Ostanko sakemannin?

Okei eli olen 15 vuotias tyttö, ja haluaisin oman koiran. Ennen kuin tulette tänne kaatamaan paskaa niskaan niin huomautan että vanhempani ovat sanoneet että jos maksan koiran itse, saan ostaa, ja että he tokikin auttaisivat hoidossa ja maksaisivat ruoan yms. Eli en olisi yksin koiran kanssa. Oken jo pitkään miettinyt sakemannia, koska haluan lojaalin ja seurallisen koiran, jonka voi kouluttaa erittäin hyvin, ja sen kanssa on hyvä lenkkeillä pitkästikin juosten. Aikaa minulla myös löytyisi koiralle hyvin. Meillä on aina ollut kotona koira. Asumme maalla ja meillä on suuri piha ja myöskin ulkohäkki koiralle. Toki koira asuisi sisällä muttä sille olisi paikka myös pihalla. Minkä hintaisia saket ovat suunnilleen, ja kannattaako rekisteröityä ostaa jos en näyttelyissä kuotenkaan kulje!
4236
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Puitteet teillä kuulostaa olevan kunnossa. Aikaa ja koulutustahan pentu tarvitsee paljon, joten jos sekin on hoidettu niin ei muutakuin etsimään sopivaa kasvattajaa. Hinnat pyörii n. 800e eteenpäin riippuen kasvattajasta.

Osta aina rekisteröity pentu! Rekisteröimättömyyteen on aina joku syy mm. vanhemmat eivät täytä terveysvaatimuksia (lonkka/kyynär/selkä viat), ovat läheistä sukua (isä/tytär, sisko/veli yms.)liian nuoria, narttua pennutetaan joka juoksusta yms.....enemmän löydät asiasta tietoa googlaamalla "miksi rekisteröity koira".

Kasvattajalistan löydät osoitteesta:
spl.fi

Onnea etsintään! :)

Äänestä
  • Paskaa. Miu ei osaa muuta kuin yrittää päteä ja alistaa muita. Se on hänen pääasiallisin tarkoituksensa. Hän myös kirjoittelee täällä eri nimimerkeillä kaikenlaista roskaa. Sama henkilö perusti saksanpaimenkoirien virallisen keskustelufoorumin, jota muokkaili mielensä mukaan miten sattuu, mm. muokkasi inhoamiensa kirjoittajien viestejä ja vielä kehtasi julkisesti kirjoittaa nettiin, ettei foorumia voi muokata.:)) Heh vaan jokaiselle foorumilla missä tämä henkilö yrittää vaikuttaa. Kaikki mitä hän yrittää, kääntyy päinvastaiseksi eli hänen tarkoitustaan vastaan, koska hän ei ymmärrä omia kieroutuneita toimintatapojaan itse eli ei näe nk. omaa nenäänsä pidemmälle.

    Minä osta rekisteröimättömän terveen sakun, josta en maksa kuin normaalihinnan eli noin 500 e. Koira elää 14-vuotiaaksi kuten edellisetkin samalla periaatteella hankitut toisin kuin rekisteröidyt, jotka kuolevat alle kymmenvuotiaina kuka mihinkin.

    Siinä faktoja.

    Äänestä

Kannattaa myös käydä Saksanpaimenkoiraliiton sivuilla, sieltä löytää kasvattajien yht.tiedot. Monella kasvattajalla on koiran elinikäinen tuki ja turva, eli voit ottaa kasvattajaan aina yhteyttä jos menee sormi suuhun, ja varmasti täältä saat myös apuja kennelin etsintään :)

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Ellullaa kirjoitti:

Okei eli olen 15 vuotias tyttö, ja haluaisin oman koiran. Ennen kuin tulette tänne kaatamaan paskaa niskaan niin huomautan että vanhempani ovat sanoneet että jos maksan koiran itse, saan ostaa, ja että he tokikin auttaisivat hoidossa ja maksaisivat ruoan yms. Eli en olisi yksin koiran kanssa. Oken jo pitkään miettinyt sakemannia, koska haluan lojaalin ja seurallisen koiran, jonka voi kouluttaa erittäin hyvin, ja sen kanssa on hyvä lenkkeillä pitkästikin juosten. Aikaa minulla myös löytyisi koiralle hyvin. Meillä on aina ollut kotona koira. Asumme maalla ja meillä on suuri piha ja myöskin ulkohäkki koiralle. Toki koira asuisi sisällä muttä sille olisi paikka myös pihalla. Minkä hintaisia saket ovat suunnilleen, ja kannattaako rekisteröityä ostaa jos en näyttelyissä kuotenkaan kulje!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu