Onneksi on Linux!

Olen sen verran kova "lapottaja", että wintousia käyttämällä olisin ollut posessa jo 15 vuotta! Onneksi on Linux, se salaa räikeimmätkin väärinkäytökseni ja lakirikkomukseni!
778
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Minulle taas Linux on tapa turvata yksityisyyteni ja toisaalta toimia survivalistina salassa. Ostelen nyt kuitenkin tavaraa joka liikkuu vähintään lain harmaalla alueella, usein lain "väärälläkin" puolella, enkä halua tältä osin herättää viranomaisten kiinnostusta.

Toki siis survivalistina rikon lakia, se on selvä asia. Jo pelkkä päivittäinen teräaseiden kanniskelu on rikos lain mukaan ja mitä sitten? Enpä juurikaan välitä laista näissä asioissa.

Tiedän muuten monia muitakin survivalisteja jotka salailevat tekemisensä Linuxilla, ihan tarkoituksella.

Linux on turvaa, nimittäin viranomaisia vastaan. Miksi niille pitäisi avata elämänsä tarkasteltavaksi ja seurattavaksi? Nyt täytyy muistaa, että poliisi muuttuu kriisitilanteessa viholliseksi joka teurastaa ihmisiä kadulle, aivan kuten Ukrainan kriisin alussa tapahtui Maidanin aukiolla. Tosin ne poliisit sitten kaivettiin esiin ja pakotettiin polvilleen riviin ja ammuttiin.

Äänestä

Aloittajalla ei ole oikeasti käsitystäkään miten paljon rikollinen porukka käyttää Linuxia monelaiseen asioiden peittelyyn, jälkien salaamiseen jne. Linux on tosiaan erinomainen tapa vältellä poliisia ja toisaalta keino tuhota todisteet rikoksista hyvinkin äkkiä.

Parhaat rikolliset ja hakkerit eivät koskaan jää kiinni koska käyttävät Linuxia edistyneesti ja kykenevät peittämään täysin jälkensä netissä. Snowden on yksi esimerkki tästä. NSA ei tiedä mitä Snowden touhuaa koska Snowden on netissä näkymätön Linux-taitojensa takia.

Tiedän itsekin ihan kaveripiirissäni jos jonkinmoista hörhöä, joista osan toiminta ei kestä minkäänlaista lain valoa. Peittävät tekemisensä Linuxilla. Eivätpä toisaalta ole onnistuneet saamaan poliisia peräänsä vaikka kauppaavat vähintään laitonta tavaraa ja touhuavat monenmoista muuta "hauskaa".

Linux on vihamielinen ilmiö yhteiskuntaa kohtaan, paljon käytetty työkalu rikollisten ja terroristienkin joukoissa. Painajainen viranomaiskoneistolle.

Äänestä
  • miksi kutsutaan käyttöjärjestelmään rakastunutta ihmistä.

    Äänestä

  • kerro minulle kirjoitti:

    miksi kutsutaan käyttöjärjestelmään rakastunutta ihmistä.

    linux-hihhuliksi.

    Äänestä

  • vastaan sinulle kirjoitti:

    linux-hihhuliksi.

    Oikea vastaus ja siitä annoin yhden PEUKUN lisää!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


lapottaja kirjoitti:

Olen sen verran kova "lapottaja", että wintousia käyttämällä olisin ollut posessa jo 15 vuotta! Onneksi on Linux, se salaa räikeimmätkin väärinkäytökseni ja lakirikkomukseni!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu