Hyvin yleinen harhakäsitys on, että kun tilataan kuntotarkastus, voidaan luottaa että asunnossa ei ole kosteusvauriota, mikäli sitä ei tarkastuksessa löydetty. Vaikka tarkastuksessa tehtäisiin pintakosteusmittauksia ja arvot viittaisivat kuiviin rakenteisiin, se ei sulje pois homeen mahdollisuutta.
Huomionarvoista on myös se, että kuntotarkastusraporttia ei osata tulkita. Hyvin harvoin niissä lukee punaisella leimattuna "hometalo". Ostajat vetävät yhtäläisyysmerkin "vaatii jatkotutkimuksia" ja "tyypillisessä kunnossa ikäistään vastaavaan rakennukseen" kommenttien välille, vaikka ensimmäinen jättää kysymysmerkin jälkimmäisen perään. Tyypillisenkään talovanhuksen ei tule olla homeessa.
Raportissa luetellaan useimmiten vain oletetut riskit talon ikään nähden ja tuodaan ilmi se, mitä voidaan SILMÄMÄÄRÄISESTI havaita. Samanlaiset silmät ovat kaikilla, joten tarkastajan tehtävä perustuukin hänen kokemuksiinsa riskirakenteista, joista tavallinen pulliainen ei useinkaan ole (valitettavasti) perillä. Tämä taas kertoo siitä, että tarkastuksessa ei välttämättä tule tarvittavia tietoja itse kohteesta, vaan yleisluontoista (kalliinpuoleista) konsultaatiota.
Mikäli rakennuksen kunnosta haluaa varmistua paremmin, on rakenteita avattava sieltä täältä, eli teetettävä kuntotutkimus. Tämä harvoin on myyjän mieleen, eikä unelimien satulinnan löytäneet edes tunne tarvitsevansa moista. Sekään pelasta 100%sesti homeloukulta, mutta mikäli näkee kriittisimmät kohdat, ollaan jo paljon paremmilla vesillä, kuin tarkastajan tekemä pintapuolinen silmäys ympäripyöreine raportteineen, riippuen tietysti siitä miten korruptoitunut kiinteistövälittäjän keppihevonen sattuu olemaan.
Kun menee asuntonäyttöön, säästyy paljolta, jos on etukäteen itse selvittänyt mitä ko. aikakauden taloille tyypillisiä rakennusvirheitä kohteesta saattaa löytyä. Monelta murheelta vältyttäisiin, jos muistettaisiin, että terve talo ei haise. Vanhan talon, tai mummolan tuoksu kertovat kosteusvauriosta! Samanlaisia muita tuntomerkkejä voi oppia itse tunnistamaan, kunhan avaa silmänsä ja haluaa olla kriittinen ostaja, eikä katsele taloja vaaleanpunaisten linssien läpi. Ruotsissa tämä jo osataankin:
http://www.uusimaa.fi/artikkeli/233548-kuntotarkastus-ei-paranna-talon-vikoja
Kuntotarkastus EI OLE hometarkastus.
2
371
Vastaukset 2
Tämä aloitus siksi, että törmäsin hieman kaksipiippuiseen, pääosin muitenkin hyvään kirjoitukseen (eo. linkki).
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1181498
- 50960
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r146774Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50746- 70676
- 67626
- 53617
- 59596
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.123563Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e119535Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20510- 5488
Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32488- 34487
- 55478
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?118466- 49457
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453- 4429
Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.134420