Mies näytti tavanomaiselta pikkuhuijarilta. Olin saapunut pieneen Mapusan kaupunkiin Intiassa, ja minuutissa mies oli jo ehtinyt tarjota minulle kyytiä, suositella majoitusta, ehdottaa piipahdusta basaarissa ja kaupustella hyvälaatuista Himalajan kannabista.
Yksi asia kuitenkin erotti viiksiniekan muista miehistä, jotka häärivät ympärillämme tarjoamassa palveluksiaan: hänellä oli erittäin tyylikäs moottoripyörä. Ikivanhaa, yönmustaa Royal Enfield Bulletia ei tule turistivuokraamoissa usein vastaan.
Tiesin ottavani riskin. Vaikka epävirallinen vuokraus on Intiassa yleistä, se on myös laitonta. Ratsiassa narahtaisin heti. Mutta kun hetken päästä jalkojen välissä jytisi 500-kuutioinen klassikkoprätkä, tunne voitti järjen.
Sovimme, että maksaisin vuokran aina parin päivän välein. Mies puhui epämääräisesti 24 tunnin päivystysvuoroistaan ja sen jälkeisistä yöunista, ja sanoi noutavansa rahat kämpiltäni. Se vähän ihmetytti, sillä pikkuhuijareiden töissä ei yleensä käytetä kellokortteja.
Pari päivää myöhemmin mies tupsahti ovelleni – poliisin univormussa. Voitte kuvitella kuumotukseni. Tässä sitä oltiin, sotkeutuneena rikokseen korruptoituneen intialaisviranomaisen kanssa.
Joimme kupit höyryävää chaita. Mies kertoi ostaneensa työpaikkansa – alikonstaapelin viran – 5 000 dollarilla korkea-arvoisemmalta poliisilta. Lahjuksilla ja laittomuuksilla hän saisi velkansa hoidettua. Miehen mukaan rekrytointiin liittyi aina baksheesh: mitä korkeampi virka, sitä suurempi on pimeä maksu– ja sitä suuremmat ovat lahjukset, joita poliisin on virkaurallaan kerättävä.
Sanoin poliisille, että systeemi ei ole tuttu. Hän epäili minun kasvaneen pullossa. Mainitsin tutkimukset, joiden mukaan Suomessa ei ole korruptiota. Viiksiniekka ei uskonut sanaakaan. Hän katsoi minua säälivästi, iski silmää ja lähti töihin.
Silmänisku muistuu aina mieleeni, kun luen uutisia suomalaisten huumepoliisien rikosepäilyistä, poliitikkojen vaalirahoituskuvioista ja yritysjohtajien veroparatiisiseikkailuista. Näen viiksiniekan, kun radiossa kerrotaan hallituksen uusista yksityistämissuunnitelmista tai kun katselen talviolympialaisten kestävyyslajien mitalijuhlia.
Suomessa olemme todellakin kasvaneet pullossa. Auktoriteettiuskovaisina olemme yhtä harhaisia kuin mitkä tahansa kiihkoilijat. En toivo, että muuttuisimme kyynisemmiksi, mutta tervettä asioiden kyseenalaistamista meidän kannattaisi maailmalta omaksua. Luottamusyhteiskunnasta on lyhyt matka hyväuskoisten Hölmölään.
http://www.hs.fi/matka/a1394188997679?jako=142abcdcbb749313b952d1c4860c7b74&ref=og-url
Yksi asia kuitenkin erotti viiksiniekan muista miehistä, jotka häärivät ympärillämme tarjoamassa palveluksiaan: hänellä oli erittäin tyylikäs moottoripyörä. Ikivanhaa, yönmustaa Royal Enfield Bulletia ei tule turistivuokraamoissa usein vastaan.
Tiesin ottavani riskin. Vaikka epävirallinen vuokraus on Intiassa yleistä, se on myös laitonta. Ratsiassa narahtaisin heti. Mutta kun hetken päästä jalkojen välissä jytisi 500-kuutioinen klassikkoprätkä, tunne voitti järjen.
Sovimme, että maksaisin vuokran aina parin päivän välein. Mies puhui epämääräisesti 24 tunnin päivystysvuoroistaan ja sen jälkeisistä yöunista, ja sanoi noutavansa rahat kämpiltäni. Se vähän ihmetytti, sillä pikkuhuijareiden töissä ei yleensä käytetä kellokortteja.
Pari päivää myöhemmin mies tupsahti ovelleni – poliisin univormussa. Voitte kuvitella kuumotukseni. Tässä sitä oltiin, sotkeutuneena rikokseen korruptoituneen intialaisviranomaisen kanssa.
Joimme kupit höyryävää chaita. Mies kertoi ostaneensa työpaikkansa – alikonstaapelin viran – 5 000 dollarilla korkea-arvoisemmalta poliisilta. Lahjuksilla ja laittomuuksilla hän saisi velkansa hoidettua. Miehen mukaan rekrytointiin liittyi aina baksheesh: mitä korkeampi virka, sitä suurempi on pimeä maksu– ja sitä suuremmat ovat lahjukset, joita poliisin on virkaurallaan kerättävä.
Sanoin poliisille, että systeemi ei ole tuttu. Hän epäili minun kasvaneen pullossa. Mainitsin tutkimukset, joiden mukaan Suomessa ei ole korruptiota. Viiksiniekka ei uskonut sanaakaan. Hän katsoi minua säälivästi, iski silmää ja lähti töihin.
Silmänisku muistuu aina mieleeni, kun luen uutisia suomalaisten huumepoliisien rikosepäilyistä, poliitikkojen vaalirahoituskuvioista ja yritysjohtajien veroparatiisiseikkailuista. Näen viiksiniekan, kun radiossa kerrotaan hallituksen uusista yksityistämissuunnitelmista tai kun katselen talviolympialaisten kestävyyslajien mitalijuhlia.
Suomessa olemme todellakin kasvaneet pullossa. Auktoriteettiuskovaisina olemme yhtä harhaisia kuin mitkä tahansa kiihkoilijat. En toivo, että muuttuisimme kyynisemmiksi, mutta tervettä asioiden kyseenalaistamista meidän kannattaisi maailmalta omaksua. Luottamusyhteiskunnasta on lyhyt matka hyväuskoisten Hölmölään.
http://www.hs.fi/matka/a1394188997679?jako=142abcdcbb749313b952d1c4860c7b74&ref=og-url
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ei toi Riku tyhmä ole. Tulee ehkä vähän jälkijunassa. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.