itselläni on musta maatias kissa ja se on tyttö.
olen huomannut selvästikkin että se on arempi kuin edellinen kissa joka oli poika.tämä ei anna silittää itseään ja välttelee välillä..voiko syynä olla se kun emo hylkäsi sen kun se oli pieni? vaiko liika silittäminen (myönnän että olen sen kimpussa välillä liikaa esim.suukottelen sitä otsalle ja jne..mitä yleensäkin kissan omistajat tekevät)mulle tulee aina sellainen tunne että jos en sitä silitä niin en myöskään välitä siitä..vai onko tämä kissan geeneissä?
olen huomannut selvästikkin että se on arempi kuin edellinen kissa joka oli poika.tämä ei anna silittää itseään ja välttelee välillä..voiko syynä olla se kun emo hylkäsi sen kun se oli pieni? vaiko liika silittäminen (myönnän että olen sen kimpussa välillä liikaa esim.suukottelen sitä otsalle ja jne..mitä yleensäkin kissan omistajat tekevät)mulle tulee aina sellainen tunne että jos en sitä silitä niin en myöskään välitä siitä..vai onko tämä kissan geeneissä?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kissat ovat yksilöitä ja käyttäytyvät hyvinkin erilailla vaikka olisivat samoista oloista lähtöisin. Jotkut kissat ovat rohkeita, jotkut arkoja, jotkut hälläväliä tyyppejä ja osa kissoista ylenpalttisen (joskus jopa raivostuttavan) suuhun tunkevaa sorttia.
Pentuajan vaikutus on silti suuri kissan käytökseen vaikuttava tekijä, hylätyt pennut ovat usein arkoja tai alati puolustuskannalla. Huonosti kohdeltu kissa ei helposti luota ihmiseen ja taas kissat joita pentuina on käsitelty paljon ovat monasti hyvin ihmisrakkaita olentoja (esim. sisäkissoina syntyneet pennut joita on pidetty paljon käsissä).
Kissan käytöstä arvioidessa tuleekin ottaa selvää sen lähtökohdista ja tutkailla tarkoin sen käytöstä tietyissä tilanteissa. Kaikki kissat eivät silittelystä pidä, mutta sitäkin voi opettaa sietämään palkitsemalla kissa herkuilla toimituksen jälkeen. (se oppii hyväksymään sen kun tietää saavansa "namia").
Minusta on huvittavaa seurata ihmisten reaktioita kun kissamme tulevat silitettäviksi täysin vieraille ihmisille. Hyvin usein vieraat ihmettelevät "miten nämä ovat näin kilttejä"? tai "en ole koskaan nähnyt näin rauhallisia kissoja" (siis kissoja jotka eivät ryntää karkuun vieraita nähdessään). Kaikki se johtuu vain käsittelyn määrästä pentuna (tietysti myös aikuisena).
tulee mieleen, että olisi kiva jos pieni hemmoteltu kollipoikani olisi vähemmän sosiaalinen.... Hän on juuri semmoinen suuhun tunkeutuja tyyppi. Aivan ihana ja fantastisen kaunis, mutta myös äärettömän röyhkeä. Ei edes häpeä, työntää aivan suvereenisti kuonon ruokalautasellesi ja ryhtyy aterioimaan.....
kissojen hellyyden osoitukset ovat rasittavia, vaikkei niitä siitä oikein voi moittiakaan. Meillä makuuasentoon käyminen divaanilla, on kissoille selvä "käsky" tulla makaamaan päälle, kainaloon, mihin tahansa vaan mahtuu. Ei siinä mitään muuten, mutta kun niitä on useampi yhtä aikaa, alkaa töllön katsominen tai jopa hengittäminen olla vaikeaa. Paras tai huvittavin on ehdottomasti leikkaamaton uros, joka tunkee syliin kun istun WC-pytyllä ja hänen naamansa pitää pyyhkiä, ennen sitä hän ei suostu pois lähtemään (opittu tapa). Mutta kieltäminen ei tule kysymykseenkään vaikka joskus mieli tekisi.
Yhdellä naaraallani on tapana tulla "imemään" kun istun sohvalla, se tulee syliin ja alkaa tarpomaan, sekä etu- että takajaloilla ja painaa päänsä tiiviisti paitaan kiinni - aivan kuin imisi emoaan. Tapa on opittu, ei seurausta liian aikaisesta vieroituksesta (kissa on oma kasvatti ja ollut emon kanssa) ja todella suloista vaikkakin kipeää jos kynnet eivät ole leikatut.
että muillakin on näitä "vessaelikoita", minäkin tunnen itseni suoraansanoen lievästi kiusaantuneeksi, kun ei pytylläkään saa käydä yksin! Nyt ei pikku Wladimir enää työnnä kuonoaan väliin, onneksi, mutta se odottaa jännittyneenä, valmiina vetämisen hetkeä, jännittävää ja vesipyörteet on pyydystettävä!
Kylpyammeenkin reunalla hän istuksii, mutta se on jo ihan söpöä. Kerran hän putosi eikä vaikuttanut kovinkaan tyytyväiseltä.
Minulla on kolme kissaa joista kaksi ovat poikia ja suht rohkeita, mutta ainut neitikäisemme on hyvin epäluuloinen hieman kaikkea kohtaan.
Siihen on jo tottunut ja hyvin usein naureksimme salaa hänen epäluuloiselle ilmeelle kun esimerkiksi vieras ihminen yrittää houkutella luokseen. Minulle osoitetaan kyllä hellyyttä ja sitä suorastaan vaaditaan, mutta vain silloin kun neiti on sillä tuulella! Muuten ei saisi syliinkään ottaa ilman ylimääräisiä nurinoita.
Olen myös huomannut että joitakin ihmisiä kohtaan kissani ovat heti ystävällisiä, joitakin he eivät oikein ikinä hyväksy. Eräänkin kaverini takille kustiin, kun mieltä osoitettiin. Meidän neitimme kerran haksahti leikkimään erään tuttuni kanssa, joka ei ole käy kovin usein meillä ja sylissä asti pompittiin. Melkoinen luottamuksen osoitus häneltä.
Tuo vessashow on meilläkin tuttua... Äidin luona ollessaan hoidossa vanhin kisuni kävi vahtimassa aina ettei pikkusiskoni tee mitään HEIDÄN hiekkalaatikkoon :). Neiti harrasti joskus sitä että meni selän taakse pytyn päälle ja sieltä tirkisteli. Kiusallista mutta minkäs teet.
Kissat on kyllä hassuja elukoita :)