Hei,vanhojen tanssit lähenee ja paria pitäisi pikku hiljaa etsiä, haluaisin pyytää yhtä 193cm Poikaa,mutta minua arveletuttaa meidän pituus ero itse olen 155cm eli pituusero olisi meillä tuolloin 38cm, onko tuo liian suuri pituusero vanhojen tansseihin ? :/
Tanssin pituusero
mirjuskaa
83101
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ei kannata heti tyytyä ensimmäiseen kohdalle sattuvaan eli yhteen poikaan, ettei vanhemmiten tarvitse sinun harmitella, että olisikohan sinun sittenkin pitänyt kokeilla useampaa poikaa ennen lopullista valintaasi.
Annan sellaisen suosituksen että ota minkä saat. Olen opettanut vanhojentansseja ja huomannut että ei näistä nykynuorista miehistä ole näissä naisasioissa mihinkään. Koitin etsiä yhdelle upealle daamille paria vanhojentansseihin tuloksetta. Oli vielä niin upea daami että olisi luullut kiinnostavan. Koitin vielä saada aikaan parinvaihtoa jotta oltaisiin sillä tasattu paripulaa mutta siihen ei tanssijat suostuneet.
Tämä innostus paritansseihin kääntyy niin että lapsilla on todella vaikea löytää poikia pariksi. Minulla taas on ollut monta vuotta parinhakuilmoitus eikä kukaan daami ole ollut edes kiinnostunut. Pitänyt vain tyytyä tanssimaan toisenlaisia tansseja.
Eli jos vain parin saat niin kanattaa olla tyytyväinen vaikka ei pituudet ole ihan ole kohdallaan. Pääasia on että pääset parketille.
nihnih
Lähitanssit ei onnistu juurikaan, noin pitkästä pituuserosta johtuen. On vaan tyydyttävä kädenalus tansseihin.
Nämä ”wanhojen tanssit” eivät ole mitään vanhojen ihmisten tansseja missä köpötellään Wieninvalssia hitaan valssin tahtiin , tangoa foksin askelilla ja jotain bugia vaan nämä ovat näitä mitä lukion toisella vuosikurssilla olevat tanssivat Wanhojentansseissa. Näissä ei ole mitään todellista vientiä ja seuraamista. Korkeitaan vasta harjoitellaan. Ainakaan minä en ottanut edes mitään tangoja mukaan kun Argentiinalainen tango kuitenkin on sitä oikeaa tangoa ja sitä ei ihan pikakurssilla kukaan opi. Tuskin tuollaista foksitangoa edes tulevaisuudessa enää tanssitaankaan. Joten ei näissä paljoa pituuseroilla ole merkitystä. Tyypillisiä tanssiotteita.
Käsi kädessä. Paritoverit rinnakkain, tyttö yleensä pojan oikealla puolella, tytön vasen käsi pojan oikeassa, tytön käsi päällä. Länsisuomalaisissa tansseissa kämmenet ovat hartian tasolla, karjalaisissa tansseissa alhaalla.
• (Suljettu) tanssiote. Pojan oikea käsi tytön vyötäröllä, tytön oikea käsi pojan vasemmassa ja tytön vasen käsi pojan oikealla olkapäällä. Pari voi kuviosta riippuen olla kasvotusten, oikeat kyljet vastakkain tai pojan oikea ja tytön vasen kylki vastakkain.
Takaristiote. Paritoverit vierekkäin, tyttö pojan oikealla puolella. Pojan vasen ja tytön oikea käsi selän takana. Poika tarttuu oikealla kädellään tytän oikeaan ja vasemmalla tytön vasempaan. Pojan oikea käsi on tytön oikean käden päällä.
Yläote. Tyttö nostaa kämmenensä hartioiden yläpuloelle. Poika tarttuu vasemmalla kädellään tytön vasempaan ja oikealla tytön oikeaan.
• Piiriote. Kummallakin kädellä ote viereisen tanssijan kädestä. Sekapiirissä tyttöjen kädet päällä, poikien tai tyttöjen piirissä oikea käsi alla ja vasen päällä. Länsisuomalaisissa tansseissa kämmenet ovat hartian tasolla, karjalaisissa tansseissa alhaalla.
metritai jotai
korot 5 cm.
28 cm ero.
onko pituuserosta haittaa, on katsojan silmässä.
Tarkoitit ilmeisesti korot 10cm? tekee sen 28cm eroa. Tosin miesten kengissäkin on korkoa 1,5-3cm. Normaali lähitanssi on ainakin helpompaa kun pituusero ei kauhean suuri.Onnistuu jos molemmat hyviä tanssimaan vaikka pituuseroa olisi enemmänkin.