Vuonna 1984 kunnan rakennusmestari siirsi asemapiirroksessa olevan mökin tolppia. Loppukatselmuksessa hän valitti, että asemapiirrosta ei ollut noudatettu. Täysin vinksahtanut narsisti oli, mutta tuolloin nauroimme koko äijjänkuvatukselle. Nyt on kyseessä vakavammat asiat, joissa tuolloinen nakerrusmestari on tehnyt todella epäilyttäviä ratkaisuja tuollosen "hyvävelipankinjohtajan kanssa".
Kunnasta ei saa pajapihdeilläkään tarkkaa asemakaavaa, eikä muutakaan tietoa mikä on tehty oikein ja mikä väärin. Melkoinen soppa on ja salailu on pahinta. Nykyiset viranhaltijat ovat lienee syyttömiä soppaan, mutta kummallista ja epäilyttävää on se, että esim. asemakaavapiirrosta ei tontinomistajille kunnasta anneta. Eikö rakennustoimiston pitäisi antaa tontinomistajille asemakaavaoiirrokset hamasta menneisyydestä asti?
Kunnan rakennusmestari oli pöljä.
ketulle haisee?
0
152
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta643255Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh433097- 422457
Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa1002207- 311913
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘271810- 481616
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä851415- 391300
- 811132