Meikittömyys

Onko meikittömänä olo tytöille vaikeata?

Varmaan moni mies on sitä mieltä että luonnollisuus
on kauneinta. Ainakin minä olen tätä mieltä.
161227
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Mä itse en oo ikinä käyttäny meikkiä, ja silti oon itseeni ihan tyytyväinen:)Se on tavallaan osa mun tyyliä, enkä sitä paitsi meikkaustaitoa taidakkaan.
Jotkut (kaverit), jotka käyttävät meikkiä jaksavat hössöttää niistä eläinkokeista ym. ja silti käyttävät testattua tavaraa. *huokaus* Aika turhamaiseksi ihminen voi mennä.

Äänestä

No..minä itse en käytä ollenkaan meikkiä, yleensä kun kouluun heräilen olen niin poikki että meinaan heittää tavarat seinään kun ajattelen että ripsiväriä pitäisi ruveta törkkimään ripsiin. ;D
Harvoin meikkaan, yleensä jos olen sillä tuulella, tai jaksan. Mutta silloinkin vain vähän huulikiiltoa ja ripsiväriä. Eli siis minulle se ei ole mitenkään tärkeää, kelpaan itselleni näin ja näytän kelpaavan muillekin.
Onhan niitä tyttöjä jotka eivät kestä sitä. Ja niitä on harmi kyllä monessa, ainakin täällä päin, ja se mitä olen muilta kuullut. Mutta sehän riippuu aina ihmisestä.
Mutta olen siinä samaa mieltä, että luonnolisuus on kaunista. Minun mielestäni ainakin, mutta kyllä sitä pakellia on nykyään kaikilla naamassa, ehkä vähän liikaakin.

Äänestä

Itse en ole koko reilun 20 ikävuoden aikana koskaan meikannut säännöllisesti. Vain ja ainoastaan suuriin juhliin olen käynyt ammattimeikkaajalla ja kyllä hyvää jälkeä saikin aikaan.

Tullessani valmistujaispäivänä kirkkoon juhlapuvussa ja ammattilaisen kampaamana&meikkaamana luokkatoverit totesivat etteivät kauempaa tunteneet minua muusta kuin kävelytyylistä. Kieltämättä se imarteli. =)

Tosiasiassa minua ei niinkään häiritse meikkaaminen, siitä vielä suoriutuisinkin mutta se poispeseminen! Siinä se urakka onkin. Eli ennemmin naturelli kuin tikkurilan värikartta. ;)

Äänestä

...on kuin joulukuusi ilman koristeitä. Mutta ennen kuin rupee seurustelemaan, on kiva nähdä tytön ilman meikkiä, ettei tulisi myöhemmin pettymyksiä :)

Äänestä
  • nainen ilman meikkiä on sama kuin digiboxi ilman kunnon sisältöä :D no eeeeeeiii

    Äänestä

  • vapaa-ajalla ollessani yksin tai pelkästään
    ystävieni kanssa en yleensä meikkaa,
    mutta täytyy myöntää että kouluun, kaupungille
    ja muualle meikkaan. mutta en kuitenkaan paljoa,
    eli ei mitään puolta kiloo pakkelia naamassa
    tai rajauksia...mutta kyllä muuten myönnän
    meikkaavani. ja kiva että näinkin ajatellaan,
    että meikki kaunistaa naista (kunhan sitä ei
    ole liikaa) :) tällä palstalla olen nimittäin
    vain kuullut kuinka kaikki jätkät korostavat
    että olisi ihanaa jos tyttö ei meikkaisi.
    tosin minusta on hienoa, että jotkut
    ovat meikkaamatta! hienoa, että joillain on
    niin hyvä itsetunto! (onhan minullakin hyvä,
    muttei niin hyvä) :)

    Äänestä

  • 8DDDDDDDDDDD kirjoitti:

    nainen ilman meikkiä on sama kuin digiboxi ilman kunnon sisältöä :D no eeeeeeiii

    Nauratti. Kiitos :D

    Äänestä

Ei meikittömänä olo oo ollenkaan vaikeeta.
Ite en meikkaa melkein koskaan ( jos kynsilakkaa ei lasketa, sitä menee kyllä aika paljon ).
Enkä oo koskaan kuullu pahoja kommentteja siitä, että en meikkaa.

Äänestä
  • Jos ei osaa meikata, niin parempi ettei meikkaa ollenkaan.


    Itsekään en oo koskaan kuullu pahoja kommentteja siitä, että en osaa soitta kitaraa, mutta olen kuullut hyviä kommentteja kun soitan pianoa.

    Äänestä

  • valitettavast kirjoitti:

    Jos ei osaa meikata, niin parempi ettei meikkaa ollenkaan.


    Itsekään en oo koskaan kuullu pahoja kommentteja siitä, että en osaa soitta kitaraa, mutta olen kuullut hyviä kommentteja kun soitan pianoa.

    Ja joillakin on luonnostaan tummat kulmat, pitkät ripset ja tasainen iho, jolloin on melkein turha meikata arkitilaisuuksiin. Ellei sitten tahdo näyttää drag queeniltä.

    Toisille käy meikki, toisille ei.
    Ja jos ei osaa meikata, niin opettelemallahan sen "ongelman" saa poistettua.
    Mut ei arkimeikin tekeminen nii vaikeeta oo.

    Äänestä

  • TeinixPissix kirjoitti:

    Ja joillakin on luonnostaan tummat kulmat, pitkät ripset ja tasainen iho, jolloin on melkein turha meikata arkitilaisuuksiin. Ellei sitten tahdo näyttää drag queeniltä.

    Toisille käy meikki, toisille ei.
    Ja jos ei osaa meikata, niin opettelemallahan sen "ongelman" saa poistettua.
    Mut ei arkimeikin tekeminen nii vaikeeta oo.

    Ihminen on useimmiten (ei aina) kauniimpi!
    Itse en meikkaa arkisin juuri koskaan, lähinnä vain juhliin ym.ja silloin vain ripsiväria, huulikiiltoa ja joskus harvemmin meikkivoidetta.
    Tosin minulla on tummat ripset ja kulmat ja vihreät silmät. Iho ei ole ihan vitivalkoinen ja hiuksetkin tummat. Saan aina kuulla olevani luonnonkaunis ja liikaa meikkiä ei näytä hyvältä minulla.

    Äänestä

Mulla ainakin välillä on kamalan alaston olo, jos ei ole hiukkaakaan meikkiä naamassa. Olen kaksi vuotta rajannut silmät mustalla aina lähtiessäni ulos. Nyt sekin on kyllä jäänyt vähemmälle, kun ei vain enää aina jaksa. Mutta ripsiväriä ja puuteria on aina pakko laittaa, muuten tunnen itseni tyhmäksi.

Äänestä

Aika alaston olo on, jos lähden kaupungille ilman meikkiä huitelemaan. Kuulun niihin ihmisiin, joilla ei ole kauniita, tummia ja kaarevia ripsiä tai hyvää ihoa. Meikkaamisesta on myös tullut "osa minua". Käytän meikkivoidetta, puuteria, kajaalia, ripsentaivutinta taivuttaakseni taipumattomat ripseni sekä tietysti ripsiväriä. Kaikki olisivat ihan ihmeissään, jos lopettaisin. Mieluummin olisin kyllä naturelli, mutta minkäs teet. Minä nyt kun satun olemaan tälläinen.

Äänestä

Niin..sehän on helppoa olla meikkaamatta:)
Mä en meikkaa ja ei se vaikuta oikeestaan mun kavereihin tai mihinkää. Mulla on kyl paljo tuttuja ja kavereita jotka ei meikkaa..ja pojatki on antanu siitä kiitosta!!

Äänestä

no niin löytyyhän niitäkin joitten mielest luonnollisuus,mun mielest en osais olla ilman meikkii ku oon käyttäny meikkii niin kauan...no onhan niinkin et jotku ei ikinä vois olla ilman meikkii mut mä voi olla joskus ilmankin ei se tapa eikä oo hirveet....!on hyvä et ees on joitakin jätkii keiden mielest luonnollisuus on tärkeint sillä moni ei enää nykymaailmassa oo sitä mielt...!

Äänestä

Minustakin tuntuu tosi alastomalta lähteä ulos ilman meikkiä. Varsinkin jos iho ei ole ihan kuin pikkulapsella ja ripset eivät erotu tummien ripsien takaa. Minun on pakko aina rajata silmäni jos laitan puuteria, koska muuten silmäni näyttävät oudoilta, kun on vaalea iho ja tummat silmät!:)...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


-------- kirjoitti:

Onko meikittömänä olo tytöille vaikeata?

Varmaan moni mies on sitä mieltä että luonnollisuus
on kauneinta. Ainakin minä olen tätä mieltä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu