Tulee aika pitkä viesti joten kärsivällisyyttä...
Tätähän voi yrittää jatkaa jos on halukkaita.
Tämän jatkiksen tarkoituksena on "leikkiä" kuudetta kirjaa. Tämä ei tietenkään liity mitenkään FK:hon. Voi myös löytyä paljon kirjoitusvirheitä. Jotkut saattaa tunnistaa tämän, jotkut sitten ei...
Harry Potter ja Aurinkoriipus
Oli aivan tavallinen aurinkoinen päivä Likusteritie nelosessa. Niin tavallinen, että kukaan ei olisi uskonut, että tuon talon portaille oli tuotu viisitoista vuotta sitten maailman mahtavimman velhon voittaja.
Harry Potter näytti päältäpäin tavalliselta pojalta (joskin laihalta ja ruipelolta) mutta hän ei todellakaan ollut tavallinen. Hän nimitäin oli velho. Eikä hän myöskään ollut tavallinen velhomaailmassa, koska hänen otsaansa koristi arpi, jonka hän oli saanut Lordi Voldemortilta, kaikkien aikojen mahtavimmalta pimeyden velholta.
Hän oli murhannut Harryn vanhemmat mutta ei voinut tappaa pientä Harrya ja joutui pakenemaan puolikuolleena Albaaniaan.
Mutta nyt Voldemort oli vapaana tuolla jossain ja Harry mietti, mitä hän tekisi jos Voldemort ilmestyisi Likusteritielle. Vaikka Harry inhosi Dursleyta (jotka olivat hänen kasvattivanhempansa) hän ei toivoisi heille kohtaloa Voldemortin kynsissä.
Harryn ajatukset keskeytyivät kun alakerrasta kuului huuto: "Poika, alas HETI!" Harry lähti nopeasti alakertaan. "Osaatko... selittää tämän!" Vernon- setä tuhisi ja näytti selvästi punajuurelta ja näytti sormellaan huoneen nurkkaa.
Harry katsoi ja näki kumikoljan, joka näytti erehdyttävästi olevan peräisin Fredin ja Georgen keksimästä valetaikasauvasta. Harry arveli, että kaksoset olivat lähettäneet sen ja Vernon-setä oli luullut sitä hänen sauvakseen, nostanut sen, ja sauva oli vingahtaen räjähtänyt kumikoljaksi.
"Osaanhan minä selittää sen, hämmästyisit salapoliisinkyvyistäni", Harry sanoi ääni täristen naurusta, "mutta en ole niin varma haluatko kuulla sen. Sanotaan vaikka että se oli eräiden tuttujeni mahtava pila."
Vernon-setä näytti pullistuvan raivosta ja karjui Harrylle: "TÄHÄN TALOON EI KAIVATA KENENKÄÄN FRIIKIN PILOJA! TÄSTÄ LÄHTIEN JOS TÄLLÄISTA TAPAHTUU ET SAA MENNÄ MIHINKÄÄN YSTÄVIESI LUO!"
Harry katsoi huvittuneena setänsä sinipunertavaa naamaa ja vastasi: "Selvähän se. Minusta kyllä tuntuu että jos kerron tuon heille he lähettävät seuraavaksi vessanpöntön."
Vernon-setä jäi aukomaan suutaan kun Harry kipusi takaisin yläkertaan. Astuessaan huoneeseensa Harry näki Possun lentelevän iloisesti ympäriinsä. Napatessaan kirjeen hän huomasi sen olevan Hermionelta ja Ronilta:
"Hei Harry,
olisiko mitenkään mahdollista että pääsisit Viistokujalle keskiviikkona? Meidän pitää puhua, on tapahtunut jotain järkyttävää. Isä on saanut potkut töistä! Isä ei suostu kertomaan, miksi. Mutta luulen, että se johtuu Lucius Malfoysta. Hänhän on aina inhonnut isääni ja hänen jästiensuojalakiaan, ja on nyt jotenkin saanut ministerin ylipuhuttua ja erotettua isän. Niin, olisiko mitenkään mahdollista että pääsisit sinne silloin? Ja kirjoittaisitko Siriukselle, hän haluaa varmasti kuulla tästä. Pyydän muuten anteeksi Fredin ja Georgen puolesta, heistä oli varmaan tosi hauskaa lähettää se valetaikasauva. Toivottavasti et saanut kamalia moitteita niskaasi.
Toivottavasti nähdään Viistokujalla keskiviikkona, lähetä vastaus niin pian kuin voit!!!”
Heippa- Ron ja Hermione
Harry taitteli kirjeen pöydälle ja ajatteli, että nyt ei olisi tosiaankaan sopivaa pyytää Vernon-setää viemään häntä Lontooseen, kun hän oli jo suutuksissa kumikoljasta. Mutta hän päätti yrittää silti ja lähti kävelemään narisevia portaita kohti olohuonetta.
Vernon-setä oli edelleenkin ihan punainen. Hän ei ollut huomaavinaankaan Harrya, joka astui epäröiden huoneeseen.
"Öh-Vernon-setä, voisitkohan sinä mitenkään viedä minua keskiviikkona Viis- siis Lontooseen??” Harry meinasi sanoa Viistokujalle, ja siitäkös Vernon-setä olisi suuttunut entisestään.
"Ja minkäköhän takia?" Vernon-setä äyskähti. "No- katsos minä.. Minun pitää tavata ystäviäni siellä." Harry vastasi pieni toiveenpilke äänessään. "Ja sinäkö kuvittelet että minulla on aikaa kuskata sinua ympäri maata, että pääsisit tapaamaan hulttioystäviäsi?, ehei, ei tule kuuloonkaan." Vernon-setä huusi. "No, ei voi mitään. Menenkin tästä kirjoittamaan Ronille etten pääse ja ai niin, täytyyhän minun kirjoittaa Siriukselle, kun en ole kuukauteen hänelle kirjoittanut..." Harry odotti, mitä Vernon-setä vastaisi. Hänen kasvonsa valahtivat kalpeiksi. "Niin- tuota, itseasiassa, minun onkin käytävä itsekin Lontoossa asioilla, joten kyllä...sinä pääset kyydissäni sinne Lontooseen." Vernon-setä näytti pinnistelevän kovasti, että pystyi sanomaan sen. "Kiitos!!" Harry hihkaisi ja lähti juoksemaan huoneeseensa. Hän alkoi kirjoittaa heti Ronille, että pääsisi keskiviikkona Viistokujalle. Harry otti palan pergamenttia ja sulkakynän.
"Hei Ron", Harry aloitti.
"Sain jästeiltä luvan päästä Viistokujalle. Mehän voidaan ostaa koulukamppeet samalla? Nähdään silloin, yrittäkää pärjäillä.
Harry"
Ja silloin Harry näki sen, ikkunaa kohti lensi jotain, mikä näytti pienoiskokoiselta auringolta. Se oli ISO, valtavan iso jokin. Sellaista Harry ei ollut koskaan nähnyt. Kun Harry tarkkaan siristeli silmiään hän näki jonkin karvaisen sen selässä.
Se tuli koko ajan lähemmäs ja pysähtyi Harryn ikkunan viereen. "Hei Harry, kiva nähä sua", kuului ikkunan takaa. "Hagrid! Sinäkö siinä?" Harry huusi innoissaan. "Mähän se oon", Hagrid vastasi. "Minkä selässä sinä olet?" Harry kysyi ihmetellen. "Tää on hiiskuli. Erittäin hieno otus jos saan sanoo. Ne on erittäin voimakkaita ja sädehtii niin voimakasta valoa, et se tois valon pimeimpäänkin nurkkaan. Lisäks sen säihke parantaa", Hagrid sanoi. Harry katseli outoa lintua ja sen hienoja siipiä. Sitten Harry kysyi: "Mitä sinä täällä teet?" "Minä... öh.. Se on salainen Tylypahkan juttu", Hagrid sanoi vaivautuneesti. "Aha", Harry totesi. "Nähdään koulus!" Hagrid huikkasi ja lähti hiiskulin selässä pois. Harry sulki ikkunan ja päätti panna nukkumaan. Hänenhän piti olla virkeä aamulla, koska Vernon-setä varmasti herättäisi hänet tietysti erittäin varhain ihan vain kiusatakseen Harrya. Äkkiä Harry näki jonkun sängyllä, joka näytti ihan kotitontulta. "Dobby?" Harry sanoi. "Hei Harry Potter", tämä pikkuinen kotitonttu vastasi," Minä se tässä vain" ”Mitä sinä täällä teet?" Harry kysyi ja mietti miksi Dobby oli tullut käymään ja miksi se puristi jotain korua kädessään. ”Dobbylla on tärkeää asiaa Harry Potterille, tulin Hagridin kyydissä ja Dobby haluaa antaa sinulle tämän", Dobby sanoi ja työnsi Harryn käteen nuhruisen kaulakorun joka oli pyöreä ja sen sisällä oli jonkun hius. Harry tiesi mikä se oli, se oli esine jonka hän oli nähnyt joskus aiemmin Lucius Malfoyn kaulassa ja hän muisti mitä oli tapahtunut kun hän oli ollut yhdellä taikajuoma tunnilla ja Malfoyn isä oli ollut käymässä ja kun hän oli suuttunut Dracolle hän oli puristanut sitä todella kovaa, ja saanut Dracon kiljumaan tuskissaan. Dobby sanoi: "Harry Potter pitää siitä hyvää huolta, se on Dobbylle hyvin arvokas ja Harry Potter ei saa yritäkään rikkoa sitä, sillä minä voin kuolla. "Hyvä on minä pidän siitä hyvää huolta”, Harry vastasi. Mutta jos hän olisi tiennyt mitä harmia siitä vielä koituisi hän ei olisi ottanut sitä. Harry laittoi korun kuitenkin visusti arkkuunsa. Pian hän kuuli kamalaa huutoa alakerrasta. "Perhanan kakara!!! Taas se on tuonut näitä romppeitaan tänne!!" Vernon setä huusi. Harry meni katsomaan, että mikä Vernon-setää noin huudatti. "KATSO!!! MIKÄ TÄMÄ ON???" Vernon-setä huusi ja ravisteli Harryn edessä Harryn ikiomaa, kiiltävää kaikkaria. Vernon-setä oli ilmeisesti astunut sen päälle kävellessään olohuoneeseen. Hetken Harry ihmetteli, että miten se oli olohuoneeseen joutunut. "Ööh-se on minun kaikkarini. Se on vähän niin kuin kiikari, mutta paljon hauskempi." Harry selitti. "Minua ei kiinnosta tipan vertaa minkälainen se on!! Vie se muualle silmistäni!!" Vernon setä karjui niin että sylki roiskui Harryn päälle. Harry otti kaikkarin Vernon-sedältä ja käveli yläkertaan ihmetellen. Miten kaikkari oli joutunut alakertaan? Sehän oli visusti hänen laukussaan ainakin vielä eilen.
Harry meni taas ilman iltapalaa nukkumaan. Hän ei uskaltanut mennä syömään, ettei taas saisi moitteita ylleen.
Herätyskello herätti Harryn aamuseitsemältä. Harry nousi ylös ja pukeutui. Hän lähti alas aamiaiselle, joskin hieman varuillaan. Harry avasi keittiön oven varovasti ja astui sisään. Taaskaan kukaan Dursleyn perheestä ei osoittanut minkäänlaista huomiota Harrylle. Mutta Harry oli siihen jo niin tottunut, ettei hän antanut sen häiritä vaan alkoi syödä paahtoleivänpalaansa. Hän meni katsomaan televisiota, jossa parhaillaan oli aamu-uutiset menossa. "...Lontoossa sijaitseva asema King's Cross on suljettu junaremonttien takia. Tämä tilanne on välttämätön ja remontti ei kestä kuin kuukauden... ja sitten sää..." Harry kauhistui. Miten hän nyt pääsisi Tylypahkaan? Kukaan Dursleystä ei näyttänyt välittävän tippaakaan. Vernon- setä vain virnisteli omahyväisesti. He eivät halunneet puhua Harryn koulusta, ainakaan vapaaehtoisesti. Harry tunki lopun paahtoleipää suuhunsa ja juoksi yläkerran huoneeseensa. Hän päätti kirjoittaa heti Ronille.
Hän otti pergamentin ja kastoi sulkakynänsä musteeseen ja kirjoitti:
"Hei Ron,….” Harry ei millään keksinyt mitä kirjoittaisi. Hän kastoi sulkakynäänsä (jo toisen kerran) ja alkoi miettiä. Mustetta tippui hänen paidalleen. "Äh", Harry voihkaisi.
Hedwig huhuili närkästyneenä häkissään. "Älä marise. En itsekään ole saanut ruokaa koko kesänä." Hän päästi Hedwigin ikkunasta ulos. Hänen oli nälkä. Harry katsoi alas ikkunasta ja huomasi, kuinka Petunia- täti katseli naapureiden takapihalle.
Harry alkoi kirjoittaa pergamentille.
"Kuulin juuri että King's Crossin asema on väliaikaisesti suljettu." Hän lopetti kirjoittamisen kun kuuli Petunian rääkäisyn: "Iik! Mikä tuo on?" Vernon ja Dudley riensivät paikalle (lyllertäen ja puhisten Dudleyn tuntien). "Harry! Tule alas tänne heti!", Vernon-setä jylisi. Harry juoksi alas. Hän näki puutarhan kukkapenkillä vanhan ja rähjäisen pöllön. Se oli Errol. "Mitä tuo täällä tekee? Mikä se on? Poika, nyt et selviä tästä!" Vernon jylisi. Dudley hymyili ilkikurisesti Vernon sedän takana, mutta pian hän kirkaisi kuin tyttö kun Errol näykkäisi Dudleytä jalasta. Harry nappasi kirjeen Errolin jalasta ja sanoi: "Se on kummisedältäni. Hän kysyy vain että onko kaikki hyvin." Vernon sedän kasvot kalpenivat. "Vi-vie se pois. Me-mene huoneeseesi." Harry naurahti mielessään ja huomasi että kirje oli Ronilta. Käsialasta päätellen. Harryn olo oli hieman parempi eikä nälkäkään enää painanut. Harry avasi kirjeen ja luki:
"Hei Harry! En ole saanut sinulta kirjettä joten tulemme hakemaan sinut tutulla kyydillä.
Kuulitko muuten jästien uutisista, että King's Cross on suljettu väliaikaisesti? Luulenpa, että Dumbledore yrittää nyt paraikaa keksiä keinon kuinka pääsemme kouluun jästien huomaamatta.
Terveisin Ron.
Harry mietti mitä "tuttu kyyti" tarkoittaisi mutta samassa hän huomasi toisen kirjeen Ronin kirjeen alla. Se oli Dumbledorelta:
"Hyvä herra Potter olemme saaneet tietää, että koulujuna ei pääse lähtemään Tylypahkaan normaalina ajankohtana, joten käytämme tangeroita. Teitä lähin tangero on Näätämäen huipulla. Tulkaa sinne lauantaina kello 15:sta.
Tämä viesti on lähetetty kaikille oppilaille.
Parahin terveisin Albus Dumbledore."
Lopussa oli vielä tarvikelista jossa lueteltiin kaikki koulutarvikkeet mitä tarvittaisiin lukuvuonna. Harry rupesi miettimään mitä tangero tarkoittaisi, kun väsymys alkoi painamaan häntä ja hän nukahti.
Sitten Harry heräsi. Hän huomasi nukkuneensa yli kaksitoista tuntia! Yhtäkkiä hän kuuli melua alakerrasta. Hän hipsi alakertaan ja näki Fredin ja Georgen ja Ronin kömpivän ulos takasta.
"Hei Harry. Hyvä kun tulit. Mutta nyt ei aikaa jaarituksiin. Ota matkalaukkusi ja luutasi nopeasti, etteivät jästit herää!" Harry juoksi huoneeseensa, otti matkalaukkunsa ja Hedwigin ja juoksi takaisin.
"Tässä", Ron sanoi ja antoi Harrylle hormipulveria. Harry kömpi takkaan ja sanoi: "Kotikolo" Samassa hän oli taas Kotikolossa, joka oli Ronin koti. Kotikolossa näytti kaikki olevan kohdallaan, mitään ei puuttunut. Weasleyn isäkin oli kotona, tosin jokseenkin poissaolevan näköisenä. Weasleyn äiti lohdutteli parastaikaa häntä. "Noh noh Arthur, ei ole mitään syytä murheeseen. Saat varmasti työpaikkasi takaisin. Kyllä Toffee puuttuu asiaan..." He eivät näyttäneet huomaavan Harrya, joka astui huoneeseen. "Oi hei Harry kulta, mikä on vointi?" Molly Weasley kysyi. "No ihan hyvä, kiitos kysymästä." Harry vastasi. "Arthur tässä on aivan murheen murtama. Olen yrittänyt saada häntä piristymään, mutta tuloksetta. Nyt Arthuria tarvittaisiin yhä enemmän ministeriössä, kun tiedät-..." Molly vaikeni kun näki Harryn ilmeen. Harry oli kaksi vuotta sitten joutunut näkemään Lordi Voldemortin uudelleensyntymisen, eikä sitä helposti unohda. Kaikki onneksi yrittivät olla puhumatta siitä. "Öö-Harry, mitä sanoisit jos mentäisiin ulos? Vaikka pelaamaan huispausta?" Ron ehdotti. "Okei", Harry vastasi ja niin he lähtivät Kotikolon lähellä sijaitsevalle mäelle. Yhtäkkiä Harry muisti jotain. "Voi ei!! Unohdin korun kotiin!!" Harry huudahti. "Siis minkä korun? Et kai ole koruja alkanut pitämään?" Ron kysyi huvittuneena. Harry alkoi selittämään sitä iltaa, kun Dobby oli tullut käymään hänen huoneessaan. "Hän siis vain sanoi että voi kuolla jos hajotat sen korun?? Mutta sehän paljon paremmassa turvassa sukulaistesi luona. Tuskin sitä siellä kukaan hajottaa, vai?" Ron sanoi. "Niin kai" Harry vastasi. Kun he kiipesivät mäen päälle, he näkivät Dumbledoren tekemässä jotain. "Mitä sinä täällä teet?" Harry kysyi. "Loihdin tangeroa, jolla pääsette Tylypahkaan", Dumbledore vastasi.
"Onko tämä Näätämäki?" Harry kysyi. "Kyllä on", Dumbledore hymähti ja alkoi mutista taas jotain.
Harry ja Ron jättivät hänet siihen ja suuntasivat kauemmaksi. He nousivat luutiensa selkään ja aloittivat pelaamaan.
Oli jo ilta kun he palasivat Näätämäeltä. Rouva Weasley oli tehnyt heille maittavan illallisen ja sen syötyään he menivät nukkumaan, koska huomenna heidän oli tarkoitus mennä Viistokujalle. Harry sai toisen vierashuoneen. Hän oli juuri panemassa nukkumaan, kun Harry näki Dobbyn sängyn päällä.
"Dobby, mitä sinä teet täällä?" "Harry Potterin olisi pitänyt ottaa tämä mukaan. Harry Potterin olisi pitänyt olla huolellisempi!", Dobby sanoi, "Ota tämä ja pidä se aina mukanasi" Dobby antoi Harrylle korun ja katosi.
Harrysta tuntui, että hän ei ollut nukkunut silmäntäyttäkään kun rouva Weasley tuli jo herättämään häntä. "Aika lähteä kultaseni, Viistokujalle" Harrya väsytti vietävästi mutta hän pukeutui, otti korunsa ja lähti alakertaan.
Ron oli jo kömpinyt takkaan ja hän kuuli Ronin sanovan: "Viistokuja" Vihreä valo leimahti ja hän katosi. "Sinun vuorosi Harry", rouva Weasley sanoi. Harry kömpi takkaan, ja otti hormipulveria ja sanoi: "Viistokuja" Samassa hän oli Viistokujalla. Hän kuuli takaansa, että muutkin olivat tulleet ja yhdessä he suuntasivat Säilään & Imupaperiin. "Meille tulee kiire ostaa näitä sillä tänä iltana meidän pitää olla tangerolla kello 18.00", rouva Weasley sanoi. Harry ajatteli, että miten hänen tangerolleen kävisi, mutta hän sai pian paljon muuta ajateltavaa, kun hän huomasi Draco Malfoyn ja Malfoyn isän tulossa heitä vastaan. Se oli todella kireä hetki. Arthur Weasley ja Lucius Malfoy katsoivat toisiaan murhanhimoisesti ja niin tekivät myös Draco ja Harry.
"Jahas jahas. Eikö se ole Arthur Weasley katraansa kanssa", Lucius ilkkui, "Taitaa olla aika vaikeaa elättää perheensä nyt, kun sinuakaan ole enää töissä toheloimassa jästien kanssa"
"Minun ei ainakaan tarvitse, olla joka paikassa nuuskimassa ympäriinsä kuin vainukoira", Arthur vastasi terävästi. "Eipä se työ sinulle sopisikaan. Sinähän olet tunnettu roskapönttöjen tutkija", Lucius vastasi. Arthur Weasley ei voinut enää hillitä itseään vaan hän hyökkäsi Luciuksen kimppuun kaataen hänet kumoon. "Lopettakaa lopettakaa!" kuului yhtäkkiä. Se oli Molly Weasley, joka puhisi kuin suivaantunut minipossu.
"Aikuiset ihmiset! Miten tuon ikäiset vieläkin viitsivät leikkiä kuusivuotiaita?!" hän kirkui kuin palosireeni.
Harry katsoi ilkeästi Draco Malfoyta.
"Eikö Malfoyn suvun maine tahriinnu kun isi tappelee julkisesti?" hän sihisi Dracon korvaan.
"Meillä sentään on mainetta toisin kuin eräillä" Draco vastasi hymyillen ilkeästi. Harry oli juuri sanomaisillaan vastaan, kun hänen katseensa kiinnittyi suureen mustaan takkuiseen koiraan, joka katseli heitä kadunkulmasta. Harry unohti koko tappelun ja juoksi koiran luo.
"Sirius, mitä-"
Koira katsoi Harrya terävästi ja nyökäytti päätään sivummalle. Harry lähti seuraamaan koiraa eikä huomannut, kun Malfoy katsoi kummastuneena heidän peräänsä. "Jaha jaha Potter on näköjään menettänyt vähimmätkin järjenrippeensä", Draco pilkkasi Harrya. Harry pysähtyi äkisti. Hän ajatteli näyttäneensä typerältä juostessaan koiran perään.
"Tuki suusi Malfoy", Harry tiuskaisi ja meni Weasleyden kanssa Säilään & Imupaperiin.
Oli kulunut jo tunti kunnes he olivat löytäneet kaiken tarvitsemansa. "Aika lähteä kotiin", Molly Weasley sanoi ja niin he suuntasivat Vuotavaan Noidankattilaan. Pian Harry oli taas Kotikolossa.
"Voi voi meille tulee kiire tangerolle, kello on jo 17.55" Molly Weasley huudahti. He pakkasivat kiireesti kaikki varusteensa ja Harry varmisti kahteen kertaan, että kaulakoru oli mukana.
Kun he tulivat Näätämäelle he näkivät eräänlaisen kalvon, josta näkyi Tylypahkan aula. Yhtäkkiä joku mies ilmiintyi heidän eteensä. "Iltaa", hän sanoi hiljaa, "Minä ohjaan teidät Tylypahkaan. Astukaa sisään" Harry ja muut hyvästelivät Atrhurin ja Mollyn ja astuivat kalvosta läpi. Harry katsoi taakseen ja näki että mieskin oli hypännyt mukaan ja näytti mutisevan jotain.
Matkalla Harrysta tuntui että hän olisi ollut jääkylmässä suihkussa ja että hän olisi ollut Pohjoisnavalla mutta hän ei ehtinyt miettiä sitä paljonkaan kun hän oli jo Tylypahkan aulassa. He jättivät matkatavaransa aulaan ja suuntasivat suureen saliin jossa ekaluokkalaisten lajittelu oli jo alkanut. He istuutuivat tupansa pöytään ja näkivät kuinka lajitteluhattu lajitteli oppilaat tupiinsa niin kuin monina vuosina aiemminkin.
Harryn mietteet kumminkin loppuivat siihen, kun McGarmiwa, joka johti lajittelua sanoi: "Sinistra Malfoy" ja joku ilkeän näköinen yksitoistavuotias tyttö nousi ylös ja meni lajiteltavaksi. "Malfoy?!" kähähti Harry.
"Ei kai niitä ole lisää?" Ron parkaisi.
"Älkää nyt, ei se välttämättä ole sukua Malfoylle.." Hermione aloitti, mutta Harry keskeytti hänet.
"Ei sukua? Kuinka monta Malfoy- nimistä perhettä luulet täällä olevan?"
"Voisin vannoa että hän on Malfoyn sisko, hehän ovat ihan samannäköisiä, yhtä ylimielisiä" Ron sanoi.
Harry katseli kun vaaleahiuksinen tyttö nousi korokkeelle ja katseli arvostelevasti ympärilleen. Sinistra virnisti veljelleen ennen kuin laittoi hatun päähänsä (vilkuiltuaan sitä inhoavan näköisenä). Harry arveli että hattu olisi huutanut tuvan hetkessä kuten se oli huutanut Dracon tuvan, mutta pitkään oli hiljaista. Tyttö liikahteli vihaisen tuntuisesti ja Harry arveli että hattu ja tyttö kävivät ankaraa väittelyä. Salissa kuului kohahdus kun hattu viimein huusi Sinistran tuvaksi Rohkelikon. Harry, Ron ja Hermione tuijottivat toisiaan kauhistuneina. Dracokin näytti suorastaan pöyristyneeltä. Miten tämä oli mahdollista?
"T-tuo... tuo... OTUS... hänkö Rohkelikko???" Ron sai viimein karaistuksi.
"Se hattu on seonnut", Harry kuuli Dracon sanovan luihuisen pöydässä. "Kuvitelkaa... se pisti MINUN sisareni, jonka kuuluisi olla luihuinen, rohkelikkoon...rohkelikkoon..."
"Tässä on nyt jotakin todella pahasti vialla", Hermione sanoi tuijottaessaan pistävästi tyttöä tämän istuutuessa melko lähelle häntä.
"Niin", Harry sanoi poissaolevasti. "Jotain todella pahasti."
He söivät illallisensa loppuun, ja kipusivat marmoriportaita kohti rohkelikko tornia, Sinistra mennä painalsi heidän ohitseen, ja tallasi vahingossa Harryn varpaat.
"Mikä hänellä on?"
"En tiedä, mutta jollei hän kohta hiljennä vauhtiaan, hän voi..."
Juuri kun Hermione oli lopettamaisillaan lausettaan, Sinistra kompastui kaapunsa helmaan ja kaatui nurin, tyrkäten samalla Nevillen nurin.
"...kaatua", Hermione sanoi.
Neville oli juuri kysymäisillään Sinistralta, että miksei hän ollut katsonut eteensä, kun tyttö pyrähti taas juoksuun. Kun Harry, Ron ja Hermione olivat auttaneet Nevillen pystyyn, Harry huomasi lattialla, kauniin, kiiltävän ja muhkuraisen korun.
Se oli täysin samanlainen kuin hänen omansa. "Onko kaikki hyvin?" Hermione huusi Sinistralle.
"No ei, ei todellakaan ole!" Sinistra huusi.
"Minut lajiteltiin aivan väärään tupaan! Nyt olen sukuni musta lammas..." Sinistra jatkoi kiihtyneenä. Juuri, kun Harry oli nostamassa korua maasta tutkiakseen sitä lähemmin joku astui hänen taakseen.
"Eikös teidän pitäisi olla jo tupanne oleskelu huoneessa?" McGarmiwa tiuskaisi.
"Niin mutta, Sinistra.." Ron aloitti.
"Eikö teillä ole mitään käytöstapoja?" McGarmiwa karjui. "Heti syytelemässä uusia oppilaita!"
Harry nappasi korun taskuunsa sanaakaan sanomatta, ja niin he lähtivät rohkelikkojen torniin.
Seuraavana aamuna Rohkelikkojen pöydässä Harry, Ron ja Hermione tutkailivat Sinistraa tarkkaan. Sinistra näytti huolestuneelta ja hermostuneelta. Sitten pöllö liisi kohti Sinistraa ja jätti tytön viereen kirjeen, epäilemättä se oli hänen vanhemmiltaan...
" Tässä on täytynyt sattua jokin erehdys" kirjeessä luki "Me tulemme oitis sinne ja puhumme Dumbledorelle ethän sinä voisi millään olla Rohkelikossa Luihuiseen kuuluisit".
Sinistra näytti vielä kauhistuneemmalta. Sitten hän lähti kohti taikajuomaluokkaa.
Sinistra kiisi kohti taikajuomatuntia hän oli jo myöhässä. "ANTEEKSI OPETTAJA, ETTÄ OLEN MYÖHÄSSÄ!" Sinistra sanoi. Kalkaros ei edes ruvennut sättimään häntä vaikka Sinistra oli myöhässä. "Istu paikallesi, vain eipä tuo mitään haittaa että myöhästyit" Kalkaros vastasi. Sinistra istahti paikalleen vaan eipä aikaakaan kun koputus tyrmän oveen katkaisi tunnin. "Sisään!" Kalkaros kivahti tavallisella äänellään. Sisään astui Lucius Malfoy ja Sinistran äiti. Sinistra piiloutui kiireesti pulpettinsa taakse. "AAH.. Herra Malfoy.. ÖÖH.. ja Rouva Malfoy myös..ÖÖH!!" Kalkaros sanoi nolostuneesti. "Haluaisimme tavata Sinistran!" Rouva Malfoy sanoi oitis. "ÖÖH.. hän on tuolla...HÖH.. mihin...hän...katosi..?" Kalkaros ihmetteli. Pulpetin takaa kohosi pieni pelästyneen näköinen Sinistran pää..."Me lähdemme nyt rehtorin puhelle Sinistra", sanoi Lucius Malfoy ja niin he menivät Dumbledoren työhuoneeseen.
"Mitä tämä tarkoittaa? Miksi Sinistra joutui Rohkelikkoon vaikka hän kuuluisi Luihuiseen?" Lucius kysyi Dumbledorelta.
Dumbledore oli juuri vastaamassa kun Harry astui sisään. "Tervetuloa Harry", Dumbledore sanoi. "Mitä sinä teet täällä?" Lucius kysyi Harryltä murhanhimoisesti. "Rehtori on kutsunut minut tänne", Harry vastasi. Lucius katsoi Harrya ja Dumbledorea murhaavasti mutta jatkoi: "Sano Dumbledore miksi Sinistra joutui Rohkelikkoon?"
"Se on pitkä tarina", Dumbledore sanoi, "Voin kai aluksi kertoa, että Sinistra ei ole teidän lapsenne. Hän on ottolapsi" "Mitä?....!!!", Lucius änkytti, "emme me ole ottaneet mitään ottolapsia!" "Kyllä te vaan olette", Dumbledore sanoi, "Sinistra tuotiin teille kun Sinistra oli vasta yksivuotias ja sitten teidät, mukaan lukien muut perheenjäsenenne unhoitutettiin eli te ette voi muistaa siitä mitään", Dumbleodre lopetti. "Miksi näin tehtiin?" Lucius kysyi vihan kasvaessaan hänen sisällään. "Hänet piti saada turvaan Voldemortilta", Dumbledore sanoi ja jatkoi, "Hän oli Pottereiden toinen lapsi, joten hän on Harryn pikkusisko. Tehän muistatte, että Voldemort hyökkäsi Pottereiden kimppuun ja vain Harry ja Sinistra selviytyivät. Sinistralle ei tullut arpea koska hän oli piilossa silloin kun Voldemort murhasi Harryn vanhemmat. Harry vietiin Dursleylle ja Sinistra teidän luoksenne" "Mut... Mutta…", Lucius haukkoi henkeään. Harrykin oli aivan ihmeissään, Sinistra hänen pikkusiskonsa? "MUTTA ENHÄN MINÄ VOI OLLA HARRYN SISKO!" Sinistra huusi. "Kyllä sinä olet," Dumbledore sanoi. Rouva Malfoy pyörtyi lattialle. "Oletko kunnossa kulta?" Lucius Malfoy kysyi. "EN TODELLAKAAN!!!...MINÄ TARVITSEN RAITISTA ILMAA!!!!!" Rouva Malfoy henkäisi ja lampsi ulos huoneesta, läimäyttäen oven kiinni perässään. Lucius katsoi Sinistraa murhanhimoisesti ja sitten herra Malfoy häipyi vaimonsa perään. Harry ei pystynyt ajattelemaan selvästi...Sinistra hänen siskonsa??!!
"Rehtori onko se totta???!!!" Harry huusi.
Dumbledore katsoi Harrysta Sinistraan ja sanoi sitten: "Kyllä sinä olet", Dumbledore toisti, "Etkö näe mitään yhteistä teissä?" Harry katsoi tarkasti Sinistraa ja Sinistra Harrya. Lopulta, pitkän tarkkailun jälkeen Harry huomasi, että Sinistralla oli samanlainen leuka kuin hänellä ja heidän nenänsäkin olivat samanlaiset. "Kyllä... kyllä minä huomaan", Harry sanoi viimein. "Hienoa Harry minä tiesin, että näkisit jotain yhteistä itsessäsi ja Sinistrassa", Dumbledore vastasi hymyillen, "Menkäähän nyt tunneille" Harry ja Sinistra lähtivät pois Dumbledoren työhuoneesta. He huomasivat kumpainenkin, että herra ja rouva Malfoy olivat lähteneet pois ja jättäneet Sinistran Harryn harteille. "Voinko minä asua kanssasi Harry?" Sinistra kysyi. "Tottkai Sinistra mutta..." Harryn lause jäi kesken kun hän huomasi, että kaulakoru, jonka hän oli saanut Dobbylta alkoi välkehtiä niin rajusti, että se muistutti aurinkoa ja siitä sinkoutui jonkinlainen säde joka osui Snistraan ja Sinistra alkoi yhtäkkiä kirkua ja sitten hän katosi.
Yhtäkkiä hän huomasi, että hänen koruunsa oli ilmestynyt jokin kuvajainen joka näytti Sinistralta. Harry ei tiennyt mitä ajatella... "Dumbledore, Dumbledore! Sinistra katosi koruni sisään!" "Hmm?" Dumbledore hymähti ja näytti mussuttavan Hunajaherttuasta ostettuja karkkeja. (Niin hän teki aina kun oli hermostunut.) "Mikä nyt on hätänä?" hän kysyi. "Professori, Sinistra katosi tähän riipukseen!" Dumbledore katsoi riipukseen ja näki että riipuksen sisällä oleva Sinistra paukutteli nyrkeillään riipuksen pintaa ja näytti huutavan apua. "Professori, miten saamme hänet ulos?"... Sinistra huomasi tulleensa jonnekin omituiseen paikkaan ja siellä oli synkkää ja koleaa. Hän lähti tutkimaan ympäristöä. Hän kuuli puhetta kummun takaa. Sinistra lähti kävelemään kohti ääntä ,mutta yhtäkkiä jokin tömähti hänen päälleen. "Aih, POIS PÄÄLTÄNI!! HARRY?!" Sinistra hönkäisi. " Ajattelin, että sinä ja minä selvitämme tämän riipusjutun" Harry sanoi ja niin he lähtivät yhdessä ääntä kohti. Viimein kummun takaa he näkivät..." Voldemort!" Harry henkäisi niin kuuluvasti, että Voldemort kuuli sen ja käänsi muljahtelevat punaiset silmänsä kohti Sinistraa ja Harrya. "Kappas, Harry Potter ja vielä suurempi yllätys onkin Sinistra!!!!" Voldemort sanoi hyytävästi, "Emme olekaan tavanneet aikaisemmin."
"Älä yritä tehdä mitään Sinistralle!!!!!" Harry huusi. "En aiokkaan...vielä", Voldemort sanoi kolkosti hymyillen. Sitten Voldemort sanoi äkkiä: "Harry kaksintaistellaan ...ja jos sinä voitat...Hmm...pääset takaisin Tylypahkaan ja jos häviät kuolette molemmat".
Sitten kuului poksahdus ja Kalkaros ilmestyi kukkulan päälle musta kaapu liehuen tuulessa. "Kappas Severus Kalkaros! Aioin juuri murhata Potterin ja hänen sisarensa kun sinä ilmestyit" ”MINÄ EN ANNA SINUN MURHATA HEITÄ!" Kalkaros huusi." SINÄ SIIS AIOT PETTÄÄ MINUT. ET SIIS OLEKKAAN MINUN TUKIJANI NIINKUIN ESIMERKIKSI LUCIUS TAI GRABBE" "Severus, rakas ystäväni. Olet muuttunut. Et ole enää se sama poika joka..."
"...joka oli koulussa ainoa ystäväsi?, Ehen. En voi uskoa tätä. Suurimman, synkimmän salaisuutesi jaoit kanssani. Mutta siitä on kauan. Emme ole enää mitään pikkupoikia, jotka kuvittelevat voivansa vallata maailman."
Harry katsoi vuoronperään ensin Kalkarosta ja sitten Voldemortia. Silloin hän ymmärsi: Kalkaros ja Voldemort puhuivat kouluajoistaan. Hän oli juuri kuiskaamassa tämän Sinistralle, kun Voldemort puhkesi taas puhumaan: "Se nainenko sai sinut hylkäämään mestarisi? Se kirottu lutka?"
"Minä olen hylännyt sinut jo kauan aikaa ennen sitä, kuten hyvin tiedät..." "PROFESSORI KALKAROS MISTÄ TE OIKEIN PUHUTTE??!!" Sinistra huusi niin, että katkaisi Kalkaroksen ja Voldemortin väittelyn, jotka tuijottivat Sinistraa hölmistynein ilmein, " Ja mistä naisesta te oikein puhutte??!!"
"No niin Severus, ala puhua, tyttö haluaa tietää... Kalkaros katsoi hetken mittaillen Harrya ja Sinistraa, punniten selvästi mielessään eri vaihtoehtoja. Viimein hän rykäisi: "Hyvä on. On kai parasta kertoa kaikki aivan alusta alkaen..."
hän piti tauon ja tuijotti Voldemortia. Sitten hän jatkoi taas, "Kauan kauan sitten rakastuin erääseen tylypahkaa käyneeseen rohkelikkolais- tyttöön. Hänen nimensä oli.." Kalkaros piti taas tauon, ja näytti kuin hän olisi pidätellyt itkua,"...Lily Evans. Potterin ja... Potterin edesmennyt äiti"
Harryn suusta kuului pihaus, kuin polkupyörän kumista olisi laskettu ilmat ulos.
"Ennen Jamesia Lily seurusteli jonkun pojan kanssa. Nimeä en nyt kyllä saa miel..."
"Remus Lupin", Voldemort murahti väliin.
"Professori Lupin!" Harry henkäisi, "Mitä tämä kaikki oikein tarkoittaa????"
"...ja he olivat yhdessä kauan aikaa", Kalkaros jatkoi yhtäkkiä kovin kimeällä äänellä.
"Ennen, kuin Remus jätti Lilyn, hän antoi tälle lahjaksi kaulakorun. En tiedä, mikä se oli, mutta sitä käytettyään Lily muuttui... jotenkin erilaiseksi."
Kalkaros piti taas miettimistauon, mutta pomppasi yhtäkkiä ylös kuin sähköiskun saaneena.
"Sinistra, tiedätkö mitä? Sinun isäsi ei ole Lucius Malfoy"
"Tiesin, sillä minähän olen Harryn sis..."
"Eikä se ole James Potterkaan", Kalkaros sanoi vakavana.
"Sinistra, sinun isäsi on Remus Lupin" " REMUS LUPIN??!!" Harry ja Sinistra huusivat yhteen ääneen. " Niin...tuota...kyllä", Kalkaros sopersi. Sitten puun takaa ilmestyi ..Harryn äiti-Lily..
"Minä pyysin, minä pyysin, minä pyysin" hän sanoi korottaen koko ajan ääntään..
"Minä pyysin teitä jättämään koko asian rauhaan" Lily vilkaisi Sinistraa ja Harrya, "Olen pahoillani että saitte tietää tästä näin" Hän astui askeleen eteenpäin ja sanoi jotain uskomatonta: ”Remus rakasti minua vielä niin paljon suhteemme jälkeen, että hän halusi pelastaa minut Voldemortilta ja ehdotti, että siskoni Orvokki joisi monijuomalientä ja muuttuisi minuksi ...hooh...hän antoi henkensä minun vuokseni.. siinä koko juttu," sanoi Lily. Kaikki tuijottivat häntä ja sitten Harry sanoi," Mutta miksi annoit Sinistran Malfoyn perheen huostaan?" Lily katsoi Harrya ja sanoi sitten," Emme halunneet suurta kohua jos kaikki olisivat saaneet tietää, että olen elossa...hyrh...en voi kuvitellakaan sitä ...mitä tapahtuisi...siksi päätimme pitää asian salassa." Lilyä puistatti. Harry ja Sinistra eivät olleet uskoa korviaan ja sitten Sinistra sanoi, "Eli siis olen Harryn siskopuoli ja isäni on siis Remus Lupin...” Harry oli juuri sanomassa jotain väliin kun hän kuuli jostain ylhäältä Dumbledoren äänen: "Harry, Harry herää!" Yhtäkkiä hän tunsi, että maailma alkoi kieppua hänen silmissään. Äkkiä hän huomasi olevansa sairaalasiivessä. Dumbledore oli hänen vieressään. "Miten voit Harry?" Dumbledore kysyi huolissaan. "Minä... Mitä oikein tapahtunut? Missä äitini on? Mihin Voldemort meni? Mitä...." Harry sanoi yhdellä hengenvedolla. "Harry rauhoitu!" Dumbledore parahti," Äitisi on kuollut ja Voldemortkin on poissa" Harry kertoi kaiken näkemästään. Siitä, että Voldemort oli jossain kaulaketjussa ja siitä, että Kalkaros oli ilmestynyt sinne ja vielä hänen äitinsäkin. "Mistä kaulaketjusta sinä puhut Harry?" Dumbledore kysyi. Harry näytti Dumbledorelle kaulaketjua. Dumbledore otti sen ja alkoi tutkia sitä. "Harry, luulenpa että tämä kaulaketju loitsi sinut ja sinä olet nähnyt unta", Dumbledore sanoi viimein, "Minä otan tämän haltuuni" "Mutta professori se on minun minä olen luvannut että pidän siitä huolta Dob..." Harry meinasi sanoa Dobbylle mutta vaikeni heti. "Kenelle sinä lupasit?" Dumbledore kysyi. "En kellekään", Harry vastasi. "Selvä on sitten", Dumbledore sanoi, "Yritä nukkua" Sitten Dumbledore lähti kaulaketju mukanansa. Harrya alkoi yhtäkkiä nukuttaa ja hän ehti vain sulkea silmänsä kun hän oli jo unessa. Hän näki erittäin erikoista unta. Siinä Voldemort ilmestyi Harryn eteen ja puhui kärmeskielellä jotain Harrylle minkä Harry ymmärsi: "Sinä et pysty siihen Sinä olet voimaton Tuhon edessä. Et pysty väistämään vaaraa!" Samassa maailma alkoi kieppua Harryn silmissä ja yhtäkkiä hän huomasi olevansa jossain talossa. Samassa hän kuuli jonkun miehen huutavan: Vie Sinistra ja Harry pois! Hän tulee! Minä pidätän häntä! Sitten Harry kuuli, että joku pudotettiin veteen korissa. Hän riensi huoneeseen josta hän oli äänen kuullut. Hän huomasi oman äitinsä ja jonkun pienen poikalapsen äitinsä sylissä. Samassa hän näki, että joku tumma hahmo tuli sisään. Se käänsi katseensa Harryyn ja Harryn arpeen alkoi sattua niin paljon, että hän kaatui maahan. Samassa tuli sysipimeää... KOP KOP KOP!! Sairalasiiven oveen koputetiin vaativasti. ja Harry nousi kyynärpäidensä varaan katsomaan kuka tulija oli. "Harry!" Hermione huusi, "Sairaalasiivestä on tainnut
tulla toinen kotisi, vietät täällä aina niin paljon aikaa..." Harry hymähti. Se oli kyllä totta. "Hermione" Harry ehti vasta aloittaa kun Hermione jo jatkoi, "Kyllä, olen jälleen viettänyt kaiken vapaa-aikani kirjastossa. Löysin pari kirjaa lumotuista esineistä, mutta tämä oli mielenkiintoisin" Hermione otti laukustaan suuren ja pölyisen kirjan, jonka nimi oli Aurinkoriipukset. "Kiitos Hermione, minä luen tätä heti kun ehdin. "Selvä, minun täytyy lähteä tunnille, nähdään huomenna!" Harry laittoi silmälasit päähän ja alkoi lukea:
Aurinkoriipukset ovat hyvin vaarallisia ja tehokkaita taikakaluja. Ne saavat uhrit kokemaan
pahimmat painajaisensa hyvin todentuntuisina.
Harry keskeytti hetkeksi. Mistä lähtien hän oli ollut aurinkoriipuksen lumouksen alaisena? ja miksi Dobby oli antanut Harrylle sellaisen? Miksi Sinistralla oli sellainen? Harryn päätä alkoi särkeä kaikesta miettimisestä ja hän vaipui uneen.
Mustaa. Mustaa. Mustaa. EI!! Pienet punaiset pisteet lähestyivät. Ne lähestyivät nopeasti. Liian nopeasti. Kaikki täyttyisi punaisella!
Mutta sitten. Punainen alkoi kasvaa mustaa. Jälleen mustaa. Musta kasvoi. Punainen kasvoi. Silmät! Voldemortin silmät! Ja ääni. "Nuku vain Harry, nuku vain. Ja kun kukaan ei näe..."
Harry säpsähti hereille. Uni oli ollut kamala. Hän tarvitsi jonkun joka selittäisi sen merkityksen. Jonkun johon luottaa. Jonkun mahtavan velhon. Jonkun... kuten Sirius. Harry päätti heti huomenissa kirjoittaa Siriukselle kaikesta kokemastaan, kun sairaalasiiven ovi aukesi ja matami Pomfrey tuli tuomaan Harrylle lääkettä.
Varhain aamulla Harry pääsi pois sairaalasiivestä matami Pomfreyn tarkastuksen jälkeen. Harry päätti mennä lähettämään pöllön Siriukselle mutta huomasi kauhukseen, että oli myöhässä pimeyden voimilta suojautumisen tunnilta! Harry lähti kovassa kiireessä kohti luokkaa. Harryn tullessa luokkaan tunti ei ollut vielä alkanut. Harry istuutui Hermionen viereen. Samassa ovi aukesi ja sisään astui heidän tuleva pimeyden voimilta suojautumisen opettajansa nimittäin… Harry ei uskaltanut katsoa. Hän puristi silmänsä tiukasti kiinni ja odotti tunnistavansa opettajan äänestä. "Päivää luokka! Minä olen teidän uusi pimeyden voimilta suojautumisen opettajanne Romulus Lupin. Isoveljeni jo varmasti tunnettekin." Luokassa kohahti. Harry aukaisi hämmentyneenä silmänsä ja samaan menoon suunsa. Uusi opettaja oli Remus Lupinin veli! Kukaan ei ollut kertonut hänelle että Remuksella oli veli. Harryn mietteet palasivat jälleen Siriukseen, ja viestiin jonka tälle lähettäisi. Hän otti laukustaan palan pergamenttia ja alkoi kirjoittaa.
Hei Sirius! Pääsisitkö tulemaan tänne mahdollisimman pian? Olisi tärkeää asiaa.
T: Harry
"Ensimmäisenä tänä vuonna otamme käsittelyyn tönkijalat. Ne osaavat muutamia alkeellisia loitsuja, mutta vaarallisia loitsuja..." Opettajan ääni oli tasainen ja paksu ja Harryn silmät alkoivat lupsahdella...
Mustaa. Mustaa. Mustaa jälleen. Kaikkialla. Ei edes Voldemortin punaisia käärmeen silmiä. Mustaa. Valkoiset reunat. Valkoiset reunat alkoivat muodostua. Koira. Suuri. Musta. Suuri musta koira hehkui reunoiltaan hopeana. Sirius. Koira alkoi juosta. Lujaa. Sen suuri musta kita avautui ammolleen. Kita hehkui punaisena. Punaisena! Punaisena kuin Voldemortin silmät... "Potter. Potter! Mikä on yksinkertaisin loitsu jolla tönkijalan saa lamautettua?" Harry katsoi hölmistyneenä ympärilleen. Hermione kuiskasi jotain vieressä. "Se on kutitusloitsu. Sano kutitusloitsu Harry. Ne eivät kestä kutiamista." "ÖÖH....KUTITUSLOITSU!?" Harry sanoi. "Kyllä Harry ja miksi juuri kutitusloitsu?" Romulus Lupin kysyi "ÖÖH... Siksi, että ne eivät kestä kutitusta?” Harry vastasi. ”Hyvä Harry. Rohkelikolle viisi pistettä." Harry huokaisi äänettömästi helpotuksesta. Romulus alkoi selittää teoriaa kutitusloitsun tekemisessä ja Harry keskittyi jälleen Siriukseen. Pääsisikö hän tulemaan? Tunti loppui ja Harry juoksi nopeasti Pöllölään Hedwigin luokse. Hermione seurasi perässä. "Mihin sinä taas juokset? Seuraava tunti on Hagridin talolla kymmenen minuutin päästä! Meille tulee kiire!" Harry kiristi vauhtia ja Hermione jäi portaisiin odottamaan. Harry lähetti Hedwigin nopeasti matkaan ja juoksi taas nopeasti alas Hermionen luokse. "Minua... minua heikottaa. Levätään vähän ennen kuin lähdetään" "Harry meillä on kolme minuuttia aikaa! Ja Hagrid tulee aina ajoissa!" Vastahakoisesti Harry nousi ylös ja lähti hölkkäämään Hermionen perässä. Häntä alkoi heikottaa. Jalat muuttuivat veteliksi ja arpi leimahti tuskaisasti. Harry älähti ja kaatui nurmikolle. Päässä alkoi kieppua ja kaikki syveni mustaan. "Harry!" etäisyyksien päästä kuului pieni mitätön huuto, johon Harry ei pystynyt kiinnittämään mitään huomiota. Kaikki oli jälleen mustaa. EI!! Harry vihasi mustaa! Vihasi sitä ettei mitään muuta näkynyt. Ei mitään muuta. Kunnes etäisyydestä alkoi kasvaa jotakin. Jotakin toivoa herättävää. Mutta se kasvoi. Kasvoi. Kasvoi kunnes täyttyi. Täyttyi punaisella ja muodosti Voldemortin silmät. Mutta ei tällä kertaa! Harry taistelisi. Taistelisi viimeiseen asti. Harry makasi maassa vaikeroiden ja tajuttomuutta vastaan kamppaillen. Hermione oli kahden vaiheilla lähteäkö hakemaan apua Hagridin talolta vai sisältä linnasta. Harryn voihkaisut kävivät aina vain hiljaisemmiksi ja voimattomammiksi. Harry oli häviämässä taistelun.
"Kestä Harry! Kestä vielä hetki..." Harry kuuli etäisesti, hyvin etäisesti Hermionen anovat sanat.
Vielä etäisemmin hän kuuli kaukaa Ronin huudon: "Tuolla nurmikolla! Nopeasti!!" Harry päästi vielä viimeisen epätoivoisen voihkaisun ja päästi mustan valloilleen.
Harry heräsi hätkähtäen kostean tassun hipaisuun. "Ssi.." "Hiljaa Harry. Älä yritä puhua. Olet vielä liian heikko siihen" Harry avasi hitaasti silmänsä ja katsoi sängyn ympärillä olijoita. Ron, Hermione, suuri musta koira ja... "Dumbledore..."
" ...Dumbledore...mitä...oikein...on..tapahtunut?" Harry kysyi voipuneesti, " Onko ...hän...palannut...Voldemort," Kaikki Harryn sängyn ympärillä olijat hätkähtivät kuullessaan Voldemortin nimen (paitsi Dumbledore). "Harry, Voldemort ei ole täällä", Dumbledore sanoi, "Ole ihan rauhassa" Harry oli juuri sanomaisillaan jotain mutta huomasi mustan koiran muuttuvan joksikin mieheksi. "Sirius!" Harry hihkaisi iloisena. "Niin Harry minä se olen", Sirius sanoi. "Minulla on sinulle niin paljon asiaa", Harry sanoi. "Voimme puhua niistä kohta", Sirius sanoi, "Lepäähän nyt" Samassa Harryn päähän nousi monia kysymyksiä "Mitä sinä teit silloin siellä Viistokujalla?" Harry kysyi. "Minä aioin seurata sinua mutta sitten Malfoy ilmestyi siihen enkä voinut." Siriuksen ilme ei muuttunut. "En voi puhua siitä nyt." Hän katsoi ihmismäärää Harryn sängyn ympärillä. Dumbledore puuttui puheeseen:" Harry, kuten hyvin tiedät Siriuksen on liikuttava koira hahmossa. Hän voi vain öisin tulla katsomaan sinua ihmisenä, mutta minäkin voin varmasti kertoa sinulle ainakin osan tarinasta. Etenkin aurinkoriipuksista ja Sinistrasta ja muista asioista jotka askarruttavat sinua. Mutta vasta huomenna! Kello on jo paljon." Kaikki hyvästelivät Harryn ja matami Pomfrey tuli antamaan hänelle jotakin lääkettä.
Harry valvoi koko yön. Tai siltä hänestä ainakin tuntui. Hän ei vain voinut lakata ajattelemasta Sinistraa, Siriusta, Voldemortia tai aurinkoriipuksia. Eniten häntä kuitenkin askarrutti Dobby. Mistä tonttu oli saanut riipuksen ja miksi se oli nyt hänellä? Harry mietti päänsä puhki ja kun aamu viimein sarasti hänellä oli enää yksi asia mielessään: Dobby yritti tehdä hänelle pahaa. Hän ei halunnut uskoa siihen, mutta siihen hän aina päätyi. Dobby oli antanut hänelle riipuksen. Riipus loitsi haltijansa uneen. Unissa hänelle esiintyi Voldemort. Ja jotenkin hän oli joka kerta lähempänä. Mutta miksi kotitonttu haluaisi Harrylle pahaa? Mutta entä jos hän ei halunnutkaan? Mutta silti Harry ei ymmärtänyt miksi. Yhtäkkiä Harry kuuli pienen pienen äänen joka tuli jostain läheltä. Se oli Dobby ja se sanoi: "Iltaa Harry Potter" "Mitä sinä täällä teet?" Harry kysyi. "Olen tuomassa sinulle tätä!" Dobby sanoi ja veti esille ison rubiinin joka tuikki salaperäistä valoa. "Dobby, minä en ota tuota itselleni", Harry sanoi päättäväisesti ja jatkoi, "Ennenkuin kerrot miksi toit minulle aurinkoriipuksen" "Voi.. Dobby voi selittää. Se on taikaesine jonka avulla voisi voittaa tiedät-kai-kenet", Dobby sanoi jotenkin peloissaan. "Mutta tämä riipus on loitsinut minut jotenkin", Harry sanoi, "Näen joskus näkyjä Voldemortista" "Nii-in siksi toin sinulle tämän rubiinin. Ilman sitä aurinkoriipus ei toimi tiedät-kai-ketä vastaan!" Dobby huudahti. "Mutta minulla ei ole riipusta, koska Dumbledore vei sen!" Harry sanoi. "Tässä se on", Dobby sanoi ja ojensi Harrylle riipuksen. Harry oli hämmästynyt mutta pysyi vaiti. "Huomaatko tuon syvennyksen?" Dobby kysyi. Harry katsoi riipusta ja huomasi siinä syvennyksen. "Laita tämä siihen", Dobby sanoi ja ojensi rubiinia. Harry laittoi rubiinin syvennykseen ja yhtäkkiä lämmin tunne levisi Haryn varpaista päähän. "Noin.. Dobby on varma ettet näe näkyjä enää uudestaan", Dobby sanoi. Yhtäkkiä Harryn päähän nousi monia kysymyksiä. "Miksi Sinistralla on tämä koru ja miksi aurinkoriipus ei ole loitsinut häntä?" Harry kysyi. "Koska hän on yksi kolmesta Valitusta joiden pitäisi kukistaa tiedät-kai-kenet", Dobby sanoi, "Ilmeisesti Harry Potterilla on ollut niin synkkä lapsuus että aurinkoriipus luuli Harry Potteria tiedät-kai-keneksi ja alkoi toimia" "Kuka on kolmas Valittu?" Harry kysyi. "Hän on...", Dobbyn lause jäi kesken kun hän joutui katoamaan, koska sairaalasiipeen tuli Ron ja Hermione. He toivat ison kasan hunajaherttuasta ostettua karkkia. Vain Ronin punaisen tukan kärki näkyi karkkivuoren takaa. "T-t-ässä olisi karkkia. Toivottavasti maistuu!" "Kyllä taatusti maistuu! Ja sivumennen minulla on teille kerrottavaa." Harry kertoi heille mitä oli Dobbylta kuullut. "Kolmas valittu? Kukahan se voisi olla?" Ron sanoi viimein Harryn kerrottuaan kaiken. "En tiedä", Harry sanoi. Yhtäkkiä kuului poksahdus ja Dobby ilmestyi heidän eteensä. "Iltaa kaikki. Minä tässä", Dobby sanoi. "Mitä haluat?" Harry kysyi. "Tulin hakemaan sinua Valittujen kokoukseen. Ron ja Hermione ovat tietysti mitä tervetulleimmat", Dobby sanoi, "Siellä tapaat Sinistran ja kolmannen valitun" "Miten pääsemme sinne?" Harry kysyi. "Ottakaa minua kädestä", Dobby sanoi ja Harry, Ron ja Hermione ottivat Dobbya kädestä. Dobby napsautti sormiaan ja yhtäkkiä he olivat jossain salissa, jossa oli hämärää vain roihuavat tulet toivat valoa saliin. Harry katsoi salia ja näki pöydän jonka ääressä olivat Sinistra ja... "Isä?!" Ron älähti. Harry katsoi ja näki Arthur Weasleyn pöydän ääressä. "Harry ja muut tervetuloa! Istuutukaa olkaa hyvät", Arthur Weasley sanoi. Harry, Ron, Hermione ja Dobby istuutuivat. Arthur kumartui Harryn ja Ronin puoleen ja sanoi: "Dobby aiheutti erottamiseni, että pääsisin tänne" Harry ja Ron nyökkäsivät. "Mitä me odotamme?" Hermione kysyi. "Kokouksen johtajaa", Arthur Weasley vastasi. Hän ehti juuri sanoa lauseensa loppuun, kun heidän eteensä ilmestyi tumman näköinen haamulta näyttävä hahmo. "Iltaa. Tervetuloa Valittujen kokoukseen. Olen tämän kokouksen johtaja Godric Rohkelikko" Harry tuijotti silmät pyöreinä ja suu auki pöydän edessä seisovaa miestä. Godric Rohkelikko oli kuollut varmaan monta sataa vuotta sitten! Mutta olihan hän ennenkin vanhoja haamuja nähnyt.
"A-anteeksi?" Hermione kysyi. "Niin?" Harrystä tuntui että haamu myhäili mustan viittansa suojista. "Miten te voitte olla... ööh... ikään kuin elossa vaikka kuollut olettekin kun muut Tylypahkan perustajat ovat kuolleet ööh... lopullisesti?" Godric Rohkelikko kävi istumaan. "Ei kaikista kuollessaan edes tule haamuja. Vain niistä jotka kokevat väkivaltaisen kuoleman." Ron supatti Harryn korvaan: "Vau minä en tiennyt tuota!" Arthur Weasley katsoi poikaansa moittivasti ja Ron virnisti. "Olen siis Dobbyn avulla saanut kutsuttua teidät kaikki Valitut tänne tänään suunnittelemaan viimeistä iskua jolla kukistamme lordi Voldemortin!" Harry vihelsi mielessään. Ainakin alku oli vaikuttava.
"Suunnitelma on erittäin salainen, joten pyydän että asianosattomat poistuvat." Ron, Hermione ja Dobby nousivat pöydän äärestä ja lähtivät pieneen takahuoneeseen. "Nyt voimme kunnolla aloittaa. Ottakaa kaikki esille riipuksenne ja jalokivenne." Sinistra kaivoi taskustaan safiirin ja Arthur smaragdin. Godric Rohkelikko taikoi esiin jättimäisen timantin, jossa oli kolme lovea riipuksia varten. "Jalokivet edustavat kukin elämän perusaineita. Rubiini tulta, safiiri vettä, smaragdi maata ja timantti ilmaa. Nämä kaikki tarvitsemme jotta Voldemortin taika lakkaa toimimasta. Asettakaa riipuksenne timanttiin." Harryn käsi vapisi kun hän kurotti kohti timanttia. Harry sulki silmänsä ja odotti mitä tapahtuisi. Godric Rohkelikko mumisi loitsua. Timantti alkoi hohtaa hiljalleen ja hohde siirtyi yksitellen myös jokaiseen riipukseen ja jokaiseen jalokiveen. Hohde oli pian niin kirkas ettei Harry pystynyt enää katsomaan sitä. Timantti lähetti hohdetta koko huoneeseen kunnes katosi kokonaan. "Toimiko se?" Sinistra kysyi. Godric Rohkelikko pudisti päätään. "ei tämä toimi sillä tavalla kuin luulet. Se kyllä verottaa lordi Voldemortin voimia, mutta ei se poista niitä kaikki kerralla."
