Onko tässä USB-liitäntä? Entä järjesteleekö laite sinne siirretyn musiikin albumeiksi (jos lataa kokonaisia CD-levyjä), vai sotkeeko se kaikki kappaleet sekaisin yhdeksi valtavaksi massaksi?
Muuan aiempi Nokia-puhelimeni järjesteli albumeittain, nykyinen perusmalli Nokia 113 pitää kaikki biisit levällään ja niitä on sieltä työlästä etsiä.
Nokia 220 kiinnostaisi kyllä myös, mutta tuntuu olevan erinomaisen vaikeaa löytää mieleistäni väriä (syaani), siksi ajattelin että pitäisikö hommata 206 kun sitä näyttää vielä sinisenä löytyvän.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Kannattaa hankkia parempi puhelin musiikin kuunteluun. Peruspuhelimissa ei yleensä ole paljon muokkausmahdollisuuksia.
Minulla oli aiemmin Nokian C2-05, mutta kyllästyin siihen liukukansisysteemiin ja myin pois. Siinä oli mahdollisuus tallentaa musat kansioittain, niin ettei tarvinnut etsiä yksittäistä biisiä valtavasta läjästä.
Kiinnostaisi siis että mitkä kaikki halvemmat puhelimet muistuttavat toiminnoiltaan tuota? Eihän tuokaan mikään kallis ollut.
Android puhelimet.