siitä jotain, niin sitten on minun vuoroni", totesin vielä ikäänkuin kertauksena vaimolleni. "Jos haluat sovittaa tekosi, niin sitten suostut olemaan minun leluni yhden yön ajan", jatkoin.

      Keskustelu jatkui vaimon kanssa ja minulla oli aika hyvä käsitys siitä, että mitä kaikkea vaimoni oli tehnyt tämän kaverini kanssa .No... lyhyenä yhteenvetona voisi todeta, että kaikki mahdollinen oli tehty eli ts. "kaikki kolot oli kokeiltu".

      Mun on pakko myöntää, että kaverini on paremman näköinen kuin minä. Mahaa on tullut ja kaverilla varustuskin on aavistuksen isompi kuin minulla. Kyllähän minä nyt tiesin, että "siitä isosta" oli sängyssä useastikin puhuttu.

      "Mitä olet suunnitellut, mihin minun pitää olla valmis?", kysyi arastellen vaimoni.

      • bff

        "Olen sanonut, että sinun pitää olla valmis 2-3 mieheen. Kukaan ei satuta sinua", kuului lyhyt ohjeeni. Sen jälkeen ollaan sujut. "Enkä kiellä jatkossakaan vierasta miestä, mutta silloin sinun pitää olla ensi yönä rohkea ja nöyrä", rohkaisin vaimoani.

        Kirjauduimme Crowne Plazaan, peseydyimme ja vaihdoimme vaatteet. En antanut mitään vihjettä tulevasta, mutta yritin käyttäytyä itse rauhallisesti, koska tuleva jännitti ja kiihotti itseänikin.

        Menimme kahdestaan syömään alas alakerran ravintola Macuun. En halunnut syödä liikaa vaan tyydyin salaatiin ja olueeseen. Vaimolle tarjosin lisäksi kaksi lasia kuohuviiniä. Jännä seurata vaimoani koska hän pelkäsi koko ajan tulevaa kuin luullen, että ihan mistä tahansa nurkan takaa tulee "se" porukka häntä naimaan.

        Söimme kuitenkin rauhassa ja suuntasimme takaisin huoneeseen. Pyysin vaimoani riisutumaan. Pyysin häntä pakkamaan kaikki vaatteensa takaisin matkalaukkuunsa, lukitsin sen ja pistin avaimen omaan taskuuni. Tästä alkoi se nöyryyttäminen. Se saisi kestää koko yön.

        Eihän meidän huoneesta näkynyt Mannerheimintielle vaikka olimmekin talon alakerroksissa, mutta siirsin verhot sivuun ja laitoin valot päälle. Vaikka kukaan ei välttämättä nähnyt sisälle illan pimetessä, mutta jännitys tästä tuntui kiveksissä asti.

        Siinä se vaimo istui sängynreunalla.. .alasti. Pitkät vaaleat hiukset, sorja vartalo, pienet kiinteät rinnat ja sporttinen peppu. Tasokas. Tyylikäs. Huorani.

        Komensin hänet polvilleen eteeni ja jatkokomennoilla pyysin imemään kyrpäni kovaksi. Ei mikään temppu elokuvissa, mutta vaimoni ei pidä suihinotosta. Eikä sitä nytkään helpolla tehnyt. Käsillä kyllä kokeili elintäni, mutta suu ei tullut lähemmäksi. "Ime!", komensin. "Sinä teet nyt mitä haluan ja nyt haluan, että sinä imet kyrpääni kuin imit parhaan kaverini kyrpää.. näytä minulle miten teit sitä sille.", komensin.

        Vaimoni imi.. ensi varovasti ja sen jälkeen rentoutuneemmin. "Mun on pakko tunnustaa, että nautin siitä että sait vierasta", tunnustin vaimolleni. Koskin nännejä, hieroin rintoja. Siirsin hiuksia korvan taakse ja kysyin häneltä, että "oletko kaunis lutkani?". "O-len", mumini naiseni.

        Otin vaimoani kädestä kiinni ja ohjasin hänet ikkunalaudalle kasvot ikkunaan päin. Nyt varmasti meidät nähtiin jos joku vain katsoi ikkunoita kohti. Työnsin kiimasta kyrpäni sisään ja työnsin sen pohjaan asti. Vaimo peitteli häpeillen rintojaan ja yritti painaa katsettaan alas, mutta vedin hiuksista leuan ylös ja otin käsivarsista kiinni siten, että rinnat loistivat paljaina vasten ikkunaa. Nussin, panin, käytin huoraani. Uskomatton hyvää persettä ihastellen. Orgasmi läheni.

        "Nielitkö kaverini spemat", kysyin nopeasti. En tiennyt vastausta oikeasti. "Miksi kysyt", vastasi vaimoni. Tiesin siitä, että oli koska vaimoni ei valehtele ja tällöin yrittää tällä tavalla välttää vastaamista. "Kyllä vai ei", tivastin. "Kyllä", vastasi vaimoni.

        Minulta vaimo ei ollut niellyt koskaan, koska se oli kuulemma kuvottavaa. Arvaa vain... jatkossa tilit ovat varmasti tasan. Komensin vaimoni imemään munaani ja varoitin vain, että "nyt menet loppuun asti". Pidin hiuksista pehmeästi, mutta vaativasti kiinni. Hieroin nännejä ja kuvittelin kuinka vaimoni oli imenyt vierasta kyrpää. Laukesin suuhun ja pakotin hänet nielemään mun spermani. Vetäydyin naiseni luota.

        Vaimo suuntasi vessaan ja minä laitoin liikkeelle ekan tekstarin.

        Hetken päästä vaimoni tuli vessasta ja komensin hänet sängylle makaamaan. Siirryin hänen viereensä piirtelin sormilla hänen vartalonsa kaaria. Suutelin, näykin ja hymyilin hänelle. "Rakastan sinua, narttuni", kuiskasin. "Minä rakastan sinua", vastasi vaimoni.

        kuulin etäisesti, kun hissin ovet suhahtivat auki ja kiinni. Hetken päästä oveen koputettiin. "Avaa ovi", sanoin vaimolleni. Hän oli ihan kauhuissaan. Hyvin pidättyväinen ja arka naiseni komennettuna alasti avaamaan ovea. "Saanko edes pyyhkeen", hän kysyi närkästyneenä. "Et!", pysyin tiukkana.

        Vaimo meni avaamaan ovea. Ensi varovasti raolleen ja hämmästellen totesi ääneen, että "Sinä?". Kyseessä oli vanha tuttumme. Meitä pari vuotta nuorempi. Ihan käsittämättömän monen naisen kaatanut komea mies, jolla tiesin olevan iso. Olemme yhdessä joskus hänestä jutelleet, että mikä saa ihmisen pettämään omaa vaimoaan kymmenien naisten kanssa. Hän oli siis vanha tuttumme. Iso muna. Molemmat meistä tiesi, että hän oli nainut huoria ja ollut ryhmätilanteissa.

        "Tervetuloa", sanoin tälle kaverilleni. "Sulle olisi hommia", jatkoin. "Vaimoa pitäisi kouluttaa", lopetin lyhyen monologin.

        "Kiva tapaus, sulla on kaunis vartalo", sanoi kaverini vaimolleni joka oli hämmästyksestä unohtunut seisomaan kapeaan käytävään huoneessamme ja oli peittämättä rintojaan.

        "Riisupa vaimo häneltä vaatteet ja näytä mitä äsken harjoittelit", kuului komentoni.

        Vaimo riisui kaveriltani vaatteet ja housuja riisuessa esille putkahti kieltämättä komea meisseli. Puoliseisokissa, uhmakkaana, jylhänä. "Runkkaa se kovaksi", annoin ohjeet.

        Siinä vaimoni oli kontillaan. Kaverini seisoi hänen edessään saadessaan vaimoltani käsihoitoa. Vaimo luuli olevansa palkinnon edessä, koska hän oli kuvitellut joutuvansa harrastamaan seksiä jonkin kamalan tuntemattoman ihmisen edessä. Ja ei hän noin isoa ollut koskaan saanut. Olin näkeväni kiihottumista molemmissa. Vaimo otti ilman komentoa kaverilltani suihin. Imi kyrvän päätä, koska se oli liian iso. Liian iso syvemmälle. Melko härskin näköistä.

        Nöyryytin siinä vaimoani kertomalla yksityiskohtaisesti kaverilleni vaimoni kuullen, kuinka tämä narttu oli jakanut pilluaan ilman lupaa. Mitä kaikkea tehnyt ja missä.

        "Pane sitä ihan miten haluat", annoin kaverilleni tehtävän.

