pentu tuli taloon

Vanha koira nuuhkaisi pentua kerran, ja käveli tiehensä. Pentu tuli kupille, yksi murahdus, pentu yja kohta vanhus väistyi, päästäen pennun kupilleen.
Kissa katsoi pentua verkon läpi, sitten vein pennun tarhaan. >nuuskittiin, pari huitaisua tassulla puolin ja toisin ( ei kynsiä) Kissa meni terottamaan kynsiään pihlajaa vasten, ja pentu yritti tehdä samoin,nousten takasilleen puuta vasten. Puolta tuntia myöhemmin kissa esitti jo leikkiinkutsua. Hieman hippaa ja toistensa takaa ajelua.
pentu on mittelpitz, kissaa pienempi ja kissa ollut aina koirien, siis muidenkin kuin perheessä asuvan, kaveri.
Olihan siis sopeutuksessa tuuria, kun lauma on valmis vajaassa vuorokaudessa, tosin kissaa ja pentua ei jätetä valvomatta samaan tilaan vielä viikkoon
395
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Älä jätä pentuasi vielä pitkään aikaan valvomatta muiden kanssa samaan tilaan.

Ei tuossa kukaan ole vielä mihinkään sopeutunut.

Äänestä

Heippa meillä vähän päälle 3 kuukautinen koiranpentu!Oltiin tuossa pihalla leikkimässä ja heitin sellaista kankaista frispeetä.Pentu kuljetti sitä suussaan ja kompastui jollain tapaa...Otin pennun syliin ja huomasin että sillä tulee verta vähän suusta.Katsoin tarkemmin ja huomasin yhden alahampaista puuttuvan..Siis ihan maitohampaista.aattelin että se lähti siinä kompastumisessa.Kävin kattoo frispeetä ja siinä se oli kiinni..Niin kysyisin vaan että kasvaako sislle kuinka äkkiä uusi hammas siihen ,kun kai se vaikuttaa pureskeluun yms..Niin ja hammas lähti siis ihan kokonaisena juuresta asti.Hieno mutta heikko hammas se oli..

Äänestä

normaali juttu, uusi hammas on jo odottamassa vuoroaan. Maitohampaat lähtee, yksi kerrallaan ja uudet tulee tilalle.

Nyt omasta pennusta- tosi ylläri, tämän helpompaa nappulaa tuskin voi olla. kolmessa päivässä sisäsiistiksi ja se tupaan tullut liri, kun ketään ei ollut päästämässä ulos, tehtiin sanomalehdelle, laatikkoon, kuten oven ajatellutkin, kun jätin pissaisella paperilla hajustetun laatikon tarhan oven eteen. Em sentään uskaltanut jättää ovea auki kun poistumme koko perhe muutamaksi tunniksi.
Muuten pentu on kulkenut omin päin tarhaan ja sisälle, kissan ja vanhan koiran opastamana. Vasta toista viikkoa on asunut talossa, vaan tuntuu kuin olisi ollut vuosia. Osaa mennä paikalleen odottamaan ruokaasakin, kun ruokakippoja alan kolistelemaan. Ikää tulee 10 viikkoa huomena

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kolmas karvaturri kirjoitti:

Vanha koira nuuhkaisi pentua kerran, ja käveli tiehensä. Pentu tuli kupille, yksi murahdus, pentu yja kohta vanhus väistyi, päästäen pennun kupilleen.
Kissa katsoi pentua verkon läpi, sitten vein pennun tarhaan. >nuuskittiin, pari huitaisua tassulla puolin ja toisin ( ei kynsiä) Kissa meni terottamaan kynsiään pihlajaa vasten, ja pentu yritti tehdä samoin,nousten takasilleen puuta vasten. Puolta tuntia myöhemmin kissa esitti jo leikkiinkutsua. Hieman hippaa ja toistensa takaa ajelua.
pentu on mittelpitz, kissaa pienempi ja kissa ollut aina koirien, siis muidenkin kuin perheessä asuvan, kaveri.
Olihan siis sopeutuksessa tuuria, kun lauma on valmis vajaassa vuorokaudessa, tosin kissaa ja pentua ei jätetä valvomatta samaan tilaan vielä viikkoon

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu