Nyt kun hankkeen ympärillä velloo vaikka minkälaista huttua, olisi hyvä saada selville kuka tai ketkä olivat aikanaan idean isiä. Jos ja kun synnyttäjät löytyvät hämeenlinnan kokdemin piiristä, olisi äänestäjien oikeus saada tietää primus motorit viimeistään seuraavissa vaaleissa.
Hämeen sanomathan voisi ottaa asiasta selvää ja julkistaa nimet tässä syyskuun viimeistä päivää odotellessa, sillä julkistihan lehti katteenkin isät jo aikanaan.
Hämeen sanomathan voisi ottaa asiasta selvää ja julkistaa nimet tässä syyskuun viimeistä päivää odotellessa, sillä julkistihan lehti katteenkin isät jo aikanaan.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Mitäs väliä sillä on? Varmaan aika moni on tuostakin projektista rahansa ja eläkekassansa tienannut äänestäjien suositusten ja kumarrusten kera.
Idiootti! Persuja ne tuskin oli, kun ne ei tuppaa valittamisen ja vastustamisen lisäksi muuta tekemään
Kehveli kun moppipäätä vatuttaa.
Iltaa Kari!
Idioottikommentti oli aloittajalle
Ja samma här.
Mitä täällä tarvitsee tehdä kaupunkilaisten takauksella, senkin paviaanit. Ei tämä ole teidän huvipuistonne, senkin höynäytettävät.
Kyselkää tätä nerokkaan idean (että autoilu otetaan täkäläisen tulevaisuuden tukirangaksi) hautomon sijaintia vaikka paikalliselta ritarilliselta urheilupelikilpailumafialta tai jopa aina hamasta kaljanhuuruväkivaltapisnesten keskusliitosta asti. Tai vaikka Hiihtoliitosta ja Olympiakomiteasta.
Avaus on niin ´nerokas´että sitä ei perzuikkipäivystäjän päässä keksitä joten taustalla on hyviä veljiä. Mutta siis kuka keksi että Ritaluomalle ja taustavoimille voisi myydä Tiiriöstä kaupungin omistaman liiketontin kun halusivat ostaa. Kysymys on parin nobelin arvoinen mutta vastaus on se, että koko kaupungin johto persuja myöten oli myymässä. Mitähän suhmurointia päivystäjä vielä keksii !!!!!!
Minua myös kiinnostaa kuka on avaajan ideaidean isä. Voisi sen paljastaa heti, ei tarvitse vaaleihin asti odottaa.
Onko persut jo kaupungin johdossa? Kerro heti mopille ja pussikuskille. Valloittajat ovat saapuneet.
Heikko esitys perziikkipäivystäjä.
Ovatko kaikki viisi äitinsä näköisiä? Lapsen oikeuksiin kuuluu muistuttaa äitiään. Jos lapsi on aivan eri näköinen kuin äitinsä, voi aiheutua elämänmittainen trauma ja identiteettikriisi - miksi äiti on lumivalkoinen ja minä nokinen ja ruskea?
Eikä väri lähde pesemälläkään.
Sun ei kannata pestä.
Tälläistä uutisoitiin vuonna 2010.
http://yle.fi/uutiset/hameenlinnan_ainutlaatuinen_autotavaratalo_aikoo_ponnistaa_korkealle/5652450
- Alueelle syntyy yli 1 000, jopa 1 500 työpaikkaa, arvio Kehittämiskeskus Oy Hämeen toimitusjohtaja Heikki Hietanen.
Kahdeksankerroksinen myymälä- ja toimistotila tulee kohoamaan 40 jopa 50 metrin korkeuteen. Kyse on myös melkoisesta maamerkistä, joka sijoittuu Kirstulan alueelle moottoritien ja rautatien väliselle alueelle.
http://www.hame.fi/default.asp?docId=29455
Hämeenlinnan Kirstulaan perustetaan Euroopan suurin autokaupan keskus
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288350422973.html
"Audi-mies" Kiesi nappasi unelmaduunin - pomoksi valtavaan autokauppaan
Pouta-säämies, Kasvi-hortonomi, Majuri-sotilas, Kiesi-automies !?