Minulla on tili Nordea pankissa, josta olen aikoinani ottanut myös
opintolainaa kahta tutkintoani varten (silloinen Merita). Ensimmäistä lainaa ja korkoja olen jo lyhentänyt säännöllisesti
ja tunnontarkasti.
Syyskuussa 2001 sain yllättäen ilmoituksen ja laskun, jossa kerrottiin tililtäni veloitettavan
sopimuksemme mukaisesti suoraveloituksena 1500 markkaa tätä toista opintolainaa.
Ihmettelin tätä, koska siitä ei ollut tullut mitään ennakkoilmoitusta ja mitään kirjallista saati
suullista sopimusta en pankin kanssa ollut suoraveloituksesta tehnyt.
Soitettuani pankkiin, siellä sanottiin, että olin keväällä 2001 sopinut pankin virkailijan (ei enää kuulemma talossa)
kanssa, että alkaisin lyhentää lainaa syksyllä ja virkailija oli lähettänytkin sopimuspaperin minulle lähimpään pankkiin allekirjoitettavaksi.
Mitään tällaista en kuitenkaan muista allekirjoittaneeni enkä sopineeni. Pyysinkin heitä esittämään
sopimuksen, jossa olin hyväksynyt suoraveloituksen. Kommenttina sain vain, että kyllä tätä lainaa on nyt ryhdyttävä lyhentämään.
Voisiko joku sanoa, onko pankilla oikeus suoraan viedä asiakkan tililtä mitään asiakkaalta kysymättä!?
Voisin asiaa edes hieman ymmärtää, jos joskus olisin jättänyt lainan lyhennyksen ja korot maksamatta, mutta aina olen maksuni
tunnollisesti hoitanut! Kysymys on periaatteesta!

Vastaukset 3
Vanhimmat
onko ip poissa
Huomaat varmaan että nordea on melkoinen veren imijä! Kaikki asiat mitä oon joutunu hoitamaan nordeassa on mennyt aina jollain tavalla pieleen!!!
Vaihda pankkia hyvän sään aikana. Mulla fyrkat op:sa ja hyvin on menny.
Ystäväni vaihtoi OP:sta Nordeaan, koska OP:ssa lainan kokonaiskustannukset (perustamis- ja ilmoitus- ym. kulut huomioiden) olivat kalliimmat. Itsekin olen saanut Nordeassa todella hyvää palvelua. Esimerkiksi Nordean kansainvälisestikin arvostetut nettipalvelut ovat paljon paremmat kuin OP:n. Ja palvelumaksuissa Nordea on mielestäni edullisempi. Eli kannattaisi katsoa kokonaispalvelua ja kokonaiskustannuksia, ennen kuin tekee hätiköityjä johtopäätöksiä.
Ja tuohon opintolainan lyhennykseen keskustelun aloittajalle: kaivapa opintolainan velkakirjajäljennös esiin. Siinä varmasti mainitaan, että opintojen päätyttyä lainaa aletaan lyhentää tietyn ajan päästä. Tämä on aivan normaali käytäntö kaikissa opintolainoissa, pankista riippumatta. Tuo aika on vieläpä ihan kohtuullisen pitkä. Ja maksuerän määrästä voi sopia pankin kanssa. Tuo saamasi ilmoitus on ollut pankin ehdotus määrästä, mutta voit mennä siitä keskustelemaan ja sopia vaikka pidemmän takaisinmaksuajan. Näin minäkin aikanaan tein, ja olin tyytyväinen. Ja tiedoksesi vielä sekin, että lainojen lyhennykset menevät aina suoraveloituksena, jolloin siitä ei mene mitään ylimääräisiä kuluja. Kannattaisi siis ottaa asioista enemmän selvää ja hieman ystävällisemmällä asenteella. Silloin yleensä saa sen mitä haluaakin, ainakin minä olen saanut.