pihapoliisit

Palokan keskustan tuntumassa sijaitsevissa kerrostaloissa tuntuis olevan lähes joka talossa. Tuntevat jopa osa toisensa ja soittelevat piha-asioista keskenään. Milloin joku on pysäköinyt pelastustielle viideksi minuutiksi kuormanpurun ajaksi. Kysynpä vaan silloin kun taloosi muutit pihapoliisi, kannettiinko tavarasi vieras/kadunvarsi -paikalta vai oven edestä?
11214
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Ei ole tuommosia ongelmia meidän parempiosaisten Lutakossa.

Äänestä
  • Lutakossa vierailee usein ihan oikea poliisi. Keräävät kasvustoja kaapeista.

    Äänestä

  • Lutakko,lutakko lätäkköläinen.
    Luulo ei oo tiedon väärtti!

    Äänestä

Noin pitää ollakkin sillä kerrostaloissa asuu niitä vuokralaisiakin keille ei tunnu olevan millään mitään väliä. Sitten autot onkin oven edessä puolipäivää 1 vrk ja aina jonkun rapun edessä. Mites pelastustoimet hoidetaan entäs jos jonkun toinen tarvitsee tavaoroiden purkua varten tilaa ? Itse olen siirtänyt oven edessä autosta tavarani ovelle ja todellakin vienyt auton sitten pois.

Äänestä

Omakotitalo

Äänestä

Me kerrostalokyttääjät pidämme järjestystä talossa. Miedänkin talosta on jo häädetty monta metelöitsijää, huumehörhöjä ja muita pikkuganstereita. Kerrostalokyttääjä näkee, kuulee ja tietää kaiken, joten varokaa kaikki epäilyttävät asukkaat!

Äänestä
  • Varo etten kusase korvaas kun raottelet postiluukkuas

    Äänestä

Ehei, postiluukku on vanhanaikaista. Meillä on valvontakameroita, kuuntelulaitteita ja jopa pienoihelikopteri jossa on kamera, se kiertää äänettömästi taloa öisin.
Lisäksi meillä on vastapäisessä talossa asiamies joka tarkkailee julkisivua ja tarvittaessa tekee ilmoituksen.

Äänestä

Rötösteliät käpälälautaan heti , tulokkaalle pitää näyttää heti miten nurkilla menetellään . Kovin kirjava asukaskunta usein olettaa että he ovat niitä joiden mukaan korttelin elämä taipuu ja muotoutuu , mutta näin se ei ole !

Äänestä
  • Kyllä tollaset nuuskijat viedään saunan taakse lopetettavaks mikä tapahtuu hitaasti mutta varmasti

    Äänestä

Poraan sua perceeceen loppuu kyttääminen

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ärsyyntynyt kirjoitti:

Palokan keskustan tuntumassa sijaitsevissa kerrostaloissa tuntuis olevan lähes joka talossa. Tuntevat jopa osa toisensa ja soittelevat piha-asioista keskenään. Milloin joku on pysäköinyt pelastustielle viideksi minuutiksi kuormanpurun ajaksi. Kysynpä vaan silloin kun taloosi muutit pihapoliisi, kannettiinko tavarasi vieras/kadunvarsi -paikalta vai oven edestä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu