Millainen koira minulle?

rotua etsimässä

Olen 13v tyttö joten minun pitäisi pystyä myös hallitsemaan sitä. Perheessämme on kissa jonka kanssa myös olisi tultava toimeen (kissan osalta ei mikään ongelma)

Asuinympäristö: Asun omakotitalossa rauhallisella alueella ja meillä on suuri piha. Lähellä on paljon koirapuistoja ja metsiä.

Liikunta: Harrastaisimme koiran kanssa mm. tokoa ´ja agilityä ja lenkittäisimme koiraa ahkerasti. Isäni harrastaa metsästystä ja koira voisi olla metsäkaverina yms. kesällä myös mahdollisuus uida paljon

Koko: minun tosiaan olisi pystyttävä myös lenkittämään koiraa ja joten mieluiten keskikokoinen koira. Ei kuitenkaa mikään pieni gorgi, mäyräkoira tai yorkshire

Yksinolo: keskimäärin 6h yksin arkanena

Turkki: sileäkarvainen, eli mahdollisimman helppohoitoinen turkki

Koulutettavuus: mahdollisimman helppo koulutettava

Mitä rotuja olen itse ajatellut?
Sileäkarvaiseen kettuterrieeseen rakastuin, mutta ei kovin helppo kouluttaa eikä oikein tulisi kissan kanssa juttuun (?)
Pohjan ja suomenpystykorvan rakenteeltan samannäköisiin koiriin ihastuin myös
Bordercolliekin kuuluu tähän listaan

13

140

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rotua etsimässä

      *sileäkarvaiseen kettuterrieriin

      ja pieni lisäys vielä että läheisessä puistossa on paljon toko/agility kursseja joihin voitaisiin osallistua ja kyseessä olisi ensikoiran etsintä ja olen kuullut etteivät terrierit ole sopivia ensikoiriksi

    • rotua etsimässä

      niin joo corgia meinasin, kirjoitusvirhe taas :D

      • äikkäope

      • looooooooooool
        äikkäope kirjoitti:

        Kannattaa opetella edes kirjottamaan esim. rodut oikein, muusta puhumattakaan. Oletko jo koulussa ?

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Welsh_corgi

        Jos et oo kuullu Suomen oppivelvollisuudesta niin ei ihmetytä mutta, VARMAANKIN on 13-vuotias koulussa...

        huvipuiston narunvedosta "pätevyytes" sait?!
        älä tule tänne pätemään, kukaan ei nipottajia kaipaa

    • just999 joo

      Niin.
      Eihän sulle kukan myy puhdasrotuista, koska olet vielä lapsi.

      Pentutehtaat taas ei välitä, minne pentu menee- pääasia on siellä raha :(

      Ehdit haaveilla / suunnitella vielä monta vuotta ja ehkä sit et enää haluakaan hankkia koiraa riesaksesi.

      Miksi muuten olet koiraa / rotua esimässä ?

      • 13-vuotias sakke tyttö

        Kyllähän lapsillekin koiria puhdasrotuisista sekarotuisiin myydään, mutta hyvä kasvattaja varmistaa aina että lapsen vanhemmat ovat vahvasti mukana koiran koukutuksessa ja hyvinvoinnista huokehtimisesta. Useinhan koira sitten loppujen lopuksi vanhemmilke jää, kun lapsi vaikka lähtee opiskelemaan. Kannattaa miettiä myös sellaista.
        Itte olen Sakemannia hommaamassa, taibno meille on tuloss sellainen, ja kauan ennen kuin kasvattajalle soitettiin, alettiin miettiä myös tulevaisuutta ja opiskeluja. Löytyipä sitten pari koukua mihin koiran mukaan saa ottaa, eli sinne tähdätään. Toki on olemassa sekin vaihtoehto että ei pääse opiskelemaan tällaiseen paikkaan, jolkoin vanhempien täytyy ottaa koir huostaan, ellei sitä anneta muualle.
        Ja myös saattaa jäädä monet hauskat reissut väliin kun koiran hommaa.

      • Ellei sitä anneta
        13-vuotias sakke tyttö kirjoitti:

        muualle. Kuinka voit edes kirjoittaa moista. Siis jos vanhemmat ei huoli mahdollisten opiskeluesteiden takia, niin koirasta noin vaan luovutaan. Oletko tosissasi, jos olet jätä koira hommaamatta. Kun koira otetaan, niin se otetaan sen eliniäksi, mikä se sitten onkin. Se, että tapahtuu jotain odottamatonta itselle, on syy luopua/luovuttaa koira jollekin, ketä siitä pystyy huolehtimaan ja ennen kaikkea myös välittää. Monet keskikokoiset koirat voivat elää hyvinkin 15 vuoden paremmalle puolelle, että kun 12-14 vuotiaana ottaa, niin koira saattaa olla omistajallaan omistajan ollessa silloin 25-28 vuotias. Ja juuri tuohon ikä haarukkaan mahtuu paljon. Koulu, harrastukset (ellei harrasta koiraa), opiskelu, työ, mahdollinen perheen perustaminen. On miljoona asiaa uutta edessä. Seurustelukumppani jne. Itse olen sanonut rakkaalle sukulaiselleni, että älä ota koiraa ennen valmistumista, sillä kun muut menevät illanviettoon yms., niin sinä jäät kotiin koirasi kanssa ellei sitten opiskelijalla ole varaa palkata ulkoiluttajaa. Jo pelkästään koiran kouliminen/ohjaaminen/opastaminen fiksuksi lenkki yms. seuraksi vie sen kolmisen vuotta, joista ensimmäiset kaksi ovat vaativia ja pitkää pinnaa tarvitaan, tosin myös ihania aikoja. Ei pelkästään se, että koiraa vaan ulkoilutetaan välillä ja taas se jää yksin ole oikein. Lisäksi sekään ei järjin mukavaa ole, että ensin se kasvaa viitisen vuotta ns. kotona ja sitten lähdetään ihan eri ympyröihin. Aloittajalla toki kuulemma paljon koirapuistoja lähistöllä ja myös muuta mukavaa.

