Olen muutaman vuoden lukenut häsan yleisönosastoa ja huomannut kolme teemaa, jotka toistuvat osastossa tavan takaa. Myönteisyys metsästykseen, kielteinen asenne luonnonsuojeluun ja Yleisradion edesottamuksiin. Silmiinpistävän usein myöskin kirjoittajan nimen alla lukee Kalvola
Otin sitten selvää tässä eläkepäivieni ratoksi ikäänkuin tutkivana jurnalistina, olisiko syitä moiseen löydettävissä. Jokuhan nämä yleisönosaston kirjoitukset valitsee ja se joku on Häsassa Jukka Viitaniemi.
Kun sitten tutkin hieman tämän herran taustoja, selvisi että hän ensinnäkin asuu Kalvolassa ja harrastaa metsästystä sekä suhtautuu erittäin kielteisesti luonnonsuojeluun ja vihreään liikkeeseen.
Sitten ihmettelin hetken tuota poikkeuksetta kielteistä asennetta YLE:een ja kun googlettelin aikani jotain löytyi. Kun Viitaniemi toimi vielä Kalvolan kunnan valtuuston puheenjohtajana, teki YLE, MOT- ohjelmaa jossa paljastettiin että Jukka Viitaniemi oli ollut mukana palkkaamassa kiinalaisia kivimiehiä ystävänsä kivifirmaan. Sittemmin kivifirman johtaja tuomittiin käräjäoikeudessa useista eri työlainsäädännön vastaisista rikoksista kanta-Hämeen käräjäoikeudessa.
Olin siis selvittänyt yhden mysteerin ja nimitin itseni tuotapikaa kansanjurnalistiksi

Vastaukset 9
Vanhimmat
Sinä, jonninjoutavasta joutava tutkiva journalisti, totean vaan, että meitä on paljon muitakin fiksuja kun Viitaniemi, täällä
Hämeessä. Jukka on prikulleen näissä asioissa täysin oikeassa! Hyvä Jukka, hyvä!
...täällä Hämeen sanomissa...ei Hämeessä.
Aloittajan täytyy olla väärässä. Päätoimittaja on blokannut että lehdellä on jääviyttä koskevat tiukat määräykset - tosin niiden sisällön PUK kuitenkin salasi Perussuomalaisilta. Ei tilaa edes keskustella!
Olen joskus miettinyt että käyttääköhän Viitaniemi ns. haamukirjoittajia yleisönosastossaan, eli voisiko olla niin että tämä ex valtuutettu kirjoittaa itse osastolle nimimerkin turvin omia mielipiteitään, koska kirjoitusten asusta voisi näin päätellä, ja tuohon kivimies- keissiinkin ajatellen moraali on miehellä varmasti niinkutsuen liukuvaa mallia.
Iisakki Kiemunki kehaisi kerran Viitaniemestä että onpa hyvä jätkä keskustalaiseksi. Hieman löyhä moraali yhdistänee näitä hyviä jätkiä toisiinsa.
Näin se homma etenee! Hienoa kansanzuurnalismia !
Kuulu muuten Hämeenlinnan hyviin veljiin tämä Jukka Veikko
Ai joku vielä käy sillä palstalla, luulin että se kuoli, kun tuli rekisteröitymispakko...
Potkittiin muuten pois kh:sta tämä viitaniemi kun kävi puukottamassa selkään puheenjohtajaa