Uhka antarktiksella

Cajinot

Tätä tarinaa olen työstänyt ainakin... no tosi kauan. Kaikki palaute on tervetullutta joko vastaamalla tänne tai sähköpostiin [email protected]


Sakella oli kylmä: sormia paleli, päätä paleli, varpaita paleli. Hän katsoi itseänsä jäätyneen rannekellonsa suojalasista. Hän näki siniset huulensa, mutta ei huolestunut yhtään tilanteesta, sillä tiesi pääsevänsä pian lämpöiselle tutkimusasemalle sisälle. Kun hän pääsi viimeinkin ovesta lämpöiseen eteiseen, hän huomasi sen olevan varsin kylmä. Rikkinäinen patteri tervehti häntä eteisessä, ja Sakke manaili "Kaiken maailman paskaa sitä annetaankin mukaan tällaiselle huippuretkelle".
Häntä vihastutti moinen sekundatavara. Hän potkaisi patteria ja huomasi toimen vallan tyydyttäväksi ja jatkoi monottamista vielä pari kertaa kunnes pahin turhautuminen oli ohi.
Sakke kiskaisi hermostuksissaan takin päälle ja paineli ulos paukkupakkaseen. Mitä Sakke ei tiennyt oli, että Jeremias, tutkimusaseman väliaikainen apulainen oli piilottanut takkiin selkäydinroiston joka nyt luiskahti vapaaksi salataskustaan ja imeytyi Saken nahkaan.
Sakke tunsi pientä polttelua selässään, mutta ei kiinnittänyt siihen sen kummemmin huomiota vaan sytytti sätkän ja puhalteli savusuorakulmioita.
Hän kosketti sormella selkäänsä, eikä tuntenut sitä ollenkaan. "Se niistä selkäkivuista", hän ajatteli tyytyväisesti hykerrellen. Savusuorakulmiot leijailivat hänestä poispäin hiljaisella vauhdilla, kunnes jäätyivät ja putosivat raskaina maata kohti, ne tekivät reikiä maahan, ja paljastivat, että maan alla oli toinen maailma. Siellä oli varsin kummallista, ja siellä eleli varsin kummallinen eläinlaji, jolla oli suihku nenän paikalla, ja ne kasteli joka paikat. Sakke nimesi ne suihkunäpäyttäjiksi.
Hän ei keksinyt mistä oli moisen nimen saanut päähänsä. Samalla hän kuitenkin kuuli kimeää suhinaa, katsoi ylös ja huomasi suurella nopeudella lentävän suihkunäpäyttäjän korkeuksissa ja sen jälkeensä jättämän kalman kalpean kivikolossin. Sakke tunsi kivikolossin vetävän itseään puoleensa vastustamattomalla voimalla ja tunsi jo erkanevansa ruumistaan, mutta se olikin vain selkäydinroisto joka singahti hänen suustaan viisinkertaisella valon nopeudella kohti kolossia, joka räjähti pieniksi leegopalikoiksi roiston mäjähtäessä siihen. Keltaiset ja punaiset leegopalikat leijailivat hiljaa alas taivaalta.
Sakke poimi niitä ja alkoi rakentamaan niistä toista tutkimusasemaa vanhan tilalle. Vanha oli masentava harmaa röttelö, mutta uudesta hän ajatteli tehdä varsin kotoisan asumuksen. Hän rakensi sen ja lisäksi paljon kodinkoneita sinne. Hän teki legoista eräänlaisen ruoalaittokoneen, jossa oli mahdollista valita minkälaista ruokaa tekisi. Hän laittoi sen tekemään jauhenlihakastiketta ja kytki tomaattimoodin päälle. Sakke söi tätä herkkua, ja totesi, että se oli parasta apetta mitä hän oli koskaan nauttinut.
Hän meni ulos tästä rakennuksesta ja jätti sen hautautumaan lumen peittoon. Sakke veti syvään henkeä ja lähti kävelemään päärakennusta kohti. Ilta oli jo pitkällä etelämantereella ja maisema pimeni hitaasti. Yht' äkkiä Sakke kuuli takaansa murinaa ja kääntyi katsomaan. Siinä oli jokaisen etelämannermatkaajan kauhu: superjääkarhu. Ja jos ei tämä ollut tarpeeksi kauheata, oli tällä superjääkarhulla vielä majakkanenä! Saken leuka loksahti sijoiltaan kun hän katsoi tätä ärjyvää petoa, jonka nenä tuikki kuin joulukuusi.
Superjääkarhu alkoi lähestyä Sakkea hurjalla voimalla ja sen majakkanenän loiste kävi koko ajan kirkkaammaksi.
Samalla sakke kuuli kaukaiselta ulapalta laivan sumutorven huutavan jääkarhulle kiitosta, sillä laiva oli juuri välttänyt karilleajon. Jääkarhu riemastui tästä ja alkoi kiiruhtamaan laivaa kohti ottamaan suosionosoituksia vastaan. Sakke jatkoi matkaansa vihellellen ja tunsi rinnassansa kevään tulon. Samalla hän muisti, että olikin vasta talvi, joten tunne ei ollut varmaankaan aidon kevään. Hän tarkisti takkinsa alle ja huomasi, että siellä pyöriskeli kevätmopsi.
Sakke oli varsin iloinen, sillä hän ei ollut muistanutkaan koko koiraansa viimeisten 12 kuukauden aikana, jotka oli viettänyt antartiksella. Kevätmopsi pomppi kieli roikkuen Saken ympärillä ja heilutti töpöä häntäänsä, joka oli lyhentynyt Saken ajettua sen päälle ruohonleikkurilla kaksi vuotta sitten. Tuo muisto lämmitti Saken mieltä, eikä hän heti huomannut yläpuolellaan paukkuvia tähtiä. Sakke heräsi kuitenkin äkkiä muistoistaan paukkeen käydessä kovemmaksi ja katsoi ylös laskettuaan ensin löysät housuunsa ihan vain tavan vuoksi.
Hän näki fantastisen väriloiston taivaalla ja kaikesta tuosta kimmalluksesta muotoutui hahmo. Se näytti ensin ihan Saken omalta kevätmopsilta, mutta jatkoikin irvokkaasti kehittymistään superjääkarhun hahmoksi. Ollessaan täydellinen hahmo, superjääkarhun nenästä lähti pieni sininen valonsäde, joka hukkui avaruuden pimeyteen. Sakke hämmästyi kovin tuota ilmiötä ja meni takaisin sisälle.
"No johan on touhua..."

0

87

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

        Nimi esiin.....
        Oulu
        172
        13125
      2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

        Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
        Maailman menoa
        154
        5468
      3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

        https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
        Maailman menoa
        45
        4860
      4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

        Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
        Maailman menoa
        149
        3699
      5. Anteeksipyyntöni

        Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
        Järki ja tunteet
        39
        2808
      6. Sydämeni valtiaalle

        En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
        Ikävä
        123
        1989
      7. Oletko tyytyväinen

        Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
        Ikävä
        114
        1734
      8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

        ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
        Maailman menoa
        367
        1655
      9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

        Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
        Maailman menoa
        110
        1552
      10. Jos oikeasti haluat vielä

        Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
        Ikävä
        136
        1481
      Aihe