      • se sama sakketyttö
        Ellei sitä anneta kirjoitti:

        Tässä nyt en sitä tarkoittanut että itse olisin koiran pois antamassa. En ikimaailmassa.
        Mutta joskus se on pakollista, jos vanhemmat eivät koiraa itselleen halua, eikäopiskelukämppään saa koiraamukaan ottaa, ellei sitten opiskele niin lähellä että kotona voi asua.
        Itselläni vanhemmat parantamattomia koiraihmisiä/-kouluttajia, ja niin minä itsekkin. Eli etsin paikan missä koiravoi olla mukana, tai jään kotiseudulle opiskelemaan.
        Aina tämä ei kuitenkaan ole mahdollista, sitä mä lähinna tarkoitin, että pitää miettiä minne koiran laittaa jos se ei tule mukaan opiskelemaan.

    • rakasomakoira

      Kyllähän oma koira yleensä niin rakkaaksi käy, että sitä suunnittelee oman elämänsä niin, että pystyy koiransa pitämään. En ole koskaan ymmärtänyt näitä, et myydään koira pois muuttuneen elämäntilanteen vuoksi. En osaa edes kuvitella, millaiseksi oman elämäni pitäisi muuttua, että luopuisin tuosta omasta rakkaasta lemmikistäni. Sain ensimmäisen koirani 10-vuotiaana ja jotenkin itsestään selvästi se jäi vanhemmilleni, kun 19-vuotiaana muutin pois kotoa. Sen oli parempi jäädä omakotitaloon asumaan, eivätkä vanhempani sitä olisi edes halunneet mukaani laittaa. Toinen koirani jäi erossa miehelleni eli ihan hyvä ratkaisu. Varmaan olisimme mieluummin vieneet sen lopetuspiikille kuin antaneet tai myyneet eteenpäin. Onneksi se sai elää hyvän, pitkän elämän ex-mieheni lemmikkinä.

    • rotua etsimässä

      niin no me ollaaankin iha perheenä sitä koiraa ottamassa, en sitä itselleni osta.

      Sopiiko bordercollie ensikoiraksi?

      • Sopii jos olette todella lenkkeilevä ja aktiivinen perhe, siis käytte juoksemassa lenkillä vähintään 5km päivässä? Bordereiden aktiivisuus vaan voi olla sitä luokkaa että ne ovat maailman huippuja paimentamisessa ja esim agilityssä.

        Shetlanninlammaskoira voisi olla parempi. Jos karvapalleroissa haluatte pysyä, islanninlammaskoira- ja lapinkoiranarttu ovat myös hyviä vaihtoehtoja, mutta niissäkin aktiivisemmat tarvitsevat todella ulkoilutusta ja koulutusta etteivät räksytä hermoja pilalle koko lähiympäristöltä. Tavallinen pitäkarvainen collie-narttu? Sileäkarvainen kettuterrieri on turkiltaan aika kivan helppo, ja on erinomainen lenkkikaveri...

    • pöllönsilmö

      Amstaffi tai dobermanni

    • kasvattaja102

      Hienoa että 13 vuotias siirtyy koirien kanssa puuhamaan. Sitä rataa meidän pitää tukea, eikä se että nuoret juoksee juhlimassa ja tekemässä pahuuksia.
      Rotuehdotus; mittelspitz, sopii ensimmäiseksi koiraksi, on älykäs, pienikokoinen mutta kestävä, rotu aika terve, turkki helppohoitoinen, sopii agilityyn ja tokoon, sosiaalinen koira.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      121
      6020
    2. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      29
      2110
    3. Onkohan meillä kummallakin joku pakkomielle toisiimme

      Vähän luulen että on..
      Ikävä
      177
      1942
    4. Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?

      gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.
      Maailman menoa
      66
      1114
    5. Mitä tämä on

      Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut
      Tunteet
      10
      1113
    6. Hyvää yötä kaivatulleni

      En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä
      Tunteet
      24
      997
    7. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      73
      987
    8. Nyt on konstit vähänä.

      Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,
      Kiuruvesi
      24
      892
    9. Tilinpäätösvaltuusto 27.5

      Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty
      Pyhäjärvi
      42
      887
    10. Hevoset ajoteillä Karhulanvaaralla

      Minkä ihmeen takia osaamattomat ihmiset tuovat hevosia ajoteille ja pyöräteille? Eilen oli kolari lähellä tämän takia. I
      Suomussalmi
      12
      755
    Aihe