Tietoturvapomon automatka: paikansi 8 mystistä telemastoa, jotka voivat salakuunnella
http://www.tivi.fi/kaikki_uutiset/tietoturvapomon automatka paikansi 8 mystista telemastoa jotka voivat salakuunnella/a1008392
"Yhdysvalloista on paljastunut 17 ulkoisesti aidolta vaikuttavaa matkapuhelinmastoa, joita ei kuitenkaan käytetä puheluiden tai nettiyhteyden tarjoamiseen, mikäli tietoturvaa myyvän yhtiön väitteisiin on uskominen.
Valemastojen avulla on tehty hyökkäyksiä matkapuhelimiin, kertoo asiasta uutisoiva Popular Science-sivusto. Mastoista on todennäköisesti lähetetty matkapuhelimiin vakoiluohjelmia ja salakuunneltu puheluita.
Tornit paljastuivat, kun äärimmäisen turvalliseksi rakennetun CryptoPhone 500:n käyttäjät ovat huomanneet heidän puhelimiensa vuotavan dataa säännöllisesti.
CryptoPhonen tavallista turvallisemman Android-alustan taustalla on ESD America -yhtiö, joka myös kertoo tapauksesta Popular Sciencelle. CryptoPhonen hintaa ei ole julkistettu, mutta sen on kerrottu maksavan jopa 3500 dollaria.
ESD American toimitusjohtaja Les Goldsmith kertoo, että automatkalla Floridasta North Carolinaan hän löysi kahdeksan erilaista puhelimen nuuskintaa yrittänyttä telemastoa. Yhden vakoilulaitteen hän kertoo löytäneensä Las Vegasista kasinolta.
Goldsmith ei kuitenkaan osaa vastata siihen, kuka näitä vakoilulaitteita ylläpitää tai mitä salakuunnelluilla puheluilla mahdollisesti tehdään.
Turva-Androidia kaupittelevalla toimitusjohtajalla on silti omat arvauksensa. Taustalla voi olla armeija. Myös hallitus voi käyttää vakoilulaitteita omiin tarkoituksiinsa. Tai sitten puhelimien nuuskijat ovat kiinalaisten tai jonkun muun tahon salajuoni.
Salakuuntelumastot poikkeavat toisistaan huomattavasti. Osa niistä on hienostuneita ja jotkut taas alkeellisia laitteita. Yleensä nämä vakoilulaitteet ovat tietokoneita, jotka on varustettu verkkotekniikalla ja vakoiluohjelmistolla. Vakoilulaitteiden ohjelmisto huijaa puhelimelle olevansa verkkomasto ja saa näin yhteyden puhelimen radiosiruun, joka taas kommunikoi puhelin käyttöjärjestelmän kanssa.
Radiosiruun (baseband processor) käsiksi pääsy ei kuitenkaan ole helppo nakki. Tietoturvayhtiö Matasano Securityn vanhempi konsultti Mathew Rowley arvioi Popular Sciencelle, että sirulle murtautuminen on äärimmäisen vaikeata. Käytännössä murto vaatii kalliiden erikoislaitteiston ostamista ja taitoja."
- Kuinka paljon tällaisia vakoilevia matkapuhelinmastoja on Suomessa ja muualla maailmassa? Kannattaa ottaa huomioon että nykyään mobiililaitteiden (puhelimet, tabletit ym.) lisäksi myös tietyt tietokoneiden suorittimet sisältävät 3G-radioverkkopiirin (mm. Intel Core i3, i5 ja i7 suorittimet). Tämä 3G-piiri toimii myös kannettavan tai pöytäkoneen off-tilassa, jos akku on paikallaan tai töpseli seinässä. On kai aivan selovää että vakoilutukiasemat ottavat puhelimien verkkopiireihin ja niiden firmwaren rtos-reaaliaikakäyttöjärjestelmiin, joiden kautta voidaan varastaa dataa, salakuunnella tai katsella laitetta, asentaa vakoiluohjelmia jne. RTOS-reaaliaikakäyttöjäjestelmä on mobiililaitteen jne. verkkopiirin firmwaressa, suljettu ja valmistajakohtainen. Se joka hallitsee verkkopiirin rtosia, hallitsee koko laitetta, sillä 3G/4G ym. verkkopiiri on koko ajan yhteydessä tukiasemiin ja ottaa dataa vastaan. kaikki yleisimmät verkkopiirit lienee takaportattu jo tehtaassa kehitystyönä, jotta niiden kautta päästään laitteisiin vakoilutukiasemilla huomaamatta, jos käytössä ei ole erikoislaitteita.

Vastaukset 4
Vanhimmat
"Radiosiruun (baseband processor) käsiksi pääsy ei kuitenkaan ole helppo nakki. Tietoturvayhtiö Matasano Securityn vanhempi konsultti Mathew Rowley arvioi Popular Sciencelle, että sirulle murtautuminen on äärimmäisen vaikeata. Käytännössä murto vaatii kalliiden erikoislaitteiston ostamista ja taitoja."
Radiosiruja ja verkkopiirejä on oikeastaan melko pieni määrä, ja niiden speksit ovat isovelimaiden hallussa. Näiden tietojen perusteella saadaan helposti pääsy mobiililaitteeseen, koska se kertoo tukiasemalle laitetietonsa. RTOS toimii varsinaisen käyttöjärjestelmän (Android, iOS, Windows Phone) lisäksi laitteen toisena käyttöjärjestelmänä ja piilossa.
Eiköhän noita vakoilevia mastoja ole Suomessa joka kaupungissa ja isommassa taajamassa. Poliisi on saanut sellaiset salaiset pakkokeinot käyttöönsä, että mastot on pystytetty valmiiksi jo ennalta ennen kuin uusi poliisin pakkokeinojen laki tuli voimaan.
Kuka tahansa voi salakuunnella puhelimia, kun myynnissä on siihen oikeen laitteetkin...
Valetukiasemat sieppaavat amerikkalaisten kännykkäpuheluja
http://www.digitoday.fi/tietoturva/2014/09/03/valetukiasemat-sieppaavat-amerikkalaisten-kannykkapuheluja/201412207/66
"Yhdysvalloissa on löytynyt joukko teollisen luokan valetukiasemia. Osa on sijoitettu niitä varten pystytettyihin mastoihin, joiden omistajasta ei ole tietoa. Suomessa valetukiasemat ovat olleet esillä lähinnä poliisin käyttämänä telekuuntelukeinona.
Yritys julkaisi myös kartan tähän asti havaittujen 19 tukiaseman sijainnista. Niiden ei välttämättä tarvitse sijaita omissa mastoissaan, ESD sanoo.
http://www.digitoday.fi/showImage.php?imageId=71806
(Aika tasaisesti ympäri USA:a).
Mysteeritukiasemat sieppaavat puhelut ja siirtävät ne eteenpäin oikeaan matkapuhelinverkkoon. Arvattavasti siepparitukiasemat nappaavat puheluliikenteestä teletiedot ja mahdollisesti myös sisällöt. Ne pystyvät myös lisäämään dataa viesteihin.
Tämän ei uskota olevan Yhdysvaltain kansallisen tiedusteluviraston NSA:n operaatio. Tietoturvayritys SilverSkyn CTO/SVP Andrew Jaquith kertoi asiasta kirjoittaneelle VentureBeatille, että NSA ei tarvitse omia tukiasemia, sillä se voi hakea tiedot suoraan operaattoreilta. ESD:n toimitusjohtaja Les Goldsmith oli samaa mieltä.
Hän arveli siepparitukiasemien kuuluvan mahdollisesti poliisiorganisaatioille tai asevoimille. Monet havaituista tukiasemista sijaitsevat sotilastukikohtien lähistöllä.
Liittovaltion viestintäkomissio FCC ilmoitti elokuussa ryhtyvänsä tutkimaan väitteitä, joiden mukaan rikollisjärjestöt ja ulkomaiset tiedusteluyksiköt käyttävät siepparitukiasemia. Maailmalla valetukiasemia tiedetään käytetyn muun muassa roskapostin levittämiseen ja soittajien ohjaamiseen saastutetuille nettisivuille."
-- Karttakuvat ja levinneisyys löydetyistä tukiasemista kertoo että eivät ne ole minkään rikollisjärjestöjen tai vieraan valtion, vaan aivan varmana USA:n tiedustelutahojen ja nimenomaan NSA:n, jolla on päävastuu kansalaisten seurannasta. NSA:n TAO myy noita tukiasemia, ja niitä kannattaa ostaa reitittämään mobiililiikenne, lataamaan dataa ja ajamaan vakoilukilkkeet laitteisiin ilman operaattorien apua.
Todennäköisesti Suomessakin ainakin kaupungeissa löytyy vastaavat. Tiedon välivarastoina voivat toimia Suomessa olevat Googlen ja Microsoftin salamyhkäiset palvelinsalit. WiFi-yhteydetkin voidaan TAO-ammattivakoilulaitteilla vakoilla kilometrien päästä.