Hyvä päätös viikolle

-------------

Oli perjantai-iltapäivä, ja olin koko viikon viimeisellä tunnilla, kuinka ollakaan, liikunnantunnilla. Meillä oli sisäliikuntaa, josta pidin jonkin verran, joskin paras asia oli liikuntaryhmän tytöt. Erityisen vangitseva oli rinnakkaisluokkalaiseni, Kati. Kati oli vuoden muita luokkatovereitaan vanhempi, koska oli ala-asteella jäänyt luokalle töppäiltyään pahasti. Tämä selittääkin sen, miksi hänellä oli niin jumalallisen näköiset rinnat! Muutenkin hänen muotonsa olivat selvästi kehittyneempiä kuin muiden tyttöjen, takapuoli oli erittäin kiinteän näköinen, ja sopivankokoinen. Ehkä hiukan reilumpi kuin muilla tytöillä. Rinnat tosiaan olivat erittäin muhkeat, jopa häntä vanhemmilla tytöillä ei normaalisti näe moisia. Muutenkin hän oli erittäin kaunis, hänen punaiset, pitkät hiuksensa näyttivät erittäin seksikkäiltä. Kukaan tosin ei ollut uskaltanut tuota helmeä iskeä, ehkä se johtui osittain siitä, että hän oli vanhempi, ja osittain siitä, että hän oli lähes aina ystävänsä Jennin seurassa. Tosin tunneilla ei aina, koska heillä oli erilaiset lukujärjestykset. Juuri liikunnantunneilla he eivät olleet yhdessä, Jenni pääsi perjantaisin jo kahdelta.
Kello oli varttia vaille kolme, vielä tunti koulua, sitten viikonlopun viettoon, ajattelin. Meillä oli jotain telinevoimistelua, en yhtään pitänyt siitä.
Katseeni harhaili. Silmäni lukkiutuivat Katiin, joka oli venyttelemässä. Kuinka notkea, ajattelin. Väistämättä aloin ajattelemaan, millaista olisi harrastaa seksiä tuollaisen upean nuoren tytön kanssa. Hänellä oli varmaan erittäin ihana pillu, haaveilin usein siitä...
Ei hän kumminkaan minunlaisesta pitäisi. Itse en ollut mitenkään erikoinen, aivan tavallinen teinipoika. Huokaisin... Elämä on epäreilua.
"Noniin, lopetamme tänään tunnin aikaisemmin, opettajien koulutustilaisuuden vuoksi", sanoi liikunnanopettajani. Ehkei elämä ollut sittenkään epäreilua, ajattelin.
Tytöt menivät pukuhuoneeseensa, pojat menivät omaansa. Suihkussa ei kukaan pojista jaksanut käydä, useimmat asuivat aivan koulun vieressä ja ajattelivat mennä kotona suihkuun sitten. Itse olin menossa vielä kaupungille tässä koulun jälkeen, joten ajattelin, että on parasta käydä suihkussa. Kun olin riisutunut, muut olivat jo lähteneet. Oli jollain tapaa kiihottavaa olla yksin isossa pukuhuoneessa. Menin suihkuun.
Käsi alkoi väistämättä hapuilla penistä, Katin katseleminen ja seksin ajatteleminen liikunnantunnilla oli väistämättä asettanut peniksen "paraatiasentoon". Aloin runkkaamaan.
Käsi alkoi liikkumaan yhä nopeampaa, tunsin paineen kasvavan peniksessä. Olin ilmiselvästi tulossa.
Mutta mitä hittoa! Näin Katin pukuhuoneessa, hän oli varmaan ollut siellä jo hetken. Eikä hänkään toimettomana istuskellut, käsi näytti olevan farkkujen sisällä. Nolostuin suunnattomasti, missä vaiheessa Kati oli huoneeseen tullut. Nappasin pyyhkeen naulakosta ja menin varovaisesti suihkuhuoneesta takaisin pukuhuoneeseen. "Anteeksi, mutta saisinko pukeutua", alotin kömpelösti keskustelun Katin kanssa. Kati säikähti hieman, ei hän ollut tiennyt, että olin tietoinen hänen läsnäolostaan. "Ai... anteeksi.. minä..." alkoi Kati sopertamaan. Hän oli kamalan nolostuneen näköinen.
Himoni heräsivät. Ehkä hän haluaisi sittenkin tehdä sitä juuri minun kanssani, sen ajatteleminen oli väistämätöntä.
"Minä kai menen tästä pois..." Kati sanoi vaisun ja nolostuneen oloisena.
"Ei, älä!" huudahdin. Kati näytti silmiinnähden hämmästyneeltä, minä kun olin aika ujo poika noin muuten. "Minä HALUAN sinua!", sanoin melko kovalla äänellä samalla kun heitin pyyhkeeni pois.
Siinä minä seisoin, kalu paljaana ja koulun ehdottomasti halutuin tyttö edessäni.
Yllätyin hieman Katin vastauksesta, hän sanoi "Nyt pannaan sitten niin lujaa, että saan orgasmeja vielä kotimatkallakin". Hehe, hauskasti ilmaistu, ajattelin. Kati otti paidan pois. Paidan sisältä paljastui kauniit tummanpunaiset rintaliivit. Erittäin seksikkäät, ajattelin. Ja nuo jumalaiset rinnat, penikseni oli jo täydessä valmiudessa. Kati otti housunsa pois... Housujen alta paljastui mustat stringit, tässä vaiheessa viimeistään olin kiimaisuuteni huipulla. Syöksyin polvilleni Katin eteen ja aloin nuolemaan stringien läpi hänen pilluaan. Hetken kuluttua sitä pystyi jo sanomaan läpimäräksi pilluksi, Kati voihki kovaäänisesti. Riisuin stringit hampaillani pois ja kävin itse pillun kimppuun.
Hänen pillunsa oli varmasti ihanin koko maan päällä. Itse olin kylläkin vielä neitsyt, enkä ollut aitoa pillua melkein missään edes nähnyt ennen, mutta tuo näytti kyllä aivan valioyksilöltä. Pyörittelin klitorista huulieni ympärillä ja työntelin sormiani pillun sisälle. Märkää. TODELLA märkää! Ja se maistui erittäin hyvälle. Kati alkoi tärisemään ja pillu värähtelemään, hän oli tulossa. Suunnattoman voihkimisen saattelemana pesänesteitä lensi naamalleni ja suupielistäkin valui... Kati katsoi minua silmät pyöreinä ja sanoi "Se oli ihaninta ikinä! Mä haluan sut mun sisälle ja heti!". Menin istumaan tuolille. Kati tuli syliini ja alkoi painella itseään penistäni vasten. Mikä uskomaton tunne! Tuntui, että tulisin varmasti ihan heti. Jotenkin pystyin pitämään tavarat vielä sisällä. Eestaas, eestaas, liikkui hänen märkä pillunsa penikseni päällä. Hieroin hänen tissejään ja hän voihki. "Nopeampaa, nopeampaa!", hän huusi jatkuvasti. Teimme sitä todella nopeasti! Tunsin, kuinka hänen pillunsa alkoi värähtelemään... Hän oli tulossa. Hän parkaisi samalla, kun minulla lensi erittäin paljon spermaa hänen sisälleen. Hän tuli myös.
"Huh, se oli uskomatonta. Mä haluan nussia sua tästä lähtien joka päivä!", Kati sanoi. Itse en pitänyt tarjousta ollenkaan pahana...
"Takaapäin.", sanoi Kati. "Mitä sanoit?!", kysyin. "Takaapäin. Pane mua perseeseen!", vastasi Kati oikein kiihottavalla tavalla. "Liukuvoidetta on mun repussa", sanoi Kati. Ihmettelin hiukan, miksi hän sellaista mukanaan kuljettelee...
Annoin liukuvoidetuubin Katille. Kati ruiskaisi sitä aimo annoksen kädelleen ja hieroi sitä penikseeni. Hän laittoi sitä myös minun kädelleni ja käski hieroa sitä hänen anukseensa. Hieroin, pistin pari sormeakin sisälle välille.
Kun kaikki paikat luisti, oli aika ryhtyä hommiin. Kati kumartui ja minä pistin penikseni hänen anukseensa. Aloitin varovaisesti, koska en tiennyt, miten tuttua puuhaa tämä oli Katille. Aloin työntelemään yhä nopeampaa, nopeampaa ja nopeampaa. Mikä tunne, tuntui siltä, kun tulisin jatkuvasti! Kati voihki, minä voihkin. Olimme molemmat hiestä märkiä. Hieroin Katin rintoja samalla kun työntelin täydessä mitassaan olevaa penistäni hänen peräaukkoonsa. Lopulta tulinkin, suunnaton lasti lensi jälleen hänen sisälleen. Kati meni maahan ja tärisi. "Mä haluan lisää... lisää..." hän voihki.
Menin makaamaan penkille ja Kati tuli ratsastamaan päälleni. Tämä se vasta oli eläimellistä, ajattelin. Hän ratsasti erittäin nopeasti! Melkein pyörryin, meno oli sen verran rankkaa. Parin minuuin kuluttua Kati tuli TAAS! Tuntui ihanalta.
Nyt olin jo aivan väsyksissä, tässähän tosiaan väsyi kunnolla. "Olisko nyt suihkun aika?", kysyin Katilta. Kati nyökkäsi ja siirryimme suihkun puolelle.
Suihkussa nuolimme aluksi toisemme puhtaaksi, olimme aivan märkiä kuolasta ja muista nesteistä. Erityisen makoisaksi havaitsin jälleen Katin pillun, en voinut lopettaa nuolemista...
Kati otti suihkun käteensä ja alkoi ruiskuttelemaan pesäänsä lämpimällä vedellä. Näytti upealta... Kati katsoi minua. "Jäikö sinuun enää mitään?", hän kysyi ja käveli luokseni. Hän meni polvilleen ja otti penikseni suuhunsa. Kati alkoi liikuttelemaan kättään nopeasti ja imi kyrpääni. Tuntui mahtavalta, juuri hän oli siinä ja penikseni oli hänen suussaan. "Aaa... mä taidan tulla...", sanoin Katille. "Naamalle.", sanoi Kati. Olin hiukan yllättynyt, mutta jos otetaan huomioon, mitä olimme jo tehneet, ei tämä kovin pervolta tuntunut. Ruiskuttelin aika paljon spermaa hänen kauniille kasvoilleen, hän näytti nauttivan erittäin paljon.
Tässä vaiheessa en voinut uskoa silmiäni. Näin pukuhuoneessa Jennin, Katin parhaan kaverin. Hän oli siellä, jonkinlainen kynä pillussaan. Jenni oli sanoinkuvaamattoman kaunis, ei ehkä yhtä kaunis kuin Kati, mutta samaa sarjaa kyllä. Isot rinnat, hyvinmuotoutunut takapuoli, täyteläiset huulet, kaikki niin täydellistä... Ja siinä hän oli, tyydyttämässä itseään ja katselemassa meitä.
"Ehdinkös vielä mukaan panoille?", hän kysyi ronskisti. Olin aivan ihmeissäni, kaikki tämä yhdessä päivässä... Huh! En ehtinyt edes vastata, kun tytöt olivat jo pistämässä orgioita pystyyn... Taas sitä mentiin. :)

3

4650

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • me 2

      aivan fantastinen!!! MUISTA!!! : älä unohda käyttää adjektiiveja ja kuvainnollista kieltä niin saa hyvän käsityksen tilanteesta ;). ota myös hellimis ja hyväily kohtauksia mukaan: "hänen täyteläiset ja kuumat huulet suutelivat kaulaani ja samalla hänen pehmeät mutta voimakkaat kädet syleilivät ruumistani..." KIRJOITA LISÄÄ!!!!

    • Pelle Peloton

      Varmaan toi olikin totta. Varmaan todella ihanaa jos se yleensäkään on totta. Minä olisin todella iloinen jos minullekkin kävisi noin. Ihanat muijat & orgasmeja sivulta, takaa, edestä & päältä ;)

      • -----------------------

        Ihan fiktiota. Kuten suurin osa muutenkin tällä palstalla.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisitehtävä alkuviikosta Maisan kotona

      Iltasanomat: Helsingin poliisilaitos vahvistaa, että Vantaalla on ollut poliisitehtävä kyseisenä ajankohtana. Poliisin
      Kotimaiset julkkisjuorut
      102
      2648
    2. Tämä on sinulle vaikka kaikki lukee

      Vaikka kuinka olet viisas ja kaikin puolin velho, niin et tiedä tilanteestani. Senkin takia menetät mielenkiinnon. Eikä
      Tunteet
      11
      2202
    3. Ensitreffit Matti joutuu "ulkoruokintaan" - Väärinymmärrysten suossa Taina-vaimon kanssa: "Oli..."

      No nyt on kyllä väärinymmärrystä kerrakseen… Mitä luulet, pysyykö Taina ja Matti yhdessä vai onko tulevaisuudessa ero ed
      Ensitreffit alttarilla
      3
      1383
    4. Porno tuhosi lopulta parisuhteemme

      Meille tuli 2 vuoden suhteessa ero. Pornon katselu oli viimeinen niitti suhteessamme!! Sekä jatkuvan huonon kohtelun ta
      Parisuhde
      8
      1375
    5. Lulu selvityttää Elokapinan lakkautusta

      Persukannattajien mielistely otti Lulu Ranteella aika tavalla runtua, kun hän aikoo selvityttää mahdollisuuksia Elokapin
      Maailman menoa
      368
      1235
    6. T-mies tässä

      Kerro nainen huolesi niin pohditaan yhdessä. 😎
      Ikävä
      102
      1222
    7. Harmi, kun sillä nousi

      kaikki huomio päähän. Vaikutti aluksi niin mukavalta ja vaatimattomalta 😔
      Ikävä
      57
      1022
    8. Täytyy sanoa

      Että olit kyllä mielenkiintoisin ja omaperäisin nainen mitä olen koskaan tavannut. Aivan kuin joku olisi tiputtanut sinu
      Ikävä
      21
      929
    9. Miten saisin

      Hurmattua sinut uudelleen,? Pissin omiin muroihini ensinmäisellä kerralla koska olin tyhmä ja liiaksi kiinni menneess
      Ikävä
      31
      907
    10. IS Viikonloppu 5.-6.10.2024

      Luin Sanarisin foorumia. Tuli esille, että huomenna on Skytän ja Kärkkäisen kolmoskovis. Odotan virheetöntä ristikkoa ja
      Sanaristikot
      52
      860
    Aihe