Hei!
Ajattelin laittaa tänne vähän omia ajatuksia, kun lueskelin tuossa noita aiempia keskusteluja...
Mua on jo pidempään "vaivannut" aika kova vauvakuume. Se alkoi säikähdyksenä kun kuukautiset oli 10pv myöhässä pari vuotta sitten. Sitten kun tein raskaustestin niin pettymys oli suuri kun toista viivaa ei tullutkaan ja kuukautiset alkoivat myöhemmin. Siitä asti oma nyytti on ollut ajatuksissa, ja nyt vauvakuume tuntuu vain voimistuvan.
Olemme seurustellut jo pidempään, kihlat on ostettu ja häitäkin välillä mietitty. Olen jo opiskeluni opiskellut ja vakituinen työpaikkakin on. Mieheni on tällähetkellä työttömänä... Olen sitten ottanut esiin tämän vauvakuumeeni, mutta mieheni ei ole vielä valmis perhettä perustamaan... Suurimpana syynä on hänen työttömyys... Uskon kyllä että taloudellisesti pärjättäisiin vaikka tietysti tiukempaa tulisi olemaan.
Välillä jo tuntuu että olenko ihan kohtuuton kun otan aina saman puheenaiheen esille... Vai pitäisikö odottaa että hän on valmis ja ottaa asian esille? Jotankin ole aina ajatellut että lapset pitäisi tehdä nuorena, nyt olen 25 vuotta. Aikaa vielä on, mutta haluaisin jo nyt niin kovasti äidiksi. Kuvittelen miltä tuntuisi olla raskaana ja sitten pitää omaa lasta sylissä... Tämä vauva ajatusten pyörittely ei kyllä auta pääsemään eroon vauvakuumeesta. Tänä parin vuoden aikan kun olen kuumetta potenut siskoni sai vauvan, ja siitäkös nämä ajatukset vain voimistuivat. Tuttavani tuli myös vahingossa raskaaksi, ja minä vain ajattelen että toisille se tulee vahinkona ja minä en saa haluaamaani edes yrittää...
Onko muilla ollut vastaavia kokemuksia, että itsellä on ollut kova vauvakuume jo pidempään mutta kumppani ei halua vielä perhettä perustaa? Miten asiasta voisi päästä eteenpäin? Pitäisikö yrittää hillitä omia ajatuksia ja toiveita enemmän? Olen kyllä yrittänyt, mutta jostain ne aina pullahtavat esille... Ainoa este tuntuu olevan hänen työttömyys (niin hän ainakin väittää), mutta mitä jos töitä ei rupea löytymään? Olisi helpottavaa lukea toisten kommenteja ja ajatuksia tilanteestamme...
Ajattelin laittaa tänne vähän omia ajatuksia, kun lueskelin tuossa noita aiempia keskusteluja...
Mua on jo pidempään "vaivannut" aika kova vauvakuume. Se alkoi säikähdyksenä kun kuukautiset oli 10pv myöhässä pari vuotta sitten. Sitten kun tein raskaustestin niin pettymys oli suuri kun toista viivaa ei tullutkaan ja kuukautiset alkoivat myöhemmin. Siitä asti oma nyytti on ollut ajatuksissa, ja nyt vauvakuume tuntuu vain voimistuvan.
Olemme seurustellut jo pidempään, kihlat on ostettu ja häitäkin välillä mietitty. Olen jo opiskeluni opiskellut ja vakituinen työpaikkakin on. Mieheni on tällähetkellä työttömänä... Olen sitten ottanut esiin tämän vauvakuumeeni, mutta mieheni ei ole vielä valmis perhettä perustamaan... Suurimpana syynä on hänen työttömyys... Uskon kyllä että taloudellisesti pärjättäisiin vaikka tietysti tiukempaa tulisi olemaan.
Välillä jo tuntuu että olenko ihan kohtuuton kun otan aina saman puheenaiheen esille... Vai pitäisikö odottaa että hän on valmis ja ottaa asian esille? Jotankin ole aina ajatellut että lapset pitäisi tehdä nuorena, nyt olen 25 vuotta. Aikaa vielä on, mutta haluaisin jo nyt niin kovasti äidiksi. Kuvittelen miltä tuntuisi olla raskaana ja sitten pitää omaa lasta sylissä... Tämä vauva ajatusten pyörittely ei kyllä auta pääsemään eroon vauvakuumeesta. Tänä parin vuoden aikan kun olen kuumetta potenut siskoni sai vauvan, ja siitäkös nämä ajatukset vain voimistuivat. Tuttavani tuli myös vahingossa raskaaksi, ja minä vain ajattelen että toisille se tulee vahinkona ja minä en saa haluaamaani edes yrittää...
