Mitä mieltä asiasta, jos koira puree(ei tosin tarkoituksella) pitkä tarina, mutta saako koiraa läpsästä pepun päälle hihnalla vai pitääkö sille sanoa, että voi voi älä nyt pure..Ihan vaan kyselen mielipiteitä
saako koiraa?
Kyselijä
6996
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Eli komentaa kun tekee ei-toivottuja asioita. Itse en koiraa menisi läpsimään esim. hihnalla. Jos on rankaistava niin mieluiten kädellä ja sitten samalla kädellä sovittelet (siis sillä millä läpsäisit), vrt. koirien laumakäytt.
Itselläni on uroskoira joka on purrut pennusta asti. Pitkän taistelun jälkeen näyttää jo onneksi paremmalta. Minusta voimakeinojen käyttäminen on ihan koiran luonteesta kiinni. Eilisessä tv-ohjelmassa jossa kyse oli poliisikoirien kouluttamisesta.. koira oli purrut toistuvasti kouluttavaa poliisia joten tämän oli pitänyt alistaa koira selälleen ja pitää sitä allaan. Meidän koiralla tämäntapainen alistaminen ei tehonnut kuin hetken. Liekö ikäkin vaikuttanut siihen että se innostui välillä vielä reuhaamaan enemmänkin. Koira muistaa kipeää tuottavat kädenliikkeet ja se saattaa reagoida epämiellyttävällä tavalla muihinkin kädenliikkeisiin. Minun taktiikkani on nykyään se että koitan saada koiran kuuntelemaan itseäni vaihtamalla "aihetta". Esim. riehaantuessaan kiellän sitä ja käsken sen etsimään palloa. Näin koira on usein unohtanut riehumisen ja keskittyy toiseen asiaan.
Heippa!
Aivan oikein, koiraa juuri "palkataan", kun se tekee oikein.
Väärin toimiessaan ei saa huomiotasi;(
Käännät selkäsi etkä kommunikoi ystäväsi kanssa.
LÄPPÄISY KUONOLLE,SELÄTTÄMINEN,KURITTAMINEN TAI JOKIN MUU VOIMAKEINO ei kerro koirallesi miten hänen tulee toimia OIKEIN! Kipua ja epävarmuutta kylläkin tuntee....
Annakin hänelle joku "vaihtoehto tilalle", jotta tietäisi "miten" tulee toimia.
Murina- älä tee vastahyökkäystä, vaan rauhoita tilanne, käännä selkäsi(ilmaiset, ettet ole tyytyväinen hänen käytökseensä)
Kun selvästi rauhoittunut anna jokin mieluisa lelu tai muu sallittu teko eli keksi muuta tekemistä.
Eli "näytä" koirallesi "MITÄ HALUAT SEN OPPIVAN" tai tekevän. Eikä juuri niin, että annatkin huomiotasi, kun murisee...
Myönteisistä kokemuksista oppii paljon nopeammin.
Tee mukavia asioita, koirasi kanssa.
Koira kyllä heiluvalla hännällään kertoo, jos se on tyytyväinen;)
Tutustu myös koirasi elekieleen.
Jännittynyt keho ja uhmaa silmissä kertoo ystäväsi epävarmuudesta;(
Älä aiheuta turhaan tilanteita, jotka hän saattaisi ymmärtää väärin.
Koiraa ei tarvitse lyödä eikä nipata,kaikkein paras vaihtoehto on ottaa niskaote ja tuijotus ja sana EI! =) näin meillä..
Eipäs tullut selväksi, oliko koira oma vai vieraan, ketä puri ja miksi?
Tämä mainitsemasi "tilanne", voipi olla, että tilanteessa hyväksyttävä "rankaisu" olisi ollut tiukka EI-käsky. Toisaalta en nyt menisi hihnallakaan läiskimään, ellei tilanne sitä vaadi, tai kädellä.
Selkää en meinisi kääntämään, vaikka niin kehoitettiinkin.
Kun joskus on tehnyt ''tosi'' pahasti väärin, voi koiraa otta niskasta kiinni ja vähän ravistella.
Emothan tekee pennuille aivan samalla tavalla kun ne alkavat riehumaan liikaa.
Ja se palkkio tietenkin sitten kun tekee oikein!