        Kaverini kuitenkin ennen aloittamistaan pyysi parranajovälieet esille ja komensi vaimoni ajamaan häneltä kaikki alapääkarvansa. Seurasin tätä leikki nojatuolilta juoden punaviiniä. Vaimoni ajoi siinä mieheltä munakarvoja ja pyyhki lopuksi vaahdon jämät pyyhkeeseen. Kalu näytti entistä isommalta. Kaverini pyysi tarkastamaan tuloksen suulla. Seurasin taas kuinka vaimoni suu ja kieli liikkui kyrvällä ja palleilla.

        Sen jälkeen kaverini ajeli vaimoltani kaikki alapääkarvat. Kiima vai kiilteli vaimoni pillulla kun kaverini ajeli samoilla välineillä minun narttuni pillun paljaaksi. Samalla tavalla pyyhkeellä pyyhittiin jäljet ja kieli tarkasti tuloksen. Kaverini ottai esille älypuhelimensta nappasi vaimoni pillusta kuvan ja lähetti sen eteenpäin jollekin. Itsekin vähän säpsähdin, mutta en estänyt enkä moittinut. Antaa nöyryyttää.

        Sen jälkeen vaimoni sai isoa. Sitä tuli päältä, alta, sivusta, takaa. Pillu ihanasti puristuneena ison kyrvän ympärillä. SIirryin lähemmäs ja painelin etusormella persereikää samalla kun vieras kyrpä liikkui pillussa. Vaimoni oli kiihottunut. Vaimoni nautti selvästi isosta. Muakin kiihotti, joten oli pakko antaa omani imettäväksi samalla kun kaverini sovitteli kaluaan takaapäin. Vaimoni lopetti imemisen ja tajusin, että kyrpä sovitellaan perseeseen. Ja se ei meinaa mennä. "Älä lopeta, menee se", sanoin vaativana. Sovitteleminen vei hetken aikaa ja näin, että kaverini aloitti varovaisen liikkumisen.

        "Missä Makken kalu on", kysyin vaimoltani. "Se on perseessä", vaikeroi vaimoni. "Nussi tuota huoraa!", kannustin kaveriani. Kaverini kännykä piippasi. Joku hänen kaverinsa oli laittanut WA-viestin, jossa pyydettiin, että "näytä lisää". Nappasin kuvan heistä nussimassa ja laitoin kuvan menemään.

        Se oli sairaan kiihottavaa, vaikka jopa kaduttikin. Vaimoni kasvot näkyvissä. Posket punaisina ja kyrpä perseessä.

      • bffh

        Näin, että kaveri oli jo lähellä. "Tunnut vitun hyvältä", kehui kaverini vaimoani. Molemmat huohottivat. Ensimmäinen suudelma. Näin, että kehonkieli kertoi lähestyästä orgasmista.

        "Ota kortsu pois", kehoitin. "Nussi paljaalla sitä lutkaa", jatkoin sekopäisenä. Kaveri katsoi mua ja totteli. Paljas vieras kyrpä jatkoi liikkumista vaimossani. Ihan sama ajattelin. Jos vaimo tulee raskaaksi niin on ansainnut. Eikä vaimokaan estellyt. Tajusin, että raksaaksi tulemisen pelko kiihotti älyttömästi.

        Kaverini tuli vaimooni takaapäin koristen. Paljaalla... pilluun.

        Laitoin liikkeelle toisen tekstarin. Ilta alkaa lähestymään kliimaksia.

        Kaverini vetäytyi vaimostani. Käskin vaimon jäädä sänkyyn ja levittämään jalkansa. Vieras sperma valui ja kiima kiilteli ajellussa jalkovälissä.

        Oveen koputettiin.

      • bff
        bffh kirjoitti:

        Nyt menin itse avaamaan oven. Jätin vaimon jälleen pelkäämään, mutta nyt hän oli sängyssä.

        "Moi, tule sisään.. sua on odotettu", toivotin illan viimeisen vieraan tervetulleeksi.

        "Kiitos kutsusta, tiedät että en ole saanut naista 10 vuoteen", vanha tuttuni työpaikalta sanoi. Kyseessä on vanha työkaverini. Painoa rajusti. Meinaan tosi rajusti. Hänellä on varmaan 100kg ylipainoa, jonka takia kaikki naiset ovat kiertäneet häntä. Luulen, että hän painaa 170-180kg. Nyt oli todellisen nöyryytyksen aika vaimolleni.

        "Pane sitä, saat käyttää ihan miten haluat", kehoitin kaveriani aloittamaan.