Harry nousi kimpaantuneena seisomaan "Mitä hyötyä siitä sitten muka oli ylipäätään? Aiommeko järjestää näitä kokouksia seuraavat kymmenen vuotta kunnes Voldemortin kaikki voimat on hävitetty? Hän on voimakkain velho koko maailmassa!" Arthur Weasley vaikeroi. "Älkää lausuko tiedätte-kyllä-kenen nimeä..."
Godric Rohkelikko levitti kätensä ja hiljensi valitut. "Timantti imee hänen voimiaan koko ajan. Se ei lopeta ennen kuin on saanut kerättyä viimeisenkin taikuuden rippeen lordi Voldemortin sisuksista. Mutta jos hän huomaa mikä hänen voimiaan verottaa..." Godric Rohkelikko vaikeni ja pudisti hiljaa päätään. Sinistra alkoi nyyhkiä hiljaa. Silloin Dobby sanoi:"Herra on unohtanut jotain" "Niinpä olen. Tuo heidät tänne!" Godrig sanoi. Samassa Dobby katosi mutta eipä aikaakaan kun hän palasi mukanaan Dumbledore ja Sirius. "Mitä te täällä", Harry kysyi ihmeissään. "He tulevat järjestämään teille koulutuksen, joka valmistaa teidät Viimeiseen Kokeseen, jonka jälkeen timantin voima alkaa imeä Voldemortilta voimia, jonka jälkeen käymme taisteluun Voldemortia vastaan", Godrig vastasi Dumbledoren ja Siriuksen puolesta. "Mutta kohta on aamu joten lähtekäähän nyt", Godrig sanoi ja taputti käsiään. Maailma alkoi kieppua Harryn ympärillä ja samassa hän ja muut olivat sairaalasiivessä. "Lähtekäähän oman tupanne oleskeluhuoneseen", Dumbledore sanoi, "Kaikki muut paitsi Sirius ja Harry jäävät. Kun kaikki muut olivat lähteneet Harry kysyi Dumbledorelta:"Minkälaisen koulutuksen järjestätte meille?" "Se selviää sinulle aamulla. Olen kutsunut Arthur Weasleyn ja Sinistran huomenaamulla linnan pihalle. Tule sinäkin sinne aamulla kello 9.00", Dumbledore sanoi. "Miksi sitten muitten piti lähteä ja minun jäädä tänne nyt?" Harry kysyi. "Sirus haluaa selventää sinulle muutamia asioita", Dumbledore sanoi, "Kerro hänelle Sirius" Sitten Sirius alkoi puhua:"Taidanpa selittää sinulle ensinnäkin sen takia miksi olin Viistokujalla. Olin siellä sen takia, että minun piti antaa sinulle alunperin se rubiini mutta en voinut. Onneksi Dobby oli ilomielin valmiina tuomassa sen sinulle" Harry nyökytti päätään ja Sirius jatkoi:" Sinähän tiedät aurinkoriipuksen käyttömahdollisuudet mutta haluat varmasti tietää kenen hius riipuksen sisällä on" "Kenen se on?" Harry kysyi. "Se on sinun isäsi hius", Sirius sanoi viimein monen sekunnin tauon jälkeen. "Isäni?" Harry huudahti. "Niin sinun isäsi alunperin suunnitteli nämä Godrig Rohkelikon avustuksella. Hänkin on tavannut hänet. Isäsi kuoli ennen kuin sai riipukset valmiiksi", Sirius sanoi. "Kuka sitten teki ne loppuun?" Harry kysyi. "Emme tiedä", Sirius vastasi. "Kello on jo paljon Sirius. Annetaan pojan levätä ennen koulutusta", Dumbleodre sanoi, "Menehän nukkumaan" Harry lähti pois sairaalasiivestä miettien päivän tapahtumia. Sanottuaan tunnusanan (joka oli tänä vuonna kilkutuskalkatus) lihavalle leidille hän tuli Rohkelikkojen oleskeluhuoneeseen. Hän kaatui omalle pylvässängylleen ja nukahti heti.
Aamulla hän heräsi, pukeutui ja lähti syömään aamupalaa. Kun hän tuli Suureen Saliin hän näki, että koulutuksen alkamiseen oli enää kymmenen minuuttia! Hän söi ripeästi eikä ennättynyt edes sanomaan Colin Creeveylle hyvää huomenta saatikka sitten Hermionelle ja Ronille. Kun hän tuli linnan pihaan hän huomasi, että Sinistra ja Arthur Weasley olivat myöskin pihalla. Dumbledore ja musta koirakin olivat mukana. "Tervetuloa Harry!" Dmbledore hihkaisi, "Olen sopinut opettajiesi kanssa siitä, että he tuovat läksysi minulle ja minä tuon ne sinulle" "Selvä", Harry sanoi. "Minne me menemme nyt?" Sinistra kysyi. "Lähdemme Kiellettyyn Metsään. Siellä te opitte hallitsemaan riipustanne", Dumbledore sanoi. "Mutta riipuksemme jäivät siihen timanttiin", Arthur sanoi. "Tässä ne ovat", Dumbledore sanoi ja jakoi kaikille omansa, "Nämä liitetään uudestaan timanttiin Viimeisen Kokeen jälkeen. Koulutuksessa on mukana kolme osiota jotka kaikki suoritetaan kahden viikon välein", Dumbledore lopetti. "Mutta miksi Kiellettyyn Metsään?" Sinistra kysyi. "Se selviää sitten", Dumbledore sanoi. "Miksi tämä salamyhkäisyys?" Harry kysyi. "Emme saa paljastaa kaikkea koska voisitte ruveta perumaan ja silloin Voldemort ei tuhoutuisi", Dumbledore sanoi, "Lähdetään Kiellettyyn Metsään. Niin he tekivät.
He vaelsivat syvälle metsään kunnes he tulivat aukiolle jossa seisoi "Hagrid!" Harry hihkaisi. "Terve Harry!" Hagrid huudahti. "Mitä teet täällä?" Harry kysyi ihmetellen. "Hän ei voi paljastaa teille sitä... vielä", Dumbledore sanoi huomattuaan Hagridin tuskaisen ilmeen, "Tulkaahan lähemmäs niin kerron teille koulutuksesta" Kaikki tulivat Dumbledoren ympärille. Samassa myös Sirius muuttui takaisin ihmishahmoon. "No niin. Kerron teille ensin kuinka riipusta käytetään. Se on suunniteltu tuhoamaan kaikki paha olioista. Se toimii vain valitun käskystä. Kun paha tulee vastaan niin riipus alkaa lähettää auringolta näyttävää valoa. Silloin te kolme valittua otatte riipuksenne esiin ja sanotte "Karkoita pahuus" niin silloin jonkinlainen säde osuu pahan valtaamaan olioon ja tuhoaa sen", Dumbledore sanoi, "Hagrid kertoo teille oliosta jonka te kukistatte kaikki yhdessä" Kaikki kolme valittua menivät Hagridin luokse. "Hagrid , mitä otusta vastaan joudumme taistelemaan?", Sinistra kysyi. "Oottakaa hetkonen", Hagrid sanoi ja käveli pensaan taakse. Eipä aikaakaan kun hän tuli sieltä mukanaan jonkinlainen eläin liekaan sidottuna. "Hagrid, Mikä tuo on?" Harry kysyi. "Se on tuliletioni", Hagrid sanoi ylpeänä," Tää on teidän eka vastus. Tää on erittäin vaarallinen otus, siksipä juuri Dumbledore pyysi mua varaamaan tänne muutaman hiiskulin, sen takii jos loukkaannutte" "Mitä se pystyy tekemään?" Harry kysyi. "En voi kertoa. Kumminkin tosi hirveitä asioita, mutta sanon vain, että varokaa sen harjaksia! Sillä jos kosketattekin niitä teille tulee karmea loppu. No niin mennäänpä aukiolle katsomaan miten selviätte koulutuksen ekasta osasta", Hagrid sanoi. Sitten he menivät aukiolle. Harry katsoi ja näki Dumbledoren ja Siriuksen aukion reunalla muutamien hiiskulien kanssa. "No ni mä päästän tän irti", Hagrid huikkasi ja päästi tuliletionin irti. Se alkoi juosta valittuja kohti hirveällä nopeudella. Harry tunsi kuinka aurinkoriipus alkoi välkehtiä ja hän ja muut valitut ottivat riipuksensa esiin ja huusivat joskin hieman epäröiden, "Karkota pahuus!" Tuliletioni kaatui maahan, mutta jo muutaman sekunnin kuluttua se yritti jälleen pystyyn. Silloin Dumbledore ja Sirius päästivät hiiskulit irti ja ne tekivätkin tuliletionille pahaa jälkeä. "Epäröitte vielä hieman liikaa", Dumbledore moitti, "mutta se kuluu kyllä pois kunhan harjoittelette ahkerasti." Hagrid kävi hakemassa Tuliletionin pois hiiskuleiden kynsistä. "Ootteko valmiina? Täältä pesee!" tuliletioni oli jälleen irti ja nyt valitut saivat sen tyrmättyä kunnolla. "hyvä!! Se onnistui mainiosti! Ensi kerralla jatketaan jollain vielä vaarallisemmalla", Dumbledore sanoi, "Seuraava koulutuskertanne on siis kahden viikon päästä, ilmoitan teille kellonajan tarkemmin ensiviikolla." Hagrid lähti viemään tuliletionia metsään ja Dumbledore otti mukaansa hiiskulit. Vain valitut ja Sirius jäivät metsään. Sinistra huolestui. "Osaako kukaan meistä pois täältä?" Sirius hymähti. "Tietenkin! Seurataan vain polkua." Harry katseli ympärilleen. Aukiolta johti pois kolme polkua. Yksi johti syvemmälle metsään, Hagrid oli mennyt sitä pitkin. Toinen johti Dumbledoren mukaan Tylyahon laitamille. Kolmas näytti menevän vielä syvemmälle metsään kuin ensimmäinen. Mikään ei ollut polku, jota pitkin he olivat tulleet aukiolle! Arthur näytti juuri saaneen selville saman asian. "No, kerrohan mikä näistä on polku joka johtaa Tylypahkaan. Polku loppui silloin tuon kiven viereen, mutta nyt siinä kasvaa vain pensaita." Sirius mietti hetken. "Hagrid tulee varmasti hakemaan meitä..." "Eihän tule! Hän sanoi, että hänellä on vielä asioita, joita hänen täytyy tehdä metsässä. Niihin voi mennä ikuisuus!" Sinistra puuskahti. "Minä muutun sitten koiraksi ja lähden etsimään sitä kadonnutta polkua. Jos en löydä sitä, menemme Tylyahoon." Pian suuri musta koira katosi aukiota kiertävään pensaikkoon. "Ööh... Arthur" Harry vaikeroi "Tylyahoonkin on nykyään aika vaikea päästä..." Arthur Weasley huomasi heti mitä Harry tarkoitti. Sekin polku oli kadonnut! Sinistra alkoi huudella hädissään Siriusta takaisin. "Kuka tämän tekee? Polku jota Hagrid meni alkaa myös hiljalleen kadota pensaiden alle." Harry alkoi myös hätääntyä, "ja Siriusta ei näy missään!" Silloin Arthur terästäytyi: "Me olemme valittuja! Pahuuden voimat käyvät yksissä tuumin meitä vastaan. Harry, Sinistra. Riipukset." Kaikki ottivat hiljaisuuden vallitessa riipuksensa esille. "Suunnataan ne tuohon ensimmäiselle kadonneelle polulle." "Karkoita pahuus!" Pensas alkoi hiljalleen kyteä ja roihahti sitten palamaan. Pian siitä oli jäljellä enää pieni tuhkakasa. "Voih! Emme me pääse täältä ikinä pois! Pensaat vain jatkuvat ja jatkuvat, emmekä edes tiedä, missä polun pitäisi mennä." Sinistra marmatti. Silloin Sirius ilmestyi kiven takaa. "Huh! Katsokaa vähän minne niitä riipuksianne osoittelette, melkein poltitte minutkin! Mutta polusta ei näy jälkeäkään. Se on varmaan umpeutunut metsän laitaan saakka." Harry kääntyi hitaasti viimeiselle polulle, joka ei ollut vielä umpeutunut. "Joku haluaa että menemme tuonne." Ja niin he lähtivät kävelemään polkua eteenpäin. Harrysta tuntui, että se vei heitä koko ajan syvemmälle metsään. Arthurkin näytti saaneen selville saman asian: "Taidamme olla eksyssissä", Arthur sanoi vakavana. Sinistra alkoi nyyhkiä:"Olemme hukassa!" Yhtäkkiä alkoi kuulua rapinaa ja yhtäkkiä tuttu pää ilmestyi puun takaa. "Mä se oon. Älkää pelästykö. Mä vien teidät Tylypahkaan", Hagrid sanoi, "Olette selvinneet tästä pikku välikoulutuksesta hienosti" "Hagrid, Olimme niin huolissamme!" Sinistra sanoi itkuaan pidätellen. "Nyt ei ole enää hätää", Hagrid sanoi rauhoittelevasti, "Mennään Tylypahkaan"
Eipä aikaakaan kun he jo olivat linnan pihalla. "Nähdään kahden viikon päästä", Arthur sanoi ja lähti junalle päin. "Minun pitää mennä tunneille", Sinistra sanoi ja lähti kapuamaan portaita pitkin kohti muodonmuutosluokkaa. "Nähdään illalla Harry", Sirius sanoi ja muuttui mustaksi koiraksi ja lähti kohti Kiellettyä Metsää. "Mä meen vähän hoitelemaan asioita", Hagrid sanoi ja meni Siriuksen perään. Harry oli juuri aikeissa lähteä Rohkelikkojen torniin kun hän kuuli ilkkuvan äänen: "Jahas Potter on taas ollut siellä minne hän kuuluu. Saastojen joukossa! Vaatteetkin ovat sen mukaiset", Draco Malfoy ilkkui. Harry katsoi vaatteitaan ja huomasi niitten olevan aika törkyiset. "Eipä kyllä äitisikään ja isäsikään olleet kummoisempia kuin sinä", Draco jatkoi. Harry alkoi suututtaa ja vihoissaan hän alkoi puristaa riipustaan todella kovaa. Draco alkoi yhtäkkiä kirkua todella kovaa ja hän lyyhistyi maahan voihkivana ja valittavana myttynä. Harry katsoi kauhuissan Dracoa. Hän pähkäili kiihdyksissään, mitä oli tehnyt. Sitten hän muisti, mitä Lucius Malfoy teki puristettuaan riipusta. Harry puhalsi aurinkoriipuksen lasiin. Siihen ilmestyi toisten valittujen kuvat. Heillä oli kädessään aurinkoriipukset ja heidän suunsa liikkuivat tasaisesti. Harry otti selvän sanoista ja sanoi itsekin ne sanat: "Poista tuska." Draco murahti ja vääntäytyi pystyyn. Samantien hän jatkoi naljailuaan: "Etpä ole tainnut puhtaudesta kuullakaan? Oikeastaan sinua pukee tuo saasta, jos sinua yleensäkin joku voi pukea." Harry oli päässyt vihastaan ja siksipä hän vain sanoikin Dracolle: "No, hyvä, että edes jokin minua pukee, sillä sinua ei pue mikään." Hän jätti Dracon seisomaan suu auki käytävälle ja meni Rohkelikkojen tuvan oleskeluhuoneeseen. Siellä Hermione ja Ron juoksivat hänen luokseen ja veivät hänet syrjäiseen nurkan. "Kuuntele Harry!", Hermione sanoi ja jatkoi: "On tapahtunut kauheita!" Harry katsoi hämmentyneenä ensin Hermionea, sitten Ronia ja taas Hermionea. "Mitä on tapahtunut? Mistä kauheasta te oikein puhutte?", Harry kysyi. "Dobby tuli hetki sitten pöllölään kun olimme siellä. Hän selitti jotain tiedät-kai-kenestä ja hän myös sanoi, että kaikki on vaarassa, ellei tule nopeaa toimintaa ja voimakkaasti", Ron selitti yhteen hengenvetoon. Sitten Hermione vielä jatkoi: "Dobby näytti kauhean heikolta ja hän valitti hiljaa koko ajan. Kun kysyimme, mikä häntä vaivaa, Dobby vain sanoi, että kertokaa valituille, Dobby on liian heikko. Sitten hän katosi." Harry oli pyörällä päästään. "Paras kai kertoa tästä muille valituille. Jos Dobby sanoo, että jokin on pielessä, niin silloin myös on." Harry, Ron ja Hermione menivät ensiksi Dumbledoren puheille. He kertoivat, mitä Dobby oli sanonut ja myös sen Harry kertoi lopuksi, miten Dracolle oli käynyt, kun hän oli puristanut riipusta, vaikkei se asiaan liittynytkään, tai niin he ainakin luulivat. "Ymmärrän", Dumbledore sanoi miettiväisenä kun Harry,Ron ja Hermione olivat kertoneet kaiken, "Voldemort on todellakin voimistunut. Lähteeni kertovat, että joku oli nähnyt hänet ja Matohännnän Pikkuhirttivaaran kylässä ja nyt sieltä on alkanut kadota ihmisiä oudolla tavalla. Kukaan ei ole uskaltanut tutkia tätä asiaa mutta huhutaan, että Voldemort ja Matohäntä olisivat Valedrojen talossa"
"Ei saa lausua sitä nimeä", Ron vaikeroi. "Mutta entäs Dobby?" Harry kysyi. "Se on sinun syytäsi, että Dobby oli heikko", Dumbleodre sanoi vakavana. "Mitä! Minunko?" Harry kysyi ihmetellen. "Niin juuri. Eikö Dobby ole kertonut, että jos Aurinkoriipuksen hajottaa Dobby kuolee?" Dumbledore sanoi. "Kyllä kai...", Harry sanoi ja jatkoi," Viekö aurinkoriipuksen puristaminen sitten Dobbylta voimia?" "Niin juuri Harry. Hienoa, että tajusit", Dumbleodre vastasi. "Mutta miksi Dobby voi kuolla jos minä tuhoan oman aurinkoriipukseni tai jos puristan sitä niin miksi se vie Dobbyn voimat?" Harry kysyi yhdellä hengenvedolla. "Siksi, koska... Dobbyn henki on sinun aurinkoriipuksesi sisällä.", Dumbledore vastasi. "Minun aurinkoriipukseni sisällä? Miten se siellä voi olla?", Harry ihmetteli. Hän ei pystynyt käsittämään. Näytti, että tästäkin vuodesta tulisi jännittävä kaikkien muiden vuosien tapaan. Harry mietti, miksi hän oli aina niin vahvasti tapahtumissa mukana. Miksei koskaan vaikkapa Ron? Miksi aina Harry? "Hänen henkensä on laitettu sinne siksi, koska syntyessään Dobby oli niin heikko ja hän ei siksi olisi selviytynyt hengissä, mutta koska Dobbyn henki laitettiin riipukseen suojaan, niin hän selviytyi.", Dumbledore selvitti. "Tiedätte kai, että Dobby on hyvin nuori vielä", Dumbledore jatkoi. Hermionen otsaan ilmestyi ryppyjä, kun hän mietti. Miksi Dobby oli antanut juuri sen riipuksen Harrylle, missä hänen oma henkensä oli? Eikö se olisi säilynyt paremmin esimerkiksi Arthurilla? Sitten hän päätti kysyä asiaa: "Miksi Dobby antoi riipuksen juuri Harrylle? Eikö se olisi säilynyt paremmin vaikka Arthurilla? Miksi Harry sai juuri sen riipuksen?", Hermione kyseli. Dumbledore näytti haudan vakavalta, kun hän vastasi: "Koska ei yksi Valittu pysty huolehtimaan kahdesta riipuksesta", Dumbledore vastasi, "Kaksi aurinkoriipusta voisivat tuhota Valitun"
"Miten niin?",
Tätähän voi yrittää jatkaa jos on halukkaita.