Onko muilla ollut vastaavia kokemuksia, että itsellä on ollut kova vauvakuume jo pidempään mutta kumppani ei halua vielä perhettä perustaa? Miten asiasta voisi päästä eteenpäin? Pitäisikö yrittää hillitä omia ajatuksia ja toiveita enemmän? Olen kyllä yrittänyt, mutta jostain ne aina pullahtavat esille... Ainoa este tuntuu olevan hänen työttömyys (niin hän ainakin väittää), mutta mitä jos töitä ei rupea löytymään? Olisi helpottavaa lukea toisten kommenteja ja ajatuksia tilanteestamme...
Vastaukset 5
Vanhimmat
kysyä minkä ikäisiä olette ja kuinka kauan olette olleet yhdessä? =)
25 sanoi olevansa...ja on ollu jo useita vuosia yhessä..
Niin, ei ole mahdoton yhtälö että on 25 vuotta ja on jo seurustellut saman kumppanin kanssa vuosia! Mielestäsi se ei ilmeisesti ole mahdollista? Joidenkin kohdalla se kolahtaa aikaisemmin kun toisten, mitä järkeä pomppia irtosuhteissa jos sen oikean uskoo jo löytäneensä? Vai pitäisikö elää niin kuin nyt tuntuu olevan trendinä, hyppiä sinkkuna kolmikymppiseksi? Mielestäni jokainen eläkööt tyylillään ja niinkuin itselle tuntuu hyvältä! Eikö totta? :)
Tiedän tasan tarkkaan miltä susta tuntuu...itselläni ollut vauvakuume 10v. Nykyisen miesystäväni kanssa ollut 3v, ja nyt olisi mielestäni oikea aika vauvalle. Lue toi viestini minkä laitoin tänään, eli aika tuskaa on kun toinen ei halua lasta, ainakaan vielä. Syynä ovat pelko lastenkasvatuksesta, ja se että ei ole sitten enää aikaa muuhun. Tuntuu tosi pahalta aina ottaa asia puheeksi kun toinen suurinpiirtein yrittää kääntää puheen aina muualle. En haluaisi painostaa, mutta olisi se reilua minuakin kohtaan jos sanoisi suoraan jos ei sitä lasta halua. Olen 100% varma että siinä tapauksessa lähtisin lätkimään, vaikka häntä rakastankin. Olen aina halunnut lapsia ja kun hän kerran on sanonut että niitä joskus haluaa niin olen uskonut häneen, ei muuten näin pitkään olisi seurusteltukaan jos hän olisi heti sanonut että ei halua koskaan lapsia. Voi meitä naisia....kun ei voi edes miestä raiskata....heh. Niin, olen 29v ja mieheni on jo 38v, joten hän on "päässyt liian vanhaksi" ja tottunut jo niin olemaan ilman perhettä että totta kai se pelottaa, mutta kun saisi suunsa auki ja puhuisi asiasta kanssani, sekin helpottaisi. Ja jos hän suostuisikin tekemään niitä kanssani niin eihän se tarkoita sitä että heti rynnätään sänkyyn, vaan että ruvetaan vasta suunnitteleen...sitäkään hän ei taida tajuta vaikka olen puhunut. Huh huh. Rankkaa on.
Itselläni oli tilanne se, että olisi ollut oma koti ja tarpeeksi rahaa tehdä vauva, mies vain siirsi "projektia" aina seuraavaan vuoteen, kunnes minä "kypsyin" ja otin kimpsut ja kampsut, kun tajusin, että mies keksi tekosyitä, eikä hänellä ollut aiokmustakaan tehdä lasta. Kirveli ja sattui ja sitä tekee vieläkin, mutta mielummin yksin ja odotan sitä "oikeaa", joka kanssani haluaa tehdä lapsen, kuin elän tietoisesti miehen kanssa joka ei halua lapsia ikinä tai ainakaan minun kanssa.
Kaduttaa nämä uhratut vuodet, ikääkin on ja lapsien teko ei enää olekaan itsestäänselvyys, jos se sitä ikinä onkaan.