        Sägnyllä makasi vaimoni. Kaksi miestä oli häntä jo nainut. Eikä hän olisi jaksanut enää mitään. Ei ketään. Ei silti pakotietä. Samassa huoneessa kolme miestä, josta kaksi istuu nojatuoleilla katsoen tuota näytöstä ja juoden viiniä.

        "No niin.. kyrpää suuhun.. tyydytä hänet narttu", kaverini vierestä säesti.

        Olihan se näky. Kyykyssä suihinottaminen ei onnistunut, joten vaimo pyysi häntä sänkyyn makaamaan. Toisella kädellä mahaa siirtäen vaimo onnistui saamaan suuhunsa kyrvän, joka oli todella puutteessa. Näki heti, että kaverilla oli herkkää.

        Niin sai lihava kaverinikin pillua. Akti ei kestänyt kauaa, mutta spermaa tuli kiitettävästi. Olo oli kuin sutenöörillä. Samalla jo vähän morkkis, mutta samalla omat haaveet toteuttaen. Yksi tosin oli vielä toteuttamatta.

        Lihava kaverini kertoi kiitollisena, että teki todella hyvää ja ei olisi ikinä uskonut, että hän saa joskus pillua noin kauniilta naiselta. Minun naiselta. Mun narttu.

        Vaimo oli selvästi jo valmis, mutta emme vielä antaneet hänelle mahdollisuutta lopettaa. Liityimme vielä kaverini kanssa peliin mukaan aloittaen uudelleen hänen lähentelyn. Silloin vaimokin tajusi, että me kaikki kolme aiomme vielä uudelleen -yhdessä.

        Lihava ystäväni ei kummoisiin suorituksiin kyennyt, mutta nautti koskemisesta, vaimoni runkkaamisesta ja kömpelöstä nussimisesta. Me olimme kuitenkin kaikissa reiíssä yhtä aikaa. Ja se oli se mun haaveeni. Nussia vaimoani samalla kun joku muu nussiin viereiseen.

        Kuvia otettiin, viiniä juotiin ja nussiittin. Pakotimme vaimon nukkumaan yön tämän lihavan miehen kainalossa ja itse nukuin toisen kaverini kanssa lattialla. Aamulla jokainen sai vielä vapaat kädet, jonka jälkeen pyysin jo näitä poistumaan.

        "Kiitos", totesivat apumiehet poistuessaan. "Kiitos", sanoin minäkin vaimolleni heidän poistuttuaan. Vaimo ei sanonut mitään, mutta matkalla hän ujosti kysyi, että "oliko hän millainen?". "Vitun hyvä pano, olin ylpeä susta ja nyt ollaan sujut".

        "Saanko mä joskus taas olla kaksin jonkun kanssa jos kysyn luvan ja hyvitän sulle sitten silleen miten sä haluat?", kysyi vaimoni.

        "Ai noin niinku äsken", kysyin hämilläni. "Niin", vastasi vaimoni.

        "Ehdottomasti", päätin keskustelun.

        Laitoin vielä yhden tekstarin: "Missä ja milloin nähdään huomenna?".

        "Ruokiksella meillä", vastasi kaverini vaimo.

        Huomista odotellessa :)

    • kaverin vaimo

      Koukuttavaa luettavaa, lisää odotellen...
      Ruokista odotellessa ;)

    • bff

      Se tunne. Se hetki. Alla nainen josta haaveillut aina. Nainen, jonka olet tuntenut nuoresta asti. Nainen, jonka kanssa on vain hyvä olla.

      Se, että pääsin tähän asti tuntuu uskomattomalta. Katson, kun kyrpäni uppoaa tuohon upeaan naiseen. En uskalla työntää loppuun asti. Liutan miehuuteni takaisin ulos, katson itseäni kuin hidastettuna. Kuin vakuutellen itselleni, että tämä on totta työnnän itseni takaisin sisälle sentti sentiltä. Nostan katseeni kohti kasvoja. Minulle hymyillään.

      "Anteeksi".... "tunnut niin hyvältä".. "tuntuu kuin tämä ei olisi totta..."

      "Meillä on koko maailma aikaa", vastaa tuo ihana kaunis nainen.

      Meidän piti tavata maanantaina. Tapasimmekin ja päädyimme puhumaan niin kauan, että en päässyt koko päivänä takaisin töihin. Puhuimme ja puhuimme. Emmekä edes harrastaneet seksiä. Silti kaikki tuntui oikein hyvältä.