Tämän jatkiksen tarkoituksena on "leikkiä" kuudetta kirjaa. Tämä ei tietenkään liity mitenkään FK:hon. Voi myös löytyä paljon kirjoitusvirheitä. Jotkut saattaa tunnistaa tämän, jotkut sitten ei...
Harry Potter ja Aurinkoriipus
Oli aivan tavallinen aurinkoinen päivä Likusteritie nelosessa. Niin tavallinen, että kukaan ei olisi uskonut, että tuon talon portaille oli tuotu viisitoista vuotta sitten maailman mahtavimman velhon voittaja.
Harry Potter näytti päältäpäin tavalliselta pojalta (joskin laihalta ja ruipelolta) mutta hän ei todellakaan ollut tavallinen. Hän nimitäin oli velho. Eikä hän myöskään ollut tavallinen velhomaailmassa, koska hänen otsaansa koristi arpi, jonka hän oli saanut Lordi Voldemortilta, kaikkien aikojen mahtavimmalta pimeyden velholta.
Hän oli murhannut Harryn vanhemmat mutta ei voinut tappaa pientä Harrya ja joutui pakenemaan puolikuolleena Albaaniaan.
Mutta nyt Voldemort oli vapaana tuolla jossain ja Harry mietti, mitä hän tekisi jos Voldemort ilmestyisi Likusteritielle. Vaikka Harry inhosi Dursleyta (jotka olivat hänen kasvattivanhempansa) hän ei toivoisi heille kohtaloa Voldemortin kynsissä.
Harryn ajatukset keskeytyivät kun alakerrasta kuului huuto: "Poika, alas HETI!" Harry lähti nopeasti alakertaan. "Osaatko... selittää tämän!" Vernon- setä tuhisi ja näytti selvästi punajuurelta ja näytti sormellaan huoneen nurkkaa.
Harry katsoi ja näki kumikoljan, joka näytti erehdyttävästi olevan peräisin Fredin ja Georgen keksimästä valetaikasauvasta. Harry arveli, että kaksoset olivat lähettäneet sen ja Vernon-setä oli luullut sitä hänen sauvakseen, nostanut sen, ja sauva oli vingahtaen räjähtänyt kumikoljaksi.
"Osaanhan minä selittää sen, hämmästyisit salapoliisinkyvyistäni", Harry sanoi ääni täristen naurusta, "mutta en ole niin varma haluatko kuulla sen. Sanotaan vaikka että se oli eräiden tuttujeni mahtava pila."
Vernon-setä näytti pullistuvan raivosta ja karjui Harrylle: "TÄHÄN TALOON EI KAIVATA KENENKÄÄN FRIIKIN PILOJA! TÄSTÄ LÄHTIEN JOS TÄLLÄISTA TAPAHTUU ET SAA MENNÄ MIHINKÄÄN YSTÄVIESI LUO!"
Harry katsoi huvittuneena setänsä sinipunertavaa naamaa ja vastasi: "Selvähän se. Minusta kyllä tuntuu että jos kerron tuon heille he lähettävät seuraavaksi vessanpöntön."
Vernon-setä jäi aukomaan suutaan kun Harry kipusi takaisin yläkertaan. Astuessaan huoneeseensa Harry näki Possun lentelevän iloisesti ympäriinsä. Napatessaan kirjeen hän huomasi sen olevan Hermionelta ja Ronilta:
"Hei Harry,
olisiko mitenkään mahdollista että pääsisit Viistokujalle keskiviikkona? Meidän pitää puhua, on tapahtunut jotain järkyttävää. Isä on saanut potkut töistä! Isä ei suostu kertomaan, miksi. Mutta luulen, että se johtuu Lucius Malfoysta. Hänhän on aina inhonnut isääni ja hänen jästiensuojalakiaan, ja on nyt jotenkin saanut ministerin ylipuhuttua ja erotettua isän. Niin, olisiko mitenkään mahdollista että pääsisit sinne silloin? Ja kirjoittaisitko Siriukselle, hän haluaa varmasti kuulla tästä. Pyydän muuten anteeksi Fredin ja Georgen puolesta, heistä oli varmaan tosi hauskaa lähettää se valetaikasauva. Toivottavasti et saanut kamalia moitteita niskaasi.
Toivottavasti nähdään Viistokujalla keskiviikkona, lähetä vastaus niin pian kuin voit!!!”
Heippa- Ron ja Hermione
Harry taitteli kirjeen pöydälle ja ajatteli, että nyt ei olisi tosiaankaan sopivaa pyytää Vernon-setää viemään häntä Lontooseen, kun hän oli jo suutuksissa kumikoljasta. Mutta hän päätti yrittää silti ja lähti kävelemään narisevia portaita kohti olohuonetta.
Vernon-setä oli edelleenkin ihan punainen. Hän ei ollut huomaavinaankaan Harrya, joka astui epäröiden huoneeseen.
"Öh-Vernon-setä, voisitkohan sinä mitenkään viedä minua keskiviikkona Viis- siis Lontooseen??” Harry meinasi sanoa Viistokujalle, ja siitäkös Vernon-setä olisi suuttunut entisestään.
"Ja minkäköhän takia?" Vernon-setä äyskähti. "No- katsos minä.. Minun pitää tavata ystäviäni siellä." Harry vastasi pieni toiveenpilke äänessään. "Ja sinäkö kuvittelet että minulla on aikaa kuskata sinua ympäri maata, että pääsisit tapaamaan hulttioystäviäsi?, ehei, ei tule kuuloonkaan." Vernon-setä huusi. "No, ei voi mitään. Menenkin tästä kirjoittamaan Ronille etten pääse ja ai niin, täytyyhän minun kirjoittaa Siriukselle, kun en ole kuukauteen hänelle kirjoittanut..." Harry odotti, mitä Vernon-setä vastaisi. Hänen kasvonsa valahtivat kalpeiksi. "Niin- tuota, itseasiassa, minun onkin käytävä itsekin Lontoossa asioilla, joten kyllä...sinä pääset kyydissäni sinne Lontooseen." Vernon-setä näytti pinnistelevän kovasti, että pystyi sanomaan sen. "Kiitos!!" Harry hihkaisi ja lähti juoksemaan huoneeseensa. Hän alkoi kirjoittaa heti Ronille, että pääsisi keskiviikkona Viistokujalle. Harry otti palan pergamenttia ja sulkakynän.
"Hei Ron", Harry aloitti.
"Sain jästeiltä luvan päästä Viistokujalle. Mehän voidaan ostaa koulukamppeet samalla? Nähdään silloin, yrittäkää pärjäillä.
Harry"
Ja silloin Harry näki sen, ikkunaa kohti lensi jotain, mikä näytti pienoiskokoiselta auringolta. Se oli ISO, valtavan iso jokin. Sellaista Harry ei ollut koskaan nähnyt. Kun Harry tarkkaan siristeli silmiään hän näki jonkin karvaisen sen selässä.
Se tuli koko ajan lähemmäs ja pysähtyi Harryn ikkunan viereen. "Hei Harry, kiva nähä sua", kuului ikkunan takaa. "Hagrid! Sinäkö siinä?" Harry huusi innoissaan. "Mähän se oon", Hagrid vastasi. "Minkä selässä sinä olet?" Harry kysyi ihmetellen. "Tää on hiiskuli. Erittäin hieno otus jos saan sanoo. Ne on erittäin voimakkaita ja sädehtii niin voimakasta valoa, et se tois valon pimeimpäänkin nurkkaan. Lisäks sen säihke parantaa", Hagrid sanoi. Harry katseli outoa lintua ja sen hienoja siipiä. Sitten Harry kysyi: "Mitä sinä täällä teet?" "Minä... öh.. Se on salainen Tylypahkan juttu", Hagrid sanoi vaivautuneesti. "Aha", Harry totesi. "Nähdään koulus!" Hagrid huikkasi ja lähti hiiskulin selässä pois. Harry sulki ikkunan ja päätti panna nukkumaan. Hänenhän piti olla virkeä aamulla, koska Vernon-setä varmasti herättäisi hänet tietysti erittäin varhain ihan vain kiusatakseen Harrya. Äkkiä Harry näki jonkun sängyllä, joka näytti ihan kotitontulta. "Dobby?" Harry sanoi. "Hei Harry Potter", tämä pikkuinen kotitonttu vastasi," Minä se tässä vain" ”Mitä sinä täällä teet?" Harry kysyi ja mietti miksi Dobby oli tullut käymään ja miksi se puristi jotain korua kädessään. ”Dobbylla on tärkeää asiaa Harry Potterille, tulin Hagridin kyydissä ja Dobby haluaa antaa sinulle tämän", Dobby sanoi ja työnsi Harryn käteen nuhruisen kaulakorun joka oli pyöreä ja sen sisällä oli jonkun hius. Harry tiesi mikä se oli, se oli esine jonka hän oli nähnyt joskus aiemmin Lucius Malfoyn kaulassa ja hän muisti mitä oli tapahtunut kun hän oli ollut yhdellä taikajuoma tunnilla ja Malfoyn isä oli ollut käymässä ja kun hän oli suuttunut Dracolle hän oli puristanut sitä todella kovaa, ja saanut Dracon kiljumaan tuskissaan. Dobby sanoi: "Harry Potter pitää siitä hyvää huolta, se on Dobbylle hyvin arvokas ja Harry Potter ei saa yritäkään rikkoa sitä, sillä minä voin kuolla. "Hyvä on minä pidän siitä hyvää huolta”, Harry vastasi. Mutta jos hän olisi tiennyt mitä harmia siitä vielä koituisi hän ei olisi ottanut sitä. Harry laittoi korun kuitenkin visusti arkkuunsa. Pian hän kuuli kamalaa huutoa alakerrasta. "Perhanan kakara!!! Taas se on tuonut näitä romppeitaan tänne!!" Vernon setä huusi. Harry meni katsomaan, että mikä Vernon-setää noin huudatti. "KATSO!!! MIKÄ TÄMÄ ON???" Vernon-setä huusi ja ravisteli Harryn edessä Harryn ikiomaa, kiiltävää kaikkaria. Vernon-setä oli ilmeisesti astunut sen päälle kävellessään olohuoneeseen. Hetken Harry ihmetteli, että miten se oli olohuoneeseen joutunut. "Ööh-se on minun kaikkarini. Se on vähän niin kuin kiikari, mutta paljon hauskempi." Harry selitti. "Minua ei kiinnosta tipan vertaa minkälainen se on!! Vie se muualle silmistäni!!" Vernon setä karjui niin että sylki roiskui Harryn päälle. Harry otti kaikkarin Vernon-sedältä ja käveli yläkertaan ihmetellen. Miten kaikkari oli joutunut alakertaan? Sehän oli visusti hänen laukussaan ainakin vielä eilen.
Harry meni taas ilman iltapalaa nukkumaan. Hän ei uskaltanut mennä syömään, ettei taas saisi moitteita ylleen.
Herätyskello herätti Harryn aamuseitsemältä. Harry nousi ylös ja pukeutui. Hän lähti alas aamiaiselle, joskin hieman varuillaan. Harry avasi keittiön oven varovasti ja astui sisään. Taaskaan kukaan Dursleyn perheestä ei osoittanut minkäänlaista huomiota Harrylle. Mutta Harry oli siihen jo niin tottunut, ettei hän antanut sen häiritä vaan alkoi syödä paahtoleivänpalaansa. Hän meni katsomaan televisiota, jossa parhaillaan oli aamu-uutiset menossa. "...Lontoossa sijaitseva asema King's Cross on suljettu junaremonttien takia. Tämä tilanne on välttämätön ja remontti ei kestä kuin kuukauden... ja sitten sää..." Harry kauhistui. Miten hän nyt pääsisi Tylypahkaan? Kukaan Dursleystä ei näyttänyt välittävän tippaakaan. Vernon- setä vain virnisteli omahyväisesti. He eivät halunneet puhua Harryn koulusta, ainakaan vapaaehtoisesti. Harry tunki lopun paahtoleipää suuhunsa ja juoksi yläkerran huoneeseensa. Hän päätti kirjoittaa heti Ronille.
Hän otti pergamentin ja kastoi sulkakynänsä musteeseen ja kirjoitti:
"Hei Ron,….” Harry ei millään keksinyt mitä kirjoittaisi. Hän kastoi sulkakynäänsä (jo toisen kerran) ja alkoi miettiä. Mustetta tippui hänen paidalleen. "Äh", Harry voihkaisi.
Hedwig huhuili närkästyneenä häkissään. "Älä marise. En itsekään ole saanut ruokaa koko kesänä." Hän päästi Hedwigin ikkunasta ulos. Hänen oli nälkä. Harry katsoi alas ikkunasta ja huomasi, kuinka Petunia- täti katseli naapureiden takapihalle.
Harry alkoi kirjoittaa pergamentille.
"Kuulin juuri että King's Crossin asema on väliaikaisesti suljettu." Hän lopetti kirjoittamisen kun kuuli Petunian rääkäisyn: "Iik! Mikä tuo on?" Vernon ja Dudley riensivät paikalle (lyllertäen ja puhisten Dudleyn tuntien). "Harry! Tule alas tänne heti!", Vernon-setä jylisi. Harry juoksi alas. Hän näki puutarhan kukkapenkillä vanhan ja rähjäisen pöllön. Se oli Errol. "Mitä tuo täällä tekee? Mikä se on? Poika, nyt et selviä tästä!" Vernon jylisi. Dudley hymyili ilkikurisesti Vernon sedän takana, mutta pian hän kirkaisi kuin tyttö kun Errol näykkäisi Dudleytä jalasta. Harry nappasi kirjeen Errolin jalasta ja sanoi: "Se on kummisedältäni. Hän kysyy vain että onko kaikki hyvin." Vernon sedän kasvot kalpenivat. "Vi-vie se pois. Me-mene huoneeseesi." Harry naurahti mielessään ja huomasi että kirje oli Ronilta. Käsialasta päätellen. Harryn olo oli hieman parempi eikä nälkäkään enää painanut. Harry avasi kirjeen ja luki:
"Hei Harry! En ole saanut sinulta kirjettä joten tulemme hakemaan sinut tutulla kyydillä.
Kuulitko muuten jästien uutisista, että King's Cross on suljettu väliaikaisesti? Luulenpa, että Dumbledore yrittää nyt paraikaa keksiä keinon kuinka pääsemme kouluun jästien huomaamatta.
Terveisin Ron.
Harry mietti mitä "tuttu kyyti" tarkoittaisi mutta samassa hän huomasi toisen kirjeen Ronin kirjeen alla. Se oli Dumbledorelta:
"Hyvä herra Potter olemme saaneet tietää, että koulujuna ei pääse lähtemään Tylypahkaan normaalina ajankohtana, joten käytämme tangeroita. Teitä lähin tangero on Näätämäen huipulla. Tulkaa sinne lauantaina kello 15:sta.
Tämä viesti on lähetetty kaikille oppilaille.
Parahin terveisin Albus Dumbledore."
Lopussa oli vielä tarvikelista jossa lueteltiin kaikki koulutarvikkeet mitä tarvittaisiin lukuvuonna. Harry rupesi miettimään mitä tangero tarkoittaisi, kun väsymys alkoi painamaan häntä ja hän nukahti.
Sitten Harry heräsi. Hän huomasi nukkuneensa yli kaksitoista tuntia! Yhtäkkiä hän kuuli melua alakerrasta. Hän hipsi alakertaan ja näki Fredin ja Georgen ja Ronin kömpivän ulos takasta.
"Hei Harry. Hyvä kun tulit. Mutta nyt ei aikaa jaarituksiin. Ota matkalaukkusi ja luutasi nopeasti, etteivät jästit herää!" Harry juoksi huoneeseensa, otti matkalaukkunsa ja Hedwigin ja juoksi takaisin.
"Tässä", Ron sanoi ja antoi Harrylle hormipulveria. Harry kömpi takkaan ja sanoi: "Kotikolo" Samassa hän oli taas Kotikolossa, joka oli Ronin koti. Kotikolossa näytti kaikki olevan kohdallaan, mitään ei puuttunut. Weasleyn isäkin oli kotona, tosin jokseenkin poissaolevan näköisenä. Weasleyn äiti lohdutteli parastaikaa häntä. "Noh noh Arthur, ei ole mitään syytä murheeseen. Saat varmasti työpaikkasi takaisin. Kyllä Toffee puuttuu asiaan..." He eivät näyttäneet huomaavan Harrya, joka astui huoneeseen. "Oi hei Harry kulta, mikä on vointi?" Molly Weasley kysyi. "No ihan hyvä, kiitos kysymästä." Harry vastasi. "Arthur tässä on aivan murheen murtama. Olen yrittänyt saada häntä piristymään, mutta tuloksetta. Nyt Arthuria tarvittaisiin yhä enemmän ministeriössä, kun tiedät-..." Molly vaikeni kun näki Harryn ilmeen. Harry oli kaksi vuotta sitten joutunut näkemään Lordi Voldemortin uudelleensyntymisen, eikä sitä helposti unohda. Kaikki onneksi yrittivät olla puhumatta siitä. "Öö-Harry, mitä sanoisit jos mentäisiin ulos? Vaikka pelaamaan huispausta?" Ron ehdotti. "Okei", Harry vastasi ja niin he lähtivät Kotikolon lähellä sijaitsevalle mäelle. Yhtäkkiä Harry muisti jotain. "Voi ei!! Unohdin korun kotiin!!" Harry huudahti. "Siis minkä korun? Et kai ole koruja alkanut pitämään?" Ron kysyi huvittuneena. Harry alkoi selittämään sitä iltaa, kun Dobby oli tullut käymään hänen huoneessaan. "Hän siis vain sanoi että voi kuolla jos hajotat sen korun?? Mutta sehän paljon paremmassa turvassa sukulaistesi luona. Tuskin sitä siellä kukaan hajottaa, vai?" Ron sanoi. "Niin kai" Harry vastasi. Kun he kiipesivät mäen päälle, he näkivät Dumbledoren tekemässä jotain. "Mitä sinä täällä teet?" Harry kysyi. "Loihdin tangeroa, jolla pääsette Tylypahkaan", Dumbledore vastasi.
"Onko tämä Näätämäki?" Harry kysyi. "Kyllä on", Dumbledore hymähti ja alkoi mutista taas jotain.
Harry ja Ron jättivät hänet siihen ja suuntasivat kauemmaksi. He nousivat luutiensa selkään ja aloittivat pelaamaan.
Oli jo ilta kun he palasivat Näätämäeltä. Rouva Weasley oli tehnyt heille maittavan illallisen ja sen syötyään he menivät nukkumaan, koska huomenna heidän oli tarkoitus mennä Viistokujalle. Harry sai toisen vierashuoneen. Hän oli juuri panemassa nukkumaan, kun Harry näki Dobbyn sängyn päällä.
"Dobby, mitä sinä teet täällä?" "Harry Potterin olisi pitänyt ottaa tämä mukaan. Harry Potterin olisi pitänyt olla huolellisempi!", Dobby sanoi, "Ota tämä ja pidä se aina mukanasi" Dobby antoi Harrylle korun ja katosi.
Harrysta tuntui, että hän ei ollut nukkunut silmäntäyttäkään kun rouva Weasley tuli jo herättämään häntä. "Aika lähteä kultaseni, Viistokujalle" Harrya väsytti vietävästi mutta hän pukeutui, otti korunsa ja lähti alakertaan.
Ron oli jo kömpinyt takkaan ja hän kuuli Ronin sanovan: "Viistokuja" Vihreä valo leimahti ja hän katosi. "Sinun vuorosi Harry", rouva Weasley sanoi. Harry kömpi takkaan, ja otti hormipulveria ja sanoi: "Viistokuja" Samassa hän oli Viistokujalla. Hän kuuli takaansa, että muutkin olivat tulleet ja yhdessä he suuntasivat Säilään & Imupaperiin. "Meille tulee kiire ostaa näitä sillä tänä iltana meidän pitää olla tangerolla kello 18.00", rouva Weasley sanoi. Harry ajatteli, että miten hänen tangerolleen kävisi, mutta hän sai pian paljon muuta ajateltavaa, kun hän huomasi Draco Malfoyn ja Malfoyn isän tulossa heitä vastaan. Se oli todella kireä hetki. Arthur Weasley ja Lucius Malfoy katsoivat toisiaan murhanhimoisesti ja niin tekivät myös Draco ja Harry.
"Jahas jahas. Eikö se ole Arthur Weasley katraansa kanssa", Lucius ilkkui, "Taitaa olla aika vaikeaa elättää perheensä nyt, kun sinuakaan ole enää töissä toheloimassa jästien kanssa"
"Minun ei ainakaan tarvitse, olla joka paikassa nuuskimassa ympäriinsä kuin vainukoira", Arthur vastasi terävästi. "Eipä se työ sinulle sopisikaan. Sinähän olet tunnettu roskapönttöjen tutkija", Lucius vastasi. Arthur Weasley ei voinut enää hillitä itseään vaan hän hyökkäsi Luciuksen kimppuun kaataen hänet kumoon. "Lopettakaa lopettakaa!" kuului yhtäkkiä. Se oli Molly Weasley, joka puhisi kuin suivaantunut minipossu.
"Aikuiset ihmiset! Miten tuon ikäiset vieläkin viitsivät leikkiä kuusivuotiaita?!" hän kirkui kuin palosireeni.
Harry katsoi ilkeästi Draco Malfoyta.
"Eikö Malfoyn suvun maine tahriinnu kun isi tappelee julkisesti?" hän sihisi Dracon korvaan.
"Meillä sentään on mainetta toisin kuin eräillä" Draco vastasi hymyillen ilkeästi. Harry oli juuri sanomaisillaan vastaan, kun hänen katseensa kiinnittyi suureen mustaan takkuiseen koiraan, joka katseli heitä kadunkulmasta. Harry unohti koko tappelun ja juoksi koiran luo.
"Sirius, mitä-"
Koira katsoi Harrya terävästi ja nyökäytti päätään sivummalle. Harry lähti seuraamaan koiraa eikä huomannut, kun Malfoy katsoi kummastuneena heidän peräänsä. "Jaha jaha Potter on näköjään menettänyt vähimmätkin järjenrippeensä", Draco pilkkasi Harrya. Harry pysähtyi äkisti. Hän ajatteli näyttäneensä typerältä juostessaan koiran perään.
"Tuki suusi Malfoy", Harry tiuskaisi ja meni Weasleyden kanssa Säilään & Imupaperiin.
Oli kulunut jo tunti kunnes he olivat löytäneet kaiken tarvitsemansa. "Aika lähteä kotiin", Molly Weasley sanoi ja niin he suuntasivat Vuotavaan Noidankattilaan. Pian Harry oli taas Kotikolossa.
"Voi voi meille tulee kiire tangerolle, kello on jo 17.55" Molly Weasley huudahti. He pakkasivat kiireesti kaikki varusteensa ja Harry varmisti kahteen kertaan, että kaulakoru oli mukana.
Kun he tulivat Näätämäelle he näkivät eräänlaisen kalvon, josta näkyi Tylypahkan aula. Yhtäkkiä joku mies ilmiintyi heidän eteensä. "Iltaa", hän sanoi hiljaa, "Minä ohjaan teidät Tylypahkaan. Astukaa sisään" Harry ja muut hyvästelivät Atrhurin ja Mollyn ja astuivat kalvosta läpi. Harry katsoi taakseen ja näki että mieskin oli hypännyt mukaan ja näytti mutisevan jotain.
Matkalla Harrysta tuntui että hän olisi ollut jääkylmässä suihkussa ja että hän olisi ollut Pohjoisnavalla mutta hän ei ehtinyt miettiä sitä paljonkaan kun hän oli jo Tylypahkan aulassa. He jättivät matkatavaransa aulaan ja suuntasivat suureen saliin jossa ekaluokkalaisten lajittelu oli jo alkanut. He istuutuivat tupansa pöytään ja näkivät kuinka lajitteluhattu lajitteli oppilaat tupiinsa niin kuin monina vuosina aiemminkin.
Harryn mietteet kumminkin loppuivat siihen, kun McGarmiwa, joka johti lajittelua sanoi: "Sinistra Malfoy" ja joku ilkeän näköinen yksitoistavuotias tyttö nousi ylös ja meni lajiteltavaksi. "Malfoy?!" kähähti Harry.
"Ei kai niitä ole lisää?" Ron parkaisi.
"Älkää nyt, ei se välttämättä ole sukua Malfoylle.." Hermione aloitti, mutta Harry keskeytti hänet.
"Ei sukua? Kuinka monta Malfoy- nimistä perhettä luulet täällä olevan?"
"Voisin vannoa että hän on Malfoyn sisko, hehän ovat ihan samannäköisiä, yhtä ylimielisiä" Ron sanoi.
Harry katseli kun vaaleahiuksinen tyttö nousi korokkeelle ja katseli arvostelevasti ympärilleen. Sinistra virnisti veljelleen ennen kuin laittoi hatun päähänsä (vilkuiltuaan sitä inhoavan näköisenä). Harry arveli että hattu olisi huutanut tuvan hetkessä kuten se oli huutanut Dracon tuvan, mutta pitkään oli hiljaista. Tyttö liikahteli vihaisen tuntuisesti ja Harry arveli että hattu ja tyttö kävivät ankaraa väittelyä. Salissa kuului kohahdus kun hattu viimein huusi Sinistran tuvaksi Rohkelikon. Harry, Ron ja Hermione tuijottivat toisiaan kauhistuneina. Dracokin näytti suorastaan pöyristyneeltä. Miten tämä oli mahdollista?
"T-tuo... tuo... OTUS... hänkö Rohkelikko???" Ron sai viimein karaistuksi.
"Se hattu on seonnut", Harry kuuli Dracon sanovan luihuisen pöydässä. "Kuvitelkaa... se pisti MINUN sisareni, jonka kuuluisi olla luihuinen, rohkelikkoon...rohkelikkoon..."
"Tässä on nyt jotakin todella pahasti vialla", Hermione sanoi tuijottaessaan pistävästi tyttöä tämän istuutuessa melko lähelle häntä.
"Niin", Harry sanoi poissaolevasti. "Jotain todella pahasti."
He söivät illallisensa loppuun, ja kipusivat marmoriportaita kohti rohkelikko tornia, Sinistra mennä painalsi heidän ohitseen, ja tallasi vahingossa Harryn varpaat.
"Mikä hänellä on?"
"En tiedä, mutta jollei hän kohta hiljennä vauhtiaan, hän voi..."
Juuri kun Hermione oli lopettamaisillaan lausettaan, Sinistra kompastui kaapunsa helmaan ja kaatui nurin, tyrkäten samalla Nevillen nurin.
"...kaatua", Hermione sanoi.
Neville oli juuri kysymäisillään Sinistralta, että miksei hän ollut katsonut eteensä, kun tyttö pyrähti taas juoksuun. Kun Harry, Ron ja Hermione olivat auttaneet Nevillen pystyyn, Harry huomasi lattialla, kauniin, kiiltävän ja muhkuraisen korun.
Se oli täysin samanlainen kuin hänen omansa. "Onko kaikki hyvin?" Hermione huusi Sinistralle.
"No ei, ei todellakaan ole!" Sinistra huusi.
"Minut lajiteltiin aivan väärään tupaan! Nyt olen sukuni musta lammas..." Sinistra jatkoi kiihtyneenä. Juuri, kun Harry oli nostamassa korua maasta tutkiakseen sitä lähemmin joku astui hänen taakseen.
"Eikös teidän pitäisi olla jo tupanne oleskelu huoneessa?" McGarmiwa tiuskaisi.
"Niin mutta, Sinistra.." Ron aloitti.
"Eikö teillä ole mitään käytöstapoja?" McGarmiwa karjui. "Heti syytelemässä uusia oppilaita!"
Harry nappasi korun taskuunsa sanaakaan sanomatta, ja niin he lähtivät rohkelikkojen torniin.
Seuraavana aamuna Rohkelikkojen pöydässä Harry, Ron ja Hermione tutkailivat Sinistraa tarkkaan. Sinistra näytti huolestuneelta ja hermostuneelta. Sitten pöllö liisi kohti Sinistraa ja jätti tytön viereen kirjeen, epäilemättä se oli hänen vanhemmiltaan...
" Tässä on täytynyt sattua jokin erehdys" kirjeessä luki "Me tulemme oitis sinne ja puhumme Dumbledorelle ethän sinä voisi millään olla Rohkelikossa Luihuiseen kuuluisit".
Sinistra näytti vielä kauhistuneemmalta. Sitten hän lähti kohti taikajuomaluokkaa.
Sinistra kiisi kohti taikajuomatuntia hän oli jo myöhässä. "ANTEEKSI OPETTAJA, ETTÄ OLEN MYÖHÄSSÄ!" Sinistra sanoi. Kalkaros ei edes ruvennut sättimään häntä vaikka Sinistra oli myöhässä. "Istu paikallesi, vain eipä tuo mitään haittaa että myöhästyit" Kalkaros vastasi. Sinistra istahti paikalleen vaan eipä aikaakaan kun koputus tyrmän oveen katkaisi tunnin. "Sisään!" Kalkaros kivahti tavallisella äänellään. Sisään astui Lucius Malfoy ja Sinistran äiti. Sinistra piiloutui kiireesti pulpettinsa taakse. "AAH.. Herra Malfoy.. ÖÖH.. ja Rouva Malfoy myös..ÖÖH!!" Kalkaros sanoi nolostuneesti. "Haluaisimme tavata Sinistran!" Rouva Malfoy sanoi oitis. "ÖÖH.. hän on tuolla...HÖH.. mihin...hän...katosi..?" Kalkaros ihmetteli. Pulpetin takaa kohosi pieni pelästyneen näköinen Sinistran pää..."Me lähdemme nyt rehtorin puhelle Sinistra", sanoi Lucius Malfoy ja niin he menivät Dumbledoren työhuoneeseen.
"Mitä tämä tarkoittaa? Miksi Sinistra joutui Rohkelikkoon vaikka hän kuuluisi Luihuiseen?" Lucius kysyi Dumbledorelta.
Dumbledore oli juuri vastaamassa kun Harry astui sisään. "Tervetuloa Harry", Dumbledore sanoi. "Mitä sinä teet täällä?" Lucius kysyi Harryltä murhanhimoisesti. "Rehtori on kutsunut minut tänne", Harry vastasi. Lucius katsoi Harrya ja Dumbledorea murhaavasti mutta jatkoi: "Sano Dumbledore miksi Sinistra joutui Rohkelikkoon?"
"Se on pitkä tarina", Dumbledore sanoi, "Voin kai aluksi kertoa, että Sinistra ei ole teidän lapsenne. Hän on ottolapsi" "Mitä?....!!!", Lucius änkytti, "emme me ole ottaneet mitään ottolapsia!" "Kyllä te vaan olette", Dumbledore sanoi, "Sinistra tuotiin teille kun Sinistra oli vasta yksivuotias ja sitten teidät, mukaan lukien muut perheenjäsenenne unhoitutettiin eli te ette voi muistaa siitä mitään", Dumbleodre lopetti. "Miksi näin tehtiin?" Lucius kysyi vihan kasvaessaan hänen sisällään. "Hänet piti saada turvaan Voldemortilta", Dumbledore sanoi ja jatkoi, "Hän oli Pottereiden toinen lapsi, joten hän on Harryn pikkusisko. Tehän muistatte, että Voldemort hyökkäsi Pottereiden kimppuun ja vain Harry ja Sinistra selviytyivät. Sinistralle ei tullut arpea koska hän oli piilossa silloin kun Voldemort murhasi Harryn vanhemmat. Harry vietiin Dursleylle ja Sinistra teidän luoksenne" "Mut... Mutta…", Lucius haukkoi henkeään. Harrykin oli aivan ihmeissään, Sinistra hänen pikkusiskonsa? "MUTTA ENHÄN MINÄ VOI OLLA HARRYN SISKO!" Sinistra huusi. "Kyllä sinä olet," Dumbledore sanoi. Rouva Malfoy pyörtyi lattialle. "Oletko kunnossa kulta?" Lucius Malfoy kysyi. "EN TODELLAKAAN!!!...MINÄ TARVITSEN RAITISTA ILMAA!!!!!" Rouva Malfoy henkäisi ja lampsi ulos huoneesta, läimäyttäen oven kiinni perässään. Lucius katsoi Sinistraa murhanhimoisesti ja sitten herra Malfoy häipyi vaimonsa perään. Harry ei pystynyt ajattelemaan selvästi...Sinistra hänen siskonsa??!!
"Rehtori onko se totta???!!!" Harry huusi.
Dumbledore katsoi Harrysta Sinistraan ja sanoi sitten: "Kyllä sinä olet", Dumbledore toisti, "Etkö näe mitään yhteistä teissä?" Harry katsoi tarkasti Sinistraa ja Sinistra Harrya. Lopulta, pitkän tarkkailun jälkeen Harry huomasi, että Sinistralla oli samanlainen leuka kuin hänellä ja heidän nenänsäkin olivat samanlaiset. "Kyllä... kyllä minä huomaan", Harry sanoi viimein. "Hienoa Harry minä tiesin, että näkisit jotain yhteistä itsessäsi ja Sinistrassa", Dumbledore vastasi hymyillen, "Menkäähän nyt tunneille" Harry ja Sinistra lähtivät pois Dumbledoren työhuoneesta. He huomasivat kumpainenkin, että herra ja rouva Malfoy olivat lähteneet pois ja jättäneet Sinistran Harryn harteille. "Voinko minä asua kanssasi Harry?" Sinistra kysyi. "Tottkai Sinistra mutta..." Harryn lause jäi kesken kun hän huomasi, että kaulakoru, jonka hän oli saanut Dobbylta alkoi välkehtiä niin rajusti, että se muistutti aurinkoa ja siitä sinkoutui jonkinlainen säde joka osui Snistraan ja Sinistra alkoi yhtäkkiä kirkua ja sitten hän katosi.
Yhtäkkiä hän huomasi, että hänen koruunsa oli ilmestynyt jokin kuvajainen joka näytti Sinistralta. Harry ei tiennyt mitä ajatella... "Dumbledore, Dumbledore! Sinistra katosi koruni sisään!" "Hmm?" Dumbledore hymähti ja näytti mussuttavan Hunajaherttuasta ostettuja karkkeja. (Niin hän teki aina kun oli hermostunut.) "Mikä nyt on hätänä?" hän kysyi. "Professori, Sinistra katosi tähän riipukseen!" Dumbledore katsoi riipukseen ja näki että riipuksen sisällä oleva Sinistra paukutteli nyrkeillään riipuksen pintaa ja näytti huutavan apua. "Professori, miten saamme hänet ulos?"... Sinistra huomasi tulleensa jonnekin omituiseen paikkaan ja siellä oli synkkää ja koleaa. Hän lähti tutkimaan ympäristöä. Hän kuuli puhetta kummun takaa. Sinistra lähti kävelemään kohti ääntä ,mutta yhtäkkiä jokin tömähti hänen päälleen. "Aih, POIS PÄÄLTÄNI!! HARRY?!" Sinistra hönkäisi. " Ajattelin, että sinä ja minä selvitämme tämän riipusjutun" Harry sanoi ja niin he lähtivät yhdessä ääntä kohti. Viimein kummun takaa he näkivät..." Voldemort!" Harry henkäisi niin kuuluvasti, että Voldemort kuuli sen ja käänsi muljahtelevat punaiset silmänsä kohti Sinistraa ja Harrya. "Kappas, Harry Potter ja vielä suurempi yllätys onkin Sinistra!!!!" Voldemort sanoi hyytävästi, "Emme olekaan tavanneet aikaisemmin."
"Älä yritä tehdä mitään Sinistralle!!!!!" Harry huusi. "En aiokkaan...vielä", Voldemort sanoi kolkosti hymyillen. Sitten Voldemort sanoi äkkiä: "Harry kaksintaistellaan ...ja jos sinä voitat...Hmm...pääset takaisin Tylypahkaan ja jos häviät kuolette molemmat".
Sitten kuului poksahdus ja Kalkaros ilmestyi kukkulan päälle musta kaapu liehuen tuulessa. "Kappas Severus Kalkaros! Aioin juuri murhata Potterin ja hänen sisarensa kun sinä ilmestyit" ”MINÄ EN ANNA SINUN MURHATA HEITÄ!" Kalkaros huusi." SINÄ SIIS AIOT PETTÄÄ MINUT. ET SIIS OLEKKAAN MINUN TUKIJANI NIINKUIN ESIMERKIKSI LUCIUS TAI GRABBE" "Severus, rakas ystäväni. Olet muuttunut. Et ole enää se sama poika joka..."
"...joka oli koulussa ainoa ystäväsi?, Ehen. En voi uskoa tätä. Suurimman, synkimmän salaisuutesi jaoit kanssani. Mutta siitä on kauan. Emme ole enää mitään pikkupoikia, jotka kuvittelevat voivansa vallata maailman."
Harry katsoi vuoronperään ensin Kalkarosta ja sitten Voldemortia. Silloin hän ymmärsi: Kalkaros ja Voldemort puhuivat kouluajoistaan. Hän oli juuri kuiskaamassa tämän Sinistralle, kun Voldemort puhkesi taas puhumaan: "Se nainenko sai sinut hylkäämään mestarisi? Se kirottu lutka?"
"Minä olen hylännyt sinut jo kauan aikaa ennen sitä, kuten hyvin tiedät..." "PROFESSORI KALKAROS MISTÄ TE OIKEIN PUHUTTE??!!" Sinistra huusi niin, että katkaisi Kalkaroksen ja Voldemortin väittelyn, jotka tuijottivat Sinistraa hölmistynein ilmein, " Ja mistä naisesta te oikein puhutte??!!"
"No niin Severus, ala puhua, tyttö haluaa tietää... Kalkaros katsoi hetken mittaillen Harrya ja Sinistraa, punniten selvästi mielessään eri vaihtoehtoja. Viimein hän rykäisi: "Hyvä on. On kai parasta kertoa kaikki aivan alusta alkaen..."
hän piti tauon ja tuijotti Voldemortia. Sitten hän jatkoi taas, "Kauan kauan sitten rakastuin erääseen tylypahkaa käyneeseen rohkelikkolais- tyttöön. Hänen nimensä oli.." Kalkaros piti taas tauon, ja näytti kuin hän olisi pidätellyt itkua,"...Lily Evans. Potterin ja... Potterin edesmennyt äiti"
Harryn suusta kuului pihaus, kuin polkupyörän kumista olisi laskettu ilmat ulos.
"Ennen Jamesia Lily seurusteli jonkun pojan kanssa. Nimeä en nyt kyllä saa miel..."
"Remus Lupin", Voldemort murahti väliin.
"Professori Lupin!" Harry henkäisi, "Mitä tämä kaikki oikein tarkoittaa????"
"...ja he olivat yhdessä kauan aikaa", Kalkaros jatkoi yhtäkkiä kovin kimeällä äänellä.
"Ennen, kuin Remus jätti Lilyn, hän antoi tälle lahjaksi kaulakorun. En tiedä, mikä se oli, mutta sitä käytettyään Lily muuttui... jotenkin erilaiseksi."
Kalkaros piti taas miettimistauon, mutta pomppasi yhtäkkiä ylös kuin sähköiskun saaneena.
"Sinistra, tiedätkö mitä? Sinun isäsi ei ole Lucius Malfoy"
"Tiesin, sillä minähän olen Harryn sis..."
"Eikä se ole James Potterkaan", Kalkaros sanoi vakavana.
"Sinistra, sinun isäsi on Remus Lupin" " REMUS LUPIN??!!" Harry ja Sinistra huusivat yhteen ääneen. " Niin...tuota...kyllä", Kalkaros sopersi. Sitten puun takaa ilmestyi ..Harryn äiti-Lily..
"Minä pyysin, minä pyysin, minä pyysin" hän sanoi korottaen koko ajan ääntään..
