Raamattuhömppää, osa 5

taha.islam

1. Moos. 6:1-2: "Kun ihmiset alkoivat lisääntyä maan päällä ja heille syntyi tyttäriä, Jumalan pojat huomasivat, että ihmisten tyttäret olivat kauniita, ja he ottivat näistä vaimoikseen keitä halusivat."

Jumalan pojat? Minä luulin, että heitä on vain yksi.

18

932

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hertha

      Odotetaan vähän, että palstan VT:n tuntijat ilmaantuvat.

      ---

      Itse johtaisin selityksen vanhoihin Kaksoisvirranmaiden taruihin, joista kaikuja alkukertomuksissa on muutenkin.

      Ja miksikö kirjoittajat, toimittajat ja jäljentäjät ovat säilyttäneet tuon kummallisen "Jumalan pojat"? No siksi, että muinaiset israelilaiset palvelivat alkuaikoina myös muita jumalia, eikä kertomuksissa pyöriviä meistä oudoilta tuntuvia hahmoja pidetty asiaankuulumattomina. Myöhemmin sitten kehittyi monolatrinen Jahve yksin -liike. Israelin kansan ei olisi lupa palvella muita jumalia kuin Jahvea, vaikka muiden kansojen jumalien olemassaoloa ei kielletty.

      Ja toinen kysymys on, että miksikö Jumala olisi sallinut tai peräti sanellut tällaisia hämäriä Raamatunkohtia? Sitä herkkua en nyt tällä hetkellä käy sorkkimaan.

      Kun myöhemmin Vanhaksi testamentiksi nimitetyn kirjakokoelman kirjoituksia oli aikansa kirjoitettu, toimitettu ja säilytetty, ei kunnioituksesta enää tohdittu puuttua ilmauksiin, jotka ehkä saattoivat tuntua selitystä kaipaavilta. Eikö näin ole nytkin?

      ---

      "Jumalan poika (pienellä p:llä)" -termiä on tälläkin palstalla muistaakseni ruodittu ennenkin. Jos tarkoitat muotoa "Jumalan Poika", niin kristinuskon mukaan on vain yksi.

      • Esko

        >>Odotetaan vähän, että palstan VT:n tuntijat ilmaantuvat.

        VT:n asiantuntijat eivät ilmaannu tänne. Niille on parempi esittää kysymyksiä kristinusko palstalla. Onkin aivan hullua, kun tämä Taha, joka minua sanoo tyhmäksi, laittaa kristinuskoa koskevat kysymyksensä tänne. Eihän se oli edes suotavaa vastata täällä kristinuskon kysymyksiin laajasti. Se olisi suomi24 keskustelun sääntöjen vastaista. Tämän ymmärtää hyvin jonkinverran kristinuskoa tuntevat, siksi vastauksia ei tule.

        ~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
        Minä haluaisin sinun vastauksesi tähän kysymyksen. On harmillista, kun jännittävä ratkaisu jää puuttumaan. Onhan se myös tärkeää islamin ymmärtämisen kannalta.

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1000000000000010&posting=22000000005015796

        lisää selitystä
        Kirjoittanut: Esko 16.10.2004 klo 21.49
           
           Kun sanotaan;
        2:256. Uskonnossa ei ole mitään pakkoa, oikea tie on selvästi erotettu harhateistä,

        Muhammed teki sotaakin uskonnollisella tavalla.
        Kaikki hänen sotansa olivat uskonsotia. Eihän ollut mahdollista, että hän olisi oikeudetonta sotaa käynyt. Sotiin oli Koraanissa Allahin käsky. Jos sodassa raiskattiin naisia, niin se oli pakottamista. Samoin veronmaksuun pakotettiin. Uskonsodassa pakotettiin, vaikka Allah sanoi, ettei uskonnossa ole pakkoa.
        Hän kävi sotaa omien oppiensa vastaisesti.
        Muhammed teki vastoin Koraanin oppeja. Pitääkö tätä yhä lisää selittää?
        ~~~~~~~~~~~~~~~~

        Tekikö Muhammed omien oppiensa mukaisesti, vai niitä vastaan? Minä en saa tästä selvää.
        Siis kysymys kuuluu näin: Uskonnossa ei ole mitään pakkoa. Muhammed kävi vain uskontosotia, koska hän ei voinut käydä oikeutetonta sotaa.
        Kun sodassa otettiin vankeja orjiksi ja raiskattiin naisia, oliko se Muhammedin omien oppien mukaista?


    • mies -81

      Taha, kyseessä on käännösvirhe joka on tullut käännettäessä Raamattu ensin Saksaksi ja sitten Saksasta Suomeksi. Tästä saat kiittää Mikael Agricolaa.

      • Hertha

        Näyttää olevan Vulgatassakin "filii Dei" (Jumalan pojat). Yksikkö olisi "filius". Versio Vulgata on alunperin kirkkoisä Hieronymuksen suurtyö, joka valmistui n. v. 400. Jo vähän ennen Lutherin toimintaa siis.

        Hepreaa en osaa, enkä siis pysty tarkistamaan, mitä hepreankielisessä tekstissä sanotaan.


      • Hertha
        Hertha kirjoitti:

        Näyttää olevan Vulgatassakin "filii Dei" (Jumalan pojat). Yksikkö olisi "filius". Versio Vulgata on alunperin kirkkoisä Hieronymuksen suurtyö, joka valmistui n. v. 400. Jo vähän ennen Lutherin toimintaa siis.

        Hepreaa en osaa, enkä siis pysty tarkistamaan, mitä hepreankielisessä tekstissä sanotaan.

        Näyttäisivät pojat olevan monikossa Septuagintassakin, VT:n kreikannoksessa, joka laadittiin ennen ajanlaskumme alkua.


      • ateisti-45
        Hertha kirjoitti:

        Näyttäisivät pojat olevan monikossa Septuagintassakin, VT:n kreikannoksessa, joka laadittiin ennen ajanlaskumme alkua.

        jumalan pojista , bnei-haelohim. Ei ole käännösvirhe.


      • Eija_Moilanen
        ateisti-45 kirjoitti:

        jumalan pojista , bnei-haelohim. Ei ole käännösvirhe.

        Laitan tässä muutaman kohdan, jotta muutkin tulisivat vakuuttuneiksi. Siis tämä sama sana löytyy muualtakin.

        Siis King Jameksesta sana kirjaan, jotta voi tarkistaa asian.

        http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=1. Moos. 6&rnd=1098112801400

        http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?formname=search&formrnd=1098112863750&search=&rng=0&submit1=Hae&ref=Job. 1:6&ctx=0&mod1=FinRaam&mod2=KJV&mod3=FinPR


    • serena

      Tästä bibelistä voi katsoa mitä sanat tarkoittaa hebreaksi, ei kaikkia mutta muutamia.

      http://www.blueletterbible.org/

      Jollen väärin muista niin kristityt sanoo noita jumalan pokia enkeleiksi.

      /serena

    • raamatunlukija

      Kyseessä on pimeyden enkelit, eli saatanan puolen valinneet Jumalan vastustajat.

    • totuuden puolesta

      Vanha Testamentti kutsuu Israelia esikois pojaksi, enkeleita Jumalan pojiksi, Uusi Testamentti kutsuu Aadamia Jumalan pojaksi, mitä ihmeellistä siinä on? Mutta kun taha saa sinne aivolohkoihinsa vähän tahnaa ymmärtää hän tai sitten ei, että Jeesuksesta sanotaan AINOSYNTYINEN POIKA!! Siis aseman puolesta jokainen Jumalaan uskova on Jumalan poika tai tytär, näinhän Jeesuskin totesi:

      Markus
      "3:34 Ja katsellen ympärilleen niihin, jotka istuivat hänen ympärillään, hän sanoi: "Katso, minun äitini ja veljeni!
      3:35 Sillä joka tekee Jumalan tahdon, se on minun veljeni ja sisareni ja äitini."

      Mutta syntyperältään ei kukaan edes enkelit voi sanoa olevansa Jumalan Poika syntyperältään koska he ovat luotuja, mutta Jeesus voi koska Hän on ainut maailmankaikkeudessa joka on täydellisesti Isästä lähtöisin siis samaa olemusta ja Henkeä ja persoonaa kuin Isä ja siksi Hän on omien sanojensakin mukaan ainosyntyinen Poika. Tahalle neuvoisin kyllä lukemaan Raamattua mutta lue se ensin kokonaan ja lopeta noi imaami vitsit tällä palstalla kertomatta. Imaamit eivät tajua Raamatusta enempää kuin siat hopealusikoista.

    • .
      Siis Raamattu kertoo totuuden.

      Korkeimman esikoispoika on Adon Yeshua HaMashiach, jonka alkuperä on muinaisuudesta, hamasta iankaikkisista ajoista, kuten Miika kirjoittaa 5:1-3. Hän on siis ollut olemassa ennen universumimme luomista, ikuisuudesta saakka.

      Toki Korkeimmalla on useita muitakin Poikia, mutta vain Yeshua on ihmisten Lunastaja ja Pelastaja.

      Viittauksesi noihin muihin Korkeimman Poikiin on ihan oikein. He seurasivat riemuiten sitä, kun Yeshua loi maapallomme, kuten Job kirjoittaa 38:7.

      Mitä tulee mahdolliseen viittaukseesi koskien Joh.3:16 tulee se kuulua seuraavasti:

      "Sillä niin on Korkein maailmaa rakastanut, että Hän antoi AINOSYNTYISEN ( siis: ainutlaatuisella tavalla syntyneen/synnytetyn) Poikansa, ettei yksikään, joka Häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä."


      Siunausta Yeshuassa !
      .

      • Hiukkasen hämmästynyt

        Kristinuskossa on tuhansia erilaisia suuntauksia ja lahkoja, joten kai sinäkin joukkoon mahdut.


      • Hiukkasen hämmästynyt kirjoitti:

        Kristinuskossa on tuhansia erilaisia suuntauksia ja lahkoja, joten kai sinäkin joukkoon mahdut.

        .
        ...erinomaista, että suot mulle vapauden uskoa Totuuteen ihan sellaisenaan ilman harhaopettajien hämmennyksiä ja oppiharhautuksia !

        Usko sinäkin ihan vapaasti Adon Yeshua HaMashiach'an niinkuin (mahdollisimman hyvin käännetyissä) Raamatuissa on kirjoitettuna, sillä oletan sinun tahtovan mieluummin Taivaaseen, kuin siihen toiseen paikkaan !


        Siunausta Yeshuassa !
        .


    • ....

      Tuossa raamatun kohdassa puhutaan jumalien pojista , ei jumalan pojista.

      • Hertha

        Esimerkiksi Vulgatassa on "filii Dei", Jumalan pojat. "Dei" on yksikön genetiivi sanasta "Deus" (Jumala).


      • ateisti-45
        Hertha kirjoitti:

        Esimerkiksi Vulgatassa on "filii Dei", Jumalan pojat. "Dei" on yksikön genetiivi sanasta "Deus" (Jumala).

        monikko mutta se kuitenkin useimmiten käännetään yksikössä sanalla Jumala läpi koko raamatun.


      • Hertha
        ateisti-45 kirjoitti:

        monikko mutta se kuitenkin useimmiten käännetään yksikössä sanalla Jumala läpi koko raamatun.

        Oletko käynyt kurkkaamassa, onko näin myös Septuagintassa?

        ---

        -38 suomennoksessa on yksikkö, "Jumalan pojat".

        Onko 1992 käännöstyöryhmä ollut a)rohkea, b)kielitieteellisesti taitava, vai molempia?


      • Eija_Moilanen
        Hertha kirjoitti:

        Oletko käynyt kurkkaamassa, onko näin myös Septuagintassa?

        ---

        -38 suomennoksessa on yksikkö, "Jumalan pojat".

        Onko 1992 käännöstyöryhmä ollut a)rohkea, b)kielitieteellisesti taitava, vai molempia?

        Joskus hävettää tuo meidän uusi käännös. Tuntuu että noi mei teologit eivät ole huomanneet lukea edes vanhaa testamenttia läpi ennen kuin ovat alkaneet kääntämään. Jos he laittavat "elohiym" sanan kerran monikkoon, niin johdon mukaista olisi mielestäni laittaa se myös luomis kertomuksessa monikkoon.Ja antaa ihmisten löytää itse. Tai sitten kääntää yksikköön väärinkäsitysten välttämiseksi kaikissa tapauksissa. Ei sillä, kyllä minä ensimmäisen kerran lähdin etsimään tietoa tuosta asiasta. Luulen että yksi syy, että muissa käännöksissä Jumala on käännetty yksikköön on tässä Juutalaisten uskon tunnustuksessa. Siis Jumala on monikossa (elohiym)ja kuitenkin maininta että hän on yksi luvusta löytyvät molemmat "elohiym"ja "Yehovah". Suosittelen kiinittämään huomiota King Jameksen käännökseen mitä pidetään tarkimpana, sillä meidän teologimme suuressa viisaudessaan on väänneelleet tuonkin. . Voisitko Ateisti 45 katsoa löytyykö luvusta merkkejä, että olisiko käytetty useampia lähteitä, ja miten sinä kääntäisit kyseiset kohdat. Laitan linkin jotta muut jos haluavat voivat tarkistaa yhden ja tuon monikko muodon.
        Oma tietolähteeni on Risto Santalan kirja "suudelma hunnun läpi"

        5 moos 5

        4"Kuule, Israel! Herra on meidän Jumalamme, Herra yksin.
        4 Hear, O Israel: The LORD our God is one LORD:

        http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=5. Moos. 6&rnd=1098216907844


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      51
      2264
    2. Hyvä että lähdit siitä

      Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖
      Ikävä
      25
      1058
    3. Aavistatko että moni tietää

      Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut
      Ikävä
      82
      972
    4. Yritin saada

      Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.
      Ikävä
      11
      914
    5. Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa

      Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt
      Maailman menoa
      54
      883
    6. Onko vielä

      mahdollista nähdä?
      Rakkaus ja rakastaminen
      68
      873
    7. Olisitko mies valmis?

      Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me
      Ikävä
      126
      853
    8. Kronikat..

      Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu
      Imatra
      10
      773
    9. Täällä istun ja mietin

      Miten paljon haluaisin katsoa sinua juuri niin kuin haluaisin katsoa sinua. Rakastavin silmin. Näkisit vihdoin senkin pu
      Ikävä
      49
      759
    10. vieläkin sanoa voin...

      💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos
      Ikävä
      22
      753
    Aihe