      Emmehän me enää nuoria olleet, mutta vitsi tuo nainen näytti hyvältä. Ja miten jutut tuntuivat menevän yhteen hyvin. Pankinjohtaja. Se hänestä oli tullut. Tai toimitusjohtajia he nykyään ovat. Yli 40v. Hiukan ylimääräistä, joka näkyy vain naisellisina muotoina. Isot uhkeat rinnat.

      Siihen, että päädyimme sänkyyn asti meni koko viikko, mutta se oli sen arvoista.

      • bff

        Tapasimme tiistaina, tapasimme keskiviikkonakin. Kuin huomaamatta tuo nainen ujahti mun päivän ensimmäisiin ajatuksiin ja viimeisiinkin.

        Mun piti vain kostaa. Nyt en pystynytkään. Huomasin, että olin piilotellut ison osan elämästäni tunteita tuota naista kohtaan. Pelottovammalta tuntui se, että myös hänellä oli tunteita minua kohtaan. Koko elämän kestäneitä ja padottuja.

        Puhuimme puhumasta päästyämme. Tajusin kuinka paljon hän minua kunnioitti. Tajusin, että en koskaan voisi jakaa kenenkään toisen kanssa sängyssä tuota naista. Se oli viimeinen herättävä ajatus. En rakastanut vaimoani.. en ainakaan oikealla tavalla. Ei rakastanut vaimonikaan minua.. eikä tämä toinen mieskään vaimoaan.

        Ymmärsin kai, että se että olin aina haaveillut vaimoni jakamisesta johtui vain siitä, että kuvittelin näin pitäväni hänet tyytyväisenä. Ei se ollut sittenkään oikein.

        Mitä teen? Tajusin rakastavani tätä naista.

        "En voi kostaa kanssasi tällä tavalla.. minun on pakko tunnustaa, että luulen rakastani sinua ja en voi harrastaa seksiä kanssasi tällä tavalla.. kostaakseni".. oli minun pakko tunnustaa tälle naiselle.

        "Harmi", vastasi tuo nainen kuin kujeillen. "Rakastelisitko sitten kanssani, jos kerron rakastavani sua?", kuului arka kysymys.

        Nostin katseeni ja tutkin tuota naista. Epäuskoisena. "Mitä sä sanoit?", kysyin kuin vakuuttaakseni itselleni sen mitä jo kuulin.

        "Rakastellaanko?", toisti nainen kysymykseni.

        "Haluan rakastella sua enemmän kuin mitään muuta, mutta vain jos olemme toistemme oikeasti ja ikuisesti ja siihen meillä ei ole mahdollisuutta", vastasin masentuneena.

        "Me kuulumme toisillemme, olemme aina kuuluneet", kuiskasi tuo pääni sekoittanut nainen ja suuteli huuliani. Tunsin isot rinnat itseäni vasten. Siirsin kädet pepulle. Täydellistä. Kaikki tuntuu niin hyvältä. Täydelliseltä.

        Työnsin itseni sisälle, kokonaan ja pysähdyin. Tunsin tuon hyvän olon tunteen varpaissa asti. Vapaana kaikesta ylimääräisestä esittämisestä. Etsin huulilla tuon ihanan naisen huulet ja suutelin.

        Seksiä olin harrastanut paljon, mutta rakastellut vähän. Se tuntui niin aidolta.

        Olimme siis tehneet päätöksen. Puhuneet omien puolisoiden kanssa ja päätyneet yhdessä siihen, että erot ovat oikea ratkaisu. Niin röyhkeitä emme olleet, että olisimme toisistamme heti kertoneet, mutta senkin aika tulee kyllä.

        Oli hieno aloittaa puhtaalta pöydältä. Tätä onnea en hukkaa.

        Liikuin nautiskellen tuon naisen sisällä. Pehmeästä vaativammaksi ja intohimoiseksi.

        "Olet ihanan kestävä", suuteli nainen sanat korvaani.

        "Niin, et tiennytkään... en huomannut kysyä että onko sulla huomenna kiireitä, koska en tule päästämään sua helpolla", vitsailin takaisin.

        Meillä on koko maailma aikaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      70
      2012
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      164
      1559
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      145
      1448
    4. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      90
      1318
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      49
      1260
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      274
      1090
    7. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      1002
    8. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      124
      991
    9. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      110
      967
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      51
      802
    Aihe