Kissoista siis, jos on narttu-kissa, ja se synnyttää poikasia, kissanpentuja joita ei tarvita, niin ennen ne laitettiin säkkiin elävinä, kiviä mukaan ja upotetaan ne suljetussa säkissä järveen, kun sellaisi ei kaivata..
Hautajaiset jo ennen Ristiäisiä.
Hautajaiset jo ennen Ristiäisiä.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Mutta kissoillahan on 7 elämää. Pitikö hautaus tehdä seitsemästi?
7? tarkoitat kai 9
Niin olisikin sitten hyvä tehdä sama upottaminen 9 kertaa, aina sukeltamassa pohjasta pussillinen kissan pentuja ja hukuttaa uudelleen, 10 kertaa jotta varmasti kuolee.
Mukavia ovat kissanpennut, kollikissoista ei haittaa kun ne leikkaa, tosin palaa siinä eurojakin kuulemani mukaan
Metsästäjien toimintatapoja, isä kertoi että, kyllä vähän riipaisi sydäntä kun vinkuvia kissanpentuja noin upotetaan tukehtumaan, mutta normaalia toimintatapaa ei-halutuista kissanpennuista. Joskus 50-luvulla kai.
Olet sairas.
Siirto enemmän aiheeseen sopivalle aihealueelle: Lemmikit -> Kissat -> Yleistä kissoista.
Ei tuollaiselle mitään siirtoa tarvita muualle kuin poistoon!
Joo, tyttönen ma olen Tuonelasta olen selvinnyt, ja Gilgamesh kalpenee rinnalla.
Ei tunnu toi sun juttus missään. Itsetunto-ongelmia? By the way, Jumala on NAINEN.
meillä ei mitään elävältä haudattu/ hukutettu. Ensin kalikalla kalloon, ja pari kolme kertaa, että varmasti kuoli, ja sitten vasta monttuun, ja iso kivi päälle. Ei tullut puolikuolleita, niin kuin nykyisin saa lukea että puoliksi tapettu elikko on löydetty milloin roskiksesta milloin ojan penkalta
. Nykyisin ei osata siis tappaa tarpeettomia eläimiä, ei nopeasti, eikä tehokkaasti, ja sellainen melkein tappaminen meneekin sitten eläinrääkkäyksen puolelle.
Semmosta se oli ennenvanhaan.Tiedän myös että kovin heitettiin isoon kiveen.
Tuo hukuttaminen jota jotkut teki, tuntui lapsena ahdistavalta.Aikuisena pentujen lopetuksen ymmärsi paremmin.
Se penujen hävitys oli tapa pitää lisääntyvää kissa määrää kurissa.Ei silloin narttuja leikattu, jokunen kolli taisi päästä palleistaan samalla kun eläinlääkäri possuja kuohitsi.Mutta tulihan niitä vieraita kolleja kyliltä riuureissuille, joten pentuja kyllä riitti riesaksi asti.
Nykyään on hyvä, kun kissat usein leikkautetaan.Ja kun edes osa ymmärtää pitää kissansa viellä sisätiloissa, ei niistä kellekkään haittaa ole, ja määrät pysyvät kurissa.
Kissat kyllä nauttii hemmottelusta ja seuralaisena pidosta.
vielä 80 luvulla raiskaus avioliitossa ei ollut rikos
korjattakoon ettäaina vuoteen 94 saakka sai vaimoa raiskata avioliitossa ihan laillisesti
Onneksi nykyään ihmiset ovat viisaampia ja tyttökissat, joiden ei toivota tekevän pentuja on steriloitu. Näin ainakin meillä.
Olet sairas. Hae apua. Noin hulluja ei tosin voi opettaa, ne pitää viedä aitan taa ja lopettaa.
Mielenkiintoinen avaus. Patologi sanoisi, kansi kiinne, eikä omaisille tarvitse näyttää,
ruumis on RUMA.
Olen haudannut kaikki kissani kristillisiä tapoja noudattaen. Siellä He kaikki lepäävät
pihapuiden varjossa. Tarkasti, Heidän maallinen tomumaja?
Kisuni odottelevat minua sateenkaarisillalla ja hyvä niin.