"Minä pyysin teitä jättämään koko asian rauhaan" Lily vilkaisi Sinistraa ja Harrya, "Olen pahoillani että saitte tietää tästä näin" Hän astui askeleen eteenpäin ja sanoi jotain uskomatonta: ”Remus rakasti minua vielä niin paljon suhteemme jälkeen, että hän halusi pelastaa minut Voldemortilta ja ehdotti, että siskoni Orvokki joisi monijuomalientä ja muuttuisi minuksi ...hooh...hän antoi henkensä minun vuokseni.. siinä koko juttu," sanoi Lily. Kaikki tuijottivat häntä ja sitten Harry sanoi," Mutta miksi annoit Sinistran Malfoyn perheen huostaan?" Lily katsoi Harrya ja sanoi sitten," Emme halunneet suurta kohua jos kaikki olisivat saaneet tietää, että olen elossa...hyrh...en voi kuvitellakaan sitä ...mitä tapahtuisi...siksi päätimme pitää asian salassa." Lilyä puistatti. Harry ja Sinistra eivät olleet uskoa korviaan ja sitten Sinistra sanoi, "Eli siis olen Harryn siskopuoli ja isäni on siis Remus Lupin...” Harry oli juuri sanomassa jotain väliin kun hän kuuli jostain ylhäältä Dumbledoren äänen: "Harry, Harry herää!" Yhtäkkiä hän tunsi, että maailma alkoi kieppua hänen silmissään. Äkkiä hän huomasi olevansa sairaalasiivessä. Dumbledore oli hänen vieressään. "Miten voit Harry?" Dumbledore kysyi huolissaan. "Minä... Mitä oikein tapahtunut? Missä äitini on? Mihin Voldemort meni? Mitä...." Harry sanoi yhdellä hengenvedolla. "Harry rauhoitu!" Dumbledore parahti," Äitisi on kuollut ja Voldemortkin on poissa" Harry kertoi kaiken näkemästään. Siitä, että Voldemort oli jossain kaulaketjussa ja siitä, että Kalkaros oli ilmestynyt sinne ja vielä hänen äitinsäkin. "Mistä kaulaketjusta sinä puhut Harry?" Dumbledore kysyi. Harry näytti Dumbledorelle kaulaketjua. Dumbledore otti sen ja alkoi tutkia sitä. "Harry, luulenpa että tämä kaulaketju loitsi sinut ja sinä olet nähnyt unta", Dumbledore sanoi viimein, "Minä otan tämän haltuuni" "Mutta professori se on minun minä olen luvannut että pidän siitä huolta Dob..." Harry meinasi sanoa Dobbylle mutta vaikeni heti. "Kenelle sinä lupasit?" Dumbledore kysyi. "En kellekään", Harry vastasi. "Selvä on sitten", Dumbledore sanoi, "Yritä nukkua" Sitten Dumbledore lähti kaulaketju mukanansa. Harrya alkoi yhtäkkiä nukuttaa ja hän ehti vain sulkea silmänsä kun hän oli jo unessa. Hän näki erittäin erikoista unta. Siinä Voldemort ilmestyi Harryn eteen ja puhui kärmeskielellä jotain Harrylle minkä Harry ymmärsi: "Sinä et pysty siihen Sinä olet voimaton Tuhon edessä. Et pysty väistämään vaaraa!" Samassa maailma alkoi kieppua Harryn silmissä ja yhtäkkiä hän huomasi olevansa jossain talossa. Samassa hän kuuli jonkun miehen huutavan: Vie Sinistra ja Harry pois! Hän tulee! Minä pidätän häntä! Sitten Harry kuuli, että joku pudotettiin veteen korissa. Hän riensi huoneeseen josta hän oli äänen kuullut. Hän huomasi oman äitinsä ja jonkun pienen poikalapsen äitinsä sylissä. Samassa hän näki, että joku tumma hahmo tuli sisään. Se käänsi katseensa Harryyn ja Harryn arpeen alkoi sattua niin paljon, että hän kaatui maahan. Samassa tuli sysipimeää... KOP KOP KOP!! Sairalasiiven oveen koputetiin vaativasti. ja Harry nousi kyynärpäidensä varaan katsomaan kuka tulija oli. "Harry!" Hermione huusi, "Sairaalasiivestä on tainnut
tulla toinen kotisi, vietät täällä aina niin paljon aikaa..." Harry hymähti. Se oli kyllä totta. "Hermione" Harry ehti vasta aloittaa kun Hermione jo jatkoi, "Kyllä, olen jälleen viettänyt kaiken vapaa-aikani kirjastossa. Löysin pari kirjaa lumotuista esineistä, mutta tämä oli mielenkiintoisin" Hermione otti laukustaan suuren ja pölyisen kirjan, jonka nimi oli Aurinkoriipukset. "Kiitos Hermione, minä luen tätä heti kun ehdin. "Selvä, minun täytyy lähteä tunnille, nähdään huomenna!" Harry laittoi silmälasit päähän ja alkoi lukea:
Aurinkoriipukset ovat hyvin vaarallisia ja tehokkaita taikakaluja. Ne saavat uhrit kokemaan
pahimmat painajaisensa hyvin todentuntuisina.
Harry keskeytti hetkeksi. Mistä lähtien hän oli ollut aurinkoriipuksen lumouksen alaisena? ja miksi Dobby oli antanut Harrylle sellaisen? Miksi Sinistralla oli sellainen? Harryn päätä alkoi särkeä kaikesta miettimisestä ja hän vaipui uneen.
Mustaa. Mustaa. Mustaa. EI!! Pienet punaiset pisteet lähestyivät. Ne lähestyivät nopeasti. Liian nopeasti. Kaikki täyttyisi punaisella!
Mutta sitten. Punainen alkoi kasvaa mustaa. Jälleen mustaa. Musta kasvoi. Punainen kasvoi. Silmät! Voldemortin silmät! Ja ääni. "Nuku vain Harry, nuku vain. Ja kun kukaan ei näe..."
Harry säpsähti hereille. Uni oli ollut kamala. Hän tarvitsi jonkun joka selittäisi sen merkityksen. Jonkun johon luottaa. Jonkun mahtavan velhon. Jonkun... kuten Sirius. Harry päätti heti huomenissa kirjoittaa Siriukselle kaikesta kokemastaan, kun sairaalasiiven ovi aukesi ja matami Pomfrey tuli tuomaan Harrylle lääkettä.
Varhain aamulla Harry pääsi pois sairaalasiivestä matami Pomfreyn tarkastuksen jälkeen. Harry päätti mennä lähettämään pöllön Siriukselle mutta huomasi kauhukseen, että oli myöhässä pimeyden voimilta suojautumisen tunnilta! Harry lähti kovassa kiireessä kohti luokkaa. Harryn tullessa luokkaan tunti ei ollut vielä alkanut. Harry istuutui Hermionen viereen. Samassa ovi aukesi ja sisään astui heidän tuleva pimeyden voimilta suojautumisen opettajansa nimittäin… Harry ei uskaltanut katsoa. Hän puristi silmänsä tiukasti kiinni ja odotti tunnistavansa opettajan äänestä. "Päivää luokka! Minä olen teidän uusi pimeyden voimilta suojautumisen opettajanne Romulus Lupin. Isoveljeni jo varmasti tunnettekin." Luokassa kohahti. Harry aukaisi hämmentyneenä silmänsä ja samaan menoon suunsa. Uusi opettaja oli Remus Lupinin veli! Kukaan ei ollut kertonut hänelle että Remuksella oli veli. Harryn mietteet palasivat jälleen Siriukseen, ja viestiin jonka tälle lähettäisi. Hän otti laukustaan palan pergamenttia ja alkoi kirjoittaa.
Hei Sirius! Pääsisitkö tulemaan tänne mahdollisimman pian? Olisi tärkeää asiaa.
T: Harry
"Ensimmäisenä tänä vuonna otamme käsittelyyn tönkijalat. Ne osaavat muutamia alkeellisia loitsuja, mutta vaarallisia loitsuja..." Opettajan ääni oli tasainen ja paksu ja Harryn silmät alkoivat lupsahdella...
Mustaa. Mustaa. Mustaa jälleen. Kaikkialla. Ei edes Voldemortin punaisia käärmeen silmiä. Mustaa. Valkoiset reunat. Valkoiset reunat alkoivat muodostua. Koira. Suuri. Musta. Suuri musta koira hehkui reunoiltaan hopeana. Sirius. Koira alkoi juosta. Lujaa. Sen suuri musta kita avautui ammolleen. Kita hehkui punaisena. Punaisena! Punaisena kuin Voldemortin silmät... "Potter. Potter! Mikä on yksinkertaisin loitsu jolla tönkijalan saa lamautettua?" Harry katsoi hölmistyneenä ympärilleen. Hermione kuiskasi jotain vieressä. "Se on kutitusloitsu. Sano kutitusloitsu Harry. Ne eivät kestä kutiamista." "ÖÖH....KUTITUSLOITSU!?" Harry sanoi. "Kyllä Harry ja miksi juuri kutitusloitsu?" Romulus Lupin kysyi "ÖÖH... Siksi, että ne eivät kestä kutitusta?” Harry vastasi. ”Hyvä Harry. Rohkelikolle viisi pistettä." Harry huokaisi äänettömästi helpotuksesta. Romulus alkoi selittää teoriaa kutitusloitsun tekemisessä ja Harry keskittyi jälleen Siriukseen. Pääsisikö hän tulemaan? Tunti loppui ja Harry juoksi nopeasti Pöllölään Hedwigin luokse. Hermione seurasi perässä. "Mihin sinä taas juokset? Seuraava tunti on Hagridin talolla kymmenen minuutin päästä! Meille tulee kiire!" Harry kiristi vauhtia ja Hermione jäi portaisiin odottamaan. Harry lähetti Hedwigin nopeasti matkaan ja juoksi taas nopeasti alas Hermionen luokse. "Minua... minua heikottaa. Levätään vähän ennen kuin lähdetään" "Harry meillä on kolme minuuttia aikaa! Ja Hagrid tulee aina ajoissa!" Vastahakoisesti Harry nousi ylös ja lähti hölkkäämään Hermionen perässä. Häntä alkoi heikottaa. Jalat muuttuivat veteliksi ja arpi leimahti tuskaisasti. Harry älähti ja kaatui nurmikolle. Päässä alkoi kieppua ja kaikki syveni mustaan. "Harry!" etäisyyksien päästä kuului pieni mitätön huuto, johon Harry ei pystynyt kiinnittämään mitään huomiota. Kaikki oli jälleen mustaa. EI!! Harry vihasi mustaa! Vihasi sitä ettei mitään muuta näkynyt. Ei mitään muuta. Kunnes etäisyydestä alkoi kasvaa jotakin. Jotakin toivoa herättävää. Mutta se kasvoi. Kasvoi. Kasvoi kunnes täyttyi. Täyttyi punaisella ja muodosti Voldemortin silmät. Mutta ei tällä kertaa! Harry taistelisi. Taistelisi viimeiseen asti. Harry makasi maassa vaikeroiden ja tajuttomuutta vastaan kamppaillen. Hermione oli kahden vaiheilla lähteäkö hakemaan apua Hagridin talolta vai sisältä linnasta. Harryn voihkaisut kävivät aina vain hiljaisemmiksi ja voimattomammiksi. Harry oli häviämässä taistelun.
"Kestä Harry! Kestä vielä hetki..." Harry kuuli etäisesti, hyvin etäisesti Hermionen anovat sanat.
Vielä etäisemmin hän kuuli kaukaa Ronin huudon: "Tuolla nurmikolla! Nopeasti!!" Harry päästi vielä viimeisen epätoivoisen voihkaisun ja päästi mustan valloilleen.
Harry heräsi hätkähtäen kostean tassun hipaisuun. "Ssi.." "Hiljaa Harry. Älä yritä puhua. Olet vielä liian heikko siihen" Harry avasi hitaasti silmänsä ja katsoi sängyn ympärillä olijoita. Ron, Hermione, suuri musta koira ja... "Dumbledore..."
" ...Dumbledore...mitä...oikein...on..tapahtunut?" Harry kysyi voipuneesti, " Onko ...hän...palannut...Voldemort," Kaikki Harryn sängyn ympärillä olijat hätkähtivät kuullessaan Voldemortin nimen (paitsi Dumbledore). "Harry, Voldemort ei ole täällä", Dumbledore sanoi, "Ole ihan rauhassa" Harry oli juuri sanomaisillaan jotain mutta huomasi mustan koiran muuttuvan joksikin mieheksi. "Sirius!" Harry hihkaisi iloisena. "Niin Harry minä se olen", Sirius sanoi. "Minulla on sinulle niin paljon asiaa", Harry sanoi. "Voimme puhua niistä kohta", Sirius sanoi, "Lepäähän nyt" Samassa Harryn päähän nousi monia kysymyksiä "Mitä sinä teit silloin siellä Viistokujalla?" Harry kysyi. "Minä aioin seurata sinua mutta sitten Malfoy ilmestyi siihen enkä voinut." Siriuksen ilme ei muuttunut. "En voi puhua siitä nyt." Hän katsoi ihmismäärää Harryn sängyn ympärillä. Dumbledore puuttui puheeseen:" Harry, kuten hyvin tiedät Siriuksen on liikuttava koira hahmossa. Hän voi vain öisin tulla katsomaan sinua ihmisenä, mutta minäkin voin varmasti kertoa sinulle ainakin osan tarinasta. Etenkin aurinkoriipuksista ja Sinistrasta ja muista asioista jotka askarruttavat sinua. Mutta vasta huomenna! Kello on jo paljon." Kaikki hyvästelivät Harryn ja matami Pomfrey tuli antamaan hänelle jotakin lääkettä.
Harry valvoi koko yön. Tai siltä hänestä ainakin tuntui. Hän ei vain voinut lakata ajattelemasta Sinistraa, Siriusta, Voldemortia tai aurinkoriipuksia. Eniten häntä kuitenkin askarrutti Dobby. Mistä tonttu oli saanut riipuksen ja miksi se oli nyt hänellä? Harry mietti päänsä puhki ja kun aamu viimein sarasti hänellä oli enää yksi asia mielessään: Dobby yritti tehdä hänelle pahaa. Hän ei halunnut uskoa siihen, mutta siihen hän aina päätyi. Dobby oli antanut hänelle riipuksen. Riipus loitsi haltijansa uneen. Unissa hänelle esiintyi Voldemort. Ja jotenkin hän oli joka kerta lähempänä. Mutta miksi kotitonttu haluaisi Harrylle pahaa? Mutta entä jos hän ei halunnutkaan? Mutta silti Harry ei ymmärtänyt miksi. Yhtäkkiä Harry kuuli pienen pienen äänen joka tuli jostain läheltä. Se oli Dobby ja se sanoi: "Iltaa Harry Potter" "Mitä sinä täällä teet?" Harry kysyi. "Olen tuomassa sinulle tätä!" Dobby sanoi ja veti esille ison rubiinin joka tuikki salaperäistä valoa. "Dobby, minä en ota tuota itselleni", Harry sanoi päättäväisesti ja jatkoi, "Ennenkuin kerrot miksi toit minulle aurinkoriipuksen" "Voi.. Dobby voi selittää. Se on taikaesine jonka avulla voisi voittaa tiedät-kai-kenet", Dobby sanoi jotenkin peloissaan. "Mutta tämä riipus on loitsinut minut jotenkin", Harry sanoi, "Näen joskus näkyjä Voldemortista" "Nii-in siksi toin sinulle tämän rubiinin. Ilman sitä aurinkoriipus ei toimi tiedät-kai-ketä vastaan!" Dobby huudahti. "Mutta minulla ei ole riipusta, koska Dumbledore vei sen!" Harry sanoi. "Tässä se on", Dobby sanoi ja ojensi Harrylle riipuksen. Harry oli hämmästynyt mutta pysyi vaiti. "Huomaatko tuon syvennyksen?" Dobby kysyi. Harry katsoi riipusta ja huomasi siinä syvennyksen. "Laita tämä siihen", Dobby sanoi ja ojensi rubiinia. Harry laittoi rubiinin syvennykseen ja yhtäkkiä lämmin tunne levisi Haryn varpaista päähän. "Noin.. Dobby on varma ettet näe näkyjä enää uudestaan", Dobby sanoi. Yhtäkkiä Harryn päähän nousi monia kysymyksiä. "Miksi Sinistralla on tämä koru ja miksi aurinkoriipus ei ole loitsinut häntä?" Harry kysyi. "Koska hän on yksi kolmesta Valitusta joiden pitäisi kukistaa tiedät-kai-kenet", Dobby sanoi, "Ilmeisesti Harry Potterilla on ollut niin synkkä lapsuus että aurinkoriipus luuli Harry Potteria tiedät-kai-keneksi ja alkoi toimia" "Kuka on kolmas Valittu?" Harry kysyi. "Hän on...", Dobbyn lause jäi kesken kun hän joutui katoamaan, koska sairaalasiipeen tuli Ron ja Hermione. He toivat ison kasan hunajaherttuasta ostettua karkkia. Vain Ronin punaisen tukan kärki näkyi karkkivuoren takaa. "T-t-ässä olisi karkkia. Toivottavasti maistuu!" "Kyllä taatusti maistuu! Ja sivumennen minulla on teille kerrottavaa." Harry kertoi heille mitä oli Dobbylta kuullut. "Kolmas valittu? Kukahan se voisi olla?" Ron sanoi viimein Harryn kerrottuaan kaiken. "En tiedä", Harry sanoi. Yhtäkkiä kuului poksahdus ja Dobby ilmestyi heidän eteensä. "Iltaa kaikki. Minä tässä", Dobby sanoi. "Mitä haluat?" Harry kysyi. "Tulin hakemaan sinua Valittujen kokoukseen. Ron ja Hermione ovat tietysti mitä tervetulleimmat", Dobby sanoi, "Siellä tapaat Sinistran ja kolmannen valitun" "Miten pääsemme sinne?" Harry kysyi. "Ottakaa minua kädestä", Dobby sanoi ja Harry, Ron ja Hermione ottivat Dobbya kädestä. Dobby napsautti sormiaan ja yhtäkkiä he olivat jossain salissa, jossa oli hämärää vain roihuavat tulet toivat valoa saliin. Harry katsoi salia ja näki pöydän jonka ääressä olivat Sinistra ja... "Isä?!" Ron älähti. Harry katsoi ja näki Arthur Weasleyn pöydän ääressä. "Harry ja muut tervetuloa! Istuutukaa olkaa hyvät", Arthur Weasley sanoi. Harry, Ron, Hermione ja Dobby istuutuivat. Arthur kumartui Harryn ja Ronin puoleen ja sanoi: "Dobby aiheutti erottamiseni, että pääsisin tänne" Harry ja Ron nyökkäsivät. "Mitä me odotamme?" Hermione kysyi. "Kokouksen johtajaa", Arthur Weasley vastasi. Hän ehti juuri sanoa lauseensa loppuun, kun heidän eteensä ilmestyi tumman näköinen haamulta näyttävä hahmo. "Iltaa. Tervetuloa Valittujen kokoukseen. Olen tämän kokouksen johtaja Godric Rohkelikko" Harry tuijotti silmät pyöreinä ja suu auki pöydän edessä seisovaa miestä. Godric Rohkelikko oli kuollut varmaan monta sataa vuotta sitten! Mutta olihan hän ennenkin vanhoja haamuja nähnyt.
"A-anteeksi?" Hermione kysyi. "Niin?" Harrystä tuntui että haamu myhäili mustan viittansa suojista. "Miten te voitte olla... ööh... ikään kuin elossa vaikka kuollut olettekin kun muut Tylypahkan perustajat ovat kuolleet ööh... lopullisesti?" Godric Rohkelikko kävi istumaan. "Ei kaikista kuollessaan edes tule haamuja. Vain niistä jotka kokevat väkivaltaisen kuoleman." Ron supatti Harryn korvaan: "Vau minä en tiennyt tuota!" Arthur Weasley katsoi poikaansa moittivasti ja Ron virnisti. "Olen siis Dobbyn avulla saanut kutsuttua teidät kaikki Valitut tänne tänään suunnittelemaan viimeistä iskua jolla kukistamme lordi Voldemortin!" Harry vihelsi mielessään. Ainakin alku oli vaikuttava.
"Suunnitelma on erittäin salainen, joten pyydän että asianosattomat poistuvat." Ron, Hermione ja Dobby nousivat pöydän äärestä ja lähtivät pieneen takahuoneeseen. "Nyt voimme kunnolla aloittaa. Ottakaa kaikki esille riipuksenne ja jalokivenne." Sinistra kaivoi taskustaan safiirin ja Arthur smaragdin. Godric Rohkelikko taikoi esiin jättimäisen timantin, jossa oli kolme lovea riipuksia varten. "Jalokivet edustavat kukin elämän perusaineita. Rubiini tulta, safiiri vettä, smaragdi maata ja timantti ilmaa. Nämä kaikki tarvitsemme jotta Voldemortin taika lakkaa toimimasta. Asettakaa riipuksenne timanttiin." Harryn käsi vapisi kun hän kurotti kohti timanttia. Harry sulki silmänsä ja odotti mitä tapahtuisi. Godric Rohkelikko mumisi loitsua. Timantti alkoi hohtaa hiljalleen ja hohde siirtyi yksitellen myös jokaiseen riipukseen ja jokaiseen jalokiveen. Hohde oli pian niin kirkas ettei Harry pystynyt enää katsomaan sitä. Timantti lähetti hohdetta koko huoneeseen kunnes katosi kokonaan. "Toimiko se?" Sinistra kysyi. Godric Rohkelikko pudisti päätään. "ei tämä toimi sillä tavalla kuin luulet. Se kyllä verottaa lordi Voldemortin voimia, mutta ei se poista niitä kaikki kerralla."
Harry nousi kimpaantuneena seisomaan "Mitä hyötyä siitä sitten muka oli ylipäätään? Aiommeko järjestää näitä kokouksia seuraavat kymmenen vuotta kunnes Voldemortin kaikki voimat on hävitetty? Hän on voimakkain velho koko maailmassa!" Arthur Weasley vaikeroi. "Älkää lausuko tiedätte-kyllä-kenen nimeä..."
Godric Rohkelikko levitti kätensä ja hiljensi valitut. "Timantti imee hänen voimiaan koko ajan. Se ei lopeta ennen kuin on saanut kerättyä viimeisenkin taikuuden rippeen lordi Voldemortin sisuksista. Mutta jos hän huomaa mikä hänen voimiaan verottaa..." Godric Rohkelikko vaikeni ja pudisti hiljaa päätään. Sinistra alkoi nyyhkiä hiljaa. Silloin Dobby sanoi:"Herra on unohtanut jotain" "Niinpä olen. Tuo heidät tänne!" Godrig sanoi. Samassa Dobby katosi mutta eipä aikaakaan kun hän palasi mukanaan Dumbledore ja Sirius. "Mitä te täällä", Harry kysyi ihmeissään. "He tulevat järjestämään teille koulutuksen, joka valmistaa teidät Viimeiseen Kokeseen, jonka jälkeen timantin voima alkaa imeä Voldemortilta voimia, jonka jälkeen käymme taisteluun Voldemortia vastaan", Godrig vastasi Dumbledoren ja Siriuksen puolesta. "Mutta kohta on aamu joten lähtekäähän nyt", Godrig sanoi ja taputti käsiään. Maailma alkoi kieppua Harryn ympärillä ja samassa hän ja muut olivat sairaalasiivessä. "Lähtekäähän oman tupanne oleskeluhuoneseen", Dumbledore sanoi, "Kaikki muut paitsi Sirius ja Harry jäävät. Kun kaikki muut olivat lähteneet Harry kysyi Dumbledorelta:"Minkälaisen koulutuksen järjestätte meille?" "Se selviää sinulle aamulla. Olen kutsunut Arthur Weasleyn ja Sinistran huomenaamulla linnan pihalle. Tule sinäkin sinne aamulla kello 9.00", Dumbledore sanoi. "Miksi sitten muitten piti lähteä ja minun jäädä tänne nyt?" Harry kysyi. "Sirus haluaa selventää sinulle muutamia asioita", Dumbledore sanoi, "Kerro hänelle Sirius" Sitten Sirius alkoi puhua:"Taidanpa selittää sinulle ensinnäkin sen takia miksi olin Viistokujalla. Olin siellä sen takia, että minun piti antaa sinulle alunperin se rubiini mutta en voinut. Onneksi Dobby oli ilomielin valmiina tuomassa sen sinulle" Harry nyökytti päätään ja Sirius jatkoi:" Sinähän tiedät aurinkoriipuksen käyttömahdollisuudet mutta haluat varmasti tietää kenen hius riipuksen sisällä on" "Kenen se on?" Harry kysyi. "Se on sinun isäsi hius", Sirius sanoi viimein monen sekunnin tauon jälkeen. "Isäni?" Harry huudahti. "Niin sinun isäsi alunperin suunnitteli nämä Godrig Rohkelikon avustuksella. Hänkin on tavannut hänet. Isäsi kuoli ennen kuin sai riipukset valmiiksi", Sirius sanoi. "Kuka sitten teki ne loppuun?" Harry kysyi. "Emme tiedä", Sirius vastasi. "Kello on jo paljon Sirius. Annetaan pojan levätä ennen koulutusta", Dumbleodre sanoi, "Menehän nukkumaan" Harry lähti pois sairaalasiivestä miettien päivän tapahtumia. Sanottuaan tunnusanan (joka oli tänä vuonna kilkutuskalkatus) lihavalle leidille hän tuli Rohkelikkojen oleskeluhuoneeseen. Hän kaatui omalle pylvässängylleen ja nukahti heti.
Aamulla hän heräsi, pukeutui ja lähti syömään aamupalaa. Kun hän tuli Suureen Saliin hän näki, että koulutuksen alkamiseen oli enää kymmenen minuuttia! Hän söi ripeästi eikä ennättynyt edes sanomaan Colin Creeveylle hyvää huomenta saatikka sitten Hermionelle ja Ronille. Kun hän tuli linnan pihaan hän huomasi, että Sinistra ja Arthur Weasley olivat myöskin pihalla. Dumbledore ja musta koirakin olivat mukana. "Tervetuloa Harry!" Dmbledore hihkaisi, "Olen sopinut opettajiesi kanssa siitä, että he tuovat läksysi minulle ja minä tuon ne sinulle" "Selvä", Harry sanoi. "Minne me menemme nyt?" Sinistra kysyi. "Lähdemme Kiellettyyn Metsään. Siellä te opitte hallitsemaan riipustanne", Dumbledore sanoi. "Mutta riipuksemme jäivät siihen timanttiin", Arthur sanoi. "Tässä ne ovat", Dumbledore sanoi ja jakoi kaikille omansa, "Nämä liitetään uudestaan timanttiin Viimeisen Kokeen jälkeen. Koulutuksessa on mukana kolme osiota jotka kaikki suoritetaan kahden viikon välein", Dumbledore lopetti. "Mutta miksi Kiellettyyn Metsään?" Sinistra kysyi. "Se selviää sitten", Dumbledore sanoi. "Miksi tämä salamyhkäisyys?" Harry kysyi. "Emme saa paljastaa kaikkea koska voisitte ruveta perumaan ja silloin Voldemort ei tuhoutuisi", Dumbledore sanoi, "Lähdetään Kiellettyyn Metsään. Niin he tekivät.
He vaelsivat syvälle metsään kunnes he tulivat aukiolle jossa seisoi "Hagrid!" Harry hihkaisi. "Terve Harry!" Hagrid huudahti. "Mitä teet täällä?" Harry kysyi ihmetellen. "Hän ei voi paljastaa teille sitä... vielä", Dumbledore sanoi huomattuaan Hagridin tuskaisen ilmeen, "Tulkaahan lähemmäs niin kerron teille koulutuksesta" Kaikki tulivat Dumbledoren ympärille. Samassa myös Sirius muuttui takaisin ihmishahmoon. "No niin. Kerron teille ensin kuinka riipusta käytetään. Se on suunniteltu tuhoamaan kaikki paha olioista. Se toimii vain valitun käskystä. Kun paha tulee vastaan niin riipus alkaa lähettää auringolta näyttävää valoa. Silloin te kolme valittua otatte riipuksenne esiin ja sanotte "Karkoita pahuus" niin silloin jonkinlainen säde osuu pahan valtaamaan olioon ja tuhoaa sen", Dumbledore sanoi, "Hagrid kertoo teille oliosta jonka te kukistatte kaikki yhdessä" Kaikki kolme valittua menivät Hagridin luokse. "Hagrid , mitä otusta vastaan joudumme taistelemaan?", Sinistra kysyi. "Oottakaa hetkonen", Hagrid sanoi ja käveli pensaan taakse. Eipä aikaakaan kun hän tuli sieltä mukanaan jonkinlainen eläin liekaan sidottuna. "Hagrid, Mikä tuo on?" Harry kysyi. "Se on tuliletioni", Hagrid sanoi ylpeänä," Tää on teidän eka vastus. Tää on erittäin vaarallinen otus, siksipä juuri Dumbledore pyysi mua varaamaan tänne muutaman hiiskulin, sen takii jos loukkaannutte" "Mitä se pystyy tekemään?" Harry kysyi. "En voi kertoa. Kumminkin tosi hirveitä asioita, mutta sanon vain, että varokaa sen harjaksia! Sillä jos kosketattekin niitä teille tulee karmea loppu. No niin mennäänpä aukiolle katsomaan miten selviätte koulutuksen ekasta osasta", Hagrid sanoi. Sitten he menivät aukiolle. Harry katsoi ja näki Dumbledoren ja Siriuksen aukion reunalla muutamien hiiskulien kanssa. "No ni mä päästän tän irti", Hagrid huikkasi ja päästi tuliletionin irti. Se alkoi juosta valittuja kohti hirveällä nopeudella. Harry tunsi kuinka aurinkoriipus alkoi välkehtiä ja hän ja muut valitut ottivat riipuksensa esiin ja huusivat joskin hieman epäröiden, "Karkota pahuus!" Tuliletioni kaatui maahan, mutta jo muutaman sekunnin kuluttua se yritti jälleen pystyyn. Silloin Dumbledore ja Sirius päästivät hiiskulit irti ja ne tekivätkin tuliletionille pahaa jälkeä. "Epäröitte vielä hieman liikaa", Dumbledore moitti, "mutta se kuluu kyllä pois kunhan harjoittelette ahkerasti." Hagrid kävi hakemassa Tuliletionin pois hiiskuleiden kynsistä. "Ootteko valmiina? Täältä pesee!" tuliletioni oli jälleen irti ja nyt valitut saivat sen tyrmättyä kunnolla. "hyvä!! Se onnistui mainiosti! Ensi kerralla jatketaan jollain vielä vaarallisemmalla", Dumbledore sanoi, "Seuraava koulutuskertanne on siis kahden viikon päästä, ilmoitan teille kellonajan tarkemmin ensiviikolla." Hagrid lähti viemään tuliletionia metsään ja Dumbledore otti mukaansa hiiskulit. Vain valitut ja Sirius jäivät metsään. Sinistra huolestui. "Osaako kukaan meistä pois täältä?" Sirius hymähti. "Tietenkin! Seurataan vain polkua." Harry katseli ympärilleen. Aukiolta johti pois kolme polkua. Yksi johti syvemmälle metsään, Hagrid oli mennyt sitä pitkin. Toinen johti Dumbledoren mukaan Tylyahon laitamille. Kolmas näytti menevän vielä syvemmälle metsään kuin ensimmäinen. Mikään ei ollut polku, jota pitkin he olivat tulleet aukiolle! Arthur näytti juuri saaneen selville saman asian. "No, kerrohan mikä näistä on polku joka johtaa Tylypahkaan. Polku loppui silloin tuon kiven viereen, mutta nyt siinä kasvaa vain pensaita." Sirius mietti hetken. "Hagrid tulee varmasti hakemaan meitä..." "Eihän tule! Hän sanoi, että hänellä on vielä asioita, joita hänen täytyy tehdä metsässä. Niihin voi mennä ikuisuus!" Sinistra puuskahti. "Minä muutun sitten koiraksi ja lähden etsimään sitä kadonnutta polkua. Jos en löydä sitä, menemme Tylyahoon." Pian suuri musta koira katosi aukiota kiertävään pensaikkoon. "Ööh... Arthur" Harry vaikeroi "Tylyahoonkin on nykyään aika vaikea päästä..." Arthur Weasley huomasi heti mitä Harry tarkoitti. Sekin polku oli kadonnut! Sinistra alkoi huudella hädissään Siriusta takaisin. "Kuka tämän tekee? Polku jota Hagrid meni alkaa myös hiljalleen kadota pensaiden alle." Harry alkoi myös hätääntyä, "ja Siriusta ei näy missään!" Silloin Arthur terästäytyi: "Me olemme valittuja! Pahuuden voimat käyvät yksissä tuumin meitä vastaan. Harry, Sinistra. Riipukset." Kaikki ottivat hiljaisuuden vallitessa riipuksensa esille. "Suunnataan ne tuohon ensimmäiselle kadonneelle polulle." "Karkoita pahuus!" Pensas alkoi hiljalleen kyteä ja roihahti sitten palamaan. Pian siitä oli jäljellä enää pieni tuhkakasa. "Voih! Emme me pääse täältä ikinä pois! Pensaat vain jatkuvat ja jatkuvat, emmekä edes tiedä, missä polun pitäisi mennä." Sinistra marmatti. Silloin Sirius ilmestyi kiven takaa. "Huh! Katsokaa vähän minne niitä riipuksianne osoittelette, melkein poltitte minutkin! Mutta polusta ei näy jälkeäkään. Se on varmaan umpeutunut metsän laitaan saakka." Harry kääntyi hitaasti viimeiselle polulle, joka ei ollut vielä umpeutunut. "Joku haluaa että menemme tuonne." Ja niin he lähtivät kävelemään polkua eteenpäin. Harrysta tuntui, että se vei heitä koko ajan syvemmälle metsään. Arthurkin näytti saaneen selville saman asian: "Taidamme olla eksyssissä", Arthur sanoi vakavana. Sinistra alkoi nyyhkiä:"Olemme hukassa!" Yhtäkkiä alkoi kuulua rapinaa ja yhtäkkiä tuttu pää ilmestyi puun takaa. "Mä se oon. Älkää pelästykö. Mä vien teidät Tylypahkaan", Hagrid sanoi, "Olette selvinneet tästä pikku välikoulutuksesta hienosti" "Hagrid, Olimme niin huolissamme!" Sinistra sanoi itkuaan pidätellen. "Nyt ei ole enää hätää", Hagrid sanoi rauhoittelevasti, "Mennään Tylypahkaan"
Eipä aikaakaan kun he jo olivat linnan pihalla. "Nähdään kahden viikon päästä", Arthur sanoi ja lähti junalle päin. "Minun pitää mennä tunneille", Sinistra sanoi ja lähti kapuamaan portaita pitkin kohti muodonmuutosluokkaa. "Nähdään illalla Harry", Sirius sanoi ja muuttui mustaksi koiraksi ja lähti kohti Kiellettyä Metsää. "Mä meen vähän hoitelemaan asioita", Hagrid sanoi ja meni Siriuksen perään. Harry oli juuri aikeissa lähteä Rohkelikkojen torniin kun hän kuuli ilkkuvan äänen: "Jahas Potter on taas ollut siellä minne hän kuuluu. Saastojen joukossa! Vaatteetkin ovat sen mukaiset", Draco Malfoy ilkkui. Harry katsoi vaatteitaan ja huomasi niitten olevan aika törkyiset. "Eipä kyllä äitisikään ja isäsikään olleet kummoisempia kuin sinä", Draco jatkoi. Harry alkoi suututtaa ja vihoissaan hän alkoi puristaa riipustaan todella kovaa. Draco alkoi yhtäkkiä kirkua todella kovaa ja hän lyyhistyi maahan voihkivana ja valittavana myttynä. Harry katsoi kauhuissan Dracoa. Hän pähkäili kiihdyksissään, mitä oli tehnyt. Sitten hän muisti, mitä Lucius Malfoy teki puristettuaan riipusta. Harry puhalsi aurinkoriipuksen lasiin. Siihen ilmestyi toisten valittujen kuvat. Heillä oli kädessään aurinkoriipukset ja heidän suunsa liikkuivat tasaisesti. Harry otti selvän sanoista ja sanoi itsekin ne sanat: "Poista tuska." Draco murahti ja vääntäytyi pystyyn. Samantien hän jatkoi naljailuaan: "Etpä ole tainnut puhtaudesta kuullakaan? Oikeastaan sinua pukee tuo saasta, jos sinua yleensäkin joku voi pukea." Harry oli päässyt vihastaan ja siksipä hän vain sanoikin Dracolle: "No, hyvä, että edes jokin minua pukee, sillä sinua ei pue mikään." Hän jätti Dracon seisomaan suu auki käytävälle ja meni Rohkelikkojen tuvan oleskeluhuoneeseen. Siellä Hermione ja Ron juoksivat hänen luokseen ja veivät hänet syrjäiseen nurkan. "Kuuntele Harry!", Hermione sanoi ja jatkoi: "On tapahtunut kauheita!" Harry katsoi hämmentyneenä ensin Hermionea, sitten Ronia ja taas Hermionea. "Mitä on tapahtunut? Mistä kauheasta te oikein puhutte?", Harry kysyi. "Dobby tuli hetki sitten pöllölään kun olimme siellä. Hän selitti jotain tiedät-kai-kenestä ja hän myös sanoi, että kaikki on vaarassa, ellei tule nopeaa toimintaa ja voimakkaasti", Ron selitti yhteen hengenvetoon. Sitten Hermione vielä jatkoi: "Dobby näytti kauhean heikolta ja hän valitti hiljaa koko ajan. Kun kysyimme, mikä häntä vaivaa, Dobby vain sanoi, että kertokaa valituille, Dobby on liian heikko. Sitten hän katosi." Harry oli pyörällä päästään. "Paras kai kertoa tästä muille valituille. Jos Dobby sanoo, että jokin on pielessä, niin silloin myös on." Harry, Ron ja Hermione menivät ensiksi Dumbledoren puheille. He kertoivat, mitä Dobby oli sanonut ja myös sen Harry kertoi lopuksi, miten Dracolle oli käynyt, kun hän oli puristanut riipusta, vaikkei se asiaan liittynytkään, tai niin he ainakin luulivat. "Ymmärrän", Dumbledore sanoi miettiväisenä kun Harry,Ron ja Hermione olivat kertoneet kaiken, "Voldemort on todellakin voimistunut. Lähteeni kertovat, että joku oli nähnyt hänet ja Matohännnän Pikkuhirttivaaran kylässä ja nyt sieltä on alkanut kadota ihmisiä oudolla tavalla. Kukaan ei ole uskaltanut tutkia tätä asiaa mutta huhutaan, että Voldemort ja Matohäntä olisivat Valedrojen talossa"
"Ei saa lausua sitä nimeä", Ron vaikeroi. "Mutta entäs Dobby?" Harry kysyi. "Se on sinun syytäsi, että Dobby oli heikko", Dumbleodre sanoi vakavana. "Mitä! Minunko?" Harry kysyi ihmetellen. "Niin juuri. Eikö Dobby ole kertonut, että jos Aurinkoriipuksen hajottaa Dobby kuolee?" Dumbledore sanoi. "Kyllä kai...", Harry sanoi ja jatkoi," Viekö aurinkoriipuksen puristaminen sitten Dobbylta voimia?" "Niin juuri Harry. Hienoa, että tajusit", Dumbleodre vastasi. "Mutta miksi Dobby voi kuolla jos minä tuhoan oman aurinkoriipukseni tai jos puristan sitä niin miksi se vie Dobbyn voimat?" Harry kysyi yhdellä hengenvedolla. "Siksi, koska... Dobbyn henki on sinun aurinkoriipuksesi sisällä.", Dumbledore vastasi. "Minun aurinkoriipukseni sisällä? Miten se siellä voi olla?", Harry ihmetteli. Hän ei pystynyt käsittämään. Näytti, että tästäkin vuodesta tulisi jännittävä kaikkien muiden vuosien tapaan. Harry mietti, miksi hän oli aina niin vahvasti tapahtumissa mukana. Miksei koskaan vaikkapa Ron? Miksi aina Harry? "Hänen henkensä on laitettu sinne siksi, koska syntyessään Dobby oli niin heikko ja hän ei siksi olisi selviytynyt hengissä, mutta koska Dobbyn henki laitettiin riipukseen suojaan, niin hän selviytyi.", Dumbledore selvitti. "Tiedätte kai, että Dobby on hyvin nuori vielä", Dumbledore jatkoi. Hermionen otsaan ilmestyi ryppyjä, kun hän mietti. Miksi Dobby oli antanut juuri sen riipuksen Harrylle, missä hänen oma henkensä oli? Eikö se olisi säilynyt paremmin esimerkiksi Arthurilla? Sitten hän päätti kysyä asiaa: "Miksi Dobby antoi riipuksen juuri Harrylle? Eikö se olisi säilynyt paremmin vaikka Arthurilla? Miksi Harry sai juuri sen riipuksen?", Hermione kyseli. Dumbledore näytti haudan vakavalta, kun hän vastasi: "Koska ei yksi Valittu pysty huolehtimaan kahdesta riipuksesta", Dumbledore vastasi, "Kaksi aurinkoriipusta voisivat tuhota Valitun"
"Miten niin?",
Vastaukset 4
Vanhimmat
Heh, mä muistan kun tää pyöri täällä silloin joskus reilu vuosi sitten! Aina välillä se ilmesty :D Tosin silloin tarkoituksena oli kai leikkiä viidettä kirjaa. vai?
Joo, mä muistan tän jutun!
Mun mielestä sen piti leikkiä kuudetta kirjaa.
Hyvin varmaan muistan väärin.