Curling-perheet

Tämän päivän lehdissä puhutaan avuttomista lapsista ja vanhemmista. Ei mm. osata solmia kengännauhoja, joten opettajan on autettava luistimet oppilaille. Omin silmin olen todennut, että isot lapset eivät osaa kuoria perunoita. Veitsen ja haarukan käyttö tuntuu myös olevan tyhmää. Lusikalla lapioi paljon nopeammin.

Lasten vanhemmat soittavat ohjeita opettajalle: "Pojalla on oikeus pitää myssyä tunnilla. Se kuuluu hänen imagoonsa." Lapselle pitää sanoa, että kouluun tullaan pakkasella toppatakissa ja käsineissä. Vanhemmat eivät saa lasta uskomaan., että pelkällä farkkupusakalla ei tarkene. Jos opettaja korostaa, että nämä asiat kuuluvat kotikasvatukseen saa hän ryöpyn huutoa ja haistatteluja vastaukseksi. Lapsille on terotettu oikeutensa, joista he sitten huomauttavat joka käänteessä.

Sääli, että nuori ihminen jätetään kuin sadun Kasper ilman opastusta, sillä ennemmin tai myöhemmin hänelle se oppi annetaan, eikä useinkaan yhtä ymmärtäväisesti kuin kotona tai koulussa.
Mutta lapsella ei saa olla paha mieli eikä pettymyksen kokemusta. Lapsen tahto on tärkeä.

Olen myös varma, että yhä lisääntyvä koulukiusaaminen ja väkivalta ovat tämän curling-kasvatuksen seurausta.
552
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kirjoitin aloituksen samasta asiasta 60 palstalle, vaan en kehtaa lainata sitä tänne, ei tuntunut näin tärkeä asia siellä edes kiinnostavan.
Jo on älyttömyys huipussaan, että kotia ja koulua saa määrätä lapset, alaikäiset koulukkaat.

Ei opeteta, että ainakin koulussa, jopa ruokaillessa, ei sisällä istuta pipo päässä.
Nythän kuin ihmeen kautta, kun tarvitaan lääkärintodistus, ovat vähentyneet meidän maijojen ja mattien kala-allergiat. Tähän asti kai sitten on annettu lapsille kodista oikeus "kunenmäähaluu"-lakiin.

Ei toki tarvi mennä takaisin meikäläiseen kouluun kauan sitten, mutta ei minusta ole järkeä siinäkään, että luokassa tonttupipopäiset pelailevat luokan perällä kännypelejään, ollaan kuin lookeen p****. Ei mitään kunnioitusta opettajaa kohtaan.
Milläpä sitä vaadittaisiin.

Asiasta on pakistu jo kauan, ei varmaan mitään ainakaan parempaan suuntaan näy tuulia.
Kun lapsille ei opeteta kunnioitusta vanhempiaan kohtaan, ei sitä ilmasta synny opettajiakaan kohtaan. Aina ihmiset perusta ja vastuu on kodilla, koulu on vain kyynärkeppi tukemaan kokonaisuutta.
Missäpä pottuja oppisi kuorimaan, kun isät ja äidit eivät näytä esimerkkiä, vaan pastaa kattilaan ja ranskiksia uuniin.
Miksi poimimaan metsän marjoja, kun pelkää karhuja, ja kokis on mielijuoma.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288730646363.html

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288728316863.html

Äänestä
  • Kiinnosti termi curling-perhe, en ollut sitä ennen kuullut. Netissä se oli käännetty suomeksi esim. sanalla palveluvanhemmat.

    Omasta mielestäni lasten vetelyyteen on yksi syy moiset vanhemmat, jotka haluavat raivata lastensa edestä kaikki lapsen mielestä ikävät asiat.
    Toistaalta on vanhempia, joita tuntuvat vähät välittävän lapsen koulusta ja muusta käyttäytymisestä. Eli lapsi kasvaa mihin suuntaan kasvaa, kuin rikkaruoho.

    Silti uskon, että suurin osa vanhemmista ja lapsista kantaa huolta toisistaan.
    Suurin osa vanhemmista ymmärtää vastuunsa lastensa tulevaisuudesta, ja osaa käyttäytyä sen vaatimalla tavalla.
    Ikävä silti, että vuosittain jää pois koulutuksesta nuoria, joilla ei ole mitään tulevaisuudensuunnitelmaa.
    Siitä kerrottiin torstai-illan A-Studiossa.

    Äänestä

  • - sama kirjoitti:

    Kiinnosti termi curling-perhe, en ollut sitä ennen kuullut. Netissä se oli käännetty suomeksi esim. sanalla palveluvanhemmat.

    Omasta mielestäni lasten vetelyyteen on yksi syy moiset vanhemmat, jotka haluavat raivata lastensa edestä kaikki lapsen mielestä ikävät asiat.
    Toistaalta on vanhempia, joita tuntuvat vähät välittävän lapsen koulusta ja muusta käyttäytymisestä. Eli lapsi kasvaa mihin suuntaan kasvaa, kuin rikkaruoho.

    Silti uskon, että suurin osa vanhemmista ja lapsista kantaa huolta toisistaan.
    Suurin osa vanhemmista ymmärtää vastuunsa lastensa tulevaisuudesta, ja osaa käyttäytyä sen vaatimalla tavalla.
    Ikävä silti, että vuosittain jää pois koulutuksesta nuoria, joilla ei ole mitään tulevaisuudensuunnitelmaa.
    Siitä kerrottiin torstai-illan A-Studiossa.

    Jo 50-luvulla eräs tuttavamme - isä - sanoi, että lapsi ei ymmärrä kieltoja ennen 7 ikävuottaan. Ja sen kyllä sai jokainen kokea, herranenaikasentään. Muistan, kun jokainen ihminen sai kiukun tunteen vain siitä, että joku tämän perheen lapsista tuli huoneeseen, vaikka ei ollut (vielä) tehnyt mitään tyhmää. Kieltää ei voinut. Ei ollut mitään temppua, mitä kersat eivät olisi tehneet, Kaikki kotona oli rikki ja poissa paikaltaan. Mutta ihmeellistä oli, että kun nämä villikot tulivat meille, olivat ihan sääntöjen mukaan. Ilmeisesti kilttinä olo oli yksi kiva leikki. Koulukin heiltä sujui, mutta ongelmaoppilaita he kyllä olivat. Mutta silloin ei edes ongelmalapset nimitelleet ihmisiä ja näyttäneet keskisormea. Ilmeisesti he näinä päivinä eivät olisi mitenkään erikoisia.

    Kun tuttavani lapset aikanaan siirtyivät vanhemmiksi, oli huomattavaa, että jokainen heistä oli asiallinen ja jopa tiukka vanhempi, joka ei sallinut sääntöjen vastaista käytöstä.

    Tämän päivän vastuuttomien vanhempien lapset oppivat että huutamalla pääsee pitkälle. Haukkumalla opettajatarta h:raksi saa hänet vaikenemaan. Mitenköhän he tulevat selviytymään jatko-opinnoissa tai työelämässä?

    Äänestä

  • Makriina ek kirjoitti:

    Minusta tuo koulujen tilanne on vain yksi oire nyky-yhteiskunnan asenteesta.
    Ihmiset eriytyvät toisistaan, usein jopa sululaisuussuhteet katkeavat.
    Lapset ja vanhukset kärsivät, josta on monenlaisia eri vaikutuksia.
    Yleinen asenne, minulle, kaikki ja heti, sama saako kukaan muu mitään vallitsee.
    Moni lapsi joutuu psykiatriseen hoitoon jo alle tarhaiän.
    Toisaalta moni vanhus päätyy tekemään surullisen lopun elämästään.

    Mikä avuksi, onko sitä olemassakaan.
    Aikaa ei voida rukata taaksepäin.

    Äänestä

  • lukkarin koulukas kirjoitti:

    Tuokin on totta; nuoria on psykiatrisissa hoitolaitoksissa paljon enemmän kuin esim. vielä 1980 luvulla.. Näistä paikoista on vielä suuri puute.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

old_profile_9870 kirjoitti:

Tämän päivän lehdissä puhutaan avuttomista lapsista ja vanhemmista. Ei mm. osata solmia kengännauhoja, joten opettajan on autettava luistimet oppilaille. Omin silmin olen todennut, että isot lapset eivät osaa kuoria perunoita. Veitsen ja haarukan käyttö tuntuu myös olevan tyhmää. Lusikalla lapioi paljon nopeammin.

Lasten vanhemmat soittavat ohjeita opettajalle: "Pojalla on oikeus pitää myssyä tunnilla. Se kuuluu hänen imagoonsa." Lapselle pitää sanoa, että kouluun tullaan pakkasella toppatakissa ja käsineissä. Vanhemmat eivät saa lasta uskomaan., että pelkällä farkkupusakalla ei tarkene. Jos opettaja korostaa, että nämä asiat kuuluvat kotikasvatukseen saa hän ryöpyn huutoa ja haistatteluja vastaukseksi. Lapsille on terotettu oikeutensa, joista he sitten huomauttavat joka käänteessä.

Sääli, että nuori ihminen jätetään kuin sadun Kasper ilman opastusta, sillä ennemmin tai myöhemmin hänelle se oppi annetaan, eikä useinkaan yhtä ymmärtäväisesti kuin kotona tai koulussa.
Mutta lapsella ei saa olla paha mieli eikä pettymyksen kokemusta. Lapsen tahto on tärkeä.

Olen myös varma, että yhä lisääntyvä koulukiusaaminen ja väkivalta ovat tämän curling-kasvatuksen seurausta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu