Kyllä huolet ja murheet unohtuvat kun lähdet illalla retkelle luontoon. Etenkin silloin kun paistaa aurinko.
Ensin istun kotona masentuneena. Tänään ei tosiaankaan ole minun päiväni, vaikka tänään ei koulutehtäviä niin paljon tullutkaan. Katson tietokoneen näyttöä erittyneen synkistyneenä. Siitä on jo viikkoja, mutta en viäläkään ole toipunut siitä. No muisteleppa viime vuotta, tästähän se lähti. Peli-intohimo lakkasi ja sosiaalisen median käyttö lisääntyi. Lisäksi oli kivaa, mutta viime vuonna pahin kausi oli vasta talvella. Menen sängylle makaamaan. Otan tyynyn ja puristan sitä.
"Olenko tosiaan säälittävä huonomuistinen paska?", mietin ja ajattelen.
Itken hetken aikaa ja otan kameralaukkuni. Lähden olohuoneeseen ja mietin. Tämä angstisuus on kai periytynyt suvussa, äidin puolelta. Samalla mietin, että miksi mikään minulla ei ikinä onnistu. Ja miksi kaikki puolet tuntuvat olevan vain huonoja.
Sitten tulen päätökseen, että mitä sitä täällä sisällä murehdin. Ulkona on kaunis ilma, joten päätän lähteä linturetkelle. Otan polkupyörän ja poljen lintupaikalle, olo helpottaa kun näen kuinka kaunis ilta-aurinko on. Pyöräilen ja murheet unohtuvat. Linnut palaavat päähäni ja kuuntelen niiden ääniä. Näen yllättävän paljon lintuja, vaikka nytten on ilta. Oikeastaan vain kuulin niitä yllättävän paljon. Retken jälkeen olo oli jo paljon parempi.
Pyöräily:
Kuinka usein te pyöräilette?
Onko teillä vaihde pyörä?
Pyöräleittekö ollenkaan?
Käytättekö pyörää enemmän vai kävelettekö?
Mitä vaihteita käytätte?
Itse suosin lintujen kuvaamisessa kävelyä, koska tällöin tulee kuultua ja nähtyä paljon enemmän lintuja. Pyöräilyssä yritän katsella lintuja, mutta samalla keskittyä pyöräilyyn. Pyöräillessä en välttämättä huomaa lintuja ja linnut lentävät helpommin pakoon. Tietty pyörät jätetään aina johonkin paikkaan lukkoon ja lähdetään itse varsinaiselle lintumatkalle, mutta matkallakin olisi voinut nähnyt lintuja.
Itse suosin seiska vaihdetta. 7x3 itseasiassa, koska sillä pääse nopeasti polkemalla vain vähän. Kyllä minulla on seiskavaihteinen pyörä. Menen aina kovimmalla vaihteella, jopa ylämäet, vaikka se on välillä raskasta. Seiskavaihteella pääsee todella nopeaa vauhtia, täytyy vain jaksaa polkea. Ajatella, että joskus vuosi sitten seiskavaihde tuntui viälä raskaalta ja poljin ykkösvaihteella. Nykyään seiskavaihteelta polkeminen tuntuu luonnoliselta ja normaalilta. En kyllä vaihda vaihdetta, vaikka mäki olisi kuinka raskas. Seiskavaihteesen luotan. Voihan se alussa olla raskas, mutta sillä tosiaan pääsee nopeaa. Alamäessä menin hiljaisen auton vauhtia. Elikkä varmaan 40/km tunnissa.
Mutta mikä sen ihanampaa kuin savu. Savu, joka tulee nokkaasi juuri silloin kun olet polkenut raskaan mäen seiskavaihteella. Ihainainen savun aromi, tupakan nimittäin! Ketä minä oikein huijaan? Ihan hirveätä tuo! Mutta, koska tupakointi on toistaiseksi sallittu julkisilla paikoilla niin en mahda sille mitään. Pitäisi kyllä minusta kieltää julkisilla paikoilla. En ymmärrä miksi polttaa sontaa? Ainakin se on ärsyttävintä kun olet polkenut 20km, lämpimällä säällä. Ja olet läkähtymäisillä ja silloin tulee tupakan savua keuhkoihin.
Mutta ulkoilkaa! Se piristää ja virkistää! Ihmeellisempiä kuvia ei tänään tullut, lintujakin näkyi aika vähän. Korppeja näkyi kaksi, mutta muuta erityisempää en nähnyt. Ehkä kuulin, koska äänet olivat kyllä aika erikoisia. :D
Ensin istun kotona masentuneena. Tänään ei tosiaankaan ole minun päiväni, vaikka tänään ei koulutehtäviä niin paljon tullutkaan. Katson tietokoneen näyttöä erittyneen synkistyneenä. Siitä on jo viikkoja, mutta en viäläkään ole toipunut siitä. No muisteleppa viime vuotta, tästähän se lähti. Peli-intohimo lakkasi ja sosiaalisen median käyttö lisääntyi. Lisäksi oli kivaa, mutta viime vuonna pahin kausi oli vasta talvella. Menen sängylle makaamaan. Otan tyynyn ja puristan sitä.
"Olenko tosiaan säälittävä huonomuistinen paska?", mietin ja ajattelen.
Itken hetken aikaa ja otan kameralaukkuni. Lähden olohuoneeseen ja mietin. Tämä angstisuus on kai periytynyt suvussa, äidin puolelta. Samalla mietin, että miksi mikään minulla ei ikinä onnistu. Ja miksi kaikki puolet tuntuvat olevan vain huonoja.
Sitten tulen päätökseen, että mitä sitä täällä sisällä murehdin. Ulkona on kaunis ilma, joten päätän lähteä linturetkelle. Otan polkupyörän ja poljen lintupaikalle, olo helpottaa kun näen kuinka kaunis ilta-aurinko on. Pyöräilen ja murheet unohtuvat. Linnut palaavat päähäni ja kuuntelen niiden ääniä. Näen yllättävän paljon lintuja, vaikka nytten on ilta. Oikeastaan vain kuulin niitä yllättävän paljon. Retken jälkeen olo oli jo paljon parempi.
Pyöräily:
Kuinka usein te pyöräilette?
Onko teillä vaihde pyörä?
Pyöräleittekö ollenkaan?
Käytättekö pyörää enemmän vai kävelettekö?
Mitä vaihteita käytätte?
Itse suosin lintujen kuvaamisessa kävelyä, koska tällöin tulee kuultua ja nähtyä paljon enemmän lintuja. Pyöräilyssä yritän katsella lintuja, mutta samalla keskittyä pyöräilyyn. Pyöräillessä en välttämättä huomaa lintuja ja linnut lentävät helpommin pakoon. Tietty pyörät jätetään aina johonkin paikkaan lukkoon ja lähdetään itse varsinaiselle lintumatkalle, mutta matkallakin olisi voinut nähnyt lintuja.
Itse suosin seiska vaihdetta. 7x3 itseasiassa, koska sillä pääse nopeasti polkemalla vain vähän. Kyllä minulla on seiskavaihteinen pyörä. Menen aina kovimmalla vaihteella, jopa ylämäet, vaikka se on välillä raskasta. Seiskavaihteella pääsee todella nopeaa vauhtia, täytyy vain jaksaa polkea. Ajatella, että joskus vuosi sitten seiskavaihde tuntui viälä raskaalta ja poljin ykkösvaihteella. Nykyään seiskavaihteelta polkeminen tuntuu luonnoliselta ja normaalilta. En kyllä vaihda vaihdetta, vaikka mäki olisi kuinka raskas. Seiskavaihteesen luotan. Voihan se alussa olla raskas, mutta sillä tosiaan pääsee nopeaa. Alamäessä menin hiljaisen auton vauhtia. Elikkä varmaan 40/km tunnissa.
Mutta mikä sen ihanampaa kuin savu. Savu, joka tulee nokkaasi juuri silloin kun olet polkenut raskaan mäen seiskavaihteella. Ihainainen savun aromi, tupakan nimittäin! Ketä minä oikein huijaan? Ihan hirveätä tuo! Mutta, koska tupakointi on toistaiseksi sallittu julkisilla paikoilla niin en mahda sille mitään. Pitäisi kyllä minusta kieltää julkisilla paikoilla. En ymmärrä miksi polttaa sontaa? Ainakin se on ärsyttävintä kun olet polkenut 20km, lämpimällä säällä. Ja olet läkähtymäisillä ja silloin tulee tupakan savua keuhkoihin.
Mutta ulkoilkaa! Se piristää ja virkistää! Ihmeellisempiä kuvia ei tänään tullut, lintujakin näkyi aika vähän. Korppeja näkyi kaksi, mutta muuta erityisempää en nähnyt. Ehkä kuulin, koska äänet olivat kyllä aika erikoisia. :D
Vastaukset 3
Vanhimmat
Voi kunpa minäkin voisin koulupäivinä lähteä retkelle, mutta en vain ehdi, koska on niin paljon läksyjä. Tämän jakson lukujärjestys on aika rankka, koska siinä on paljon aineita, jotka aion kirjoittaa ja joihin minun on panostettava. Seuraavassa jaksossa, joka alkaa lokakuun alussa, minulla on vain muutama kurssi, joten sitten varmaan ehdin enemmän linturetkille.
Jos käyn metsässä tai pellolla tarkkailemassa lintuja, kuljen yleensä vain ihan lähimaastoissa kävellen. Lähimmällekin lintutornille on kuitenkin niin pitkä matka, että sinne joudun pyöräilemään. Pyöräillessä ei tosiaan näe niin paljon lintuja kuin kävellessä, mutta jos pyörämatkan päästä löytyy niin hyvä lintupaikka kuin se lintutorni on, niin kannattaa kyllä ehdottomasti pyöräillä, koska siellä näkee paljon enemmän lintuja kuin matkalla näkisi.
Sellaisella isän vanhalla kolmivaihteisella pyörällä ajan. Näin tasaisessa maastossa käytössä on yleensä se isoin vaihde, mutta tarvittaessa vaihdan pienemmälle. Poljen yleensä aika rivakasti enkä jää höntsäilemään.
Tupakansavusta en minäkään pidä. Onneksi täällä maaseututaajamassa on niin vähän väkeä, että harvemmin sitä tupakansavua joutuu haistelemaan.
juuri (40 min sitten) tulin kuvataidekoulusta pyörällä kotiin ja tosiaan näin illalla kun ei ollut juuri ketään liikkeellä missään niin oli ihan mukava pyöräillä ja kun on pitkä pätkä sellasta kapeaa soratietä, molemmilla puolilla vaan peltoa ja matka loivaa alamäkeä, niin siinä oli kyllä kiva pyöräillä. Ja oli hienon näköstä kun peltojen yllä roikkui sellanen paksu sumukerros ja ne näytti kaikki ihan valkosilta ja takana vaaleanpunaiseen taivaanrantaan piirtyi mäntyjen siluetteja. Hetken harkitsin että pysähdynkö ja otanko kuvan, mutta en sitten jaksanut ja nyt harmittaa.
Harmi, minä katselen tuollaisia kuvia vain luontokuvaajaryhmästä. Itse en ole jalan/pyörän päässyt todistamaan tuollaista, mutta kyllä sekin on ärsyttävää kun istuu autossa ja todistaa usvaa superkuuta, joka oli pilvenpeitossa sillai jännästi ja siitä olisi saanut täydellisen kuvan. Toivon, että jalankin pääsisin todistamaan. Harmi vain, että maille täytyy mennä aina autolla. (50km matkaa) Vaikka voisihan sinne pyöräilläkkin, mutta se voisi olla ehkä hieman turhan pitkä reissu.