Funchal

Käynyt siellä joskus 20 vuotta sitten.. Mutta: Mitä hotellia suosittelette yksin matkustavalle 60 naiselle joulu- uusivuosi aikoihin, 2 viikkoa..?
9677
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Jos ajattelee miten uuden vuoden ilotulitus näkyy, niin suosittelen esim. Pestana Palmsia, jonka katolta näkyy ilotulitus hyvin. Lähempänä keskustaa oleva Porto Santa Maria sijoittuu myös hyvin ja hotellin katolta näkyy ilotulitus loistavasti.
Molemmat ovat muutenkin mukavia hotelleja.

Äänestä

Enotel Quinta do Sol. En keksi tuosta hotellista mitään huonoa sanottavaa.
Sijainti, henkilökunta, ruoka, huoneen laatu, kylpyläosasto ja saunat, kattoterassi - kaikki asiat olivat mallillaan. Etenkin aamupala ja keskeinen sijainti miellytti, sekä keskustaan että Lidoon pääsee kävellen tai bussilla suoraa linjaa. Hinnaltaan keskitasoa tai vähän yli. Uusittu hiljattain ja se näkyy hotellin ilmeessä kaikkialla. Kulahtanutta fiilistä ei tullut missään. Joulun aikaan hyvä tunnelma ja rauhallista, vuoden vaihdetta kohti väkimäärä lisääntyi hieman (ei silti täpötäynnä, ruuhkaa tms.). Hotellissa ei ollut lapsi, joten kylpeäkin sai aivan rauhassa. Kaksi allasta, ulkoallas ja lämmitetty sisäallas, jonka yhteydessä myös hierovat poreet. Höyrysauna ja tavallinen sauna olivat mahtava lisä suomalaiselle matkailijalle.
Vaikka hotelli on tien vieressä, hiljeni liikenne aina klo 22 jälkeen ja sai nukkua rauhassa.

Äänestä
  • Sinne oli keväällä vielä edukkaita hintojakin joulun-uudenvuoden aikaan..., nyt en tsekannut mikä on tilanne.

    Äänestä

Halvimmat hotellit voivat olla ok, mutta jos etsit parempaa laatua ja rentoutusta
niin Eden Mar ja Savoy Garden ovat tosi hyviä.

Äänestä

Eden mar on minustakin hyvä valinta. Sijainti loistava Lidon alueella. Kaikki löytyy läheltä. Jos kaupungille pitää päästä, on bussipysäkki lähellä myös.
Hotellin puutarha/allasalue hieno.

Äänestä

Eden Mar on loistava. Olen käynyt siellä vaimon kanssa 7 vuotta putkeen ja parempaa en voisi kuvitella olevan. Se on sopivassa suhteessa ylellinen ja rento eli ei tarvitse pokkuroida ovimiehelle ja voi kulkea rennoissa vaatteissa vapaasti.

Äänestä

Joulu - Uusivuosi aikaan, jolloin Funchal kylpee valoissa, suosittelen lähelle kaupungin keskustaa tai ihan keskustahotellia : Puutarhansa keskellä sijaitseva entinen yksityistila edelleen yksityisomisteinen Quinta Da Penha De Franca , vanhanajan tunnelmaa ; Four Views Baia , josta ilotulitusta voi katsella vaikka suoraan menemättä kaupunkiin, sinne on kyllä vähän mäkeä noustavana, mutta sijainti on ihan keskustan kyljessä. Kaupungissa uusi The Vine ( kallis) ja tavalliset Hotel do Carmo ja Windsor, joissa molemmissa on uima-allas katolla( W ei parveketta)
Oikein mukavaa matkaa, olimme viime uuden vuoden siellä.

Äänestä

Kiitos kaikista ystävällisistä vastauksista.

Äänestä

Suosittelen Pestana Carlton hotellia joka on lyhyen kävelymatkan päässä keskustasta,
Hotelli on meren rannalla upeine oleskelualueineen ja aivan upea aamiainen,hintataso hotellissa kohtuullinen, olemme omatoimimatkalla, 11 yötä hotellissa merinäköalalla (pool view ) . Sijainti siis ihanteellinen, ei liikenteen melua,aivan upeat näköalat merelle. Varaa siis huone pool view, tässä hotellissa se tarkoittaa myös merinäköalaa...
Matkaa keskustaan n. 1,5 km tai vähemmän, riippuu mistä kohdasta mitataan,lähistöllä on huokeita ravintoloita,jos ei illalla halua lähteä keskustaan tai syödä hotellilla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Funchal kirjoitti:

Käynyt siellä joskus 20 vuotta sitten.. Mutta: Mitä hotellia suosittelette yksin matkustavalle 60 naiselle joulu- uusivuosi aikoihin, 2 viikkoa..?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu